Umami muualla Facebook

Julkaistu 29. 11. 2016 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat Tiina Ahonen Yksi kommentti Muoti ja kauneus

Työkaverusten hauska pukeutumisilta

Työkaverukset järjestivät pukeutumisillan Helsingin Muotikuu-butiikissa. Naiset kutsuivat mukaan myös omia ystävättäriään ja kokoon saatiin 25 pukeutumisesta kiinnostunutta ladya. Muotikuun omistaja Jaana Varkki-Terho toivotti osallistujat lämpimästi tervetulleeksi ja tarjosi töistä tulleille daameille herkullisia juustoja lisäkkeineen valkoviinin kera.

314

307

Muotikuussa on omaperäinen tuotevalikoima, osa vaatteista on Jaanan suunnittelemia, osan vaatteista, kengistä ja koruista hän käy itse valitsemassa ulkomailta. Valikoima on laadukas, siispä hinnatkin ovat sen mukaiset. Illan aluksi osallistujat saivat kuulla muotitrendeistä. Jaana valitsi kullekin sopivat iltapuvut ja pidettiin muotinäytös, minkä jälkeen jokainen sai tutustua kaikessa rauhassa butiikin tuotevalikoimaan, tarvittaessa henkilökunnan avustamana.

323

325

Ilta oli kaikin puolin onnistunut. Iloinen puheensorina ja nauru täyttivät liikkeen, kun naiset kokeilivat toinen toistaan näyttävämpiä asuja. Moni teki myös ostoksia ja mukaan lähti hameita, leninkejä, kenkiä, koruja ja laukkuja.

Pssst! Järjestä sinäkin pukeutumisilta työkavereillesi ja/tai ystävillesi. Ota yhteyttä kiinnostavaan butiikkiin ja sovi tilaisuudesta, mahdollisesta tarjoilusta jne. Lähetä sitten Facebookissa kutsut ja ilmoita osallistujamäärä ajoissa butiikkiin.

aulikki-sinivalkoasup1010893

Muotikuun vaatesuunnittelun periaatteita ovat hyvä leikkaus ja materiaali

Muotikuu tekee asiakkailleen, heidän niin halutessaan kaavat, joiden mukaan heille voidaan valmistaa yksilöllisiä asuja. Jos asiakkaan mitat muuttuvat ajan myötä suuntaan tai toiseen, kaavoja muutetaan sen mukaan. Näin asiakkaan tyytyväisyys taataan. Jaana on suunnitellut upeita pukuja linnankutsuille ja moniin muihin vaativiin tilaisuuksiin. Jaanan suunnittelemat hääpuvut ovat olleet hyvin suosittuja.

Jaanan vaatesuunnittelun periaatteita ovat hyvä leikkaus ja materiaali. Jaana haluaa suosia eurooppalaista valmistusta ja materiaaleja. Kaikki Muotikuun maahantuomat vaatteet, kengät, asusteet ja korut ovat Euroopassa valmistettuja. Muotikuu hankkii paljon vaatteita Ranskasta. Kysymyksessä on eettinen valinta. Jaana ei hyväksy lapsityövoiman käyttöä, eikä riistopalkkoja, kun työtä tehdään riisikupin hinnalla. Tekijä on palkkansa ansainnut, riistoa Jaana ei hyväksy.

Pukeudu näyttävästi kokoon ja ikään katsomatta

Joskus Jaana ihmettelee, miksi ihmiset ovat suorastaan ahdistuneita, kun pitää hankkia vaate johonkin tilaisuuteen. Asian voisi ottaa paljon rennommin, ja ottaa sen iloisena asiana. Ei vaatteiden ostaminen ole niin vakava asia, että siitä kannattaa stressaantua. Jaanan mielestä vaatimaton pukeutuminen ei kaunista ketään. Hän kuuluttaa näyttävämpää pukeutumista – hyvin istuvia vaatteita kaiken kokoisille ja ikäisille naisille, hyvistä materiaaleista. Eikä meikkaaminenkaan olisi pahitteeksi, ihan vaikka vain omaksi iloksi, ja osana hyvää pukeutumista. Hyvin pukeutuminen ja ulkonäöstään huolehtiminen kuuluu kaikille – ikään ja kokoon katsomatta, Jaana sanoo. Nautitaan naisellisesta pukeutumisesta ja sen mukanaan tuomasta itsevarmuudesta ja hyvästä olosta.

Muotikuu
Fabianinkatu 14


Aiheet: , , ,

Yksi kommentti

  1. Todella hyvä valikoima

    Todella hyvä valikoima asusteita niin juhlaan kuin arkeen. Mukavia käyttövaatteita, joita ei kaappeihin jätetä. Välillä vain käyn katselemassa ja haistelemassa uutuuksia, suuntauksia, ja silloin tällöin ostoksilla. Ihana henkilökunta! Ei tyrkytetä ja saa rauhassa katsoa ja tarvittaessa apua valintaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yksi mukana olleista

    29. 11. 2016 15.46

Kirjoita kommentti