Puumanaisen löytöjä second handeista
Pantterin nopeus auttaa usein löytämään second handeista aarteita. Kiertele kanssani ja ylläty, kuinka hienoja löytöjä voi tehdä nykyajan kirpputoreilta. Saat hyvän mielen monesta syystä, vanha tavara löytää uuden omistajan ja jatkaa kiertokulkuaan.
Raumalainen second hand restauroidussa varastossa
Tein perjantaina kierroksen raumalaisessa Torinkympissä. Paikallinen suosikki second handini on saanut uuden kodin vanhasta rautakaupan varastosta joka on restauroitu vanhaa kunnioittaen. Kyseinen vanhan tavaran liike sijaitsi pitkään Rauman torin lähettyvillä, mistä nimikin juontanee.
Olen harrastanut kierrätysvaatteiden ja designlasien ostamista 90-luvun alusta lähtien. Liekö edellinen lama opettanut minulle slow designen hyväksi vaihtoehdoksi. Kestävä, ekologinen, ajaton ja klassinen ovat kovia sanoja minulle.
Esittelen nyt perjantain mielenkiintoiset bongaukseni.

Tämä takki erottautui massasta kauniin värinsä ja karvakauluksiensa ansiosta. Takissa on myös klassinen suora leikkaus. Koko oli 36, joten takki jäi odottamaan uutta omistajaansa.

Kultaiset puukengät olivat persoonalliset ja hyvänkuntoiset. Koko oli 38 ja siten liian pienet minulle.

Tässä varsinaiset puumanaisen korkokengät, tarpeeksi korkoa ja klassinen mustavalkoinen paljettikoristelu. Koko 36 ja siten aivan liian pienet minulle.

Tämä lamppu oli kierrokseni helmi. Lamppu on aito 30-lukuhenkinen. Se olisi sopinut täydellisesti Helsingin Tammisalon funkkistalon asuntooni. Hinta oli kohtuullinen. Saatan jäädä pohtimaan ja visioimaan paikkaa nykyiseen asuntooni. Huonekorkeutta meillä on runsaasti, joten lampun kauniit pyöreät lamput pääsisivät kyllä oikeuksiinsa.

Makea lamppu! Hienoilta
Makea lamppu! Hienoilta näyttivät muutkin löydöt!
Cathy
7. 11. 2009 23.23
Hei. Tätä paikkaa
Hei. Tätä paikkaa tosiaan voi suositella, jos on Rauman suunnalla liikkeellä.
Paula
11. 11. 2009 22.20