Vetoomus puhtaiden vaatteiden puolesta
Otsikko ehkä kuulostaa pesuainemainokselta, mutta kyseessä on Puhtaat vaatteet - kampanja, joka pyrkii parantamaan vaatetus- ja urheiluvaateteollisuudessa työskentelevien työntekijöiden oloja. Suomen Clean Clothes Campaign on osa suurempaa kansainvälistä Clean Clothes Campaign -kampanjaverkostoa.
Suomen kaupoissa myytävät vaatteet on useimmiten tuotu maahamme pitkien matkojen päästä. Vaatteiden ja asusteiden tuotantoketju raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi on usein pitkä ja sitä on vaikea seurata. Monesti raaka-aine tuotetaan yhdessä maassa, kangas kudotaan toisessa, leikkaus ja ompelu tehdään kolmannessa tai neljännessä maassa. Suurin osa Suomen markkinoilla tarjolla olevista vaatteista tulee Aasiasta. Tällä hetkellä suurin vaatteiden tuoja on Kiina, mutta Bangladesh, Intia ja Kambodzha tuottavat myös merkittävän osan länteen tuotavista vaatteista. Tekstiiliteollisuuden työntekijöistä suurin osa on naisia.
Tekstiiliteollisuudessa työskentelevän työntekijän päivä on usein erittäin raskas. On vaikea saada elämää järjestykseen, kun palkat ovat pieniä ja työsuhteet epävarmoja. Työntekijöiden oikeuksia rikotaan. Seksuaalinen ahdistelu on yleistä ja palkat eivät riitä elämiseen – lisäksi työntekijät tekevät jopa 18-tuntisia työpäiviä 7 päivää viikossa. Työolojen parantamista yrittävät työntekijät joutuvat usein vaikeuksiin ja heidät voidaan erottaa. Ammatillinen järjestäytyminen on vaikeaa ja joskus se voi olla hengenvaarallista.
Suomen liittyessä mukaan kampanjaan 8.3.2010 CCC toimii 15:ssä Euroopan maassa. Jäseniä ovat ammattiliitot ja monipuolisesti eri asioita kuten naisten oikeuksia ja köyhyyden vähentämistä ajavat kansalaisjärjestöt.
Puhtaat vaatteet -kampanja järjestävät yhteistyössä PAMin kanssa toisenlaisen muotinäytöksen Porin teatterin kahviossa torstaina 22.7. klo 14-15.15. Muotinäytöksessä esitellään vaatteiden avulla niiden työntekijöiden tarinan sekä haastateltavan on paikalla myös UNI:n pääsihteeri Philip Jennings.
Osallistumalla kampanjaan voi kuluttaja vaikuttaa tekstiiliteollisuudessa työskentelevien oikeuksiin ja työoloihin. Vetomuuksen voi allekirjoittaa kampanjan kotisivuilla.
CCC on toiminut Euroopassa vuodesta 1989. Kansainvälinen CCC kouluttaa ja mobilisoi kuluttajia, lobbaa yrityksiä ja hallituksia sekä tarjoaa suoraa solidaarisuustukea työntekijöille näiden kamppailussa oikeuksiensa ja parempien työolojen puolesta. Lisätiedot: www.puhtaatvaatteet.fi