Fossilin korut ja kellot
Kontrasteilla leikittelevä ja yllätyksellinen Fossil on valmistanut omaleimaisia, ajan henkeä ilmaisevia kelloja ja koruja 25 vuotta. Juhlavuonna 2009 maailman johtavan kellobrändin menneisyys herää henkiin uusissa, marras-joulukuunvaihteessa lanseerattavissa Vintage Revival -kellomalleissa.
Lisäksi markkinoille tulee juhlavuoden päätteeksi myös 80-luvun lopun suosituimpia Fossil-kellomalleja 2000-luvulle modernisoituina.
Modernisoitua vintagea
Fossil-kelloille ja koruille on ominaista ajankohtaisten trendien ja brändin pitkän historian yhdistyminen. Juhlasyksyn 2009 uusi Vintage Revival -mallisto edustaa Fossilille ominaista – teeskentelemätöntä, kekseliästä ja avarakatseista – vintagetyyliä. Uutuusmallistossa on persoonallinen ilme, joka syntyy raikkaasta muotokielestä, harkituista yksityiskohdista ja monipuolisista materiaaliyhdistelmistä.

Poimintoja 80-luvulta
Vintage Revival -malliston lisäksi Fossil uudistaa 25-vuotisjuhlavuotensa lopussa alkuvuosiensa suosituimpia kellomalleja. Esimerkiksi FS4473-rannekello lanseerattiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1988. Ensimmäisestä maailmansodasta inspiraationsa saaneen kellon kellotaulua suojaavat avattavat kristallilasi ja teräsristikko. Kellotaulussa on taidokkaita yksityiskohtia, ja viimeistelyssä on käytetty harjattua ja kiillotettua ruostumatonta terästä. Uutuusmallit on pakattu muiden Fossil-kellojen tavoin aitoon ja persoonalliseen Fossil-peltipurkkiin.

Lisätietoja: 
www.perkko.fi

Kello amuleteilla on
Kello amuleteilla on aivan IHANA….
Pia
25. 9. 2009 11.24