Umami muualla Facebook

Julkaistu 13. 2. 2018 Teksti Umami, kuvat Emma Ei kommentteja Muoti ja kauneus

Hoida huulet kuntoon

Arkiston aarre vuodelta 2013: Kylmä sää saa huulet rohtumaan ja näyttämään erittäin kuivilta. Iho repeilee ja kuoriutuu, kuivat huulet eivät todellakaan houkuttele luokseen. Tässä muutamia hyödyllisiä ja herkullisia vinkkejä huulten hoitoon. Näillä ohjeilla saat hyvän näköiset huulet!

Huulirasva ei yksinään riitä kosteuttajaksi. Se suojaa ulkopinnan, mutta vaikutus ei pääse pintaa syvemmälle. Huulirasvasta saa hetken helpotusta kiristäville huulille, mutta pitkäaikaisiin tuloksiin sillä ei pääse. Huulirasva on kuitenkin hyvä suoja päivän mittaan ulkoisia ärsykkeitä vastaan.

Rohtuneiden huulten hoito

Erittäin rohtuneiden huulten hoitamiseen kannattaa käyttää pari kertaa päivässä Bepanthenia, joka korjaa tilanteen nopeasti. Siitä saattaa kuitenkin jäädä valkoinen kerros huulten pinnalle, joten se soveltuu paremmin yökäyttöön. Silloin tällöin huulille voi sipaista myös hieman oliiviöljyä tai hunajaa, jotka sisältävät luonnollisia kosteuttavia aineksia.

Hunajaista kuorintaa

Talviaikaan huulia suositellaan kuorittavaksi kerran viikossa tai kahdessa. Ensin kuolleet ihosolut kuoritaan pois, jotta huulet pystyisivät ottamaan vastaan kosteuttavia aineita. Sekoita hunajaa ja sokeria keskenään ja levitä se pehmein liikkein huulille. Anna vaikuttaa jonkin aikaa. Seos ei pelkästään kuori ja kosteuta, se myös maistuu makealta! Huulia voi kuoria pehmein pyörivin liikkein myös pehmeällä hammasharjalla. Sen jälkeen huulille levitetään aimo annos kosteutta.

Silkin pehmeyttä kaupasta

Omiin kosteuttaviin ja pehmentäviin suosikkeihini kuuluu Body Shopin huultenkuorintapuikko. Se kulkee kätevästi mukana vaikka käsilaukussa. Kostuta huulet ja levitä kuorinta-ainetta kuten huulipunaa, pyyhi lopuksi pois kuivalla pyyhkeellä. Viimeistele lopputulos levittämällä huulivoidetta tai balsamia. Ja kas, huulet näyttävät taas hyvinvoivilta, houkuttelevilta ja silkinpehmeiltä!

Biothermin Aquasource-sarjaan kuuluva Protective Lip Care kosteuttaa myös pinnan alta ja samalla loihtii huulillesi aurinkoisen kiillon. Siinä on myös uv-suoja, joten sen voi ottaa mukaan vaikka laskettelureissulle. Toinen tunnettu huultenhoitosarja on Blistex. Sarjassa on kuusi erilaista tuotetta erilaisille huulille. Kaikissa on myös uv-suoja.

Kaupan hyllyiltä löytyy monenmoisia purkkeja ja purnukoita, jotka odottavat pääsyä hoitamaan huuliasi! Etsi lempituotteesi ja nauti hyvinvoivista pehmeistä huulista.

Makeita huultenhoitohetkiä!

toivottelee Emma


Aiheet: , , , , , ,

Kirjoita kommentti