Umami muualla Facebook

Julkaistu 5. 7. 2009 Teksti Umami 136 kommenttia Michaela Muoti ja kauneus

Megan Fox: White on White Arvottu

Yksi lempiväreistäni on valkoinen ja se on kesän ehdoton valinta hellepäiviin. Transformers : Revenge of the Fallen leffan Megan Fox on äänestetty seksikkäämmäksi näyttelijättäreksi ja elokuvan ensi-illassa hän on pukeutunut upeaan valkoiseen mekkoon. Mekko on kuin moderni versio kreikkalaisesta jumalatar – lookista, joka on taas tänä kesänä muodissa. Lantiota on alettu taas korostaa entistä enemmän kuten 1920-luvulla ja syksyllä tulemme näkemään lisää tämän mallisia mekkoja ja puseroita.

Käytännössä valkoinen on väri, muttei väriopillisesti (nyt tiedämme senkin =). Valkoinen symboloi viattomuutta, puhtautta, iloa ja on hyvä valinta hellepäiviin (toivottavasti hellepäiviä tulee lisää tänä kesänä). Värinä valkoinen on hankala koska se saa meidät näyttämään kalpeilta ja värittömiltä. Pukeutuminen kokonaan valkoisiin voi näyttää hieman hassulta (jos ei ole hääpari kyseessä) mutta oikeilla asusteilla valkoista voi käyttää ympäri vuoden.

Me suomalaiset olemme vaaleita kaikin tavoin – hiukset, iho ja pigmentti. Aurinkoa näemme harvoin,  pahimmassa tapauksessa parisen viikkoa kesällä, joten vaaleutemme tulee ottaa huomioon kun valitsemme käyttöömme valkoisen värin.  Ihonsävyymme sopii parhaiten luonnonvalkoinen, kermanvaalea, lämmin beige ja hiekan sävyt.

Tosin kesällä ruskettuneena vitivalkoinen sopii vallan mainiosti. Uskallan väittää, että vuodesta toiseen kesäkautena (säästä riippumatta) valkoinen on aina muodissa. Alennusmyynneistä kannattaa ostaa klassisen leikkauksen omaava puku, mekko tai housut joko pellavasta tai puuvillasta. Asusteissa voi sitten satsata trendiväreihin ja erikoisiin muotoihin muodista riippuen jos haluaa antaa säväyksen vanhalle koltulleen =).

Megan Foxin kaunis veistoksellinen mekko on loistava valinta heille, jotka haluavat peittää vyötäröään.  Tämänkaltaisessa mekossa katseet kerääntyvät lantiolle ja ihoa paljastaviin kohtiin. Kenties vyötärön aika ohi, saakohan syksyllä löysäillä terveellisen ruoan ja kuntoilun suhteen ja käyttää vapaasti löysiä paitoja ja mekkoja sekä korostaa alati levenevää lantiota? No, vaikkei tämä tule toteutumaan niin onneksi kaikille vartalotyypeille löytyy sopivia vaatteita.

megan-fox-in-transformers

Kesällä kannatta yhdistellä valkoiseen helmenharmaan, kullan, hopean, ruskean ja turkoosin värisiä asusteita. Musta on klassinen yhdistelmä mutta melko tylsä, valkoinen laukku valkoisen mekon kanssa on ” no no” puhumattakaan valkoisista kengistä.  Sekoita rohkeasti kultaa – hopeaa, ruskeaa nahkaa – mustaa nahkaa ja saat mielenkiintoisen yhdistelmän.  Nyt rikotaan tyylisääntöjä urakalla.

Syksyllä ei tarvitse piilottaa valkoista mekkoaan. Mekon kanssa voi pukea harmaat sukkahousut ja vetää nahkatakin niskaan, niin söpöstä kesämekosta tulee alkusyksyllä taas käyttökelpoinen. Ympärivuotiseksi mekon saa materiaalin ollessa juhlavaa satiinia tai silkkiä, kuten Gretta Monahanin mekko alla olevassa kuvassa.

Gretta Monahan

Kuinka mies pukeutuu kesällä valkoiseen? Jos sattuisi niin,  että Suomen kesä olisi kuuma ja mies haluaa mennä töihin tyylikkäänä tai juhliin valkoisessa puvussa.  Jos voi pukeutua täysin päästä varpaisiin mustaan niin miksi ei voi pukeutua sitten täysin valkoisiin. Sääntö kuitenkin on,  että jos ei halua näyttää Backstreet Boys – yhtyeen jäseneltä (onko bändi enää edes koossa?) niin käyttää kuoseja valkoisen kanssa tai erivärisiä asusteita. Hyviä esimerkkejä ovat kuvat Versace’s kevät 2010 mallistosta.

Versace Spring 2010

Versace all white

Kuvat: Fashion Wire Daily

Arvonta

Arvomme 1.8. kaikkien kysymykseen vastanneiden kesken 1 kpl Samae Koskisen ”Elossa” levyä.

Kysymys

Minä vuonna ensimmäinen Megan Foxin tähdittämä ”Transformers” elokuva valmistui?


Aiheet: , , , , ,

136 kommenttia

  1. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna E

    9. 7. 2009 18.17

  2. 2009

    2009

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Markus

    9. 7. 2009 18.27

  3. 2009

    2009

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ulla

    9. 7. 2009 18.28

  4. 2008

    2008

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Otto

    9. 7. 2009 18.28

  5. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    j

    9. 7. 2009 18.36

  6. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kesä-09

    9. 7. 2009 18.49

  7. 2007 (transformers-sarjan toinen

    2007 (transformers-sarjan toinen elokuva)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    benque

    9. 7. 2009 18.49

  8. Vuonna 2007.

    Vuonna 2007.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti

    9. 7. 2009 18.50

  9. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    9. 7. 2009 18.50

  10. Elokuva valmistui vuonna

    Elokuva valmistui vuonna 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    9. 7. 2009 18.50

  11. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nikolai

    9. 7. 2009 18.51

  12. Vuonna 2007

    Vuonna 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaius

    9. 7. 2009 18.51

  13. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eela

    9. 7. 2009 18.52

  14. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heemi

    9. 7. 2009 18.53

  15. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jass

    9. 7. 2009 18.54

  16. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    weeks

    9. 7. 2009 18.55

  17. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    9. 7. 2009 19.10

  18. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    9. 7. 2009 19.24

  19. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kata

    9. 7. 2009 19.33

  20. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansku

    9. 7. 2009 19.33

  21. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peku

    9. 7. 2009 19.33

  22. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karo

    9. 7. 2009 19.34

  23. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    abc-1

    9. 7. 2009 19.34

  24. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sandra

    9. 7. 2009 19.34

  25. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    9. 7. 2009 19.47

  26. v. 2007

    v. 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KIRSIkka

    9. 7. 2009 21.28

  27. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kippo

    9. 7. 2009 22.00

  28. oliskohan ollut v.2007

    oliskohan ollut v.2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    9. 7. 2009 22.10

  29. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ritu

    9. 7. 2009 22.44

  30. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kape

    9. 7. 2009 23.07

  31. Sarjan toinen leffa

    Sarjan toinen leffa – 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katarina

    9. 7. 2009 23.07

  32. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    9. 7. 2009 23.30

  33. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    10. 7. 2009 0.18

  34. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kari

    10. 7. 2009 1.04

  35. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saris

    10. 7. 2009 1.05

  36. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aikku

    10. 7. 2009 1.06

  37. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    10. 7. 2009 1.07

  38. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    10. 7. 2009 3.47

  39. 2007 taitaa olla

    2007 taitaa olla vuosiluku kyseessä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    osku

    10. 7. 2009 7.38

  40. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eevu

    10. 7. 2009 7.38

  41. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Runier

    10. 7. 2009 8.29

  42. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mape

    10. 7. 2009 8.33

  43. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timo

    10. 7. 2009 8.39

  44. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    10. 7. 2009 9.04

  45. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piusku

    10. 7. 2009 9.22

  46. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kuu

    10. 7. 2009 9.45

  47. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    10. 7. 2009 9.51

  48. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    10. 7. 2009 10.19

  49. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    10. 7. 2009 10.27

  50. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    10. 7. 2009 10.38

  51. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    setu

    10. 7. 2009 10.55

  52. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maza

    10. 7. 2009 10.56

  53. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitsu

    10. 7. 2009 10.56

  54. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päiskä

    10. 7. 2009 10.56

  55. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    yab

    10. 7. 2009 11.01

  56. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    10. 7. 2009 11.53

  57. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    10. 7. 2009 17.19

  58. 1986

    1986

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    10. 7. 2009 17.27

  59. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka19

    10. 7. 2009 18.31

  60. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauriina

    10. 7. 2009 18.47

  61. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lope

    10. 7. 2009 19.12

  62. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    10. 7. 2009 20.01

  63. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    10. 7. 2009 20.09

  64. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merenkulkija

    10. 7. 2009 20.12

  65. Luulisin että vuonna

    Luulisin että vuonna 2007.
    Piti tarkistaa googlesta ;D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    10. 7. 2009 21.24

  66. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anneli

    10. 7. 2009 22.10

  67. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu

    11. 7. 2009 1.45

  68. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jokke

    11. 7. 2009 1.45

  69. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nalle

    11. 7. 2009 1.46

  70. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    11. 7. 2009 10.31

  71. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari M.

    11. 7. 2009 10.31

  72. Vuonna 2007.

    Vuonna 2007.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SirIkki

    11. 7. 2009 10.36

  73. Vuonna 2007.

    Vuonna 2007.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Alkeks

    11. 7. 2009 10.36

  74. Vuonna 2007.

    Vuonna 2007.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjuska

    11. 7. 2009 10.37

  75. Vuonna 2007.

    Vuonna 2007.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaluboi

    11. 7. 2009 10.37

  76. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sis

    11. 7. 2009 13.53

  77. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marju

    11. 7. 2009 15.49

  78. vuonna 2007

    vuonna 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joni

    11. 7. 2009 15.49

  79. Vuonna 2007

    Vuonna 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    11. 7. 2009 17.14

  80. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katjani

    11. 7. 2009 21.19

  81. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taavi

    11. 7. 2009 21.20

  82. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repukka

    11. 7. 2009 21.21

  83. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    villem

    11. 7. 2009 21.24

  84. Vuonna 2007

    Vuonna 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Neiti Nokkonen

    12. 7. 2009 5.11

  85. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaisa

    12. 7. 2009 9.11

  86. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tonnari

    13. 7. 2009 14.34

  87. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vikki

    13. 7. 2009 16.38

  88. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    14. 7. 2009 12.13

  89. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaska

    14. 7. 2009 12.13

  90. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    14. 7. 2009 12.14

  91. vuonna -2007

    vuonna -2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tattis

    14. 7. 2009 12.33

  92. -2007

    -2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    14. 7. 2009 13.56

  93. v. 2007

    v. 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ainor

    14. 7. 2009 13.56

  94. -2007

    -2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elina

    14. 7. 2009 14.38

  95. 2007 ?

    2007 ?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    16. 7. 2009 9.32

  96. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    snibu

    16. 7. 2009 23.54

  97. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mattis

    17. 7. 2009 0.09

  98. Vuonna 2007

    Vuonna 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    17. 7. 2009 13.35

  99. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    17. 7. 2009 13.58

  100. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ris

    18. 7. 2009 9.31

  101. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    18. 7. 2009 23.03

  102. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PÄZY

    19. 7. 2009 6.13

  103. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    21. 7. 2009 13.12

  104. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    23. 7. 2009 10.23

  105. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    26. 7. 2009 8.30

  106. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joni

    26. 7. 2009 19.53

  107. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ss

    26. 7. 2009 19.53

  108. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    27. 7. 2009 0.01

  109. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    27. 7. 2009 22.38

  110. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    28. 7. 2009 10.46

  111. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    28. 7. 2009 14.41

  112. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke

    29. 7. 2009 9.33

  113. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jalem

    29. 7. 2009 13.45

  114. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sysieläin

    29. 7. 2009 17.36

  115. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tjm

    29. 7. 2009 22.02

  116. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juhis

    29. 7. 2009 23.19

  117. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hlj

    30. 7. 2009 20.54

  118. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Antti

    31. 7. 2009 15.40

  119. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lasse

    31. 7. 2009 17.00

  120. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JoniL

    31. 7. 2009 17.32

  121. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjaana

    31. 7. 2009 19.32

  122. 2007 kö?

    2007 kö?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PL

    31. 7. 2009 20.31

  123. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Petri

    31. 7. 2009 21.05

  124. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riku

    31. 7. 2009 22.28

  125. ja sehän valmistui

    ja sehän valmistui 2007!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sharleen

    1. 8. 2009 1.22

  126. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tttt

    1. 8. 2009 9.39

  127. v 2007

    v 2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NARRAAJA

    1. 8. 2009 18.55

  128. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    evsev

    1. 8. 2009 20.43

  129. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ttttt

    1. 8. 2009 20.43

  130. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmmmm

    1. 8. 2009 20.43

  131. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    svsvs

    1. 8. 2009 20.43

  132. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    1. 8. 2009 21.13

  133. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarri

    13. 8. 2009 13.12

  134. 2007

    2007

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    22. 9. 2009 19.08

  135. Arvomme 1.8. 2010??

    Arvomme 1.8.
    2010??

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    12. 10. 2009 11.34

Kirjoita kommentti