Kirja moikkaajille Arvottu
Tervehtiminen on useimmin toistuva tietoinen toiminta, jota päivittäin teemme. Ei ole yhdentekevää millä tyylillä nostamme kättä lippaan, sillä tervehtimisen luoma ensivaikutelma heijastuu ihmissuhteissamme mahdollisesti koko loppuelämämme ajan.
Moikkaaminen, tuo yleismaailmallinen vuorovaikutustapahtuma, ei jätä ketään kylmäksi.
Humoristisella otteella kirjoitettu Moikkaajan muistikirja esittelee kattavasti eri tilanteisiin sopivia ja kulttuureihin sidonnaisia tervehtimistapoja, listaa oheislahjoja ja kertoo, mitä merkitsee moikkaamatta jättäminen. Kirja sisältää myös käytännöllisen moikkaajan muistilistan miehille, naisille ja lapsille. Pieni, mustavalkokuvitettu kirjanen on loistava ystävänpäivälahja.
Tiedotteen ja kuvan välitti Cisionwire.
Arvonta:
Sanotaan, että suomalaiset ovat huonoja sanomaan päivää ja moikkailemaan varsinkin tuntemattomia hississä, rappukäytävässä, kuntopolulla jne. Mitä mieltä sinä siitä olet? Pitäisikö sanoa kuljettajalle päivää, kun tulee vaikkapa ratikkaan? Arvomme ystävänpäivänä yhden moikkaajien kirjan.
Arvonta suoritettu:
Moikkauskirjaa pääsee lukemaan nimimerkki “intsu” Onnea voittajalle.


Kyllä pitää tervehtiä.
Kyllä pitää tervehtiä.
lahja
7. 2. 2010 16.16
Aina tervehditään mennään
Aina tervehditään mennään sitä bussiin, kauppaan, kahvilaan tai vaikka harrastuksen pariin..
Kadulla vastaantuleville voi hymyillä ja vanhemmille ihmisille sanoa päivää; ovat hyvin onnellisia tuosta pienestä sanasta. Se voi olla ainoa tuolle ihmiselle sinä päivänä kaupan kassan lisäksi.
Pia
8. 2. 2010 10.30
kyllä varppina pitää
kyllä varppina pitää
tupu
7. 2. 2010 16.19
Aina on moi
Aina on moi paikallaan
norppa
7. 2. 2010 16.24
Kyllä vain, tervehdys
Kyllä vain, tervehdys kuuluu hyviin tapoihin
Piiskaa
7. 2. 2010 16.24
pitää tervehtiä
pitää tervehtiä
mai
7. 2. 2010 16.27
olen itse todella
olen itse todella huono moikkaan
ville
7. 2. 2010 16.32
Yritän moikata, mutta
Yritän moikata, mutta kommetti “pitäskö mun tuntea sut” tai muu sellainen lohkaisu, tekee kyllä varovaiseksi.
helikaa
7. 2. 2010 16.46
Kuuluu yleissivistykseen tervehtiä!?
Kuuluu yleissivistykseen tervehtiä!?
KeljuK
7. 2. 2010 16.46
kyllä
kyllä
intsu
7. 2. 2010 16.48
hyviin tapoihin kuuluu
hyviin tapoihin kuuluu tervehtiä..ainakin ennestään tuttuja..eipä se maksa mitään,vaikka tervehdit muitakin..vanhempien pitäisi opettaa lapsille tämä hieno tapa..kohteliaisuus ei maksa mitään
pekk rauma pläkä
7. 2. 2010 16.49
Totta kai tervehditään
Totta kai tervehditään
eijuu
7. 2. 2010 16.54
Kyllä,se kuuluu jo
Kyllä,se kuuluu jo perus käytös tapoihin.Monesti myös sillä saatamme “pelstaa ja piristää”jonkun huonosti alkanutta päivää tai yksinäisen mieltä kohentaa.Näin se vaan on!
perhonen78
7. 2. 2010 16.57
Ehkäpä se moikkaaminen
Ehkäpä se moikkaaminen ratikkakuskille olisi vähän liikaa vaadittu siltä kuskilta,koska eihän se sitten muuta kerkeäisi tehdäkään,kuin vastailla niihin moikkauksiin.Mielestäni nyökkäys hymyn kera on riittävä monessakin tapauksessa,vaikka yleensä pidänkin siitä että tervehditään.
Virastoissa ym. vastaavissa paikoissa asioidessa on paikallaan aloittaa asiansa sillä “päivää” tervehdyksellä.
*orvokki*
7. 2. 2010 17.03
Mielestäni kuljettajaa on
Mielestäni kuljettajaa on kohteliasta moikata, samoin saman talon asukkaita ja puolituttuja myöskin.
Ihmiset Suomessa jakaantuu niihin jotka reippaasti tervehtivät ja niihin jotka ei ole tuntevinaankaan.
kizzu
7. 2. 2010 17.19
Ei nyt sentään
Ei nyt sentään kaikkia vastaantulijoita ole tarpeen moikata.
Lusse
7. 2. 2010 17.21
KYLLÄ PITÄÄ TERVEHTIÄ.
KYLLÄ PITÄÄ TERVEHTIÄ.
Assu
7. 2. 2010 17.30
kyllä pitää tervehtiä
kyllä pitää tervehtiä
masa
7. 2. 2010 17.34
Tervehtiminen kuuluu hyvään
Tervehtiminen kuuluu hyvään käytökseen.
piaS
7. 2. 2010 17.37
Pitäisi tervehtiä, pieni
Pitäisi tervehtiä, pieni huomaisuus ei paljoa vaadi ja tekee ympäristöstä kaikille miellyttävämmän.
mary
7. 2. 2010 17.38
Kyllä kannattaa tervehtiä
Kyllä kannattaa tervehtiä ystävällisesti, turha sellaista on karsastaa.
Liekki
7. 2. 2010 17.49
Kyllä kuuluu tervehtiä
Kyllä kuuluu tervehtiä kuljettajaa, naapuria yms. Pikkukauppaan mennessä myös myyjää kuuluu mielestäni tervehtiä. Ei tietenkään kadulla kulkiessa tarvitse jokaista vastaantulijaa moikata.
Rosalin
7. 2. 2010 17.50
perussivistykseen kuuluu tervehtiä.
perussivistykseen kuuluu tervehtiä.
kyykäärme
7. 2. 2010 17.56
Kyllä, jos käyttää
Kyllä, jos käyttää useammin samaa reittiä
Kairis
7. 2. 2010 17.59
Minä ainakin morjestan
Minä ainakin morjestan kaikkia; bussikuskeja, joiden kyytiin menen, kioskin myyjiä jne. Kuuluu mielestäni kohteliaisuuteen ja toisten huomioimiseen, samoin kuin kiitos toiselle ihmiselle, joka työtään tekee.
jaana
7. 2. 2010 18.07
Pitää tervehtiä.
Pitää tervehtiä.
kk
7. 2. 2010 18.10
Ehdottomasti pitää tervehtiä.
Ehdottomasti pitää tervehtiä. Itse tervehdin aina, kun menen esim. kauppaan tai minne milloinkin. Tämä nykypäivän nuoriso on kaiketi kasvatettu niin, että he eivät tervehdi. Syytä siihen en tiedä. Pitäisi varmaan joskus kysyä heiltä.
ailuska
7. 2. 2010 18.18
Tervehdin bussikuskia ja
Tervehdin bussikuskia ja vähän tuntemattomampiakin kadulla, jos luulen tuntevani. Kerran nainen tuli luokseni ja kysyi tunnenko hänet. Ei ollut julkkis, mutta mykistyin, koska en muistanut, missä olin hänet nähnyt.
Tusen
7. 2. 2010 18.22
Tervehditään ilman muuta
Tervehditään ilman muuta
sirkkuli
7. 2. 2010 18.22
Kyllä on mukava
Kyllä on mukava tervehtiä bussikuskia, kaupan kassaa jne.,, itsellekin tulee mukavampi fiilis..
Kirsikka
7. 2. 2010 18.27
Moikkaan bussikuskia, kaupan
Moikkaan bussikuskia, kaupan kassaa ym. ihmisiä joiden kanssa olen tekemisissä ja juttelen joka tapauksessa muutaman sanan. Hieman tuntemattomammat, kuten ehkä naapurit, joiden kanssa ei ole niin paljoa tekemisissä, ansaitsevat ainakin hymyn ja nyökkäyksen. Kaikkien kanssa ei ole pakko alkaa juttelemaan pidempään, mutta pieni huomioiminenkin riittää.
Nina
7. 2. 2010 18.33
Yleensä tervehdin, mutta
Yleensä tervehdin, mutta joskus olen niin ajatuksissani, etten edes huomaa muun maailman olemassaoloa.
Kahvijänö
7. 2. 2010 18.36
Välillä tervehdin esim.
Välillä tervehdin esim. bussikuskia, välillä en.
MJS
7. 2. 2010 18.40
Olen itse kömpelö
Olen itse kömpelö tervehtijä. Usein suusta tulee vain epämääräistä mutinaa kiireiden lomassa tai sitten teen vain epävarman kädenheilautuksen. Ihanaa miten avoimen iloisesti ihmiset tervehtivät toisiaan Italiassa “Ciao Fabrio! Come stai?” Leveää hymyä ja halauksia. Ranskassa hurjimmatkin punkkarit antoivat poskisuudelmia metrossa. Vau!
Roona
7. 2. 2010 19.02
Saa moikata, mutta
Saa moikata, mutta kenenkään ei pidä, fiiliksen mukaan ja hyvän käytöksen, mutta kuskeilta yms ammateilta on kohtuutonta vaatia, että ehtisivät/jaksaisivat jokaista erikseen tervehtiä, jotkut kyllä onnistuvat siinäkin. Lämmin hymy kaikille usein riittää :)
Accordion
7. 2. 2010 19.09
kyl pittää terevehtii
kyl pittää terevehtii
emi
7. 2. 2010 19.10
hymy ja moikkaus!
hymy ja moikkaus!
fia-ellen
7. 2. 2010 19.30
aina kannattaa tervehtiä
aina kannattaa tervehtiä
tero
7. 2. 2010 19.39
Tervehtiminen tai edes
Tervehtiminen tai edes nyökkäys tai hymy kuuluvat hyvään käytökseen.
Kaisa
7. 2. 2010 19.44
Naapureiden, opettajien, tuttujen,
Naapureiden, opettajien, tuttujen, kaupan kassan, julkisten kulkuvälineiden kuljettajien yms. tervehtiminen on itsestäänselvyys!
Daisy
7. 2. 2010 19.46
Kyllä tuntuu kivalta,
Kyllä tuntuu kivalta, kun kaupan myyjätkin moikkaavat ja vielä toivottavat hyvää päivänjatkoa. Samoin kuin puolituttavatkin moikkailevat. Kehitystä tervehtimisessä on todellakin tapahtunut. Erityisesti nuorilla.
Sippe
7. 2. 2010 19.50
kyllä tervehtiminen on
kyllä tervehtiminen on kohteliasta ja minä teen sitä
masja
7. 2. 2010 19.52
Bussiin mennessä yleensä
Bussiin mennessä
yleensä tervehdin. Ratikkaan voi mennä monesta ovesta ja jos menee etuovesta, kuljettaja on vähän piilossa ja voi katsoa muualle, jolloin en tervehdi.
Kyllikki
7. 2. 2010 19.53
Pitää tervehtiä.
Pitää tervehtiä.
M
7. 2. 2010 20.08
Tervehtiminen kuuluu hyviin
Tervehtiminen kuuluu hyviin käytöstapoihin.
Ruby
7. 2. 2010 20.09
Pitää tervehtiä.
Pitää tervehtiä.
Pariisi
7. 2. 2010 20.10
Asiakaspalvelutilanteissa sekä asiakkaan
Asiakaspalvelutilanteissa sekä asiakkaan että työtehtävässä olevan tulee tervehtiä, se kuuluu hyviin tapoihin. Ehkäpä lenkkipolulla vastaan tulevat olisivat kuitenkin vähän ihmeissään, jos heitä alkaisi moikkailemaan. Nelivuotias poikani tervehtii käytännössä kaikki vastaantulijat ja kun vastausta ei kuulu, saan sitten aina kuunnella lapsen ihmettelyjä “miksei se vastannut?”
JohannaK
7. 2. 2010 20.11
Olisihan se aivan
Olisihan se aivan hyvä tapa muttei taida nykyisin olla paljonkaan käytössä. Jotkut vanhemmat ihmiset varsinkin maaseudull joskus tervehtivät esim. bussiin tullessaa kuljettajaa. Pääosin emme ole huomaavinammekaan muita tai mulkoilemme heitä vihaisen näköisinä.
T. I. Ira
7. 2. 2010 20.12
On ystävällistä tervehtiä
On ystävällistä tervehtiä kun menee julkisiin kulkuneuvoihin, hissiin, kauppaan kassalle yms maalaisjärjellä ajateltaviin tilanteisiin, mutta en ymmärrä miksi esim. töissä jotkut työkaverit tervehtivät joka kerta kun tulevat vastaan käytävllä, eli parhaimmillaan jopa 5 kertaa päivässä… ?!?
kilvat
7. 2. 2010 20.15
kivempi se että
kivempi se että tervehditään useasti kuin ei ollenkaan. Eipä tuo haittaa!!
heikki
7. 2. 2010 22.14
Moukka on se
Moukka on se joka ei tervehdi!
pii
7. 2. 2010 20.22
Enemmän voisimme tervehtiä,
Enemmän voisimme tervehtiä, ottaa mallia ulkomailta.
ntiQ
7. 2. 2010 20.28
aina pitää tervehtiä
aina pitää tervehtiä
ippe
7. 2. 2010 20.43
älä tervehdi, jos
älä tervehdi, jos et halua tehdä itsestäsi hyvää vaikutelmaa ja huomioida muita ihmisiä tässä maailmassa. Varma tapa tulla yksinäiseksi ja kyyniseksi on olla tervehtimättä/huomioimatta muita ihmisiä. Kun tervehdit, voit paremmin ja teet hyvin itsellesi myös.
Mark4
7. 2. 2010 20.45
Kuntopolulla on turha
Kuntopolulla on turha tervehtiä tuntemattomia, mutta kyllä esim. rappukäytävässä on hyvä moikata, vaikkei tuntisikaan.
Anni
7. 2. 2010 21.11
Pitää tervehtiä
Pitää tervehtiä
mappe
7. 2. 2010 21.18
Aika moukkamaista olla
Aika moukkamaista olla esim. samassa rapussa vastaamatta tervehdykseen.
eki
7. 2. 2010 21.20
Olisi kiva kun
Olisi kiva kun ihmiset moikkaisivat useammin tai ainakin vastaisivat jos toinen moikkaa.
annilauri
7. 2. 2010 21.20
Mielestäni aika moukkamaista
Mielestäni aika moukkamaista olla samassa rapussa vastaamatta tervehdykseen.
eki
7. 2. 2010 21.20
Vähintä on ainakin
Vähintä on ainakin että vastaa tervehdykseen.
Pate
7. 2. 2010 21.21
Tuttujen tervehtiminen kuuluu
Tuttujen tervehtiminen kuuluu hyvään käytökseen.
merenkävijä
7. 2. 2010 21.22
kyllä, tervehtiminen kuuluu
kyllä, tervehtiminen kuuluu hyviin käytöstapoihin
aakoo
7. 2. 2010 21.26
Tervehtiminen on ihan
Tervehtiminen on ihan hyvä tapa.
riitta uygun
7. 2. 2010 21.34
aina tulee hyvälle
aina tulee hyvälle mielelle kun joku tervehtii ja mukava on toisiakin tervehtiä.
anni
7. 2. 2010 21.39
tervehtiminen kuuluu hyvään
tervehtiminen kuuluu hyvään käytökseen
maaruska
7. 2. 2010 21.47
on mukava mennä
on mukava mennä bussiin, jossa kuljettaja moikkaa
Eeka
7. 2. 2010 21.53
tervehtiä pitää aina
tervehtiä pitää aina
heli
7. 2. 2010 22.00
Tervehtiminen on ihan
Tervehtiminen on ihan ystävällistä, mutta ei aina pakollista.
Jenni
7. 2. 2010 22.09
tervehtimistä ei voi
tervehtimistä ei voi olla liikaa- tervehdin kaupan työntekijöitä, linja-autokuljettajaa, postinkantajaa, lenkillä vastaan tulijaa jne…
heikki
7. 2. 2010 22.13
Tervehtiminen kuuluu peruskohteliaisuuteen.
Tervehtiminen kuuluu peruskohteliaisuuteen.
Susse
7. 2. 2010 22.14
sanoo kun tahtoo,
sanoo kun tahtoo, jos saa katse kontaktin
erru
7. 2. 2010 22.16
Tietysti pitää kaikkia
Tietysti pitää kaikkia tervehtiä. Sehän kuuluu jo yleissivistykseen.
tartsa
7. 2. 2010 22.19
tervehtiä ok
tervehtiä ok
sjk
7. 2. 2010 22.25
Moikkaaminen on ihan
Moikkaaminen on ihan OK!
Blondi93
7. 2. 2010 22.38
Tottakai kuuluu moikata
Tottakai kuuluu moikata ja niin teen ja monet muutkin tekevät Suomessa(kin)
Immortal
7. 2. 2010 22.39
Joo moikkailu kuuluu
Joo moikkailu kuuluu asiaan ja hyviin tapoihin…
Nettifretti
7. 2. 2010 22.39
Tervehtiminen on ihan
Tervehtiminen on ihan ok ja kohteliasta käytöstä.
Sa
7. 2. 2010 22.42
aina pitää tervehtiä
aina pitää tervehtiä
heidi
7. 2. 2010 22.43
tuttuja tietysti tervehdin,mutta
tuttuja tietysti tervehdin,mutta sehän ois yhtä nyökyttelyä jos kaikkia pitäs..
jenni
7. 2. 2010 22.57
ei mua haittaa
ei mua haittaa vaikka joku tervehtisi useamminkin saman päivän aikana, mitäs se mua haittaa. ihmiset ovat muutenkin niin paljon omissa ajatuksissaan, että tekee hyvää vain kuulla iloisia moikkia,vaikka samalla tavalla joltakin päivästä toiseen.
mn
7. 2. 2010 23.00
Alkeellisimpiinkin käytöstapoihin kuuluu
Alkeellisimpiinkin käytöstapoihin kuuluu osata tervehtiä.Tottakai kuskille sanotaan hei,moi tai huomenta, samoin kaupan kassalle … Se on toisen huomioimista ja saa päivän maistumaan.
sarituulikki
7. 2. 2010 23.09
Ehdottomasti tervehditään
Ehdottomasti tervehditään
mimmi
7. 2. 2010 23.20
Tietenkin ihmisiä pitää
Tietenkin ihmisiä pitää moikata, mutta jos ei pysty tervehtimään “iloisesti” vaan pakko töksäyttää moi ja vihainen ilme perää, voi tervehtimisen jättää väliin…
sofia
7. 2. 2010 23.48
Tervehtiminen on kohteliasta.
Tervehtiminen on kohteliasta. Itse pyrin tervehtimään ahkerasti.
Tiikeri
7. 2. 2010 23.54
Tervehtiminen kuuluu perustapoihin.
Tervehtiminen kuuluu perustapoihin.
aksu
8. 2. 2010 0.30
Kyllä pitäisi enemmän
Kyllä pitäisi enemmän moikkailla.
Sari
8. 2. 2010 2.35
Täytyisi länsimaistaa tapoja
Täytyisi länsimaistaa tapoja ja tervehtiä useammin.
Janne
8. 2. 2010 2.36
Jos moikkaaminen tuntuu
Jos moikkaaminen tuntuu liian epämiellyttävältä tai ahdistavalta tähän pidättyväiseen kulttuuriimme, voi moikkaamisen hankalissa tilanteissa korvata vaikkapa hymyllä tai pienellä iloisella eleellä. Näin luontevasti kavennetaan moikkaamattomuuden ja moikkaamisen rajaa ja tervehtimisen kynnys pienenee.
Noora
8. 2. 2010 4.19
Tervehtiminen on kohteliasta,
Tervehtiminen on kohteliasta, se kuuluu hyviin tapoihin.
Vain moukka jättää tervehtimättä.
Kepsu
8. 2. 2010 5.33
Enemmän pitäisi tervehtiä
Enemmän pitäisi tervehtiä
karkkuli
8. 2. 2010 5.45
tervehdys kuuluu hyviin
tervehdys kuuluu hyviin tapoihin
jasmin
8. 2. 2010 6.00
Itse olen tottunut
Itse olen tottunut tervehtimään. Usein tervehdin jopa tuntemattomia rappukäytävällä tapaamiani ihmisiä, koska en ole varma ketä talossani asustelee. Moikkaan myös bussinkuljettajaa, kaupan kassaa jne. Pieni ystävällisyys ei ole pahitteeksi.
Pia
8. 2. 2010 6.14
Kuuluu tapoihin tervehtiä
Kuuluu tapoihin tervehtiä
Moppi
8. 2. 2010 6.20
Ilman muuta kuuluu
Ilman muuta kuuluu asiaan, terhehtiminen
Mape
8. 2. 2010 7.00
Hyvien tapojen mukaista
Hyvien tapojen mukaista on tervehtiä ja muutenkin huomata toiset ihmiset
Kiti
8. 2. 2010 7.01
Kuuluu asiaan, vähintäänkin
Kuuluu asiaan, vähintäänkin hymy ja nyökkääminen.
Marko
8. 2. 2010 7.02
Tervehtiminen on alkeellinen
Tervehtiminen on alkeellinen sivistyksen merkki, joka nykyään valittettavan monella tuntuu olevan hakusessa.
Jussi
8. 2. 2010 7.52
sellaisia me suomalaiset
sellaisia me suomalaiset ollaan :D
satu
8. 2. 2010 7.55
Pitää tervehtiä.
Pitää tervehtiä.
JREwing
8. 2. 2010 7.56
tulee kyllä moikkailtua
tulee kyllä moikkailtua
jassa
8. 2. 2010 8.01
pitää tervehtiä
pitää tervehtiä
zara
8. 2. 2010 8.02
hymy ja tervehtii
hymy ja tervehtii
HL
8. 2. 2010 8.16
Riippuu päivän fiiliksistä,
Riippuu päivän fiiliksistä, naapureita on hyvä moikkailla
Viiru
8. 2. 2010 8.30
Ilman muuta
Ilman muuta
MiKi
8. 2. 2010 8.36
Olisihan se asiallista
Olisihan se asiallista
IILE
8. 2. 2010 8.39
Kuuluu hyvin käytöstapoihin
Kuuluu hyvin käytöstapoihin
Tamias
8. 2. 2010 8.42
Kyllä!!
Kyllä!!
Iizf
8. 2. 2010 8.43
Ehdottomasti pitää tervehtiä.
Ehdottomasti pitää tervehtiä.
Black Dog
8. 2. 2010 8.46
Kyllä on kohteliasta
Kyllä on kohteliasta tervehtiä
katia
8. 2. 2010 8.48
Itse yleensä tervehdin
Itse yleensä tervehdin vaan joskus tuntuu todella typerältä kun toinen ei tervehdikään takaisin.
hoitsu55
8. 2. 2010 8.49
tottakai moikataan tutut
tottakai moikataan tutut
jontukka
8. 2. 2010 8.49
pitää tervehtiä ja
pitää tervehtiä ja moikataKuuluu hyviin tapoihin
dave
8. 2. 2010 8.52
kyllä hississä olen
kyllä hississä olen aika tukalia hetkiä kokenut… Bussikuskia pitää tervehtiä!
puukir
8. 2. 2010 8.54
Varmat tapaukset tervehditään,
Varmat tapaukset tervehditään, jos yhtään huonommin tuntee tai epävarma, niin ei
Tomi
8. 2. 2010 8.57
Yritän aina tervehtiä
Yritän aina tervehtiä esim. naapureita ja bussikuskia, mutta välillä en jaksa. Osa naapureista ei edes viitsi moikata takaisin, mikä on aika tylyä.
Polkka
8. 2. 2010 9.00
Ehdottomasti pitää tervehtiä
Ehdottomasti pitää tervehtiä
Simo
8. 2. 2010 9.10
Kyllä pitäisi
Kyllä pitäisi
slk
8. 2. 2010 9.16
Tervehdys hymyn kera
Tervehdys hymyn kera on aina paikallaan.
Se ei maksa mitään, hymy on kiva antaa ja kiva saada.
Amanda
8. 2. 2010 9.25
kivempi se että
kivempi se että tervehditään useasti kuin ei ollenkaan
hannamanna
8. 2. 2010 9.29
Olen ystävällinen ja
Olen ystävällinen ja tervehdin melkein aina tuntemattomiakin tai tuttuja, jos kohtaan sosiaalisissa kanssakäymistilanteissa. Onhan se hyvä tapa tervehtiä esim. bussikuskia ja naapureita ohimennenkin.
Tuuli
8. 2. 2010 9.30
No itsellä ei
No itsellä ei ainakaan mitään mielenkiintoa alkaa tervehtimään outoja ihmisiä. En tiedä mikä käytäntö on nykyään ratikoissa, kait sitä voi sanoa päivää tai olla sanomatta, onko sillä niin väliä.
Lene
8. 2. 2010 9.35
tervehtiminen tuntuu olevan
tervehtiminen tuntuu olevan kovin vaikeaa, minusta se kyllä kuuluu hyviin tapohin.
Sari
8. 2. 2010 9.37
Tervehtimisestä tulee nopeasti
Tervehtimisestä tulee nopeasti tapa, kun sitä käyttää ja lisäksi siitä saa myös itselle hyvän mielen!
BisaNte
8. 2. 2010 9.45
tervehtiminen on hyvä
tervehtiminen on hyvä tapa ja itse pidän jos minua tervehditään. Mutta mutta, aina ei uskalla kun tulee niin omituisia katseita.. bussikuskia kyllä tervehditään autoon noustessa ja kiitetään pois lähtiessä.. perusjuttuja!
SATU
8. 2. 2010 9.49
Jos menee koulubussiin/taksiin
Jos menee koulubussiin/taksiin täällä maaseudulla, kun on tutut kuljettajat niin ehdottomasti sanottava huomenta jne… Mut en nyt ihan uppo outoja lähtis lenkkipolulla moikkaileen.
tinttinen
8. 2. 2010 9.51
Pyrin kyllä aina
Pyrin kyllä aina kohteliaasti sanomaan hei tai päivää/huomenta jos vaan linja-auton kuski tai naapuri antaa siihen mahdollisuuden. Usein kun vaan visusti vältellään katsetta, jotta mitään ei tarvitsisi sanoa…
Eeva
8. 2. 2010 9.51
Jos haluaa niin
Jos haluaa niin voihan moikata vaikka ratikkakuskia, mut en lähtis outoja moikkailemaan. Tuttuja ja puolituttuja vain.
natsa
8. 2. 2010 9.52
En moikkaile outoja
En moikkaile outoja paitsi esim. taksiin noustessa toki taksinkuljettajaa.
JummiJammi
8. 2. 2010 9.52
en lenkkipolulla ketään
en lenkkipolulla ketään outoa moikkais, äkkiä vain ohi..
wepe
8. 2. 2010 9.53
bussikuskia voi moikata,
bussikuskia voi moikata, mutta en kadulla ketään oudompia
Inkeri
8. 2. 2010 9.53
bussikuskia ym moikkaan
bussikuskia ym moikkaan
juhamattir
8. 2. 2010 9.54
kaupan myyjää on
kaupan myyjää on hyvä moikata ainakin, vaikkei tuntisikaan.
aksu
8. 2. 2010 9.54
Kyllä tuttuja ja
Kyllä tuttuja ja niitä joiden kanssa asioi, pitää tervehtiä. Ei ole kuitenkaan tarpeen ruveta moikkaamaan kaikkia vastaantulijoita.
tuomo
8. 2. 2010 9.55
Aina on kohteliasta
Aina on kohteliasta tervehtiä
tre
8. 2. 2010 9.57
en ole täysin
en ole täysin varma,siispä olisikin kiva voittaa kyseinen kirja
n
8. 2. 2010 10.00
Tottakai kuljettajaa pitää
Tottakai kuljettajaa pitää tervehtiä mutta ei jotain tuntematonta tyyppiä hississä.
Tz
8. 2. 2010 10.05
kuuluu tervehtiä!
kuuluu tervehtiä!
anna
8. 2. 2010 10.10
tervehtiminen on ystävällistä
tervehtiminen on ystävällistä
mahi
8. 2. 2010 10.11
Moikkaaminen on kohtelias
Moikkaaminen on kohtelias tapa
ev
8. 2. 2010 10.13
Pitää tervehtiä
Pitää tervehtiä
Sepi2
8. 2. 2010 10.14
Minä tervehdin kaikkia
Minä tervehdin kaikkia asiakaspalveluhenkilöitä ja tuttuja kadulla. Joidenkin kanssa tosin tulee sellainen arkailu tilanne ko ei ole varma missä vaiheessa hommat on..
Seregi
8. 2. 2010 10.23
Tervehtiminen on kaunis
Tervehtiminen on kaunis tapa
Iines
8. 2. 2010 10.31
Olisi hyvä tervehtiä
Olisi hyvä tervehtiä ainakin niitä jotka tulevat säännöllisesti vastaan jossain tilanteessa, naapureita ja miksei melkein kaikkia.
Hellu63
8. 2. 2010 10.36
Itse en tervehdi
Itse en tervehdi tuntemattomia esim. rapussa tai hississä. En näe sitä tarpeelliseksi. Kaupan kassaa tai muita asiakaspalveluhenkilöitä kuitenkin tervehdin. Se on mielestäni osa asiakaspalvelutilannetta.
Riikka19
8. 2. 2010 10.43
Tervehtiminen kuuluu käytöstapoihin,
Tervehtiminen kuuluu käytöstapoihin, jotka tosin ovat kuihtumassa Suomessa.
Bea
8. 2. 2010 10.46
Tervehtiminen on hyvä
Tervehtiminen on hyvä tapa. Olisi mukavaa jos myös kaupan työntekijät tervehtisivät asiakkaita.
kava
8. 2. 2010 10.46
Tottakai tulisi tervehtiä
Tottakai tulisi tervehtiä talon rapussa, bussissa, kaupassa etc.. Suomalaiset kyllä aika huonoja tässä välillä.
Saara
8. 2. 2010 10.48
pitää tervehtiä
pitää tervehtiä
mita
8. 2. 2010 10.56
Kyllä minä ainakin
Kyllä minä ainakin tervehdin bussikuskia joka kerta, vaikka vastausta ei aina tulekaan, niin joskus taas sitäkin iloisempi. Ennemmin tervehdin, kuin jätän tervehtimättä – tilanteessa kuin tilanteessa.
Temppu
8. 2. 2010 11.11
saa kyllä tervehtiä
saa kyllä tervehtiä jos tuntee henkilön .
jin
8. 2. 2010 11.21
Mielestäni on kohteliasta
Mielestäni on kohteliasta tervehtiä aina.
Päivi
8. 2. 2010 11.28
Onhan se ainakin
Onhan se ainakin kohteliasta tervehtiä.
Janelle
8. 2. 2010 11.29
Tervehdin tai moikkaan
Tervehdin tai moikkaan aina niitä kenen kanssa olen edes joskus ollut juttusilla, bussikuskikin saa joka kerran tervehdyksen!
mussu
8. 2. 2010 11.32
Tervehtiminen kuuluu hyviin
Tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin!
anskuli
8. 2. 2010 11.34
kyllä kuuluu tervehtiä
kyllä kuuluu tervehtiä
jussi
8. 2. 2010 11.39
Hyvät tavat kunniaan
Hyvät tavat kunniaan eli tervehtiä pitää aina
anu
8. 2. 2010 11.40
Tervehtiminen on hyvän
Tervehtiminen on hyvän käytöksen perustaitoja, toisen huomioimista.
Se on moro !
8. 2. 2010 11.47
No mikä ettei
No mikä ettei
Juhis
8. 2. 2010 11.48
Tottakai, eikun moikkailemisiin
Tottakai, eikun moikkailemisiin
Järvis
8. 2. 2010 11.55
enemmän pitäisi tervehtiä
enemmän pitäisi tervehtiä
maria
8. 2. 2010 12.08
Minä ainakin tervehdin,
Minä ainakin tervehdin, bussikuskia, myyjää kaupassa, naapuria rapussa ja pihalla.. jne.
Piusku
8. 2. 2010 12.09
Tervehtiä pitää!
Tervehtiä pitää!
Martina
8. 2. 2010 12.09
Tervehdin aina ja
Tervehdin aina ja kaikkialla
Matti55
8. 2. 2010 12.13
Hyvähän se olisi
Hyvähän se olisi tervehtiä
Nikke1
8. 2. 2010 12.15
kyllä. kohteliasta se
kyllä. kohteliasta se ainakin on, ja siitä tulee hyvä mieli itsellekin.
BloxX
8. 2. 2010 12.39
Jos ei nyt
Jos ei nyt ääneen päivää, niin ainakin pitää kohteliaasti nyökätä.
Tutu
8. 2. 2010 12.56
Tilanteesta riippuen voisi
Tilanteesta riippuen voisi kyllä tervehtiä.
tj
8. 2. 2010 13.02
Minusta kuuluu hyviin
Minusta kuuluu hyviin tapoihin tervehtiä kaikkia kenen kanssa on tekemisissä.Siitä tulee molemmille hyvä mieli.
Sakke
8. 2. 2010 13.04
Hyviin tapoihin kuuluu
Hyviin tapoihin kuuluu tervehtiä vaikka ei tuntisi. En tervehdi ruokakaupassa, mutta jos astun esim. bussiin tai olen rappukäytävässä, tervehdin…
Heli
8. 2. 2010 13.11
kyllä
kyllä
sami
8. 2. 2010 13.13
Kyllä minä ainakin
Kyllä minä ainakin tervehdin bussikuskia, kaupan kassaa, työpaikan siivoojaa jne. Ja itse kun työskentelen asiakaspalvelutehtävissä niin tervehdin asiakkaita, vanhempia asiakkaita teitittelen ja nuoremmillekin olen kohtelias, totta kai.
Anne.L
8. 2. 2010 13.22
tervehtiminen kannattaa aina
tervehtiminen kannattaa aina
helmi
8. 2. 2010 13.22
Hyvä tapahan se
Hyvä tapahan se olisi
eva
8. 2. 2010 13.26
itse moikkaan kyllä
itse moikkaan kyllä
Johanna
8. 2. 2010 13.33
Itse moikkaan ahkerasti
Itse moikkaan ahkerasti niin naapureita kuin bussikuskiakin. Tervehtiminen ei maksa mitään ja se kuuluu hyviin tapoihin.
Tarleena
8. 2. 2010 13.36
Kyllä kuljettajaa pitäisi
Kyllä kuljettajaa pitäisi tervehtiä
helianthus
8. 2. 2010 13.37
Ehkä sitä pitäisi
Ehkä sitä pitäisi enemmän tervehtiä
Irmeliina
8. 2. 2010 13.44
Kyllä minä tervehdin,
Kyllä minä tervehdin, ainakin yritän tervehtiä.
Skeppo
8. 2. 2010 13.45
Ystävällistä olisi tervehtiä
Ystävällistä olisi tervehtiä kaupan kassaa, bussikuskia ym. palveluhenkilöitä. Siitä saa itselle todella hyvän mielen ja takuulla myös toinen osapuoli tulee yhtä iloiseksi, kun asiakas huomioi hänet. Ulkomailla olen myös käynyt, ja siellä käyttänyt pelkästään paikallisia tervehdyksiä, joten olen opetellut ennakkoon kyseisen maan kieltä. Viimeksi Ranskaa ja Tsekkiä. Olen huomannut, että vierasta kieltä puhumalla saa parempaa palvelua, mikäli vain jotenkin osaa ääntää sanat oikein.
ams
8. 2. 2010 13.48
Hyvään käytökseen kuuluu
Hyvään käytökseen kuuluu tervehtiminen.
Keppi
8. 2. 2010 13.52
Kyl moikata pitää.
Kyl moikata pitää.
Pyrin moikkaamaan niin bussissa, kotini lähellä naapurustoa kuin myös järven jäälläkin vastaan tulevaa pilkkijää.
Jute
8. 2. 2010 13.56
Ei nyt ihan
Ei nyt ihan kaikkia tarvitse moikata…
kape
8. 2. 2010 14.03
Kyllä moikkaaminen kuuluu
Kyllä moikkaaminen kuuluu hyviin käytöstapoihin. Ikävä kyllä nämä unohtuvat suomalaisilta aivan liian usein.
Jonsetti
8. 2. 2010 14.42
Pitäisi, ja sanonkin
Pitäisi, ja sanonkin aina!
Add
8. 2. 2010 14.52
Tottakai tervehditään ihmisiä
Tottakai tervehditään ihmisiä jos siltä tuntuu eli esim. bussissa on kohteliasta tervehtiä kuljettajaa (vaikka hän ei vastaisikaan), samoin kaupassa kassaa (vaikka hän ei vastaisikaan), työpaikan käytävillä vastaantulevia (vaikka et tuntisikaan). Kyllä terve järki kertoo milloin se on suotavaa ja milloin tarpeetonta!
Olga
8. 2. 2010 15.11
Kyllä pitää olen
Kyllä pitää olen huomannut, että kun itse tervehtii ensin ja hymyilee, niin vastapuoli tekee samoin.
tapu
8. 2. 2010 15.27
Kyllähän se on
Kyllähän se on kohteliasta tervehtiä
Mok
8. 2. 2010 15.35
kyllä kuuluu hyviin
kyllä kuuluu hyviin tapoihin .
anja
8. 2. 2010 15.47
Kyllä pitää tervehtiä,
Kyllä pitää tervehtiä, kun tulee paikkaan jossa on jo muita ihmisiä.
Vinkka
8. 2. 2010 16.03
Ehdottomasti pitäisi olla
Ehdottomasti pitäisi olla hyvä tavat edelleen kunniassa ja käytössä!
Surettaa, ettei tutulle tai vaikka vähän tuntemattomammallekin voida moikata, tai sanoa päivää!
Omalla kohdallani arvostan myös, että mies tervehtii naiselle ensin, nuorempi vanhemmalle.
Ei kultaisia käytössääntöjä pidä unohtaa!
Marie
8. 2. 2010 16.04
No kyllähän se
No kyllähän se kohteliasta on tervehtiä..
Pontus
8. 2. 2010 16.30
Tervehdin kyllä bussikuskia
Tervehdin kyllä bussikuskia aina
Tiiu
8. 2. 2010 16.32
Kyllä kuljettajaa kuuluu
Kyllä kuljettajaa kuuluu tervehtiä.
AR
8. 2. 2010 16.59
Voisi sitä lisätä,
Voisi sitä lisätä, piristää päivää
Knopfler
8. 2. 2010 17.01
Tervehtiminen kuuluu hyviin
Tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin.
tls
8. 2. 2010 17.23
Tottakai! Itse aina
Tottakai! Itse aina moikkailen rappukäytävässä oli sitten tuttu tai tuntematon.
Kkk
8. 2. 2010 17.25
Tervehtiminen on aina
Tervehtiminen on aina mukavaa, mutta suomessa se on todella harvinaista. Mistä lienee johtuu.
Kippo
8. 2. 2010 17.36
Hyviin tapoihin kuuluu
Hyviin tapoihin kuuluu tervehtiä.
TH
8. 2. 2010 17.55
Kyllä peruskäytöstapoihin kuuluu
Kyllä peruskäytöstapoihin kuuluu tervehtiä. Kuskin ei välttämättä tarvitse tervehtiä takaisin, koska matkustajiahan on päivän mittaan satoja.
Ira
8. 2. 2010 18.11
Pieni vaiva, iso
Pieni vaiva, iso efekti.
Dora
8. 2. 2010 18.13
Minä moikkailen aika
Minä moikkailen aika usein tuntemattomillekkin, he katsovat minua todella vieroksuvasti en kyllä ymmärrä miksi….
Hymyilen myös useasti vastaantulijoille ihan siinä toivossa, että hymy sattuisi tarttumaan johonkin toiseen ihmiseen…. eipä ole pahemmin tarttunut :(
kisuuu
8. 2. 2010 18.19
Ehdottomasti pitää tervehtiä
Ehdottomasti pitää tervehtiä kaikkia, sehän on kohteliasta toista kohtaan.
NuNu
8. 2. 2010 18.31
Kyllä pitää tervehtiä.
Kyllä pitää tervehtiä. Se saa molemmat hyvälle tuulelle ja on kohtelias tapa! Nyt nopeasti kaikki moikkailemaan!!
sussu
8. 2. 2010 18.37
Tervehdin kaupan kassaa,
Tervehdin kaupan kassaa, bussikuskia ja yleensäkin ihmisiä joiden kanssa asioin. Mielestäni on töykeää olla tervehtimättä.
sumi
8. 2. 2010 18.45
Tervehtiminen olisi kohteliasta,
Tervehtiminen olisi kohteliasta, mutta niinkin on käynyt, että on moikannut esim. bussikuskia eikä ole tullut mitään vastausta takaisin.. siitäkin tulee tyhmä olo.
Johanna
8. 2. 2010 18.47
Tervehdin useimmiten, onhan
Tervehdin useimmiten, onhan niitä tilanteita ja kiireitä, jolloin se jää, mutta kohtelias ja hyvä tapa se on. Enemmän harmittaa, jos joku puolituttu menee ohi, eikä sitten viitsikään/tajuakaan moikata.
jass
8. 2. 2010 19.16
Enemmän voisi tervehtiä,
Enemmän voisi tervehtiä, mutta ei suomalaiseen kulttuuriin kuulu kaikkia ventovieraita tervehtiä kuitenkaan :) Kotitalon hississä yms. se olisi kuitenkin asiallista.
jepsu
8. 2. 2010 19.24
On kohteliasta tervehtiä
On kohteliasta tervehtiä naapureita, kaupan väkeä, työkavereita jne. Mielestäni antaa itsestään huonon kuvan, jos ei osaa tervehtiä.
Mirkkux
8. 2. 2010 19.26
Pyrin moikkaamaan henkilöitä,
Pyrin moikkaamaan henkilöitä, joita kohtaan rappukäytävässä, koska usein on tulevissa kohtaamisissa kerta kerralta kiusallisempaa, jos jättää moikkaamatta. Kaupassa ja bussissa moikkaaminen taasen on kohteliasta.
Mika
8. 2. 2010 19.30
riippuu tilanteesta
riippuu tilanteesta
A.R.
8. 2. 2010 19.36
On kohteliasta tervehtiä,
On kohteliasta tervehtiä, mutta tuntemattomien kanssa täytyy pitää varansa.
porkkana
8. 2. 2010 19.45
Mielestäni esim. linja-autossa
Mielestäni esim. linja-autossa on kohteliasta tervehtiä kuljettajaa, mutta en minäkään ihan kaikkia tuntemattomia tervehdi.
Ninni
8. 2. 2010 19.59
minä tervehdin aina
minä tervehdin aina kuljettajaa kun menen bussilla ja jopa toivotan hyvää päivänjatkoa, kun poistun bussista! on se ihan hyvä tapa:)
satu
8. 2. 2010 20.04
Kyllä pitäisi tervehtiä
Kyllä pitäisi tervehtiä
naaaaa
8. 2. 2010 20.05
On ihan kohteliasta
On ihan kohteliasta tervehtiä naapureita ja esim. palveluammatissa olevia kuten bussin kuljettajia.
r
8. 2. 2010 20.08
pitää tervehtiä
pitää tervehtiä
Mari M.
8. 2. 2010 20.24
Kyllä pitäisi tervehtiä
Kyllä pitäisi tervehtiä
mervi
8. 2. 2010 20.24
pitäähän sitä tervehtiä
pitäähän sitä tervehtiä :)
untitledD
8. 2. 2010 20.27
Hyviin käytöstapoihin kuuluu
Hyviin käytöstapoihin kuuluu tervehtiä
naapureita ja tuttuja kiitos on paikallaan kaupan
kassalla, missä tahansa asioit.
Lisbet
8. 2. 2010 20.43
Kuuluu hyviin tapoihin
Kuuluu hyviin tapoihin tervehtiä.
Peeii
8. 2. 2010 20.45
Kyllä hyviin tapoihin
Kyllä hyviin tapoihin kuuluu edes hiukankin tutun tervehtiminen, jos kerta tunnistaa henkilön, oli hän sitten entinen rinnakkaisluokkalainen tai se tutuksi käynyt linja-autokuski. Ja etenkin aamulla on hyvä sanoa huomenta, vaikkei se niin hyvältä huomenelta tuntuiskaan. Hyvässä lykyssä ystävällinen tervehdys pelastaa tervehdittävän päivän.
Kaisa
8. 2. 2010 20.48
Minusta ei tarvi
Minusta ei tarvi moikata kuin niitä jotka tuntee tai jos joku moikkaa eka. Mitäpä niillä moikilla ja heillä tekee, turhaa lätinää ja keskeyttää ajatukset
elliida
8. 2. 2010 20.57
aina kun muistaa
aina kun muistaa ja voi, tulee moikata
mimmi
8. 2. 2010 22.12
Tervehtiminen on hyvä
Tervehtiminen on hyvä tapa.
Tinde66
8. 2. 2010 22.21
Tervehdys kuuluu hyviin
Tervehdys kuuluu hyviin tapoihin. Harvemmin kylläkään tulee bussi-/sporakuskia tervehdittyä.
Temmis
8. 2. 2010 23.42
: )
: )
Tiia
8. 2. 2010 23.50
tervehdin aina esim
tervehdin aina esim kaupassa, bussissa ym. aina ei itse saa vastausta. seinän takana on viisi vuotta asunut perhe joista vain mies jättää moikkaamatta. tein alussa sen että tervehdin häntä joka kerta vaikka hän vain katsoin uunon näköisenä, mutta sitten kyllästyin.
Ritu
9. 2. 2010 0.45
Sopiva määrä tervehdyksiä
Sopiva määrä tervehdyksiä oikeassa tilanteessa on hyvä
Jokke
9. 2. 2010 2.35
tervehtiminen kuuluu mielestäni
tervehtiminen kuuluu mielestäni hyviin tapoihin.
Susanna
9. 2. 2010 5.52
Hieman riippuu tilanteesta,
Hieman riippuu tilanteesta, ehkä bussikuski ja pikkukauppa, mutta suuret hypermarketit ja siellä hyllyjä täydentävät myyjät ehkä ei. Tutut tietenkin.
marjo66
9. 2. 2010 7.13
pitää tervehtiä
pitää tervehtiä
hanna
9. 2. 2010 7.14
Kuuluu hyviin kasvatustapoihih
Kuuluu hyviin kasvatustapoihih tervehtiä
kere
9. 2. 2010 8.39
Ehdottamasti esim bussi-
Ehdottamasti esim bussi- ja ratikkakuskeille pitää moikata ! Ja kassaneidille myös !
Ripa
9. 2. 2010 9.00
Mukavat naapurit tervehdin.Itse
Mukavat naapurit tervehdin.Itse saa vain pahan mielen jos kaikkia mykkäsokeita rupeaa tervehtimään.Pienessä kaupoissa kaikki myyjät yleensä moikataan.isoissa kaupoissa kassaa moikkkaant.tietysti tervehdin kirjastoissa ja muissa julkisissa paikoissa kenen kanssa asioin.Kaduilla ja teillä en vieraile rupea hymyilemään
wiivin
9. 2. 2010 9.01
Meidän kylällä asuu
Meidän kylällä asuu sellainen vanhahko herrasmies, joka oikein nostaa hattua kun tulee vastaan. Vaikkemme tunnekaan. Siitä tulee todella mukava ja tärkeä olo. Näin masennuksesta toipuvalle ja varmasti muillekin.
emu
9. 2. 2010 9.32
hauskan olonen kirja
hauskan olonen kirja :)
Hejdy
9. 2. 2010 10.28
Tervehtiminen on kohtelias
Tervehtiminen on kohtelias tapa
marme
9. 2. 2010 10.37
tervehtiminen on tärkeää...
tervehtiminen on tärkeää…
piena
9. 2. 2010 10.45
Kyllä vain.
Kyllä vain.
Tintti
9. 2. 2010 11.32
Kyllä kuljettajaa ja
Kyllä kuljettajaa ja kaupan kassaa pitää tervehtiä. Ventovieraita ventovieraassa hississä ei ehkä niinkään.
äSkoo
9. 2. 2010 11.45
Pitää paikkansa että
Pitää paikkansa että suomalainen ei paljon pukahda saati uskalla silmiin katsoa. Kyllä hyviin tapoihin kuuluu kaikkia tervehtiä.
MikMat
9. 2. 2010 12.16
Kyllä on aina
Kyllä on aina vaivaantunut olo jos paljon suomalaisia samassa tilassa. Ei oikein tiedetä mitä pitäisi tehdä. Itse tervehdin kuskeja, kassoja ja naapureita ;)
MiNi
9. 2. 2010 12.29
Onhan se noloo
Onhan se noloo tehrvehtii tuntemattomia, vai mitä?! No näin kumminkin me suomalaiset toimimme. Ei se ole tylyyttä vaan ujoutta.
Juppe
9. 2. 2010 12.36
Olen huomannut, että
Olen huomannut, että nykyisin jo aika moni tervehtii kuskeja. Hississä edelleen on vaivautunut olo kaikilla.
Jepu
9. 2. 2010 12.48
Olen kova moikkailemaan
Olen kova moikkailemaan ja huomaan usein että moni hämmentyy, kun alkaa miettiä, että tunnenko tämän ihmisen. Itselläni esim. käden heilahdus tulee ihan automaattisesti tai esim. huomenen toivotukset.
Ninah
9. 2. 2010 12.56
En kyllä aivan
En kyllä aivan tuntemattomia tervehdi esim. lenkillä mutta bussikuskeja, asiakaspalvelijoita/myyjiä kyllä.
sepi
9. 2. 2010 12.56
kyllä hyviin tapoihin
kyllä hyviin tapoihin kuuluu tervehtiä asiakaspalvelijoita.
Emppu78
9. 2. 2010 13.09
moikkaan itse kyllä
moikkaan itse kyllä aina,niin kuljettajia kun tuttuja kaupungilla. Ventovieraita en vielä moikkaile joten hoitoon ei minua tarvitse viedä!
H3IDI
9. 2. 2010 13.21
Kyllä suomalaiset voisivat
Kyllä suomalaiset voisivat aktiivesemmin moikkailla ja hymyillä, siitä tulee aina hyvä mieli!
nasuliini
9. 2. 2010 13.37
Ei istu jotenkin
Ei istu jotenkin suomalaisiin tapoihin kaikkien tervehtiminen; taitaa pelko hillitä, voi joutua vahingossa puheisiin tuntemattomien kanssa .
Itse yritän aina tervehtiä kaikkia ystävällisesti.
Teijo
9. 2. 2010 13.52
pitää tervehtiä
pitää tervehtiä
HL
9. 2. 2010 13.58
totta mieheni on
totta mieheni on turkin kansalainen heillä on ystävyys ja tervehtiminen tärkeää ei ymmärrä meitä suomalaisia kylmää ja juroa kansaa
seija vural
9. 2. 2010 14.03
ei ole iso
ei ole iso vaiva moikata,itse moikkaan kaikki naapurini ja linjurikuskit.yleensä jaksavat myös tervehtiä takaisin :)
tiina
9. 2. 2010 14.23
Kyllä pitää tervehtiä
Kyllä pitää tervehtiä
Atti
9. 2. 2010 14.43
Kyllä pitää
Kyllä pitää
Hane
9. 2. 2010 15.27
Kyllä moikkaan,naapurit,duunikaverit,dösäkuskit jne..Joskus
Kyllä moikkaan,naapurit,duunikaverit,dösäkuskit jne..Joskus tervehditään takas mut ei aina,kuuluis kyllä hyviin käytöstapoihin.
chr
9. 2. 2010 15.48
Kyllä hyviin tapoihin
Kyllä hyviin tapoihin kuuluu tervehtiä
pipa
9. 2. 2010 15.54
Maalaisjärkeä voi aina
Maalaisjärkeä voi aina käyttää eli tilanteen mukaan.
emtsei
9. 2. 2010 16.15
Pitää tervehtiä ainakin
Pitää tervehtiä ainakin bussikuskia ja asiakaspalvelijoita!
pia
9. 2. 2010 16.35
Ainoastaan vähemmän tuttuja
Ainoastaan vähemmän tuttuja on vaikea moikkailla, kun ei tiedä tunnistavatko he… Mutta kyllä meilläpäin moikkaillaan reilusti, yleensä ne juroimmatkin kättä edes heilauttaa. En näe ongelmaksi täälläpäin sitä, ettei tervehditä.
Szz
9. 2. 2010 17.18
Tervehtiminen on mukava
Tervehtiminen on mukava tapa.
Ellu66
9. 2. 2010 17.21
Kyllä pitäisi aina
Kyllä pitäisi aina tervehtiä bussikuskeja, ratikkakuskeja, ym., ihmisiä hississä, naapureita. Tervehtiminen on hyvä tapa ja kertoo ihmisestäkin jotain.
Olli Korhonen
9. 2. 2010 17.57
enempi pitäisi suomalaisten
enempi pitäisi suomalaisten tervehtiä toisia, siitä tulee hyvä mieli jokaiselle :)
Henna
9. 2. 2010 19.18
pitää tervehtiä
pitää tervehtiä
Paku
9. 2. 2010 19.22
Kyllä on kohteliasta
Kyllä on kohteliasta tervehtiä. Kaupan kassaa ja naapuria aamuhämärissä pihalla. Työkavereita aamulla.
Jamia
9. 2. 2010 19.47
Ei aina tarvitse
Ei aina tarvitse moikata. Moikataan sitten kun siltä tuntuu eikä pakosti esitetä pirteitä vaikka juuri olisi tullut bänksit.
Altan
9. 2. 2010 19.55
Tervehtiminen kuuluu hyvään
Tervehtiminen kuuluu hyvään käytökseen.
West84
9. 2. 2010 20.05
Tervehtiminen kuuluu jo
Tervehtiminen kuuluu jo kotikasvatukseen.
Punajuuri
9. 2. 2010 20.13
Tervehtiä pitää .
Tervehtiä pitää .
heaben
9. 2. 2010 20.50
Kyllä jonkinmoinen tervehdys
Kyllä jonkinmoinen tervehdys aina tapoihin kuuluu, oli se sitten Päivää, terve, moi tai nyökkäys.
Tinseli
9. 2. 2010 20.55
Tervehtiminen on hyvä
Tervehtiminen on hyvä tapa ja sillä saa itsensä ja muut hyvälle tuulelle kun huomaa että arvostetaan.
siljuska
9. 2. 2010 21.28
Kyllä se tervehtiminen
Kyllä se tervehtiminen kuuluu asiaan, asiakaspalveluahan sekin on siinä missä esimerkiksi pankin kassaneidit ja heitäkin tervehditään.
Giglio
9. 2. 2010 23.13
aina tervehdin ja
aina tervehdin ja kuuluvalla äänellä
keikkana
9. 2. 2010 23.38
eipä jaksa moikkailla
eipä jaksa moikkailla kaikkia
jpv
9. 2. 2010 23.45
Kuljettajaa pitää toki
Kuljettajaa pitää toki tervehtiä kun astuu bussiin tai raitiovaunuun. Suomalaiset saisivat todella tervehtiä paljon paljon nykyistä enemmän. Tulisimme varmaan kaikki ainakin vähän iloisemmiksi.
Mormor
10. 2. 2010 8.53
Minusta on kohteliasta
Minusta on kohteliasta tervehtiä
susa
10. 2. 2010 9.55
Tottakai pitäisi ja
Tottakai pitäisi ja kuskin pitäisi kanssa tervehtiä takasin mutta ei ne aina jaksa tai viitsi :(
sannukka
10. 2. 2010 10.51
bussissa ja töissä
bussissa ja töissä on hyvä tervehtiä toista. itse ainakin teen niin
Jozzu87
10. 2. 2010 11.02
Tervehtiminen kuuluu perustapoihin.
Tervehtiminen kuuluu perustapoihin.
sintti
10. 2. 2010 12.22
Ainahan tervehtiminen on
Ainahan tervehtiminen on paikallaan ja kohteliasta.
piia24
10. 2. 2010 13.33
Ehdottomasti tervehdin ja
Ehdottomasti tervehdin ja kiitän bussikuskia ja esim. kaupan myyjää. Jos tiedän naapurini ja olen jutellut hänen kanssaan, tervehdin.
Nono02
10. 2. 2010 15.17
Kyllähän se niin
Kyllähän se niin taitaa olla, ettemme me suomalaiset kovin helposti ala jutelle ventovieraille. Kyllähän esim. bussikuskin tervehtiminen on kohteliasta.
Marikki
10. 2. 2010 15.43
Onhan se hauskempaa,
Onhan se hauskempaa, kun huomioi ympäristönsä.
mallu
10. 2. 2010 18.27
kyllä
kyllä
vdj
10. 2. 2010 18.56
kyllä
kyllä
h
10. 2. 2010 19.00
Kyllä itse ainakin
Kyllä itse ainakin
ommi
10. 2. 2010 21.17
olemme huonoja moikkaajia,
olemme huonoja moikkaajia, mielestäni moikkaa ja heippaa ja tervettä pitäisi jaella anteliaammin ja uskaliaammin
anni409
10. 2. 2010 21.19
minulle riittää ihan
minulle riittää ihan nykyiset moikkailutavat
delected
10. 2. 2010 21.19
itse en kovin
itse en kovin paljon moikkaile. Kun jotenkin noloa, kun en kuitenkaan tunne :D
Megabass
10. 2. 2010 21.44
on kiva tervehtiä
on kiva tervehtiä
pupujussi
10. 2. 2010 22.00
Aina pitää tervehtiä.Se
Aina pitää tervehtiä.Se on kaunista.
Mummeli
10. 2. 2010 22.52
Tervehtiminen on hyvä
Tervehtiminen on hyvä tapa.
koovee
10. 2. 2010 22.53
Hyvät tavat kunniaan
Hyvät tavat kunniaan
jabadabaduu
11. 2. 2010 0.48
Olen huono tervehtimään
Olen huono tervehtimään vieraita esim. hississä. Ratikkakuskia kyllä tervehdin.
Tartsa
11. 2. 2010 7.59
Ei siinä mitään
Ei siinä mitään menetäkkään jos tervehtii
Piitu
11. 2. 2010 9.50
tervehtiminen on aina
tervehtiminen on aina kohteliasta, aina vaan ei jaksaisi olla niin valppaana ja reipas
elliida
11. 2. 2010 12.04
On kohteliasta ja
On kohteliasta ja mukavaakin jos sanoisimme toisillemme päivää vaikka emme toisiamme paremmin tuntisikaan.
Kaupoissa kassat sanoo hei ja sekös minua suututtaa. Sanokaamme “päivää” joka on kohteliasta ja löytyy suomenkielestä.
Siis “päivää” kaikki lukijat.
Lerttu
11. 2. 2010 12.19
Kyytiin tulija moikkaa,
Kyytiin tulija moikkaa, mielestäni kuljettajan tulisi vastata siihen.
minttu
11. 2. 2010 13.13
Tottakai! Tervehtiminenhän kuuluu
Tottakai! Tervehtiminenhän kuuluu perussivistykseen! Usein riittää pieni nyökkäyskin ja hymy, se että huomioi toisen.
Alli
11. 2. 2010 14.08
Kyllähän tervehtiminen on
Kyllähän tervehtiminen on kohteliasta ja kuuluu mielestäni ihan perus-käytöstapoihin. Itse tervehdin niin naapureita, kaupan henkilökuntaa (varsinkin kassatyöntekijää) ja julkisessa kulkuvälineessä kuljettajaa sekä kaikissa virastoissa yms asioidessa henkilöä, jonka kanssa olen tekemisissä.
Sonja Lång
11. 2. 2010 17.13
Kyllähän tervehtiminen on
Kyllähän tervehtiminen on kohteliasta ja kuuluu mielestäni ihan perus-käytöstapoihin. Itse tervehdin niin naapureita, kaupan henkilökuntaa (varsinkin kassatyöntekijää) ja julkisessa kulkuvälineessä kuljettajaa sekä kaikissa virastoissa yms asioidessa henkilöä, jonka kanssa olen tekemisissä.
Raimo Lång
11. 2. 2010 17.13
Kyllähän tervehtiminen on
Kyllähän tervehtiminen on kohteliasta ja kuuluu mielestäni ihan perus-käytöstapoihin. Itse tervehdin niin naapureita, kaupan henkilökuntaa (varsinkin kassatyöntekijää) ja julkisessa kulkuvälineessä kuljettajaa sekä kaikissa virastoissa yms asioidessa henkilöä, jonka kanssa olen tekemisissä.
Tuula Lång
11. 2. 2010 17.14
Kyllähän tervehtiminen on
Kyllähän tervehtiminen on kohteliasta ja kuuluu mielestäni ihan perus-käytöstapoihin. Itse tervehdin niin naapureita, kaupan henkilökuntaa (varsinkin kassatyöntekijää) ja julkisessa kulkuvälineessä kuljettajaa sekä kaikissa virastoissa yms asioidessa henkilöä, jonka kanssa olen tekemisissä.
Tanja Lång
11. 2. 2010 17.14
Kyllähän tervehtiminen on
Kyllähän tervehtiminen on kohteliasta ja kuuluu mielestäni ihan perus-käytöstapoihin. Itse tervehdin niin naapureita, kaupan henkilökuntaa (varsinkin kassatyöntekijää) ja julkisessa kulkuvälineessä kuljettajaa sekä kaikissa virastoissa yms asioidessa henkilöä, jonka kanssa olen tekemisissä.
Aki Lång
11. 2. 2010 17.14
Kyllähän tervehtiminen on
Kyllähän tervehtiminen on kohteliasta ja kuuluu mielestäni ihan perus-käytöstapoihin. Itse tervehdin niin naapureita, kaupan henkilökuntaa (varsinkin kassatyöntekijää) ja julkisessa kulkuvälineessä kuljettajaa sekä kaikissa virastoissa yms asioidessa henkilöä, jonka kanssa olen tekemisissä.
Anu Lång
11. 2. 2010 17.15
Kyllähän tervehtiminen on
Kyllähän tervehtiminen on kohteliasta ja kuuluu mielestäni ihan perus-käytöstapoihin. Itse tervehdin niin naapureita, kaupan henkilökuntaa (varsinkin kassatyöntekijää) ja julkisessa kulkuvälineessä kuljettajaa sekä kaikissa virastoissa yms asioidessa henkilöä, jonka kanssa olen tekemisissä.
Niko Lång
11. 2. 2010 17.15
Kyllähän tervehtiminen on
Kyllähän tervehtiminen on kohteliasta ja kuuluu mielestäni ihan perus-käytöstapoihin. Itse tervehdin niin naapureita, kaupan henkilökuntaa (varsinkin kassatyöntekijää) ja julkisessa kulkuvälineessä kuljettajaa sekä kaikissa virastoissa yms asioidessa henkilöä, jonka kanssa olen tekemisissä.
Jere Lång
11. 2. 2010 17.16
Kyllähän tervehtiminen on
Kyllähän tervehtiminen on kohteliasta ja kuuluu mielestäni ihan perus-käytöstapoihin. Itse tervehdin niin naapureita, kaupan henkilökuntaa (varsinkin kassatyöntekijää) ja julkisessa kulkuvälineessä kuljettajaa sekä kaikissa virastoissa yms asioidessa henkilöä, jonka kanssa olen tekemisissä.
Emmi Lång
11. 2. 2010 17.16
tervehdin kyllä kuljettajaa
tervehdin kyllä kuljettajaa
kopoti
11. 2. 2010 17.30
mahdollisimman usein ja
mahdollisimman usein ja luontevasti, tosin usein riittää pelkkä silmiin vilkaisu ja nyökkäys.
osku
11. 2. 2010 18.16
tervehdin kyllä kuljettajaa
tervehdin kyllä kuljettajaa bussiin mennessä ja samaan hissiin astuvaa yms. Esimerkiksi kassalla asioidessa se kuuluu itsestään selvästi kunnollisiin käytöstapoihin.
benkku
11. 2. 2010 18.18
tokihan tervehtiminen tapoihin
tokihan tervehtiminen tapoihin kuuluu, mutta on myös hetkiä jolloin ei kertakaikkisesti vain huvita ja silloin on sitten parempi olla väkisin tervehtimättä.
kaius
11. 2. 2010 18.19
ehdottomasti.
ehdottomasti.
nikolai
11. 2. 2010 18.19
tervehtiminen on aika
tervehtiminen on aika luonnollista eikä siitä tarvitse mitään suurta numeroa tehdä…
tiiti66
11. 2. 2010 18.20
kyllä minä ainakin
kyllä minä ainakin tervehdin
jarimv
11. 2. 2010 19.46
kyllä tervehdin
kyllä tervehdin
sinipiika
11. 2. 2010 21.57
vois tervehtiä useammin..
vois tervehtiä useammin.. itse pyrin niin tekemään. Joskus kun tervehtii, ei saa vastausta
ano
12. 2. 2010 1.44
tervehtiminen kuuluu hyviin
tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin eikä maksa mitään
tantta
12. 2. 2010 8.16
tervehdin bussikuskia (ratikka
tervehdin bussikuskia (ratikka ei täällä maalla ole näkynytkään). Tervehdin monia tuntemattomiakin jos katsekontakti syntyy kadulla, tai sanon jonkun sanan esim säästä. Täällä maalla tuo onnistuu kun vastaantulijoita ei ole joka kilometrille :)
maarit
12. 2. 2010 9.51
joskus joo
joskus joo
vesku
12. 2. 2010 15.51
kyllä pitää
kyllä pitää
Jontey
12. 2. 2010 17.41
moroo
moroo
jepp
12. 2. 2010 18.53
mun mielestä kuuluu
mun mielestä kuuluu tervehtiä mutta tekemättä mitään ASIAA siitä
jepjep
12. 2. 2010 19.49
Totta kai kuuluu
Totta kai kuuluu tervehtiä. Kohteliaampi tervehtii ensin.
Kille
12. 2. 2010 21.15
?
?
rr
12. 2. 2010 21.20
Kuuluu tapoihin
Kuuluu tapoihin
takso
12. 2. 2010 21.47
aina
aina
reppu
12. 2. 2010 23.00
Totta kai tervehdin,
Totta kai tervehdin, se kuuluu hyviin tapoihin.
MinäVain
12. 2. 2010 23.06
voi vaikka ystävällisesti
voi vaikka ystävällisesti hymyillä,tai sanoa hei moi
ainatilanteen mukaan.nimimerkki “hymy ei maksa mitään”
PIRJO KUPARI
13. 2. 2010 2.02
Kyllä tervehtiminen on
Kyllä tervehtiminen on kohteliasta
Mappe
13. 2. 2010 2.21
parempi enemmän kuin
parempi enemmän kuin vähemmän
Ruusu
13. 2. 2010 3.42
kyllä olisi paikallaan
kyllä olisi paikallaan kunnon tervehtiminen useassa paikassa, ei ehkä nin virallinen päivää, mutta tervehdys kuitenkin
Kattis
13. 2. 2010 3.44
Tervehtiminen kuuluu jo
Tervehtiminen kuuluu jo hyviin tapoihin eli kyllä tervehdin.
närvätti
13. 2. 2010 14.46
Tervehtiminen on kohteliasta.
Tervehtiminen on kohteliasta.
shagma
13. 2. 2010 14.47
Tervehtiminen kuuluu käytöstapoihin.
Tervehtiminen kuuluu käytöstapoihin.
eko
13. 2. 2010 14.49
on huomaavaista tervehtiä.se
on huomaavaista tervehtiä.se luo hyvää mieltä, eikä maksa mitään
minttupastilli
13. 2. 2010 15.38
Kerrostalossa kun asutaan
Kerrostalossa kun asutaan niin kyllä aina hissi liikenteessä vastaan tulevia moikkaa, aina ei vaan tiedä että onko moikattava talon asukas vai ei.. Yleisesti jos on jossain asiakas palvelu tilanteessa, on se mukavampi alottaa jollain kevyellä “moi”:lla.
Sani
13. 2. 2010 20.13
Kyllä pitäisi aina
Kyllä pitäisi aina tervahtiä
ninnu
13. 2. 2010 20.22
Tervehdys kuuluu hyviin
Tervehdys kuuluu hyviin tapoihin.
Topsu
13. 2. 2010 21.34
Kohteliasta on tervehtiä
Kohteliasta on tervehtiä
mmm
13. 2. 2010 21.34
Tilanteen mukaan tervehditään,
Tilanteen mukaan tervehditään, mieluummin liian usein kuin liian vähän
JJ
13. 2. 2010 21.35
Suomalaiset tervehtivät mielestäni
Suomalaiset tervehtivät mielestäni liian vähän
Meeri
13. 2. 2010 21.36
Kyllä palveluammatissa olevia
Kyllä palveluammatissa olevia ihmisiä pitää tervehtiä. Ventovieraita ihmisiä esimerkiksi hississä ei kylläkään tarvitse.
Ande
13. 2. 2010 21.36
Tervehdin varmuudeksi kaikkia
Tervehdin varmuudeksi kaikkia ja hyvin on sillä säännöllä tähän asti pärjätty :)
Topsu
13. 2. 2010 21.38
Hehe, kaikenlaisia kirjoja
Hehe, kaikenlaisia kirjoja sitä keksitäänkin :D
Nojoo, jos moikkaan vaikka lenkkipolulla tuntematonta vastaantulijaa, niin minuahan pidetään samantien ihan outona! :D
ofelia
13. 2. 2010 22.06
Ilman muuta ehdottomasti
Ilman muuta ehdottomasti pitää tervehtiä kuljettajia niin ratikassa busseissa kuin muissakin julkisissa kulkuneuvoissa.
Tervehtiminen hymyn kera ei maksa mitään mutta saattaa merkata sanomattoman paljon saajalleen:)
Menninkäinen:)
13. 2. 2010 23.11
Tottahan toki. Minä
Tottahan toki.
Minä tervehdin aina iloisella ilmeellä terästettynä.
Minulla on tapana lahjoittaa pieni hymy vastaantulijoille ja olen ilokseni havainnut kuinka se saa kanssaihmiset ilahtumaan jopa ihan keskustelutasolle asti.
Iloista ilmettä on mukavampaa katsella kuin myrtynyttä tuppisuuta.
Päivänsäde
13. 2. 2010 23.14
Mitä haittaakaan siitä
Mitä haittaakaan siitä tervehtimisestä voi olla?
Adelie
13. 2. 2010 23.15
Jo työnikin puolesta
Jo työnikin puolesta (myyjä) olen tottunut tervehtimään tuntemattomia ihmisiä, joten se tulee minulta ihan selkärangasta. Minusta on äärimmäisen epäkohteliasta jättää tervehtimättä esim. työtovereita, tuttuja, bussikuskia ja kaupan kassaa.
Cere
14. 2. 2010 0.20
tervehtiminen kuuluu hyviin
tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin =)
Marsu
14. 2. 2010 0.29
Itse moikkaan aina,
Itse moikkaan aina, kaupassa, bussissa, puhelimessa.. Inhoan ihmisiä, jotka eivät voi avata suutaan sen verran, että se yksi pieni sana pääsisi sieltä ulos!
jenna
14. 2. 2010 10.22
Tottakai pitää tervehtiä,se
Tottakai pitää tervehtiä,se on hyvä tapa ja kohteliaisuus.
Hilu
14. 2. 2010 10.27
Tervehtiminen on pieni
Tervehtiminen on pieni ele,
josta tulee hyvä mieli. Joten eipä kai sitä voi liikaa harrastaa!?
Aija
14. 2. 2010 11.36
kyllä tietty bussikuskia
kyllä tietty bussikuskia yms tervehdin,mutta esim hississä en ventovieraita moikkaile.
sxx
14. 2. 2010 11.51
Kyllä sitä tulee
Kyllä sitä tulee moikattua ihan tuntemattomille, kuuluu hyviin tapaoihin tervehtiä, näin on näreet.
Keiju
14. 2. 2010 15.52
Moikkaan bussikuskia tullessani
Moikkaan bussikuskia tullessani ja kiitän lähtiessäni. Lehtiä jakaessani moikkaan rapuissa.
CCHERRY
14. 2. 2010 16.02
Totta joka sana
Totta joka sana vähän ollaan juroja
Tåpias
14. 2. 2010 16.26
Ja mie sanon
Ja mie sanon jotta ei pijä paikkaansa mie ainaskin juttelen lenkkipolulla vastaantuleville ja yleensä siinä keheytyy oikia juttutuokio.
Lyydia
14. 2. 2010 16.28
niinhän sitä pitäisi
niinhän sitä pitäisi toimia
riti
14. 2. 2010 19.06
Tervehtiminen kuuluu jo
Tervehtiminen kuuluu jo hyviin tapoihin
stiinuska
14. 2. 2010 19.33
pitää
pitää
evsev
14. 2. 2010 20.19
minä ainakin tervehtisin
minä ainakin tervehtisin
svsvs
14. 2. 2010 20.20
joo
joo
mmmmm
14. 2. 2010 20.20
kyllä vähintään nyökätä
kyllä vähintään nyökätä tai mumista jotain pientä tervehdystä
tktkt
14. 2. 2010 20.21
Kiva, kun hississäkin
Kiva, kun hississäkin on alettu moikkaamaan.
Sippe
14. 2. 2010 20.33
Jokaista tuttua ja
Jokaista tuttua ja jokaista jonka kanssa asioi, pitää tervehtiä ja hymy vielä päälle
KristaP
14. 2. 2010 21.07
Kyllä pitää tervehtiä,
Kyllä pitää tervehtiä, moikata tai sanoa päivää, sama se, kunhan tervehdys on hyväntuulinen
Arhippa
14. 2. 2010 21.08
Hyväntuulinen tervehdys voi
Hyväntuulinen tervehdys voi joskus pelastaa päivän eli kaikki vain iloisesti tervehtimään
kcp
14. 2. 2010 21.08
Kyllä tervehtiä pitää!
Kyllä tervehtiä pitää! Välillä hämmästyttää kuinka vaikeaa se tuntuu joillekin olevan…
Malaika
14. 2. 2010 21.09
Tervehtiminen kuuluu hyviin
Tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin
sampsam
14. 2. 2010 21.09
Ihmeen vaikea taito
Ihmeen vaikea taito tuntuu joillekin olevan. Mielestän jokaista tuttua ja työkaveria pitä tervehtiä, samoin pankkineitiä ja kaupan kassaa
Kassu
14. 2. 2010 21.11
Moikkaamisen ei luulisi
Moikkaamisen ei luulisi olevan kovin vaikeaa, mutta joillekin tuntuu olvan ylitsepääsemättömän hankalaa. Kummallinen mutina ja varpaisiin katsominen on ärsyttävää. Kunnolla silmiin ja reipas hei, moi, päivää….!
Repets
14. 2. 2010 21.19
Tervehtikää ihmiset hyvät,
Tervehtikää ihmiset hyvät, ei siitä haittaakaan ole
MiCe
14. 2. 2010 21.19
aina pitää tervehtiä
aina pitää tervehtiä
Azlakki
14. 2. 2010 21.21
tervehdystä olisi hyvä
tervehdystä olisi hyvä aina säestää iloinen hymy ja pirteä ilme
Tetere
14. 2. 2010 21.22
kyllä suomalaiset osaavat
kyllä suomalaiset osaavat moikata, mutta vähän jäykästi, takakireästi
Maukka
14. 2. 2010 21.23
tervehtimisessä voitaisiin ottaa
tervehtimisessä voitaisiin ottaa mallia ulkomailta, missä moikataan hyväntuulisesti, ei mumisten
mariamaria
14. 2. 2010 21.32
kaunis tervehdys kuuluu
kaunis tervehdys kuuluu hyviin tapoihin
Nellu-nallu
14. 2. 2010 21.35
hyvät tavat kaunistavat,
hyvät tavat kaunistavat, tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin
Nellu-nallu
14. 2. 2010 21.37
Kylä bussikuskia ja
Kylä bussikuskia ja kaupan kanssaa kuuluu tervehtiä, sammoin siivoojaa, ovimiestä….
Masako
14. 2. 2010 21.38
kaikkia joiden kanssa
kaikkia joiden kanssa asioi pitää tervehtiä
Crist
14. 2. 2010 21.39
mielestäni on aina
mielestäni on aina kohteliasta tervehtiä
Pia
14. 2. 2010 22.28
Pitäisi tervehtiä, mutta
Pitäisi tervehtiä, mutta tässä maassa ei edes kaikki ns. tutut ja kaverit tervehdi toisiaan, mikä on todella surullista.
Liinu
15. 2. 2010 7.21
Pitäisihän sitä... mutta
Pitäisihän sitä… mutta aina ei huvita olla sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut ja kaikkea. Silloin ei välttämättä tule moikkailtua bussikuskia tai hissiseuraa.
ensu
15. 2. 2010 18.03
Perusjuttujahan tervehtiminen on.
Perusjuttujahan tervehtiminen on. Ei vie aikaa eikä aiheuta vaivaa. Tervehtimisestä pitäisi varmaan olla enemmän puhetta koulussa yms..
eevu
15. 2. 2010 18.04
Suomalaiset ovat juroja,
Suomalaiset ovat juroja, mutta mitä sitten? Mielestä meidän ei tarvitse lähteä muuttamaan tapojamme.
jenni
15. 2. 2010 18.18
Olen kotoisin pieneltä
Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, missä tervehditään lähes kaikkia. Minusta se on mukavaa. Kaupungissa näin ei ole tapana. On itsestään selvää, että julkisten liikennevälineiden kuljettajia tervehditään sisään tullessa.
Kirsi
16. 2. 2010 13.15