Umami muualla Facebook

Julkaistu 14. 3. 2010 Teksti Paula, kuvat Paula Niittynen Ei kommentteja Paula Niittynen

Rohkea morsian valitsee pinkin hääkimpun

Ensi kesänä tulemme näkemään morsiuskimpuissa rohkeita värejä. Pinkki on yksi suosikkiväri, koska se on näyttävä ja tulee hyvin esiin valkoisen hääpuvun rinnalla. Väri on erityisesti nuorten morsiamien suosiossa. Rohkeus ja räväkkyys saavat näkyä kimpuissa. Hääkimpulla voi myös shokeerata mieleenpainuvasti.Valkoinen ja selkeä kimppu pitää kuitenkin yhä pintansa.

Rauman Häämessuilla esillä upeita hääkimppuja

Gloriosa3

Kävin kaksi viikkoa sitten Rauman ensimmäisillä Häämessuilla tutustumassa tulevan kesän morsiuskimppu trendeihin. Kukkahuone Gloriosan näyttelyosastolla oli esillä toinen toistaan upeampia hääkimppuja.

Gloriosa5

- Morsiamet hakevat selkeästi modernimpaa linjaa nykyisin kimpuissa, kertoo Tuulia Elo Gloriosasta.

Hääkimpun suunnittelu yhdessä morsiamen kanssa lähtee tutustumalla henkilön mieltymyksiin. Kimppu syntyy joko uniikkina työnä piirtämällä paperille tai valmis malli löytyy kuvastoista.

Selkeys on tällä hetkellä muodin avainsanoja. Muotoilullisesti selkeys kukkasidonnassa tarkoittaa monotonista materiaalien rytmiä ja toistoa. Viime vuosina elävän kasvimateriaalin sitominen kimppuun on ollut trendi. Keinotekoisten lisämateriaalien kuten helmien, koristeellisten rautalankojen, höyhenten ja sulkien käyttö vaihtelee muodissa. Nousevana trendinä on jälleen kristallien ja helmiäispölyn käyttö sekä kukkien ja kimpun elävien osien värjäys. Kaikista avantgardistisimmat morsiamet tilaavat kimpun, jossa kukat ovat valettu esimerkiksi lasiin tai valukristalliin. Tällaisia ultramoderneja kimppuja ja erikoisempia vaihtoehtoja valitsevat yleensä rohkeat ja itsevarmat morsiamet, jotka haluavat erottua. Kimpulla voi shokeeratakin, tai sen voi jättää elämään legendan lailla häävieraiden mieliin. Morsiamen pukukin on tällöin usein rohkea uniikkiluomus, ja erikoinen kimppu tukee kokonaisvaikutelmaa.

Gloriosa4

Kimppu on morsiamen koristus, ja sen tulee olla harmoniassa kantajansa kanssa. Morsiamen ikä, hiukset, ihon väri, koko, meikki, korut, sekä puku asettavat morsiuskimpulle sen ulkonäölliset vaatimukset. Morsiuskimppu on aina mittatilaustyö. Kimpun hinta vaihtelee melko lailla, johon työn määrä vaikuttaa eniten. Jokainen kimppu on uniikki työ ja siten vaatii floristilta erityistä taiteellista silmää.

Kuvien kimpuissa on käytetty mm. valkoista hortensiaa, helmivillakkoa, pioneja, arabiantähdikkejä, freesiaa ja vihreää neilikkaa.

Gloriosa1

Lisätietoja:

http://www.kukkahuonegloriosa.com/

Kauppakatu 3, 26100 Rauma

Aiheet: , , , ,

Kirjoita kommentti