Umami muualla Facebook

Julkaistu 31. 3. 2018 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat Pekka Vainonen 3 kommenttia Muoti ja kauneus

Kurkistus Ellan vaatekaappiin

Arkiston aarre vuodelta 2008: Ihailen serkkuni Ellan makua ja tyylitajua. Hän on aina hyvännäköisesti pukeutunut ja osaa kantaa vaatteensa. Ella valitsee kaikki vaatteensa harkiten ja yhdisteltävyyttä ajatellen. Hän ei tee impulssiostoja. Hänen vaatteensa ovat aina hyvin huolletut ja siistit.

Kun tavatessamme kommentoin hänen asujaan, kuulen aina saman vastauksen: arvaas, kuinka vanha tämä on? Ellan vaatteista vanhimmat ovat jopa 30-vuotta vanhoja, mutta näyttävät suurinpiirtein vastahankituilta tai sitten niissä on ajan tuomaa patinaa, joka näyttää hyvältä. Toki uudempiakin asuja hänen garderoobistaan löytyy runsain mitoin.

Kuvassa Ellalla on laadukkaat kierrossa saadut pellavahousut ja klassinen raitapaita, syksyn hankintoja ovat kauniin punainen huivi ja samanväriset sukkahousut.

Ella sanoo säästävänsä kaikki todella hyvät ja ajattomat vaatteet, eikä osta koskaan vaatteita kuin alennusmyynneistä tai kirpputoreilta. Hän pitää kirppareita hyvinä vaatteiden bongauspaikkoina, joista hyväkuntoisen merkkivaatteenkin voi saada pilkkahintaan. Uudehkoja kivoja vaatteita tulee myös ystäviltä, jotka panevat kiertoon asujaan. Ellakin kierrättää jatkuvasti omiaan, muutenhan vaatekaappiin ei kohta mahtuisi mitään.

Ella vaihtaa asuja usein

Ella vaihtaa usein vaatteita, jolloin hyvät vaatteet eivät pääse kulumaan. Vaatteet vaativat käytön jälkeen tuuletuksen ja tarvittaessa tietenkin pesun sekä huolellisen silityksen, nappien vahvistamisen jne. Kenkänsä Ella hoitaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mikä lisää niiden ikää huomattavasti. Trendikkyyttä asuihin saa pienin ja edullisin keinoin: huiveilla, koruilla ja muilla koristeilla sekä sukilla.

Ylläolevassa kuvassa Ellalla on hauska mekko, jonka alla sukkahousujen kanssa sointuva poolopaita. Muodikas ruusu on pikantti lisä asuun.

Värivalinnat ovat tärkeitä

Oikeat värivalinnat ovat Ellan mukaan tärkeitä, että näyttää vaatteessa hyvältä. Kasvojen lähelle pitäisi aina panna sellaista väriä, mikä saa ihon hehkumaan. Viimeisin värioivallus Ellalle on ollut oranssi. Ystävältään saamastaan oranssista T-paidasta Ella on saanut paljon kehuvia kommentteja, koska väri sanojien mielestä sopii Ellalle todella hyvin. Aiemmin kartoin oranssia, mutta nyt siitä onkin tullut mieluisa väri, kertoo Ella.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on Ellan reippailuasu kävelylenkille tai pihaleikkeihin pojanpojan kanssa. Nilkasta pussittavat ja sivulta aplikoidut housut, koristossumaiset lenkkarit sekä huivi ovat alennusmyyntilöytöjä ja oranssi T-paita on ystävän antama nimmarilahja. Oikeanpuoleisessa kuvassa myös oranssi huivi, nyt beigen arkiasun kanssa yhdistettynä. Tämänkin asun värit matsaavat hienosti toisiinsa.

Hoikalla vaatteet istuvat

Ella hoitaa linjojaan syömällä oikein, joten liikakilot eivät vaivaa ja vaatteet istuvat hyvin. Kun ihmettelen joskus itsekuria, hän sanoo noudattavansa itselleen asettamiaan sääntöjä: kohtuullisia annoksia, ei koskaan lisää, useita pieniä aterioita, eikä koskaan leipää ruoan kanssa. Onnekseen hän ei ole ikinä ollut perso makealle, mikä sekin auttaa pitämään kilot kurissa.

Kuvassa Ellalla on laadukkaat luonnonvaaleat pellavahousut yhdistettynä tumman ruskeaan ja kauniisiin konjakinvärisiin nahka-asusteisiin. Jalassa Ellalla on buutsit, olalla patinoitunut laukku ja uumalla ystävän tekemä vyö. Kaulakorukin sopii kokonaisuuteen.

Pukeudun, kuten haluan

Serkkuni on aikuinen nainen, mutta hänen olemuksensa, kuten mielensäkin on nuori ja jopa hiukan poikamainen. Hän sanoo pukeutuvansa juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Hän ei anna muiden määrätä, miten hänen ikäisensä naisen kuuluu pukeutua. Ella sanoo, että onneksi eletään toisenlaista aikaa kuin isoäitimme, koska silloin naiset näyttivät yleisesti ottaen mummomaisilta jo hyvinkin nuorina. Ympäristön paine ja vaatimukset määräsivät silloin naisten pukeutumistyylin eri ikäkausina. Ruodusta ei ollut varmaankaan poikkeamista tai sai ties minkä leiman yhteisön silmissä, toteaa Ella.

Kuvassa Ella on pukeutunut asuun, jolla voi mennä kylään, teatteriin tai konserttiin. Limetin vihreä bleiseri on ystävän kiertoon panema, se on ostettu alun perin Berliinistä, hame samalta ystävältä. Näpsäkkä asu sopii Ellalle kuin nakutettu.

Positiivinen asenne näkyy jo olemuksesta

Ella on kahden komean miehen äiti ja suloisen 3-vuotiaan pojan onnellinen ja nuorekas famu. Hän iloitsee siitä, että on terve ja saa nähdä jälkikasvunsa pärjäävän maailmassa ja, että saa kokea isovanhemmuuden ihanuuden. Siksi on syytä vetää selkä suoraksi ja nostaa pää pystyyn. Ella ei hyväksy vaanheneviin kohdistuvaa diskriminointia millään tasolla, vaan kehottaa kaikkia nauttimaan elämästä täysillä niin kauan kuin se on mahdollista. Myös elämän pienistä turhamaisuuksista!

Kuvassa Ellalla harmaa asu, raitapaita, alennusmyynnistä ostetut polvihousut ja piristeenä violetti pashmina.

Kuvassa nilkkapituiset pellavahousut ja lyhyt, kevyt trikoojakku. Villahuivi viimeistelee asun hienosti. Asu sopii ulosmenoon: leffaan, ravintolaan tai ystävien tapaamiseen.


Aiheet: , , , , , , , , , , , , , , ,

3 kommenttia

  1. Ellassa on nuorekkuutta.

    Ellassa on nuorekkuutta. Kiva, että ei alistu ”mumomaisuuteen”. Oranssi huivi ja beige arkiasu on mukavan rento. Tumma t-paita ja vaaleat pellavahousut käyvät Ellalle myös tosi hyvin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    memmuli

    6. 10. 2008 9.02

  2. Piristäviä asukokonaisuuksia, jotka

    Piristäviä asukokonaisuuksia, jotka sopivat Ellalle tosi hyvin. Tästä näkeee kuinka pienellä vaivalla ja vähillä kustannuksilla voi saada todella trendikkäitä yhdistelmiä. Ellan hoikkuus vielä korostaa sopivuutta. – Onneksi ei tänä päivänä tarvitse näyttää mummolta, vaikka ikää olisikin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    7. 10. 2008 19.11

  3. Todella hyvännäköisiä tyyllikäitä

    Todella hyvännäköisiä tyyllikäitä yhdistelmiä menevälle aikuiselle naiselle.
    Sekä maisellista että rentoa, värikästä ja pehmeitä sävyjä. Marja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    17. 10. 2008 21.03

Kirjoita kommentti