Umami muualla Facebook

Julkaistu 18. 3. 2010 Teksti Michaela, kuvat Michaela Björklöf 3 kommenttia Fashion

Oliko ennen kaikki paremmin?

Mikä vintagessa kiehtoo? Onko se ajattomuus, materiaalit, laatu vai itse tyyli? Itse uskon, että vintage edustaa kaikkia mainittuja ja se on sen ihanuus kaikessa yksinkertaisuudessa.

Itse olen vannoutunut vintage fani vaikken pukeudu päästä varpaisiin vintage-mallisiin vaatteisiin. Vaatekaapistani löytyykin aarteita,  joita olen mummon vintiltä kaivanut esiin,  mutten ole itse käyttänyt. Vintage vaatteet ovat kuin kauniita esineitä,  joista en luovu – en millään hinnalla.

Mielestäni on huvittavaa  seurata kuinka nuoret rakastavat vintagea ja retroa,  aikakautta jota he eivät ole itse eläneet tai kokeneet. Jos ajattelee asiaa tältä kannalta – kuinka moni mummo tai pappa pukeutuu täsmälleen samanlaisiin vaatteisiin kuin heidän nuoruudessaan? Ei kovinkaan moni.  Vintage-malliset vaatteet ehkä tuovat mieleen ikäviä muistoja esimerkiksi köyhyydestä ja sodasta. Monesti he pukeutuvat farkkuihin ja muutenkin trendikkäämmin lastenlasten penkoessa heidän aarteitaan vintiltä. Muoti kiertää kehää ja on täysin ymmärrettävää, että jossain vaiheessa joku aikakausi on taas pinnalla. Itse lapsuuttani 1980-luvulla eläneenä en halua pukeutua neonvärisiin hirvityksiin tai krepata hiuksiani.

Oliko ennen kaikki paremmin? Naiset olivat naisellisia ja miehet kulkivat puvussa kävelykeppeineen. Elämä oli yksinkertaista ja roolijaot olivat selkeät. Mutta totuus on, että Suomessa oli paljon köyhyttä ja monet miehet kaatuivat sodassa, naiset jäivät yksin elättämään perhettään yhteiskunnassa, missä ainoastaan miehet ylenivät ja saivat hyväpalkkaista työtä. Niin, mutta naiset näyttivät naisilta sehän oli pääasia. Mummoni muistelmista tiedän, että elettiin ankeita aikoja sodan runtelemassa maassa. En siis usko,  että  kaikki oli ennen paremmin, se oli vain erilaista.

Tyyli oli kuitenkin aivan upeaa vuosilukuina 1920-1960 ja siksi on mahtavaa käydä ihastelemassa vintage vaatteita kirppareilla ja second hand liikkeissä. Kaivarin kanuunassa löytyy oma nurkkaus, jossa eri aikakausien vaatteita voi ihastella ja hypistellä. Hintaluokka on kova, joten arvoa näillä asusteilla ja vaatteilla on myyjälleen,  mutta katsoa saa aina.

mustavalk

DSC01478

DSC01479

Tämä kaunis hääpuku on vintage morsiamen unelma!

Helsinki Vintage messuilla Kaapelitehtaalla 7.3.2010 veti kiitettävästi uteliaita kävijöitä. Halpaa hupia vintage vaatteiden keräily ei ole ja kirpparihintasoisia vaatteita ei messuilta löytynyt. Uustuotanto oli kattava ja hauska piriste vintage vaatteiden parissa. Pidän itse siitä, että vaate on saanut inspiraation vintage-muodista,  mutta on kuitenkin samalla ajankohtainen ja nykypäiväinen.

DSC01484

Sarjakuvalehti saa uuden elämän hauskassa laukussa ja korvakoruissa.

DSC01488

DSC01489

Uustuotantoa, nimittäin hauskat pinssit ja sormukset!

DSC01492

Vanhoja lehtiä 1940 – luvulta.

Vintage viehättää, kiehtoo ja herättää mielenkiintoa. Valitettavasti, kuten kaikki buumit vintage-mania on ohimenevää ja pian  jokin uusi trendi villitsee muotimaailmaa. Ajattomuus ja klassisuus eivät ole koskaan poissa muodissa,  joten inspiraatiota voi aina hakea vintagen ihastuttavasta maailmasta.

Linkit:

Kaivarin kanuuna

Helsinki Vintage

Aiheet: , , , , , , , , ,

3 kommenttia

  1. Aivan ihastuttava juttu,

    Aivan ihastuttava juttu, vintagesta!! Itse olen myös vannoutunut vintagen ystävä, myös huonekaluissa. Minulla on samantyyppinen vanha pitsinen hääpuku, joka roikkuu makuuhuoneen vanhassa antiikkisessa pukeutumispeilissä ihan vain sisustuselementtinä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    18. 3. 2010 10.32

  2. Yhdyn edelliseen kommenttiin,

    Yhdyn edelliseen kommenttiin, tosi huippu juttu! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HB

    18. 3. 2010 12.17

  3. Vintage on ihan

    Vintage on ihan huippua!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stellina

    9. 4. 2010 21.10

Kirjoita kommentti