Umami muualla Facebook

Julkaistu 27. 8. 2009 Teksti Michaela, kuvat Joanna Moorhouse 588 kommenttia Fashion Michaela

Jolier Spring-Summer 2010 collection Arvottu

Minulla oli mahdollisuus tavata ihastuttava Sveta Planman hänen showroomissaan Designkellarissa ja nähdä ensisilmäykset mahtavasta Jolier kevät-kesä mallistosta 2010. Jolier oli minulle uusi tuttavaisuus ja olin siksi iloinen saadessani tavata tämän lahjakkaan nuoren suunnittelijan ja kuulla hänen ajatuksiaan Jolier ja Jolier ONE mallistosta.

Sveta Planman on innovatiivinen suunnittelija ja sen huomaa hänen mallistostaan. Jolier mallistossa vastakohdat täydentävät toisiaan, siinä on sekä uutta että vanhaa, kovaa ja pehmeää. Inspiraatiota Svetaa etsii populaarimusiikista ja elokuvien trailereista – unohtamatta arkkitektuuria ja kulttuuria. Mallistossaan suunnittelija pitää tärkeänä sitä, että vaate on vartalolle eduksi. Hän pitää itse linjakkuudesta, naisellisuudesta, siroudesta ja siitä, kuinka oikeanlaisilla vaatteilla voi korostaa tai piilottaa haluamiaan kohtia vartalossa.

Suunnittelijalle on tärkeää, että Jolier- ja Jolier ONE -vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voi käyttää ympäri vuoden.  Suunnittelussa on myös otettu huomioon vartalon kokoerot, mikä taas tarkoittaa sitä,  että Jolier-malliston mekot joustavat ja vyötäröä voi säätä omien mittojensa mukaisesti.  Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin ja lähteä vaikka juhliin suoraan töistä ilman mekon vaihtoa.  Jolier kevät -kesä 2010 vaatemalliston mekot ovat nimeltään Pretty ja Lovely. Mekoista voi valita seuraavat väriyhdistelmät: musta + vaalea, musta + punainen, harmaa + vaalea ja harmaa + punainen.

Vaikka pieni mallisto julkaistaan Spring-Summer 2010 sesongin nimellä, mallisto on suunniteltu kuten Jolier ONE tuotteet – ympärivuotiseen ja pitkäaikaiseen käyttöön. Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta. Tuote on helppo kuljettaa mukana, koska se mahtuu pieneen laukkuun. Jolier ONE materiaalivalikoimaan kuuluu 15 erilaista kangaslaatua ja valikoima kasvaa jokaisena sesonkina. Jolier ONE sai täydennystä materiaalivalikoimaan ja tämän uuden sesongin myötä tuotteet ovat saatavilla smaragdinvihreästä hopeanharmaaseen.Vihreä sopii loistavasti sekä kesä- että joulujuhliin. Lisäksi valikoimasta löytyvät värit Red, Light Gold ja Black Jersey. Uudet laadut tulevat syyskuussa myyntiin kauppoihin ja Jolierin verkkokauppaan.

Jolier Lovely


jolier_lovely_light_1jolier_lovely_black_1

jolier_lovely_gray_2

jolier_lovely_red_1

Jolier Pretty

jolier_pretty_red_1jolier_pretty_light_1

jolier_pretty_gray_2jolier_pretty_black_2

Jolier ONE

jolierone_black_1jolierone_gray_1

jolierone_tabasco_1jolierone_green_1

jolierone_red_1jolierone_red_2

Katso linkki www.jolier.fi

Mallisto on saavuttanut suurta suosiota Suomen lisäksi Venäjällä, Japanissa ja Amerikassa. Jolier-vaatteet valmistetaan Suomessa, pääkaupunkiseudulla ja Lappeenrannassa.

malli – Heini / BRAND.

Arvonta

Arvomme 30.9. yhden mustan Jolier ONE -vaatteen ja tyylikkäät henkselit kaikkien kysymykseen vastanneiden kesken.

Kysymys

Millainen vaate Jolier ONE on?

Voittaja

Arpaonni suosi nimimerkki mussea. Sydämelliset onnittelut ja nauti ihanasta, monipuolisesta vaatteestasi! Suuret kiitokset kaikille muille osallistuneille, joita oli 587!

Aiheet: , , , , , , ,

588 kommenttia

  1. Jolier ja Jolier

    Jolier ja Jolier ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    28. 8. 2009 5.40

  2. mallisto on suunniteltu

    mallisto on suunniteltu ympärivuotiseen ja pitkäaikaiseen käyttöön

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    petriina

    28. 8. 2009 8.08

  3. ja mikä tärkeintä

    ja mikä tärkeintä Jolier ONE on ekologinen ja todella ajattoman tyylikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seregi

    28. 8. 2009 8.13

  4. Jolier- vaatteet kestävät

    Jolier- vaatteet kestävät kulutusta, ovat monipuolisia ja käännettäviä.
    Vaatteissa on otettu huomioon myös vartalon kokoerot.

    Rajaton käyttömahdollisuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niina

    28. 8. 2009 8.16

  5. kovaan käyttöön, ympärivuotisesti.

    kovaan käyttöön, ympärivuotisesti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mark4

    28. 8. 2009 8.21

  6. laadukkaita, kestäviä, muodikkaita

    laadukkaita, kestäviä, muodikkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    28. 8. 2009 8.27

  7. Tyylikkäitä

    Tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niina

    28. 8. 2009 8.28

  8. Kestää kulutusta, mallisto

    Kestää kulutusta, mallisto on monipuolinen, vaatteet ovat joustavia ja käännettäviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    28. 8. 2009 8.29

  9. Tyylikkäitä, pitkäikäisiä,toisin sanoen

    Tyylikkäitä, pitkäikäisiä,toisin sanoen kestävät niin laadultaan kuin ulkonäöltään yhtä kautta pidempään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tytti1

    28. 8. 2009 8.37

  10. tyylikkäitä ja pitkäikäisiä..hieno

    tyylikkäitä ja pitkäikäisiä..hieno homma

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    28. 8. 2009 8.41

  11. Tyylikkäitä ja kestäviä

    Tyylikkäitä ja kestäviä – upea mallisto!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ansku

    28. 8. 2009 8.44

  12. Kestäviä ja monikäyttöisiä.

    Kestäviä ja monikäyttöisiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    28. 8. 2009 8.45

  13. kuvissa näyttää mielenkiintoisilta

    kuvissa näyttää mielenkiintoisilta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    28. 8. 2009 8.47

  14. Persoonallisia

    Persoonallisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Carla

    28. 8. 2009 8.52

  15. Monipuolinen ja kulutusta

    Monipuolinen ja kulutusta kestävä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Purjehtijatar

    28. 8. 2009 8.59

  16. vaatteet kestävät kulutusta

    vaatteet kestävät kulutusta ja ovat monipuolisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    28. 8. 2009 9.00

  17. Jolier ONE on

    Jolier ONE on ekologinen ja todella ajattoman tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seppo Taalasmaa

    28. 8. 2009 9.00

  18. Jolier ONE on

    Jolier ONE on ekologinen ja todella ajattoman tyylikäs! Voi kunpa itselläkin olis varaa tuommosiin vaatteisiin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oloneuvos

    28. 8. 2009 9.01

  19. Jolier ONE on

    Jolier ONE on ekologinen ja todella ajattoman tyylikäs!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Narri

    28. 8. 2009 9.02

  20. kestää kovaakin kulutusta

    kestää kovaakin kulutusta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sälli

    28. 8. 2009 9.06

  21. upea

    upea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    norppa

    28. 8. 2009 9.08

  22. hienolta näyttää

    hienolta näyttää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    snibu

    28. 8. 2009 9.09

  23. Tyylikkään näköisiä.

    Tyylikkään näköisiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    28. 8. 2009 9.11

  24. kestäviä ja käännettäviä,

    kestäviä ja käännettäviä, minusta ajattoman näköisiä (osa outoja)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuomo

    28. 8. 2009 9.15

  25. Kätevä vaate, sillä

    Kätevä vaate, sillä sen voi kääntää nurinpäin. Kestää kulutusta ja on tyylikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -s-

    28. 8. 2009 9.16

  26. tyylikäs

    tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LK

    28. 8. 2009 9.16

  27. kestävät kulutusta ja

    kestävät kulutusta ja ovat ajattoman kauniita. Värejä on helppo yhdistellä, koska valikoima ei ole liian suuri.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    28. 8. 2009 9.17

  28. Kauniita nuo ainakin

    Kauniita nuo ainakin näyttävät olevan mallin päällä, ilmeisesti vaatteita löytyy niin arkeen kuin juhliinkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    28. 8. 2009 9.19

  29. Tyylikkäitä, kalliin näköisiä.

    Tyylikkäitä, kalliin näköisiä. Uskoisin, että menestyvät Japanin markkinoilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antsu

    28. 8. 2009 9.19

  30. Tyylikäs, ajaton, ekologinen,

    Tyylikäs, ajaton, ekologinen, kulutusta kestävä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruby

    28. 8. 2009 9.34

  31. Ekologinen valinta.

    Ekologinen valinta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    28. 8. 2009 9.39

  32. tyylikäs

    tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maarit

    28. 8. 2009 10.07

  33. Jolier ONE on

    Jolier ONE on
    ekologinen ja todella ajattoman tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansku

    28. 8. 2009 10.21

  34. Vaatteiden yhdisteleminen on

    Vaatteiden yhdisteleminen on vaivatonta muutenkin ja vaivattomuutta edesauttaa se että vaatteet ovat käännettäviä. vaatteet ovat myös ajattoman tyylikkäitä ja ekologisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elisa

    28. 8. 2009 10.21

  35. Klassisen tyylikäs, ajaton.

    Klassisen tyylikäs, ajaton.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jomiri

    28. 8. 2009 10.21

  36. tyylikäs

    tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    28. 8. 2009 10.28

  37. Tyylikäs

    Tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pontus

    28. 8. 2009 11.03

  38. Tyylikäs.

    Tyylikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nameless

    28. 8. 2009 11.15

  39. ihania,laadukkaita,tyylikkäitä,ajattomia,moneen menoon ja

    ihania,laadukkaita,tyylikkäitä,ajattomia,moneen menoon ja monenkokoisille ja mallisille sopivia ,jopa haluttaessa käännettäviä vaatteita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarituulikki

    28. 8. 2009 11.16

  40. hyvältä näyttäs muijani

    hyvältä näyttäs muijani päällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki gröhn

    28. 8. 2009 11.19

  41. tyylikäs

    tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    28. 8. 2009 11.28

  42. Hyvän näkönen

    Hyvän näkönen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kere

    28. 8. 2009 11.44

  43. vaatteet ovat tyylikkäitä,

    vaatteet ovat tyylikkäitä, kestäviä, käännettäviä ja hyvännäköisiä ja lisäksi ekologisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vilperi

    28. 8. 2009 11.53

  44. Erkoisia, moderneja. Tykkään

    Erkoisia, moderneja. Tykkään siitä että tuovat vintage-muodin mieleen..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    28. 8. 2009 12.03

  45. Menettelee.

    Menettelee.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    28. 8. 2009 12.16

  46. Vaatteet kestävät kulutusta

    Vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Suunnittelussa on myös otettu huomioon vartalon kokoerot, mikä taas tarkoittaa sitä, että Jolier-malliston mekot joustavat ja vyötäröä voi säätä omien mittojensa mukaisesti. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin ja lähteä vaikka juhliin suoraan töistä ilman mekon vaihtoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie

    28. 8. 2009 13.04

  47. Tyylikkäitä ja niitä

    Tyylikkäitä ja niitä voi käyttää ympäri vuoden. Kaikkein erikoisinta on mielestäni, että vaatteen voi kääntää ympäri ja hoplaa se onki erinäköinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aurinkoamulle

    28. 8. 2009 13.05

  48. Mekot ovat todella

    Mekot ovat todella kivan näköisiä. Suomalaiselle vartalolle on hyvä, että joustavat keskeltä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riza

    28. 8. 2009 13.07

  49. kauniita ja tyylikkäät

    kauniita ja tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    city

    28. 8. 2009 13.07

  50. Tyylikkäitä vaatteita ovat.

    Tyylikkäitä vaatteita ovat. Tuo juhlista töihin on mahtava idea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    flower

    28. 8. 2009 13.10

  51. Tyylikkäitä ja persoonallisia.

    Tyylikkäitä ja persoonallisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Syksy

    28. 8. 2009 13.11

  52. Tyylikkäitä ja kestäviä.

    Tyylikkäitä ja kestäviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    28. 8. 2009 13.12

  53. Tyylikäs ja trendikäs

    Tyylikäs ja trendikäs vaate, joita on mukava käyttää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    skibi

    28. 8. 2009 13.19

  54. Hyvännäkösiä ja hyvin

    Hyvännäkösiä ja hyvin istuvia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe65

    28. 8. 2009 13.21

  55. Tyylikkäitä ja nuorekkaita

    Tyylikkäitä ja nuorekkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TYPYKKÄ

    28. 8. 2009 13.23

  56. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    28. 8. 2009 13.29

  57. hyvännäköisiä

    hyvännäköisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    28. 8. 2009 13.30

  58. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fd

    28. 8. 2009 13.30

  59. upeita

    upeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seppo

    28. 8. 2009 13.31

  60. hyvännäköisiä

    hyvännäköisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    xxl

    28. 8. 2009 13.31

  61. juuri minun makuuni

    juuri minun makuuni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koko

    28. 8. 2009 13.32

  62. upeita

    upeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vene

    28. 8. 2009 13.32

  63. tyylikkäitä ja upeita

    tyylikkäitä ja upeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    90

    28. 8. 2009 13.32

  64. Aivan ihania. Pitäisin

    Aivan ihania. Pitäisin mielelläni noita päälläni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ANU

    28. 8. 2009 13.50

  65. Tuote on helppo

    Tuote on helppo kuljettaa mukana, koska se mahtuu pieneen laukkuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hilma

    28. 8. 2009 13.56

  66. Ne oat tyylikkäitä,

    Ne oat tyylikkäitä, jotka kestävät kulutusta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJS

    28. 8. 2009 13.59

  67. Hyvännäköisiä ja hauskasti

    Hyvännäköisiä ja hauskasti leikattuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bertta

    28. 8. 2009 14.25

  68. Upeita ja tyylikkäitä

    Upeita ja tyylikkäitä vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirpa kiviniemi

    28. 8. 2009 14.30

  69. tyylikkäitä, omaperäisiä ja

    tyylikkäitä, omaperäisiä ja houkuttelevia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JB

    28. 8. 2009 14.30

  70. Ajattomia, kestäviä ja

    Ajattomia, kestäviä ja hyvän näköisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aaa

    28. 8. 2009 14.45

  71. Todella tyylikäs ja

    Todella tyylikäs ja naisellinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riba

    28. 8. 2009 15.15

  72. vastakohdat täydentävät toisiaan.

    vastakohdat täydentävät toisiaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    28. 8. 2009 15.15

  73. ihanan trendikäs ja

    ihanan trendikäs ja miellyttävä, silmänilo!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saki

    28. 8. 2009 15.15

  74. Kestää varmaan pesuja,

    Kestää varmaan pesuja, kun on kotimaassa tehty. Ei ehkä minun vartalolle, mutta tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    28. 8. 2009 15.25

  75. omaperäinen

    omaperäinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MABU

    28. 8. 2009 15.44

  76. Varmaan kalliita

    Varmaan kalliita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nyt näin

    28. 8. 2009 15.57

  77. Laadukkaita, tyylikkäitä.

    Laadukkaita, tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    28. 8. 2009 16.31

  78. Tyylikkäitä

    Tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    28. 8. 2009 17.00

  79. Tekstin mukaan muun

    Tekstin mukaan muun muassa ekologisia ja kulutusta kestäviä. Näyttävätkin näteiltä, kivan erilaista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapu

    28. 8. 2009 17.00

  80. tyylikkäitä, laadukkaita ja

    tyylikkäitä, laadukkaita ja kestäviä vaatteita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    28. 8. 2009 17.15

  81. Tyylikkäitä

    Tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    28. 8. 2009 18.42

  82. Laadukkaat ja muodikkaat

    Laadukkaat ja muodikkaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari.M

    28. 8. 2009 18.43

  83. Tyylikäs ja egologinen

    Tyylikäs ja egologinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauriina

    28. 8. 2009 19.05

  84. Persoonallinen ja tyylikäs

    Persoonallinen ja tyylikäs :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    untitledD

    28. 8. 2009 19.19

  85. trendikäs.

    trendikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    moi

    28. 8. 2009 19.20

  86. Hieno! Ja myös

    Hieno! Ja myös tyylikäs ja varmasti laadukaskin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jass

    28. 8. 2009 19.23

  87. Ekologinen ja innovatiivinen

    Ekologinen ja innovatiivinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    yab

    28. 8. 2009 19.46

  88. erilainen

    erilainen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    28. 8. 2009 20.29

  89. selkeitä,tyylikkäitä leikkauksia sopisi

    selkeitä,tyylikkäitä leikkauksia
    sopisi varmaan myös kypsemmille naisille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    28. 8. 2009 20.34

  90. Upeita, tyylikkäitä monikäyttöisiä

    Upeita, tyylikkäitä monikäyttöisiä vaatteita. Sain inspiraation tutustua ko. vaatteisiin enemmän luettuani tämän jutun:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    28. 8. 2009 20.39

  91. Tyylikäs

    Tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eki

    28. 8. 2009 21.06

  92. kallis

    kallis

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    28. 8. 2009 21.08

  93. Kivan näkösiä ja

    Kivan näkösiä ja sopii moneen tarkoitukseen….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    28. 8. 2009 21.12

  94. Monikäyttöisiä

    Monikäyttöisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    28. 8. 2009 21.14

  95. Ainakin täytyy kehua

    Ainakin täytyy kehua erittäin muuntautuviksi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heemi

    28. 8. 2009 21.38

  96. Komppaan jotain edistä

    Komppaan jotain edistä ja veikkaan että ainakin kallis, joskin myös kaunis.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eela

    28. 8. 2009 21.39

  97. Erittäin aikuinen.

    Erittäin aikuinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    weeks

    28. 8. 2009 21.39

  98. Jolier-style

    Jolier-style

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    susa

    28. 8. 2009 22.08

  99. no vissiin monikäyttöinen

    no vissiin monikäyttöinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    28. 8. 2009 22.12

  100. Jolier ja Jolier

    Jolier ja Jolier

    ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maff

    28. 8. 2009 22.19

  101. Jolier ONE on

    Jolier ONE on kestävä vaate kovaankäyttöön.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    28. 8. 2009 22.36

  102. Monipuolisia

    Monipuolisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kape

    28. 8. 2009 23.25

  103. Jolier ONE on

    Jolier ONE on innovaatinen ja ekolokinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    irkku

    28. 8. 2009 23.51

  104. Jolier ONE on

    Jolier ONE on kevyt ja kestävä vaate

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päkä

    28. 8. 2009 23.52

  105. Jolier ONE on

    Jolier ONE on hieno ja kevyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hyvä

    28. 8. 2009 23.53

  106. Tyylikkäitä.

    Tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tonnari

    29. 8. 2009 0.04

  107. vitsin hyvän näköisiä!

    vitsin hyvän näköisiä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    29. 8. 2009 1.37

  108. Jolier ONE -vaatteet...

    Jolier ONE -vaatteet…

    - kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voi käyttää ympäri vuoden
    - joustavat ja vyötäröä voi säätä omien mittojensa mukaisesti
    - ovat käännettäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    konnis

    29. 8. 2009 1.37

  109. ajaton ja tyylikäs

    ajaton ja tyylikäs vaate, jota voi käyttää nyt ja aina tulevaisuudessakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annem

    29. 8. 2009 7.05

  110. Kivan näköisiä vaatteita.

    Kivan näköisiä vaatteita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiivi

    29. 8. 2009 9.12

  111. kovaan jakestävään käyttöön

    kovaan jakestävään käyttöön

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansku

    29. 8. 2009 9.14

  112. Jolier ONE on

    Jolier ONE on
    hieno ja kevyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    007

    29. 8. 2009 9.15

  113. Monikäyttöisiä

    Monikäyttöisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kata

    29. 8. 2009 9.15

  114. Monikäyttöisiä

    Monikäyttöisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    abc-1

    29. 8. 2009 9.16

  115. Kivan näkösiä ja

    Kivan näkösiä ja
    sopii moneen tarkoitukseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sandra

    29. 8. 2009 9.16

  116. Mielenkiintoisia, laadukkaita

    Mielenkiintoisia, laadukkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    29. 8. 2009 10.53

  117. tyylikkäitä ja monikäyttöisiä,

    tyylikkäitä ja monikäyttöisiä, kerrankin muotia, jota voisin itsekin hankkia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anneli

    29. 8. 2009 11.13

  118. Kestäviä ja monikäyttöisiä.

    Kestäviä ja monikäyttöisiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    29. 8. 2009 12.04

  119. Naisellisia!

    Naisellisia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tii

    29. 8. 2009 12.12

  120. Ajattoman muodikkaita ja

    Ajattoman muodikkaita ja tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    29. 8. 2009 12.24

  121. Linjakas, itsenäisen naisen

    Linjakas, itsenäisen naisen vaate

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    J

    29. 8. 2009 13.41

  122. Ihanan värisiä ja

    Ihanan värisiä ja näköisiä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kossu

    29. 8. 2009 14.19

  123. tyylikäs

    tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paula

    29. 8. 2009 14.19

  124. omaperäisiä ja kauniita

    omaperäisiä ja kauniita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jk

    29. 8. 2009 14.20

  125. Tyylikkäitä ja ne

    Tyylikkäitä ja ne on valmistettu kestämään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    29. 8. 2009 14.36

  126. elegantteja, kauniita, naisellisia

    elegantteja, kauniita, naisellisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    29. 8. 2009 15.24

  127. tyylikäs ja juhlallinen

    tyylikäs ja juhlallinen elegantti asu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    29. 8. 2009 15.34

  128. Laadukkaita ja tyylikkäitä

    Laadukkaita ja tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuittu

    29. 8. 2009 15.43

  129. Tyylikäs

    Tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    j

    29. 8. 2009 16.22

  130. Ajattomia

    Ajattomia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    29. 8. 2009 16.56

  131. Ihan tyylikkäitä

    Ihan tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laurako

    29. 8. 2009 19.29

  132. moderneja, erilaisia, tyylikkäitä

    moderneja, erilaisia, tyylikkäitä ja kauniita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilli

    29. 8. 2009 20.10

  133. Muodikas, istuva, näyttävä

    Muodikas, istuva, näyttävä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elina

    29. 8. 2009 20.32

  134. Tyylikäs

    Tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temmis

    29. 8. 2009 21.20

  135. Kerrassaan hurmaavia. Linjakkaita,

    Kerrassaan hurmaavia. Linjakkaita, tyylipuhtaita, naisellisia ja kauniisti vartaloa raamittavia vaatteita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    29. 8. 2009 21.37

  136. Todella laadukas :)

    Todella laadukas :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kippo

    29. 8. 2009 23.14

  137. Linjakkaita, tyylikkäitä vaatteita

    Linjakkaita, tyylikkäitä vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tkoo

    30. 8. 2009 3.27

  138. monikäyttöisiä, laadukkaita

    monikäyttöisiä, laadukkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    carina

    30. 8. 2009 9.36

  139. Selkeitä, klassisen kauniita

    Selkeitä, klassisen kauniita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    30. 8. 2009 10.01

  140. Ajattoman tyylikkäitä.

    Ajattoman tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karpalo

    30. 8. 2009 11.22

  141. Kestävä ja tyylikäs

    Kestävä ja tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kati

    30. 8. 2009 12.41

  142. Kestävä ja tyylikäs

    Kestävä ja tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pia

    30. 8. 2009 12.41

  143. Pitkäikäinen ja monelle

    Pitkäikäinen ja monelle vartalolle sopiva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    30. 8. 2009 13.45

  144. hieno

    hieno

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pasi

    30. 8. 2009 13.51

  145. kivannäköisiä

    kivannäköisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippoliina

    30. 8. 2009 18.11

  146. Ajattoman tyylikkäitä ja

    Ajattoman tyylikkäitä ja ekologisia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Roona

    30. 8. 2009 18.13

  147. Selkeitä, tyylikkäitä

    Selkeitä, tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    30. 8. 2009 19.06

  148. muodikkaita

    muodikkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    30. 8. 2009 19.31

  149. tyylikkäitä, persoonallisia, mielenkiintoisia

    tyylikkäitä, persoonallisia, mielenkiintoisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gretchen

    30. 8. 2009 19.51

  150. Nämä ovat aivan

    Nämä ovat aivan uskomattomia, kaikin puolin! Sanat eivät edes riitä kuvaamaan näiden asujen hyviä puilia ja ulkonäköä. Nerokkaita. Jos yhden näistä saisi, niin “ruokahalu varmasti kasvaisi syödessä” Puvut ehkä jakavat ihmiset niihin, jotka ihastuvat näihin ja niihin, jotka vierastavat näitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sirpa Lehikoinen

    30. 8. 2009 20.39

    • Nämä ovat aivan

      Nämä ovat aivan uskomattomia, kaikin puolin! Sanat eivät edes riitä kuvaamaan näiden asujen hyviä puolia ja ulkonäköä. Nerokkaita. Jos yhden näistä saisi, niin “ruokahalu varmasti kasvaisi syödessä” Puvut ehkä jakavat ihmiset niihin, jotka ihastuvat näihin ja niihin, jotka vierastavat näitä.

      Vastaa kommenttiin

      Kirjoittanut

      Sirpa Lehikoinen

      30. 8. 2009 20.51

  151. Jolier- ja Jolier

    Jolier- ja Jolier ONE -vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voi käyttää ympäri vuoden.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    30. 8. 2009 21.00

  152. aika omalaatuisia

    aika omalaatuisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    30. 8. 2009 21.03

  153. Tyylikkäitä ja laadukkaita

    Tyylikkäitä ja laadukkaita vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    30. 8. 2009 22.44

  154. Monipuolinen, monikäyttöinen, kestävä,

    Monipuolinen, monikäyttöinen, kestävä, naisellinen ja virkistävä uutuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annilauri

    31. 8. 2009 6.24

  155. Tyylikkäitä vaatteita

    Tyylikkäitä vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    31. 8. 2009 7.49

  156. Tyylikkkäitä ja

    Tyylikkkäitä ja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iitu

    31. 8. 2009 7.52

  157. todella tyylikäs

    todella tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    caksu

    31. 8. 2009 7.52

  158. Ihan ok.

    Ihan ok.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    31. 8. 2009 7.58

  159. Rennon oloisia ja

    Rennon oloisia ja tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pässi

    31. 8. 2009 7.58

  160. Todella tyylikkäitä

    Todella tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Orvokki

    31. 8. 2009 8.11

  161. tyylikkät ja minun

    tyylikkät ja minun makuun sopivat ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemuli

    31. 8. 2009 8.18

  162. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HL

    31. 8. 2009 8.28

  163. Jolier- vaatteet kestävät

    Jolier- vaatteet kestävät
    kulutusta, ovat monipuolisia ja käännettäviä. Vaatteissa on otettu huomioon myös vartalon kokoerot. Rajaton käyttömahdollisuus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    31. 8. 2009 8.33

  164. Tyylikäs.

    Tyylikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    31. 8. 2009 8.35

  165. Säädettäviä ja käännettäviä

    Säädettäviä ja käännettäviä = monikäyttöisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kati

    31. 8. 2009 8.46

  166. Boheemisen klassinen

    Boheemisen klassinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    31. 8. 2009 8.48

  167. kekseliäitä ja omaperäisiä

    kekseliäitä ja omaperäisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjase

    31. 8. 2009 9.00

  168. Klassisen tyylikkäitä.

    Klassisen tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyyria

    31. 8. 2009 9.05

  169. klassikkoja

    klassikkoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    31. 8. 2009 9.11

  170. Omaperäisiä, laadukkaita, näyttäviä.

    Omaperäisiä, laadukkaita, näyttäviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tartsa

    31. 8. 2009 9.11

  171. Tyylikkäitä. Sopii arkeen

    Tyylikkäitä. Sopii arkeen ja juhlaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maarit

    31. 8. 2009 9.12

  172. Omaperäisiä ja tyylikkäitä

    Omaperäisiä ja tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    31. 8. 2009 9.18

  173. Jolier ONE on

    Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    31. 8. 2009 9.20

  174. Tyylikkäitä

    Tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    31. 8. 2009 9.23

  175. tyylikkäitä ovat

    tyylikkäitä ovat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tre

    31. 8. 2009 9.39

  176. Tyylikkäitä ja persoonallisia.

    Tyylikkäitä ja persoonallisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanna

    31. 8. 2009 9.42

  177. ihania

    ihania

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    31. 8. 2009 9.49

  178. Vaateet ovat kestäviä,

    Vaateet ovat kestäviä,

    tyylikkäitä ja helposti yhdisteltäviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    31. 8. 2009 9.55

  179. Jolier ja Jolier

    Jolier ja Jolier
    ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    31. 8. 2009 10.11

  180. Jolier ja Jolier

    Jolier ja Jolier
    ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    31. 8. 2009 10.11

  181. tyylikkäiltä näyttävät

    tyylikkäiltä näyttävät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    31. 8. 2009 10.12

  182. persoonallisia

    persoonallisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    31. 8. 2009 10.28

  183. tyylikäs ja laadukas

    tyylikäs ja laadukas

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AR

    31. 8. 2009 10.39

  184. monikäyttöisiä, ajattomia, varsin

    monikäyttöisiä, ajattomia, varsin tyylikkäitä ja kauniita. Juuri sellaisia mistä pidän!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sk

    31. 8. 2009 10.40

  185. Kulutusta kestäviä, upean

    Kulutusta kestäviä, upean näköisiä, joustavia ja mukavia käyttää. Lisäksi vaatteet voidaan kääntää ja käyttää molemmin päin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tepi

    31. 8. 2009 10.46

  186. naisellinen ja siro.

    naisellinen ja siro. tosi kauniita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larsbe

    31. 8. 2009 11.08

  187. Laadukas.

    Laadukas.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jute

    31. 8. 2009 11.14

  188. kestävä ja monipuolinen

    kestävä ja monipuolinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    drella

    31. 8. 2009 11.16

  189. Tyylikäs.

    Tyylikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mok

    31. 8. 2009 11.17

  190. Laadukas ja omaperäinen.

    Laadukas ja omaperäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tellu

    31. 8. 2009 11.17

  191. Todella elegantteja joita

    Todella elegantteja joita kantaa päällään mielellään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    31. 8. 2009 11.27

  192. Vaatteet on suuniteltu

    Vaatteet on suuniteltu ympärivuotiseen ja pitkäaikaiseen käyttöön.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    31. 8. 2009 11.47

  193. "ekologinen ja innovatiivinen

    “ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta” : kuulosta kiinnostavalta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonttu

    31. 8. 2009 11.51

  194. Näyttävät ajattomilta, tyylikkäiltä

    Näyttävät ajattomilta, tyylikkäiltä ja kestäviltä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    31. 8. 2009 11.55

  195. Hienoja ja tyylikkäitä

    Hienoja ja tyylikkäitä kertakaikkiaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    31. 8. 2009 12.00

  196. monikäyttöisiä ja kestäviä.

    monikäyttöisiä ja kestäviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikol

    31. 8. 2009 12.13

  197. JOLIER ONE vaatteet

    JOLIER ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiia

    31. 8. 2009 12.15

  198. Kestäviä, monipuolisia, ympärivuotiseen

    Kestäviä, monipuolisia, ympärivuotiseen käyttöön ja tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Selma

    31. 8. 2009 12.19

  199. Laadukkaat ja muodikkaat

    Laadukkaat ja muodikkaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    West84

    31. 8. 2009 12.21

  200. Ekologisia, innovatiivisia, monipuolisia,

    Ekologisia, innovatiivisia, monipuolisia, ajattomia, kestäviä, laadukkaita, monen kokoisille sopivia ja vartaloa imartelevia. Ja kuvista päätellen myös todella hyvän näköisiä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    31. 8. 2009 12.37

  201. Naisellinen, tyylikäs ja

    Naisellinen, tyylikäs ja moderni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannah

    31. 8. 2009 12.41

  202. Ekologinen, monipuolinen ja

    Ekologinen, monipuolinen ja tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TaTu

    31. 8. 2009 13.09

  203. Yksinkertaisen kaunis, yksityiskohdilla

    Yksinkertaisen kaunis, yksityiskohdilla ja laadulla tietä näyttävä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    WhiteCountess

    31. 8. 2009 13.20

  204. Ihan mukavan näköisiä

    Ihan mukavan näköisiä vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    31. 8. 2009 13.27

  205. persoonallisia, erikoisia, rohkealle

    persoonallisia, erikoisia, rohkealle ihmiselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasuliini

    31. 8. 2009 13.32

  206. Ennenkaikkea monikäyttöinen.

    Ennenkaikkea monikäyttöinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    31. 8. 2009 13.36

  207. monikäyttöisiä

    monikäyttöisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    omis

    31. 8. 2009 14.01

  208. linjakas, naisellinen, siro

    linjakas, naisellinen, siro

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pets

    31. 8. 2009 14.28

  209. ajattoman tyylikkäitä

    ajattoman tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninnu

    31. 8. 2009 14.34

  210. ajattomia ja tyylikkäitä

    ajattomia ja tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    31. 8. 2009 14.43

  211. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kykkis

    31. 8. 2009 14.47

  212. Kauniita ja kestäviä.

    Kauniita ja kestäviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni28

    31. 8. 2009 14.57

  213. Eroottisia

    Eroottisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikro

    31. 8. 2009 15.04

  214. varmaan kallis

    varmaan kallis

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jutta

    31. 8. 2009 15.31

  215. fiksu keksintö...ajatonta, yksinkertaista

    fiksu keksintö…ajatonta, yksinkertaista ja tyylikästä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tarppa

    31. 8. 2009 15.32

  216. ekologinen ja monipuolinen

    ekologinen ja monipuolinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hman

    31. 8. 2009 15.37

  217. Naisellisia ja ajattomia.

    Naisellisia ja ajattomia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kettu

    31. 8. 2009 15.38

  218. kauniita, juhlavia ja

    kauniita, juhlavia ja naisellisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    meria

    31. 8. 2009 15.40

  219. ekologinen ja innovatiivinen

    ekologinen ja innovatiivinen vaate pitkäaikaiseen käyttöön, ovat myös tyylikkäitä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Usram

    31. 8. 2009 15.41

  220. Hyvännäköisiä ja -laatuisia

    Hyvännäköisiä ja -laatuisia sekä kestäviä. Parasta on monikäyttöisyys!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kifumirri

    31. 8. 2009 15.43

  221. Staili

    Staili

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Moppi

    31. 8. 2009 15.47

  222. Ajattomia ja monikäyttöisiä

    Ajattomia ja monikäyttöisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninni

    31. 8. 2009 15.54

  223. Ehdottomasti ajaton ja

    Ehdottomasti ajaton ja sellainen, jota voi käyttää arkena ja pyhänä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimi

    31. 8. 2009 16.19

  224. Jutun mukaan "Jolier

    Jutun mukaan “Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote”. Kuvien perusteella Jolier ONE näyttää pitkäikäiseltä, siis klassiselta, niin että vaatetta voi käyttää vuosia ilman että näyttää epämuodikkaalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    31. 8. 2009 16.20

  225. Aika mielenkiintoista!

    Aika mielenkiintoista!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni

    31. 8. 2009 16.27

  226. käännetteviä, joustavia, tyylikkäitä

    käännetteviä, joustavia, tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tytteli

    31. 8. 2009 16.33

  227. klassinen, tyylikäs

    klassinen, tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miia

    31. 8. 2009 16.34

  228. Erittäin tyylikkäitä

    Erittäin tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    31. 8. 2009 16.34

  229. hienoja...

    hienoja…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k

    31. 8. 2009 16.36

  230. tyylikäs ja ajaton

    tyylikäs ja ajaton

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anselmi71

    31. 8. 2009 16.37

  231. Muodikkaita, ajattomia, kestäviä,

    Muodikkaita, ajattomia, kestäviä, sopivat kaiken ikäisille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heliantus64

    31. 8. 2009 17.07

  232. Ympärivuotiseen käyttöön; monikäyttöiset,

    Ympärivuotiseen käyttöön; monikäyttöiset, käännettävät ja joustavalla vyötäröllä, ekologisia ja TYYLIKKÄITÄ!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sysieläin

    31. 8. 2009 17.09

  233. semmosia, että tämmöinen

    semmosia, että tämmöinen isokokoinenkin immeinen voi laittaa päällensä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiitus

    31. 8. 2009 17.11

  234. Siistejä ja linjakkaita

    Siistejä ja linjakkaita malleja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miuku

    31. 8. 2009 17.26

  235. ONE -vaatteet kestävät

    ONE -vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voi käyttää ympäri vuoden.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mark4

    31. 8. 2009 17.29

  236. Helposti mukana kuljetettava,

    Helposti mukana kuljetettava, monipuolinen ja ekologinen vaate. Iloiset värit.Ihastuin erityisesti punaisiin vaatteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilli

    31. 8. 2009 17.48

  237. Yksi vaate, loputtomat

    Yksi vaate, loputtomat mahdollisuudet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiraam

    31. 8. 2009 17.52

  238. kiva

    kiva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    f

    31. 8. 2009 18.07

  239. ok

    ok

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hj

    31. 8. 2009 18.08

  240. Ajottomia tyylikkäitä ja

    Ajottomia tyylikkäitä ja yksinkertaisesti kauniita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riitta

    31. 8. 2009 18.20

  241. Monikäyttöinen ja tyylikäs

    Monikäyttöinen ja tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    31. 8. 2009 18.56

  242. Kauniita ja persoonallisia

    Kauniita ja persoonallisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rairih

    31. 8. 2009 18.57

  243. tyylikkäitä ja kestäviä

    tyylikkäitä ja kestäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lili

    31. 8. 2009 19.07

  244. kauniita

    kauniita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mau

    31. 8. 2009 19.15

  245. moderni, persoonallinen

    moderni, persoonallinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takkuinen

    31. 8. 2009 19.17

  246. Kalliita?

    Kalliita?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Porojoonas

    31. 8. 2009 19.20

  247. tyylikkäitä ja persoonallisia

    tyylikkäitä ja persoonallisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    31. 8. 2009 19.23

  248. Laadukkaita ja tyylikkäitä

    Laadukkaita ja tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sane

    31. 8. 2009 19.26

  249. tyylikkäitä ainakin

    tyylikkäitä ainakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iines

    31. 8. 2009 19.30

  250. tyylikkäitä ovat ainakin

    tyylikkäitä ovat ainakin tyylikkään päällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hippa

    31. 8. 2009 20.09

  251. tyylikkäitä ja persoonallisia

    tyylikkäitä ja persoonallisia vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuan

    31. 8. 2009 20.11

  252. Tyylikäs vaate on

    Tyylikäs vaate on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koovee

    31. 8. 2009 20.19

  253. nuorekas,elegantti,sama tyyli kautta

    nuorekas,elegantti,sama tyyli kautta linjan,ajaton,ihastuttava

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tasse

    31. 8. 2009 20.24

  254. Monikäyttöinen vaate.

    Monikäyttöinen vaate.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    31. 8. 2009 20.34

  255. Tosi kauniita ja

    Tosi kauniita ja persoonallisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi

    31. 8. 2009 20.51

  256. Laadukas, kaunis, elegantti,

    Laadukas, kaunis, elegantti, kestävä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tyttö

    31. 8. 2009 21.17

  257. Tyylikäs ja ajaton.

    Tyylikäs ja ajaton.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiaS

    31. 8. 2009 21.22

  258. Tyylikäs ja elegantti

    Tyylikäs ja elegantti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Andrea

    31. 8. 2009 21.30

  259. Selkeä ja kestävä

    Selkeä ja kestävä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    31. 8. 2009 21.35

  260. upeita

    upeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    31. 8. 2009 21.35

  261. upeita

    upeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karoliina

    31. 8. 2009 21.36

  262. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oulutar

    31. 8. 2009 21.37

  263. monipuolinen,ekologinen ja kaunis.

    monipuolinen,ekologinen ja kaunis. voi niin tahtoisin tuollaisen itselleni <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    musse

    31. 8. 2009 22.04

  264. laadukkaita, kestäviä, muodikkaita

    laadukkaita, kestäviä, muodikkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    31. 8. 2009 22.08

  265. Laadukkaita ja tyylikkäitä

    Laadukkaita ja tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marre

    31. 8. 2009 22.13

  266. Vähän outoja...

    Vähän outoja…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tjm

    31. 8. 2009 22.21

  267. Kestäviä, monipuolisesti käytettäviä

    Kestäviä, monipuolisesti käytettäviä mm. käännettävyysinnovaation ansiosta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hlj

    31. 8. 2009 22.22

  268. Yksinkertaisen tyylikkäitä joissa

    Yksinkertaisen tyylikkäitä joissa aina joku kiva ripaus jotain erikoistakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niksu

    31. 8. 2009 22.25

  269. Tyylikkäitä ovat.

    Tyylikkäitä ovat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    31. 8. 2009 22.27

  270. Tyylikäs, naisellinen, sensuelli!

    Tyylikäs, naisellinen, sensuelli!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Perla

    31. 8. 2009 22.57

  271. trendikäs

    trendikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    31. 8. 2009 23.00

  272. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tk

    31. 8. 2009 23.51

  273. Naisellisia, kulutusta kestäviä

    Naisellisia, kulutusta kestäviä ja käytännöllisiä esim vyötäröä voi säätää ja vaatteen voi kääntää toisin päin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    1. 9. 2009 3.23

  274. Muodikkaita, rentoja, upeita

    Muodikkaita, rentoja, upeita ja monipuolisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gaz

    1. 9. 2009 7.38

  275. Kivan erikoisia malleja!

    Kivan erikoisia malleja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juttis

    1. 9. 2009 8.04

  276. Todella hyvän näköisiä

    Todella hyvän näköisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kere

    1. 9. 2009 8.32

  277. vaimoni varmaaan ilahtuisi.

    vaimoni varmaaan ilahtuisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ms

    1. 9. 2009 8.33

  278. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    1. 9. 2009 8.49

  279. Aika erikoinen.

    Aika erikoinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pippi

    1. 9. 2009 9.00

  280. tyylikkäästi erottuva

    tyylikkäästi erottuva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    yki

    1. 9. 2009 9.19

  281. Persoonallisia

    Persoonallisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku

    1. 9. 2009 9.54

  282. Tyylikkäitä ja kestäviä

    Tyylikkäitä ja kestäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    1. 9. 2009 10.26

  283. rumia

    rumia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sxx

    1. 9. 2009 10.58

  284. jolier ja jolie

    jolier ja jolie ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    whitey

    1. 9. 2009 11.17

  285. muodikkaita

    muodikkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    omis

    1. 9. 2009 11.25

  286. tyylikkäitä ja kauniita

    tyylikkäitä ja kauniita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Saunamies

    1. 9. 2009 11.41

  287. Erilaisia. Samalla tyylikkäitä

    Erilaisia. Samalla tyylikkäitä ja nättejä. Sopii monen ikäisille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fanini

    1. 9. 2009 11.58

  288. Kaunis ,erilainen!

    Kaunis ,erilainen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siru

    1. 9. 2009 12.50

  289. Tyylikäs, mahtavat leikkaukset

    Tyylikäs, mahtavat leikkaukset ja ajaton!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Survi

    1. 9. 2009 13.02

  290. Jolier mallistossa vastakohdat

    Jolier mallistossa vastakohdat täydentävät toisiaan, kestävät kulutusta,niitä voi käyttää ympäri vuoden,jolier-malliston mekot joustavat ja vyötäröä voi säätä omien mittojensa mukaisesti,vaatteet ovat käännettäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    1. 9. 2009 13.16

  291. Jolier mallistossa vastakohdat

    Jolier mallistossa vastakohdat täydentävät toisiaan, kestävät kulutusta,niitä voi käyttää ympäri vuoden,jolier-malliston mekot joustavat ja vyötäröä voi säätä omien mittojensa mukaisesti,vaatteet ovat käännettäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    1. 9. 2009 13.18

  292. Monipuolinen, tyylikäs ja

    Monipuolinen, tyylikäs ja ajaton

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenskudaa

    1. 9. 2009 13.43

  293. Hyvältä näyttää.

    Hyvältä näyttää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vegata

    1. 9. 2009 13.48

  294. Pritty one...

    Pritty one…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HanSu

    1. 9. 2009 13.57

  295. erikoisia

    erikoisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    97y

    1. 9. 2009 14.06

  296. Leikkaukseltaan hyvin mielenkiintoisia.

    Leikkaukseltaan hyvin mielenkiintoisia. Todennäköisesti kuitenkin omalle budjetille liian kalliita :-(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elli

    1. 9. 2009 14.39

  297. tyylikäs ps. voittaako

    tyylikäs

    ps. voittaako näistä kilpailuista kukaan mitään??

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    1. 9. 2009 15.11

  298. Tyylikkäitä, kulutusta kestäviä

    Tyylikkäitä, kulutusta kestäviä ja leikkaukseltaan sopii kaikille vartalotyypeille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m2len2

    1. 9. 2009 16.27

  299. Monikäyttöinen, kestävä,tyylikäs.

    Monikäyttöinen, kestävä,tyylikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satsa

    1. 9. 2009 17.53

  300. Ekologinen ja innovatiivinen

    Ekologinen ja innovatiivinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sumi

    1. 9. 2009 17.54

  301. Ainakin kyseisen mallin

    Ainakin kyseisen mallin päällä kivan näköisiä. Hoikalle tyttärelleni sopisi varmaan tosi hyvin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mellu

    1. 9. 2009 18.15

  302. hyvännäköisiä,tyylikkäitä

    hyvännäköisiä,tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    1. 9. 2009 18.19

  303. muodikas, trendikäs, nuorekas

    muodikas, trendikäs, nuorekas

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nii-Na

    1. 9. 2009 18.26

  304. Tyylikkään yksinkertainen

    Tyylikkään yksinkertainen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tp66

    1. 9. 2009 19.28

  305. Erittäin näyttäviä, kestäviä,

    Erittäin näyttäviä, kestäviä, monipuolisia & ajattomia sekä suunniteltu näyttämään hyvältä erilaisissa vartalotyypeissä,sopii kaikille..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ap

    1. 9. 2009 19.59

  306. Yksilöllisiä

    Yksilöllisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    1. 9. 2009 20.00

  307. Trendikkäitä ja tosi

    Trendikkäitä ja tosi kivannäköisiä päällä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eija

    1. 9. 2009 20.15

  308. ihanan trendikkäitä

    ihanan trendikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    1. 9. 2009 20.23

  309. Ne kestävät kulutusta

    Ne kestävät kulutusta ja ovat riittävän monipuolisia, että niitä voi käyttää ympäri vuoden. Suunnittelussa on otettu myös huomioon vartaloiden kokoerot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    1. 9. 2009 20.45

  310. OK

    OK

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    1. 9. 2009 20.57

  311. Monikäyttöisiä

    Monikäyttöisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Raija

    1. 9. 2009 21.16

  312. kerrassaan upeita

    kerrassaan upeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjus

    1. 9. 2009 21.29

  313. upeita tosi muodikkaita

    upeita tosi muodikkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    1. 9. 2009 21.36

  314. KAIKILLE SOPIVIA

    KAIKILLE SOPIVIA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saikku

    1. 9. 2009 21.37

  315. Wau! Tyylikkäitä ja

    Wau! Tyylikkäitä ja kauniita vaatteita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T3

    1. 9. 2009 21.40

  316. Todella kauniita!

    Todella kauniita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emppu78

    1. 9. 2009 22.22

  317. Näyttävät hyvin tyylikkäiltä.

    Näyttävät hyvin tyylikkäiltä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    EijaJo

    1. 9. 2009 22.39

  318. Moderni, nuorekas

    Moderni, nuorekas

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Alexa

    1. 9. 2009 22.39

  319. Vaateet ovat kestäviä,

    Vaateet ovat kestäviä, tyylikkäitä ja helposti yhdisteltäviä. Ajattomia ja mielenkiintoisisa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Unak

    1. 9. 2009 22.40

  320. Tyylikkäitä ja monikäyttöisiä.

    Tyylikkäitä ja monikäyttöisiä. Voisi olla hyvä reissuvaate.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    1. 9. 2009 23.31

  321. Tyylikkäitä ja kestäviä

    Tyylikkäitä ja kestäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piusku

    2. 9. 2009 0.41

  322. vaatteet ovat ainutlaatuisia,

    vaatteet ovat ainutlaatuisia, kestävät kulutusta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tyylikäs nainen

    2. 9. 2009 0.46

  323. aistikkaita

    aistikkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton

    2. 9. 2009 1.36

  324. Tyylikkäitä

    Tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joku muu

    2. 9. 2009 9.15

  325. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sand

    2. 9. 2009 11.49

  326. Naisellisia muotoja korostavia.

    Naisellisia muotoja korostavia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zou-zou

    2. 9. 2009 12.30

  327. Monikäyttöinen ja naisellinen!

    Monikäyttöinen ja naisellinen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paku

    2. 9. 2009 12.51

  328. tyylikkäitä ja yksinkertaisia

    tyylikkäitä ja yksinkertaisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni 74

    2. 9. 2009 13.07

  329. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Samu

    2. 9. 2009 13.53

  330. Raikas ja hyvin

    Raikas ja hyvin naisellinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Alastonmalli Pamela

    2. 9. 2009 14.51

  331. mageita kuin mitkä!

    mageita kuin mitkä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SM

    2. 9. 2009 16.05

  332. Monenlaiseen tilaisuuteen sopivia,

    Monenlaiseen tilaisuuteen sopivia, mielenkiintoisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    2. 9. 2009 16.19

  333. monipuolisia

    monipuolisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sndx

    2. 9. 2009 16.41

  334. erityisesti ne ovat

    erityisesti ne ovat erottuvia, mutta vain positiivisella tavalla. Kauniit leikkaukset ja upeat värit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eevu

    2. 9. 2009 17.43

  335. Nuo näyttävät ennenkaikkea

    Nuo näyttävät ennenkaikkea moderneilta ja ehdottoman kansainvälisiltä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti

    2. 9. 2009 17.44

  336. Tässäpä jotain erilaista.

    Tässäpä jotain erilaista. Näyttävät todella tyylikkäiltä kaikki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    2. 9. 2009 17.45

  337. Riittääkö nykymaailmassa ekologisuuteen,

    Riittääkö nykymaailmassa ekologisuuteen, että vaate kestää kulutusta? Harvahan meistä nykyään oikeasti käyttää vaatteensa puhki, loppuun. Vaate vanhenee kun sen malli vanhenee, joten ajaton malli on ekologinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    osku

    2. 9. 2009 17.48

  338. On näissä todella

    On näissä todella suunnittelija käyttänyt uutta tapaa ajatella vaatteita ja pukeutumista. Ajattoman tyylikkäitä vaatteita ovat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaius

    2. 9. 2009 17.50

  339. Kauniita, selkeitä, monikäyttöisiä,

    Kauniita, selkeitä, monikäyttöisiä, kestäviä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    2. 9. 2009 18.00

  340. Jos jotain niin

    Jos jotain niin hienon näköisiä! Todella hienoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    o

    2. 9. 2009 18.22

  341. Tyylikäs & nuorekas.

    Tyylikäs & nuorekas.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinjami

    2. 9. 2009 18.28

  342. minulle sopivia

    minulle sopivia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    2. 9. 2009 19.41

  343. Erikoisia mutta tyylikkäitä

    Erikoisia mutta tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiia

    2. 9. 2009 20.17

  344. Ihania

    Ihania

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonttu

    2. 9. 2009 20.46

  345. siistejä

    siistejä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m6

    2. 9. 2009 21.09

  346. Trendikkäitä,erottuvat massasta.

    Trendikkäitä,erottuvat massasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taiska

    2. 9. 2009 21.34

  347. trendikkäitä ja kauniitakin.

    trendikkäitä ja kauniitakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    coco

    2. 9. 2009 23.03

  348. yksi vaate jota

    yksi vaate jota voi käyttää m onella eri tapaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ona

    2. 9. 2009 23.39

  349. Kestäviä ja näyttäviä

    Kestäviä ja näyttäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nike01

    3. 9. 2009 0.08

  350. Kauniita vaatteita

    Kauniita vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vannu

    3. 9. 2009 8.29

  351. näyttäviä

    näyttäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    milla

    3. 9. 2009 9.45

  352. Monikäyttöisiä, muuntautumis ominaisuuden

    Monikäyttöisiä, muuntautumis ominaisuuden omaavia selkeälinjaisia – ahattomia mutta kuitenkin nuorekkaita ja elegantteja vaatteita moneen tilaisuuteen ja tapahtumaan. Itse käyttäisin vaihtoehtoisina vaatteina töissä. Tällainen upea mallisto mahdollistaa asiallisuuden mutta kuitenkin eroaa muista- rohkea mutta hillitty ja todella kaunis mallisto. Upea!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fuchsia

    3. 9. 2009 9.54

  353. tyylikäs ja mielenkiintoinen

    tyylikäs ja mielenkiintoinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MrsKelso

    3. 9. 2009 10.20

  354. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heippu

    3. 9. 2009 11.20

  355. hyvin suunniteltuja

    hyvin suunniteltuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keikkana

    3. 9. 2009 12.06

  356. laadukkaita, tyylikkäitä, massasta

    laadukkaita, tyylikkäitä, massasta erottuvia, huomiota herättäviä, kiinnostavia, kaikin puolin mahtavia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    3. 9. 2009 12.48

  357. Selkeää linjaa sopivasti

    Selkeää linjaa sopivasti kaikkea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    syksy

    3. 9. 2009 13.02

  358. Tyylikkäitä.

    Tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lettu

    3. 9. 2009 14.04

  359. Naisellisia.

    Naisellisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lila

    3. 9. 2009 14.04

  360. Erottuvia, tyylikkäitä.

    Erottuvia, tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meri

    3. 9. 2009 14.05

  361. Todella kauniita.

    Todella kauniita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    perdes

    3. 9. 2009 14.05

  362. Trendikäs.

    Trendikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ella

    3. 9. 2009 14.14

  363. Ovat innovatiivisia ja

    Ovat innovatiivisia ja leikkaukset ovat erikoisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kroko

    3. 9. 2009 15.46

  364. Monikäyttöisiä ja persoonallisia.

    Monikäyttöisiä ja persoonallisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vinkka

    3. 9. 2009 16.02

  365. Upeita, erilaisia, näyttäviä,

    Upeita, erilaisia, näyttäviä, muodikkaita, edellekävijöitä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kati S.

    3. 9. 2009 17.35

  366. Hienoja ja tyylikkäitä

    Hienoja ja tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marilee

    3. 9. 2009 18.35

  367. omaperäisen näköisiä ja

    omaperäisen näköisiä ja muunneltavia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Soy

    3. 9. 2009 21.53

  368. tyylikäs

    tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirva

    3. 9. 2009 22.10

  369. Monikäyttöinen, sievä ja

    Monikäyttöinen, sievä ja ekologinen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Neela

    3. 9. 2009 22.26

  370. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jellu

    3. 9. 2009 23.53

  371. ajaton,mutta kuitenkin ripaus

    ajaton,mutta kuitenkin ripaus trendikkyyttä mukana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    js

    4. 9. 2009 9.50

  372. erikoisia

    erikoisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Martina

    4. 9. 2009 10.22

  373. ihan kivoja oma

    ihan kivoja oma tyyli näkyy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupujussi

    4. 9. 2009 12.07

  374. Aika mielenkiintoisen näköisiä..

    Aika mielenkiintoisen näköisiä.. Jännät leikkaukset, herättäisivät varmasti huomiota, positiivisella tavalla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsku

    4. 9. 2009 12.40

  375. Kunpa voittaisin, voisin

    Kunpa voittaisin, voisin antaa lahjaksi siskolleni ne

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Advancedisto

    4. 9. 2009 15.23

  376. Vallan mainioita vaatteita

    Vallan mainioita vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rauno

    4. 9. 2009 15.39

  377. Kivoja vaatteita

    Kivoja vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    4. 9. 2009 16.11

  378. Onpaas upeita

    Onpaas upeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ttv

    4. 9. 2009 17.27

  379. TYYLIKKÄITÄ, PERSOONALLISEN NÄKÖISIÄ

    TYYLIKKÄITÄ, PERSOONALLISEN NÄKÖISIÄ

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    CATCAT

    4. 9. 2009 19.16

  380. Suomessa valmistettu

    Suomessa valmistettu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    4. 9. 2009 20.58

  381. Tyylikkäitä ovat

    Tyylikkäitä ovat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masa

    4. 9. 2009 23.28

  382. tyylikkään näköinen

    tyylikkään näköinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pom

    5. 9. 2009 3.59

  383. Todella tyylikäs, trendikäs(?)

    Todella tyylikäs, trendikäs(?) ja hintava.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Magoria

    5. 9. 2009 5.31

  384. tyylikkäitä, laadukkaita, muodikkaita

    tyylikkäitä, laadukkaita, muodikkaita sellaisia jotka on tarkoitettu naiselle naisen pidettäviksi eikä vain seinävaate koristeeksi. hintavia myös mutta laatu maksaa. osta kerran hintava ja se kestää 10 vuotta. kuin ostata 50 halpaa ja ovat jo huomenna rikki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suvi_

    5. 9. 2009 6.45

  385. Monipuolinen.

    Monipuolinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tls

    5. 9. 2009 8.13

  386. Monikäyttöinen, muodikas, tyylikäs

    Monikäyttöinen, muodikas, tyylikäs ja ajaton.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siiri

    5. 9. 2009 11.10

  387. Jolier ONE on

    Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta. Tuote on helppo kuljettaa mukana, koska se mahtuu pieneen laukkuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    5. 9. 2009 12.29

  388. ihan kivoja nuorten

    ihan kivoja nuorten vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sinipiika

    5. 9. 2009 12.52

  389. Kivoja

    Kivoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minicat

    5. 9. 2009 16.58

  390. Tyylikkäitä, ajattomia, ekologisia

    Tyylikkäitä, ajattomia, ekologisia ja kulutusta kestäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    5. 9. 2009 17.10

  391. aivan ihana

    aivan ihana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sannuli

    5. 9. 2009 18.12

  392. tyylikkäitä muttei liian

    tyylikkäitä muttei liian hienoja vaatteita, joita itsekin voisi käyttää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minde

    5. 9. 2009 18.26

  393. Aika muuntautumiskykyisiä, voi

    Aika muuntautumiskykyisiä, voi käyttää melkeen miten vaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MIR

    5. 9. 2009 19.54

  394. vaatteet tyylikkäitä ja

    vaatteet tyylikkäitä ja antavat laadukkaan vaikutélman

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ok

    5. 9. 2009 21.28

  395. Rennon näköinen vaate.

    Rennon näköinen vaate. Hyvinkin moneen tilaisuuteen sopivaksi muuntautuva.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pedro

    5. 9. 2009 22.18

  396. monipuolinen, uudenlainen, ekologinen,

    monipuolinen, uudenlainen, ekologinen, kaunis.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hippi

    5. 9. 2009 23.19

  397. Vaatteet kestävät kulutusta

    Vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat monipuolisia, jotta niitä voi käyttää ympäri vuoden. Jolier-malliston mekot joustavat ja vyötäröä voi säätä omien mittojensa mukaisesti. Vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hieno idea!

    6. 9. 2009 8.59

  398. ONE vaatteet kestävät

    ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin
    Vastaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    6. 9. 2009 11.34

  399. pidin eritoten juhla

    pidin eritoten juhla asuista, ekologisuus on hyvä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    reppana

    6. 9. 2009 12.34

  400. tyylikäs rento ja

    tyylikäs rento ja trendikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    6. 9. 2009 12.35

  401. Ihan nättejä ovat!

    Ihan nättejä ovat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hensku

    6. 9. 2009 13.12

  402. Kestävät kulutusta ja

    Kestävät kulutusta ja ovat monipuolisia ja linjakkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    6. 9. 2009 13.18

  403. tyylikkäitä...

    tyylikkäitä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äippäliini

    6. 9. 2009 16.20

  404. monikäyttöisiä ja näyttäviä

    monikäyttöisiä ja näyttäviä vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LEN

    6. 9. 2009 17.04

  405. yhdestä vaatteesta saa

    yhdestä vaatteesta saa monta eri asua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puu

    6. 9. 2009 17.38

  406. Tyylikäs, muodikas, omaperäinen,

    Tyylikäs, muodikas, omaperäinen, juurikin sellainen kun minä olen :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    6. 9. 2009 17.39

  407. kauniita ja monikäyttöisiä

    kauniita ja monikäyttöisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e

    6. 9. 2009 18.51

  408. Tyylikkäitä ja persoonallisia

    Tyylikkäitä ja persoonallisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaska

    6. 9. 2009 20.00

  409. Monikäyttöisiä ja hyvännäköisiä

    Monikäyttöisiä ja hyvännäköisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    6. 9. 2009 20.00

  410. Rentoja, omaperäisiä ja

    Rentoja, omaperäisiä ja kivannäköisiä vaatteita ovat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mattis

    6. 9. 2009 20.01

  411. I H A

    I H A N I A !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kkk

    6. 9. 2009 20.49

  412. Tyylikäs ja monikäyttöinen

    Tyylikäs ja monikäyttöinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    susku

    7. 9. 2009 9.24

  413. Vautsi vau!

    Vautsi vau!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    7. 9. 2009 10.08

  414. kaikki muut oli

    kaikki muut oli kivoja ,mutta niistä mekoista en tykännyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    erru

    7. 9. 2009 13.32

  415. Näyttävät tosi hienoilta,

    Näyttävät tosi hienoilta, vau!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lotta

    7. 9. 2009 17.11

  416. tyylikäs ja monikäyttöinen

    tyylikäs ja monikäyttöinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ankkuliini

    7. 9. 2009 18.04

  417. . Jolier ONE

    . Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta. Tuote on helppo kuljettaa mukana, koska se mahtuu pieneen laukkuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    7. 9. 2009 21.35

  418. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äitiliini

    7. 9. 2009 21.43

  419. ekologinen tuote ja

    ekologinen tuote ja jolla on useita käyttömahdollisuuksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    menna

    7. 9. 2009 21.44

  420. nuorekkaita

    nuorekkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarkku

    8. 9. 2009 10.54

  421. ihania vaatteita ja

    ihania vaatteita ja ekologisia hyvä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jassa

    8. 9. 2009 11.34

  422. Yksilöllinen, nuorekas ja

    Yksilöllinen, nuorekas ja ekologinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    an

    8. 9. 2009 13.16

  423. trendikäs

    trendikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cadra

    8. 9. 2009 14.23

  424. Aika jänniä! Monikäyttöinen.

    Aika jänniä! Monikäyttöinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinseli

    8. 9. 2009 17.29

  425. tyylikäs ja monikäyttöinen!

    tyylikäs ja monikäyttöinen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sara

    8. 9. 2009 18.28

  426. ekologinen ja monikäyttöinen,

    ekologinen ja monikäyttöinen, lisäksi uskomattoman kaunis mallisto!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    smk

    8. 9. 2009 19.45

  427. kestäviä, monipuolisia, kauniita

    kestäviä, monipuolisia, kauniita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    porkkana

    8. 9. 2009 19.47

  428. Aika kivannäköisiä. Osa

    Aika kivannäköisiä. Osa sellaisia, joita en itse käyttäisi ja osa sellaisia, että voisin ottaakin käyttöön.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pietu80

    8. 9. 2009 22.15

  429. Aivan ihania hoikan,

    Aivan ihania hoikan, nuoren naisen vaatteita! Olisinpa itse nuorempi. Hoikka olen onneksi edelleen…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marita

    8. 9. 2009 23.17

  430. jees poks

    jees poks

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    9. 9. 2009 8.27

  431. Erittäin tyylikkäiltä näyttävät.

    Erittäin tyylikkäiltä näyttävät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuizukka

    9. 9. 2009 8.34

  432. Hauskan näköisiä vaatteita

    Hauskan näköisiä vaatteita ja kaiken lisäksi vielä kotimaisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lipfert

    9. 9. 2009 19.44

  433. Jollain tavalla samanaikaisesti

    Jollain tavalla samanaikaisesti klassisia ja moderneja, veistoksellisia olematta jäykkiä. Tosi kivoja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    9. 9. 2009 22.21

  434. Mielenkiintoisia, yllättäviä

    Mielenkiintoisia, yllättäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Libanon

    10. 9. 2009 0.46

  435. Tyylikkäitä.

    Tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    10. 9. 2009 10.03

  436. tyylikkäitä ja kauniita

    tyylikkäitä ja kauniita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zara

    10. 9. 2009 13.21

  437. ekologinen ja innovatiivinen

    ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta. Tuote on helppo kuljettaa mukana, koska se mahtuu pieneen laukkuun. Jolier ONE materiaalivalikoimaan kuuluu 15 erilaista kangaslaatua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katti

    10. 9. 2009 14.38

  438. jännä

    jännä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sasha

    10. 9. 2009 15.23

  439. ihania

    ihania

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taru

    10. 9. 2009 20.55

  440. Sopivat tyyliä, laatua

    Sopivat tyyliä, laatua ja ekologisuutta arvostaville naisille. Todella kätevä esim. matkustellessa, yhtä vaatekappaletta voi käyttää useana päivänä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aaämmä

    11. 9. 2009 16.04

  441. Tyylikkäitä ja laadukkaita.

    Tyylikkäitä ja laadukkaita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde66

    12. 9. 2009 0.02

  442. Vaateet ovat kestäviä,

    Vaateet ovat kestäviä, tyylikkäitä ja helposti yhdisteltäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiNi

    12. 9. 2009 0.02

  443. Vaateet ovat kestäviä,

    Vaateet ovat kestäviä, tyylikkäitä ja helposti yhdisteltäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juppe

    12. 9. 2009 0.03

  444. Vaateet ovat kestäviä,

    Vaateet ovat kestäviä, tyylikkäitä ja helposti yhdisteltäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MikMat

    12. 9. 2009 0.04

  445. Vaateet ovat kestäviä,

    Vaateet ovat kestäviä, tyylikkäitä ja helposti yhdisteltäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jepu

    12. 9. 2009 0.05

  446. Vaateet ovat kestäviä,

    Vaateet ovat kestäviä, tyylikkäitä ja helposti yhdisteltäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninah

    12. 9. 2009 0.11

  447. tyylikäs ja kaunis

    tyylikäs ja kaunis

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päkä

    12. 9. 2009 1.00

  448. Jolier ONE on

    Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta. Tuote on helppo kuljettaa mukana, koska se mahtuu pieneen laukkuun, materiaalivalikoimaan kuuluu 15 erilaista kangaslaatua ja valikoima kasvaa koko ajan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    12. 9. 2009 1.50

  449. Hyvä ja tyylikäs

    Hyvä ja tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HCML

    12. 9. 2009 9.39

  450. persoonallsia

    persoonallsia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ritu

    12. 9. 2009 16.07

  451. Kätevä ja erittäin

    Kätevä ja erittäin kaunis ja naisellinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karkki

    12. 9. 2009 21.01

  452. nuorekas

    nuorekas

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nassu

    12. 9. 2009 21.58

  453. Erilaisia, mutta tyylikkäitä.

    Erilaisia, mutta tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maiqu

    12. 9. 2009 23.49

  454. muodikas, tyylikäs,naisellinen ja

    muodikas, tyylikäs,naisellinen ja lisäksi
    ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    yx vaan

    14. 9. 2009 19.56

  455. Kulutusta kestäviä

    Kulutusta kestäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmm

    15. 9. 2009 18.26

  456. Todella tyylikkäitä

    Todella tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJ

    15. 9. 2009 18.26

  457. Persoonallisia

    Persoonallisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meeri

    15. 9. 2009 18.27

  458. Tyylikkäitä ja erilaisia

    Tyylikkäitä ja erilaisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maya

    15. 9. 2009 18.27

  459. Kestävä, ekologinen vaate

    Kestävä, ekologinen vaate ympärivuotiseen käyttöön.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    15. 9. 2009 18.33

  460. Suomalainen

    Suomalainen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pets

    15. 9. 2009 19.40

  461. upeita

    upeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kepu

    16. 9. 2009 2.27

  462. ONE vaatteet kestävät

    ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    master82

    16. 9. 2009 15.20

  463. veistoksellisia

    veistoksellisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    boletus

    16. 9. 2009 19.08

  464. Kauniita vaatteita!

    Kauniita vaatteita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu66

    16. 9. 2009 23.11

  465. hienoja

    hienoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipukki

    18. 9. 2009 4.32

  466. käteviä, hauskan ja

    käteviä, hauskan ja nuorekkaan näköisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riitta

    18. 9. 2009 17.27

  467. Jolier ONE on

    Jolier ONE
    on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta. Tuote on helppo kuljettaa mukana, koska se mahtuu pieneen laukkuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Krista

    18. 9. 2009 19.42

  468. Jolier ONE -vaatteet

    Jolier ONE -vaatteet ovat ihanan naisellisia ja hienostuneita sekä ekologisia ja iättömiä: olet aina muodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mansikkablondi

    19. 9. 2009 13.16

  469. Muunneltavia, ajattomia, raikkaita.

    Muunneltavia, ajattomia, raikkaita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina Keskinen

    19. 9. 2009 21.00

  470. tyylikkäitä ja moderneja

    tyylikkäitä ja moderneja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    20. 9. 2009 0.03

  471. Sopii meille nuorile.

    Sopii meille nuorile.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rosano

    20. 9. 2009 12.58

  472. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KATA

    20. 9. 2009 20.12

  473. kiehtovia

    kiehtovia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NAANI

    20. 9. 2009 20.13

  474. kauniin värisiä

    kauniin värisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ANNA

    20. 9. 2009 20.13

  475. laadukkaita ja ajattoman

    laadukkaita ja ajattoman tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mer

    20. 9. 2009 22.48

  476. Jolier ONE on

    Jolier ONE on tyylikäs ajaton vaate kestävän kehityksen asialla. Mahtavan monipuoliset käyttömäahdollisuudet sekä hyvä väri- ja kangaslaatuvalikoima.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Saara H.

    21. 9. 2009 10.12

  477. Kestävä, trendikäs ja

    Kestävä, trendikäs ja hyvin muuntautuva!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    21. 9. 2009 11.15

  478. Suorastaan upeita!

    Suorastaan upeita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miqee

    21. 9. 2009 23.52

  479. Valtavan kaunis ja

    Valtavan kaunis ja yksinkertaisen näyttävä mallisto !
    Tässä niitä ominaisuuksia tuosta mallistosta;

    Jolier ONE tuotteet – ympärivuotiseen ja pitkäaikaiseen käyttöön. Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta. Tuote on helppo kuljettaa mukana, koska se mahtuu pieneen laukkuun. Jolier ONE materiaalivalikoimaan kuuluu 15 erilaista kangaslaatua ja valikoima kasvaa jokaisena sesonkina.

    Ihanan raikas juttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    22. 9. 2009 18.00

  480. hienoja

    hienoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ukki

    23. 9. 2009 7.09

  481. Mahtavia

    Mahtavia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mummo

    23. 9. 2009 7.10

  482. Tyylikkäitä ja muodikkaita

    Tyylikkäitä ja muodikkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirva

    23. 9. 2009 14.24

  483. Käännettäviä!! Fantastinen idea!!

    Käännettäviä!! Fantastinen idea!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaya

    23. 9. 2009 19.14

  484. Kiinnostava, tuore idea.

    Kiinnostava, tuore idea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sa

    23. 9. 2009 23.17

  485. Joo en ole

    Joo en ole tutustunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teuvo

    24. 9. 2009 0.03

  486. uutta muodissa

    uutta muodissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tj

    24. 9. 2009 14.38

  487. Kotimainen, näyttävä, monikäyttöinen

    Kotimainen, näyttävä, monikäyttöinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukkakettu

    24. 9. 2009 15.09

  488. erilaisia erikoisuuksia

    erilaisia erikoisuuksia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasu

    24. 9. 2009 16.52

  489. Hyvän näköisiä ainakin

    Hyvän näköisiä ainakin ja säädettäviä, käännettäviä, ekologisia ja innovatiivisia..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    remi

    24. 9. 2009 21.16

  490. Tyttömäisen kauniita ja

    Tyttömäisen kauniita ja siroja vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    24. 9. 2009 21.35

  491. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juho

    25. 9. 2009 11.26

  492. Muodikkaan tyylikäs

    Muodikkaan tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussi

    25. 9. 2009 11.52

  493. ihania

    ihania

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    svsvs

    25. 9. 2009 18.22

  494. kauniita

    kauniita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    evsev

    25. 9. 2009 18.22

  495. upeita

    upeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tktkt

    25. 9. 2009 18.23

  496. kivoja lakanoita

    kivoja lakanoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmmmm

    25. 9. 2009 18.23

  497. VAU

    VAU

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paakeli

    25. 9. 2009 21.06

  498. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sami

    25. 9. 2009 21.40

  499. jolier ja jolier

    jolier ja jolier ONE vaatteet kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voisi käyttää ympäri vuoden. Mielenkiintoiseksi malliston tekee myös se että vaatteet ovat käännettäviä, joten malliston upeat mekot voi fiiliksen mukaan käntää nurinpäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jkf

    25. 9. 2009 22.22

  500. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Markku

    25. 9. 2009 22.28

  501. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rosa

    25. 9. 2009 23.00

  502. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mika

    25. 9. 2009 23.32

  503. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    26. 9. 2009 0.04

  504. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    26. 9. 2009 0.36

  505. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Krista

    26. 9. 2009 1.06

  506. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    26. 9. 2009 1.51

  507. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jani

    26. 9. 2009 3.12

  508. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Antti

    26. 9. 2009 3.43

  509. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ville

    26. 9. 2009 4.18

  510. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    26. 9. 2009 4.47

  511. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja-Kaisa

    26. 9. 2009 5.45

  512. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    26. 9. 2009 6.16

  513. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viivi

    26. 9. 2009 6.45

  514. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eija

    26. 9. 2009 7.14

  515. onpa tosi tyyllikkäitä

    onpa tosi tyyllikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    26. 9. 2009 10.12

  516. trendikkäitä

    trendikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ippe

    26. 9. 2009 12.35

  517. Tyylikäs

    Tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarikox

    26. 9. 2009 21.45

  518. Kestävät kulutusta sekä

    Kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia, jotta niitä voi käyttää ympäri vuoden. Mekot ovat joustavia ja vyötäröä voi säätä omien mittojensa mukaisesti. Vaatteet ovat myös käännettäviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    L

    26. 9. 2009 22.39

  519. tyylikkitä, naisellisen vietteleviä

    tyylikkitä, naisellisen vietteleviä ja ajattomia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tanja m

    27. 9. 2009 11.35

  520. Jolier ONE on

    Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta. Tuote on helppo kuljettaa mukana, koska se mahtuu pieneen laukkuun, materiaalivalikoimaan kuuluu 15 erilaista kangaslaatua ja valikoima kasvaa koko ajan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mallu

    27. 9. 2009 14.53

  521. Yksinkertaisia mutta tyylikkäitä

    Yksinkertaisia mutta tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    27. 9. 2009 18.38

  522. Kauniita ja tyylikkäitä

    Kauniita ja tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    27. 9. 2009 21.02

  523. tosi nättejä ja

    tosi nättejä ja erilaisia :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lessu

    28. 9. 2009 6.35

  524. Jolier ONE on

    Jolier ONE on
    ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    28. 9. 2009 10.42

  525. Jolier ONE on

    Jolier ONE on
    ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ella

    28. 9. 2009 10.42

  526. Tyylikäs ja ihan

    Tyylikäs ja ihan omanlaisensa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelilehti

    28. 9. 2009 11.40

  527. tyylikkäitä, kauniita ja

    tyylikkäitä, kauniita ja kestäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shagma

    28. 9. 2009 12.02

  528. todella kauniita ja

    todella kauniita ja naisellisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    närvätti

    28. 9. 2009 12.03

  529. kestävät kulutusta sekä

    kestävät kulutusta sekä ovat riittävän monipuolisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Adelie

    28. 9. 2009 18.10

  530. Kulutusta kestäviä ja

    Kulutusta kestäviä ja monipuolisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ode

    28. 9. 2009 19.06

  531. Tyylikkäitä

    Tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Järvis

    28. 9. 2009 20.13

  532. Ihanan siro keveä

    Ihanan siro keveä näyttävä varmaan mahtava pitää päällä.
    Muultavissa mukavasti KAUNIS

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pätti

    28. 9. 2009 21.23

  533. Tyylikkäitä

    Tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    28. 9. 2009 21.35

  534. tyylikkäitä ja sopii

    tyylikkäitä ja sopii vartalolle ku vartalolle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaisa

    28. 9. 2009 21.58

  535. Mukavan näköisiä

    Mukavan näköisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masa

    29. 9. 2009 0.03

  536. Jolier One't eivät

    Jolier One’t eivät ole vain vaatteita, vaan ainoastaan mielikuvitus on rajana mihin niitä käyttääkään. Asuste? Juhlaillalisen pöytäliina? Vaate?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sara

    29. 9. 2009 9.34

  537. Muunneltavissa joka mielentilaan.

    Muunneltavissa joka mielentilaan. Upeaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    EmppuEnkeli

    29. 9. 2009 10.09

  538. Monikäyttöisiä ja tyylikkäitä

    Monikäyttöisiä ja tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juhis

    29. 9. 2009 12.29

  539. Persoonallisia ja tyylikkäitä.

    Persoonallisia ja tyylikkäitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    29. 9. 2009 12.38

  540. Tyylikkäitä ja yksinkertaisia

    Tyylikkäitä ja yksinkertaisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni28

    29. 9. 2009 13.35

  541. Tyylikkäitä,laadukkaita,moneen menoon sopivia

    Tyylikkäitä,laadukkaita,moneen menoon sopivia ja trendikkäitä.Siis aivan ihania!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viper69

    29. 9. 2009 15.01

  542. Aivan ihana

    Aivan ihana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tapu

    29. 9. 2009 18.51

  543. Kyllä nuo päällä

    Kyllä nuo päällä kehtaa pistää päänsä ulos ovesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    evemaria

    29. 9. 2009 18.58

  544. Jolier on ajaton,

    Jolier on ajaton, tyylikäs ja elegantti vaate, joka sopii naisen kuin naisen vaatevalikoimaan! Ihanan monikäyttöisiä ovat, sopivat niin arkeen kuin juhlaankin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jejje

    29. 9. 2009 19.16

  545. Ajattomia, kestäviä ja

    Ajattomia, kestäviä ja tyylikkään näköisiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyyria

    29. 9. 2009 20.09

  546. Yksinkertaisen tyylikkäitä ja

    Yksinkertaisen tyylikkäitä ja käytännöllisiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    29. 9. 2009 21.16

  547. miun maun mukainen

    miun maun mukainen =))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marsu

    29. 9. 2009 22.12

  548. ihanan yksinkertaisen selkeitä

    ihanan yksinkertaisen selkeitä mutta tyylikkäitä ja laadukkaan oloisia, ihania

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepjep

    29. 9. 2009 22.23

  549. Kaunis siro muunneltava

    Kaunis siro muunneltava vaate

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJP

    29. 9. 2009 22.45

  550. Ihana puhdaslinjainen ja

    Ihana puhdaslinjainen ja siro

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NanunenM

    29. 9. 2009 22.46

  551. Söpöjä vaatteitahan nuo

    Söpöjä vaatteitahan nuo ovat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anterte

    29. 9. 2009 22.47

  552. Puhdaslinjaisia tyylikkäitä kauniita

    Puhdaslinjaisia tyylikkäitä kauniita ja näyttäviä vaatteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KerttuliT

    29. 9. 2009 22.59

  553. HALUTTAVA

    HALUTTAVA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    P

    29. 9. 2009 23.02

  554. Ihanan tredikkäitä ja

    Ihanan tredikkäitä ja moneen menoon sopivia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cere

    29. 9. 2009 23.58

  555. Jolier ONE on

    Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä jo 56 käyttömahdollisuutta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariamaria

    30. 9. 2009 1.06

  556. Ihan uusi tuttavuus

    Ihan uusi tuttavuus minulle, mutta ne on tosi kivan näköisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenna

    30. 9. 2009 12.50

  557. Ihanan yksinkertaisia, mutta

    Ihanan yksinkertaisia, mutta silti elegantteja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuija

    30. 9. 2009 14.37

  558. Hyvin erikoinen.

    Hyvin erikoinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bertta

    30. 9. 2009 17.12

  559. Erilainen.

    Erilainen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lila

    30. 9. 2009 17.12

  560. Hyvännäköinen ja varmaankin

    Hyvännäköinen ja varmaankin laadukas.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merina

    30. 9. 2009 17.13

  561. Persoonallinen, tyylikäs.

    Persoonallinen, tyylikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    perdee

    30. 9. 2009 17.13

  562. Valtavan kauniitahan nuo

    Valtavan kauniitahan nuo ovat yksinkertaisen siroja joten pakko yrittää josko…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teuvo

    30. 9. 2009 17.48

  563. monipuolisia, hyvälaatuisia ja

    monipuolisia, hyvälaatuisia ja hienoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ossi

    30. 9. 2009 20.42

  564. Tyylikkäitä

    Tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    30. 9. 2009 21.15

  565. Erilaisia ja erittäin

    Erilaisia
    ja erittäin mielenkiintoisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aija

    30. 9. 2009 21.25

  566. tyylikäs ja trendikäs

    tyylikäs ja trendikäs arkeen ja juhlaankin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    30. 9. 2009 21.52

  567. Jolier ONE on

    Jolier ONE on ekologinen ja innovatiivinen tuote, jolla on tällä hetkellä ainakin 56 käyttömahdollisuutta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peaCe

    2. 10. 2009 0.11

Kirjoita kommentti