Julkaistu 3. 12. 2009 Teksti Michaela, kuvat Copyright Tara Jarmon 4 kommenttia Fashion

Viikonlopun shoppailuvinkki – Tara Jarmon

Kansanvälisesti mainetta niittänyt Tara Jarmon avasi uuden ja odotetun myymälänsä Helsingissä Mikonkadulle. Liike on täällä hetkellä ainoa Pohjoismaissa.  Keskiviikkona kutsuvieraina liikkeessä oli muun muassa Ranskan suurlähettiläs ja ranskalaisen muodin suuria ihailijoita. Olin itsekin otettu – vaatteet henkivät ajattomuutta ja ovat tyttömäisen naisellisia.

Kanadalainen kuvankaunis  Tara ja hänen miehensä David Jarmon perustivat yrityksen vuonna 1986.  Vaatteet ovat laadukkaita ja valmistuksessa käytetään luonnonmateriaaleja kuten silkkiä, puuvillaa, villa sekä samettia.  Tara Jarmonin malliston kantaja on itsevarma, moderni ja tyylikäs nainen. Filmitähtien kuvia täynnä oleva liike on pieni mutta avara ja lisäksi parhaalla mahdollisella sijannilla Helsingin keskustassa – Louis Vuittonin vieressä.

Itse ihailen pariisilaisuutta  ja ranskalaista muotia. Tara Jarmon on onnistunut tuomaan pariisilaisuuden myös meidän katukuvaamme ja syksyn mallistosta löytynee naisellisia muotoja ja ihania värejä. Värikkäitä karkkimaisia villakangastakkeja, silkkisiä mekkoja ja ihania pieniä yksityiskohtia löytyy liikkeestä. Itse taidan mennä tyhjentämään rahapussini tuohon liikkeeseen viimeistään kevät malliston saapuessa.

Talven värikkäimmät vaatteet löytyvät Tara Jarmonin mallistosta

tara jarmon värit

tara jarmon avajaiset

Musta strassikuvioitu tyttömäinen mekko on ajaton kaunotar

grace kelly

Vieraina nähtiin myös Satu Tuomisto pirteässä ja trendikkäässä Tara Jarmonin silkkimekossa.

satu tuomisto

Sinimusta halterneck mallinen silkkimekko oli minun mieleeni. Tämän saisi ostaa minulle joululahjaksi, kiitos =)

tämän haluan

Audrey Hepburn kaunisti liikkeettä

audrey hepburn

Kevään 2010 mallistoa sai vielä odottaa parisen kuukautta mutta sillä aikaa voi ihailla kuvista tulevaa kautta.

TJ PE 10 - Look 005

TJ PE 10 - Look 013

TJ PE 10 - Look 015

TJ PE 10 - Look 018 bis

TJ PE 10 - Look 016

TJ PE 10 - Look 025

TJ PE 10 - Look 043 bis

Lisätiedot :

Tara Jarmon, Mikonkatu 2, 00100 Helsinki

Puh. 040 575 8593

www.tarajarmon.com

Liike on avoinna ma-pe 10-18, la 10-16 (joulukuussa sunnuntaina 12-16)

Aiheet: , , , , , , , , , , , , , , ,

4 kommenttia

  1. Ononon, tyylikästä!

    Ononon, tyylikästä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    29. 12. 2009 13.57

  2. Vaatteet ovat tosi

    Vaatteet ovat tosi ihania, mutta laatu on järkyttänyt minut täysin. Ostin vuosi sitten maailman ihanimman villakangastakin, jossa oli mielestäni klassikon aineksia. Hintakin oli sitä luokkaa, että kaavailin siitä ystävää vuosiksi.

    Mutta mitä tapahtuikaan: pinta kului lähes käyttökelvottomaksi jo ensimmäisen sesongin aikana. Viimeinen niitti tuli tällä viikolla. Kun hain takin pesulasta, oli napeista (niissä on takin juju) lähtenyt hopeinen väri! Liekö kyseinen takki jokin maanantaikappale vai edustaako tämä merkin näkemystä laadusta?

    Toistaiseksi pidän Taran katseluetäisyydellä – ikävä kyllä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    30. 1. 2010 17.10

  3. Voi ei kuinka

    Voi ei kuinka kurjaa. Kannattaa ottaa yhteyttä suoraan maahantuojaan – voipi olla että he korvaavat jos tuote todellakin on maanantaikappale. Muutenkin pitäisi viedä asia eteenpäin jotta yrityskin saa suoraa palautetta.

    Terkuin, Michaela

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Michaela

    30. 1. 2010 20.23

  4. Kaisa hyvä1 Vie

    Kaisa hyvä1

    Vie ihmeessä asia eteenpäin.Ei takin pidä kulua vielä niin lyhyen käytön jälkeen varsinkaan “laadukkaan”.
    On totta että yrityskin haluaa varmasti tiedon jotta voivat parantaa laatuaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maria

    14. 2. 2010 9.47

Kirjoita kommentti