Umami muualla Facebook

Julkaistu 29. 8. 2009 Teksti Umami Ei kommentteja Kulttuuri

Kíla – palkittu kansanmusiikkiryhmä Korjaamolla lokakuussa Video

Irlannista kotoisin oleva seitsenhenkinen kansanmusiikkiryhmä Kíla saapuu Suomeen syksyllä.

Jännittävällä tavalla gaelilaista runoutta, perinteisiä kansanmusiikkisoittimia ja vastustamattomia tanssibiittejä yhdistelevä Kíla esiintyy Helsingin Korjaamolla sunnuntaina 4. lokakuuta. Konsertin liput ovat myynnissä Lippupisteessä.

Jo liki 20 vuotta yhdessä soittanut Kíla on yksi Irlannin innovatiivisimmista yhtyeistä, jonka jäsenet ovat musiikillisesti hyvinkin erilaisista taustoista. He ovat luoneet oman maailmanmusiikkityylinsä, joka on valloittanut yleisöjä jo kahdeksan albumin verran. Omatoimisena ja ahkerana yhtyeenä tunnettu Kíla pyörittää omaa levy-yhtiötään ja jakelee musiikkiaan omien nettisivujensa kautta sekä iTunesissa. Ryhmä on kiertänyt vuosien varrella ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa sekä esiintynyt myös Japanissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa.

Kílan live-esiintymiset ovat keränneet runsaasti kehuja visuaalisuudellaan, vierailevilla performanssitaiteilijoillaan ja upealla tunnelmoinnillaan. Yhtye voitti arvostetun ”Meteor Irish Music Industry – Best Traditional Act” -palkinnon vuonna 2002 ja on tehnyt musiikkia myös useisiin elokuviin, teatteriproduktioihin ja dokumentteihin.

7407125b4e264692af9b9b2cf5ff4b85

Kílasta sanottua

”Whatever it is… this is it. Kíla are right on the cusp of it… Somehow you get the feeling they lit the fuse for the big bang.” – Bono / U2

”Kila are positioned to be the biggest band on the world music scene.” – Billboard

”One of the cleverest musical moments of the year.” – New York Times

”An Irish ’Stop Making Sense’. Magnificent!” – Hotpress

Konsertti

Su 4.10.2009 klo 18 Helsinki, Korjaamo

Liput

44 euroa + mahd. toimituskulut
Lippupisteen myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600 900 900 (1,75 e/min + pvm) ja netissä
http://www.lippu.fi <http://www.lippu.fi/>

www.kila.ie
www.myspace.com/kilaofficial


Aiheet: , , , ,

Kirjoita kommentti