Umami muualla Facebook

Julkaistu 25. 8. 2009 Teksti Umami Ei kommentteja Kulttuuri

Placebo palaa syksyllä Suomeen jäähallikeikalle Video

Tämän vuoden Provinssirockissa päälavan tunnelmaa nostattanut brittiläinen Placebo palaa Suomeen loppusyksystä.

Uuden ”Battle For The Sun” -levynsä myötä maailmaa kiertävä Placebo esiintyy Helsingin Jäähallissa sunnuntaina 15. marraskuuta. Placeboa lämmittelee australialaislähtöinen indie-rockbändi Expatriate.

Vuonna 1994 perustettu Placebo on vakiinnuttanut asemansa yhtenä tämän päivän tärkeimmistä vaihtoehtoisista rockyhtyeistä. Bändin tummanpuhuva musiikki on taannut sille maailmanlaajuisen suosion. Placebon menestyksen takana on viisi kehuttua studioalbumia, joita on myyty yhteensä yli 10 miljoonaa. Bändi on albumeillaan kehittänyt soundiaan koko ajan eteenpäin unohtamatta kuitenkaan lähtökohtiaan. Placebon vahvuuksiin kuuluu laadukas biisimateriaali, josta tunnetaan parhaiten mm. ”Song To Say Goodbye”, ”The Bitter End”, ”Every You Every Me”, ”Without You I’m Nothing”, ”Nancy Boy”, ”Pure Morning”, ”Special K” ja ”Taste In Men”.

Placebon tuorein levy on juuri ennen odotettua Provinssirockin keikkaa julkaistu ”Battle For The Sun”, joka nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle kaksi. Kriitikkojen ylistämän albumin on tuottanut Dave Bottrill (Tool) ja miksannut Alan Moulder (My Bloody Valentine, Smashing Pumkins, Nine Inch Nails). ”Battle For The Sun” -levyä on kuvailtu askeleeksi pimeydestä valoon.

Placebon uudistuminen näkyy musiikin lisäksi myös miehistössä – uudeksi jäseneksi on kiinnitetty nuori amerikkalaisrumpali Steve Forrest.

Jäähallissa Placeboa lämmittelevä Expatriate on aikaisemmin keikkaillut mm. Silverchairin, Editorsin ja Interpolin kanssa. Rolling Stone -lehti on nostanut bändin yhdeksi kiinnostavimmista kokoonpanoista, joita kannattaa pitää silmällä. Tällä hetkellä Expatriate valmistelee Placebon kanssa kiertämisen ohessa toista studioalbumiaan.

e776de8aa6a94bf382307a215949f631

www.placeboworld.co.uk

Konsertti
Su 15.11.2009 Helsinki, Jäähalli
Ovet klo 19

Liput
49 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin toimipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (0,66 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi/ sekä Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,75 e/min + pvm) ja netistä http://www.lippu.fi <http://www.lippu.fi/>


Aiheet: , , ,

Kirjoita kommentti