Umami muualla Facebook

Julkaistu 16. 11. 2016 Teksti Liisa Wilska Ei kommentteja Näyttelyt

Renessanssi. Nyt! -näyttely tuo ainutlaatuista italialaista renessanssitaidetta Suomeen

Renessanssi. Nyt – Rafaelista Tizianiin -näyttely tuo 42 teosta italialaisilta renessanssimestareilta Kansallismuseoon. Teokset ovat vuosilta 1500–1600 ja ne ovat ensi kertaa nähtävissä Suomessa. Lisäksi esillä on aikakauden esineistöä.

Vasemmalla: Giovanni Battista Moroni: Isotta Brembati (osa teoksesta)

Näyttelyssä on esillä töitä yli 20 eri taitelijalta. Ensimmäistä kertaa Suomessa voi tutustua esimerkiksi Rafaelin ja Tizianin maalauksiin. Rafael ja Tizian kuuluvat Leonardo da Vincin ja Michelangelon ohella italialaisen renessanssimaalauksen suurimpiin nimiin. Näyttelyssä on esillä myös muitten huomattavien taiteilijoiden kuten Lorenzo Lotton, Tintoretton, Girolamo Romaninon ja Giovanni Battista Moronin maalauksia. Esillä on myös kahden tunnetun naistaiteilijan tuotantoa.

Rafaelin työhuone: Neilikkamadonna

Rafaelin työhuone: Neilikkamadonna

Näyttely on Suomen kansallismuseon 100-vuotisjuhlavuoden päänäyttely. Valtaosa teoksista on lainassa Pinacoteca Tosio Martinengo -museosta, Bresciasta sekä muilta italialaisilta lainaajilta. Näyttelyn maalaukset edustavat Lombardian alueen renessanssia. Näyttelyn teokset tulevat Kansallismuseoon Puolasta, jossa näyttely oli aiemmin tänä vuonna esillä. Helsingin jälkeen näyttely matkaa Alankomaihin.

Olemme todella iloisia, että saamme tuoda Suomeen ensimmäistä kertaa esille Rafaelin ja muiden suurten italialaisten renessanssi-mestareiden teoksia. Tämä näyttely syntyi kahden museon ja tuottaja StArtin välisestä yhteistyöstä, ja se juhlistaa satavuotiasta Kansallismuseota, sanoo Fondazione Brescia Musein pääjohtaja Luigi Di Corato.

Maalausten lisäksi näyttelyssä voi nähdä aikakauden esineistöä. Kansallismuseon kokoelmista esillä on kymmenen aikakauden italialaista mitalia. Lahdesta näyttelyyn on lainattu 1400-luvun lopulta peräisin oleva kapioarkku ja Italiasta aikakauden haarniskoja.

Alessandro Bonvicino (tunnettu myös nimellä Moretto da Brescia): Aatelisnainen Salomen asussa

Alessandro Bonvicino (tunnettu myös nimellä Moretto da Brescia): Aatelisnainen Salomen asussa

Renessanssi sijoittuu keskiajan ja uuden ajan taitekohtaan 1300-luvulta 1500-luvun loppuun. Aikakaudella ihmisten ajattelutapa, kulttuuri, tiede ja taide muuttuivat. Renessanssi näkyi maalaustaiteessa realistisempana ihmisvartalon ja tilan käsittelynä sekä uudenlaisina kuva-aiheina. Uskonnollisten aiheiden rinnalle nousivat maalliset aiheet kuten kohtaukset antiikin maailmasta, maisemat ja muotokuvat. Vaikutteita haettiin antiikin ajasta.

– Renessanssissa on kiinnostavaa, että ihmiset katsoivat tuhat vuotta taaksepäin antiikin aikaan. Uutta kulttuuria voi syntyä kun katsotaan menneeseen. Historia antaa pohjan uudelle, sanoo Kansallismuseon näyttelypäällikkö Minerva Keltanen.

Renessanssi. Nyt! -näyttelystä

Renessanssi. Nyt! -näyttelystä

Antiikin aikana maalaustaiteessa suosittiin realistista kuvausta. Esikuvia ei säilynyt renessanssin aikakaudelle, mutta tieto antiikin taiteesta saatiin kirjallisista lähteistä. Keskiajalla maalaukset kuvastivat vahvasti henkistä elämää. Renessanssissa palattiin jälleen realistiseen kuvaukseen ja palvottiin fyysistä kauneutta.

Renessanssi. Nyt! -näyttelyyn liittyy samanniminen julkaisu, joka esittelee näyttelyn teokset kuvin ja sanoin sekä avaa niihin liittyvää runsasta symboliikkaa. Kirjassa on myös professori Matti Klingen, näyttelypäällikkö Minerva Keltasen sekä italialaisten asiantuntijoiden artikkeleja, jotka kuvaavat renessanssin aikakautta ja sen taiteen merkitystä. Julkaisua myy Kansallismuseon museokauppa ja sen hinta on 25 €.

Renessanssista lyhyesti

Näyttely:

Renessanssi. Nyt! – Rafaelista Tizianiin – 1500-luvun maalauksia Italiasta

Kansallismuseossa 23.9.2016 – 15.1.2017

Pääsymaksut:  Aikuiset 15 €/ S-etukortilla 14 €/ Alennuslippu 11 €/ Museokortilla ja Helsinki cardilla  5€

 


Kirjoita kommentti