Umami muualla Facebook

Julkaistu 15. 12. 2017 Teksti Päätoimittajat Yksi kommentti Pääkirjoitus

Muistojen joulut

Kiitokset kaikille niille, jotka ovat kirjoittaneet joulumuistoistaan. Traditiot jatkuvat sukupolvelta toiselle.
Joulu ei ole murheista vapaata aikaa, juuri silloin koetaan voimakkaasti myös surua ja ahdinkoa, koska joulun pitäisi olla hyvä, hauska ja onnellinen. Niin ei aina ole, sen voi lukea joistakin viesteistänne.

Tämä juttu on alunperin julkaistu vuonna 2008.

Sairaus, työttömyys ja rahapula, rakkaan sairaus tai menetys, avioero tai jokin muu sumentaa mielen ja olo tuntuu entistäkin pahemmalta juuri jouluna, jolloin mieli herkistyy.

Mutta jouluna on toisaalta havaittavissa paljon hyvää tahtoa ja hellää, lämmintä mieltä, on monenlaisia keräyksiä, joihin voi käydä laittamassa roponsa, on kuoroja, jotka vierailevat sairaaloissa, on Punaisen Ristin ystäväpalvelu ja seurakuntien palvelevat puhelimet. On siis paljon ihmisiä, jotka ajattelevat enemmän muita kuin itseään.

Perinteiset joululaulumme koskettavat meitä suomalaisia edelleen, siitä kertoo se valtava määrä ihmisiä, jotka käyvät joka vuosi laulamassa kirkoissa kauniita joululauluja. Monet vanhat joululaulumme ovat haikeita, esimerkiksi Varpunen jouluaamuna, koska ne ovat peräisin ajoilta, jolloin elämä ei useimmille suomalaisille ollut helppoa, kun oli puutetta kaikesta, paljon sairautta, mutta ei parantavia lääkkeitä, suuri lapsikuolleisuus jne. ja siksi joululauluissakin oli surumielinen sointi. Toki meillä on iloisiakin perinteisiä joululauluja, vaikkapa Kello löi jo viisi. Uudemmat joululaulut ovat tunteellisia, mutta eivät enää surullisia.

Ajan kultaamat joulumuistot

Omat joulumuistoni lapsuudesta ovat saaneet kultareunukset, ne ovat ihania monella eri tavalla. Me lastenlapset kiertelimme rovasti-isoisämme kanssa pitäjän sairaaloissa, joissa hän piti hartauden ja kävi istumassa ja keskustelemassa sairaiden vanhusten luona. Me lapset saimme laulaa hänen säestyksellään monessa paikassa. Siitä tuli lapselle todella hyvä mieli, että sai tuottaa vaikka pientäkin iloa toisille. Samalla näimme, ettei kaikilla mene hyvin, mikä teki mielen surulliseksi.

Pappilan leivinuunissa paistettiin jouluksi ruis- ja hiivaleipää, piparkakkuja, monenlaisia suvun traditionaalisia pikkuleipiä, torttuja, kakkuja ja pullaa. Ja tietysti iso kinkku ja laatikot. Keittiössä oli touhua, kun naisväki valmisti pappilassa hyödetyistä joulukukista taidokkaita istutuksia, toiset tekivät ruokia ja joku tiskasi koko ajan ja me lapset hyörimme malttamattomina ympärillä. Meillä oli hauskaa isossa serkusparvessa, kun veimme asetelmia ystäväperheille, joilta saimme aina mukaan jotain pientä herkuteltavaa.

Vaarimme oli jouluihminen, jonka luomat traditiot olivat joka joulu samat.  Salin ovet avattiin vasta, kun vaari oli saanut työt tehtyä. Silloin saimme vihdoin nähdä kattoon asti yltävän koristellun kuusen. Sen olivat isät tuoneet sisälle, pystyttäneet ja salaa koristelleet. Kokoonnuimme kaikki saliin, jossa lauloimme vaarin dramaattisella säestyksellä jouluvirren. Se tuntui valtavan juhlavalta. Me lapset keräännyimme vaarin ympärille, kun hän luki evankeliumin vanhasta, isosta, kuvitetusta perheraamatusta. Sen jälkeen taas laulettiin muutamia joululauluja. Suvussamme laulettiin myös harvinaisia, todella kauniita joululauluja, joita en ole koskaan muualla kuullut. Yksi niistä, itselleni rakkaimmista alkaa näin ”Nyt siivillä synkillä myrskyinen sää taas Pohjolan kankaita kiitää…” ja loppuu tunteellisesti sanoihin ”Oi joulua, oi lapsuutta Pohjolassa”, kun läsnä oli hyviä laulajia ja loistava säestäjä, laulu kosketti ihanasti lapsen sisintä.

Juhlavan (ja lasten mielestä äärettömän pitkäkestoisen) aterian jälkeen kävimme isoäidin haudalla. Sen jälkeen lauloimme iloisia joululauluja, ja lasten jännitys oli huipussaan, kun ovelta kuului koputus ja pukki toivotettiin tervetulleeksi. Ensimmäinen kysymys oli tietysti klassinen: ”Onkos täällä kilttejä lapsia?” Kysymys kyllä hiukan pelotti, mutta kaikki saivat ilokseen monta lahjaa, joilla oli hauska alkaa heti leikkiä. Lahjojenjakoa seurasi joulukahvipöytä herkkuineen, jonka lopuksi aikuiset lukivat ääneen suvun lukuisilta ystäviltä tulleita joulukirjeitä ja -tervehdyksiä.

Parhaiten mieleeni on jäänyt lapsuuden jouluista rakas vaarini, joka oli hyvin karismaattinen persoona. Hän oli epäitsekäs ihminen, joka aina ajatteli enemmän muita kuin itseään. Hänelle joulu ja aikuisten lasten tuleminen perheineen kotiin joulun viettoon merkitsi hyvin paljon. Hän osasi luoda ilmapiirin, jossa me lapset viihdyimme. Siinä oli juhlavuutta, dramatiikkaa, jännittävyyttä ja sadunhohtoisuutta. Mieleeni on jäänyt erityisesti ison pappilan jotenkin salaperäinen joulutunnelma, lapsena tuntui aina, että puutarhan sinisessä hämärässä vilahteli tonttuja.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kunnioitan hyvän ja lempeän isoisäni muistoa ja olen kiitollinen hänelle lapsuuteni ihanista jouluista ja paljosta muustakin.

Riemullista joulua kaikille Umami.fi:nn ystäville!

Toivottaa Mervi

Parhaat muistot lapsuuden jouluista

Minun parhaat joulumuistoni liittyvät myös lapsuuteen. Olin kova lukemaan satuja ja elin niiden mielikuvitusmaailmoissa mielelläni. Joulupukkiin uskoin totisesti ja pelkäsin kovasti. Menin sängyn alle piiloon, enkä uskaltanut tulla pois vaikka kuinka houkuteltiin. Lahjaksi sain monenmoisia vieterillä vedettäviä leluja, ja yhtenä jouluna todella ison sahajauhoilla täytetyn nallen. Siitä sain leikkikaverin itselleni moneksi vuodeksi. Kesällä se pestiin meressä ja kuivui narulla, kuten Uppo-nalle ikään. Aku Ankan Joulumanteli nimistä erikoislehteä odottelin myös kovasti. Telkkaria ei ollut ja satukirjoissakin vain mustavalkoisia kuvia, joten Aku Ankka oli upea ikkuna avarampaan maailmaan ja joulumantelissa oli myös askarreltavaa. Värittelin myös itse satukirjojen mustavalkoiset kuvat kun ne muuten näyttivät niin ankeilta.

Lapsuuden joulut vietettiin Hangon maalaiskunnassa. Pöytä notkui karjalaisia herkkuja, jotka Ruskelalasta kotoisin oleva isoäitini ja pohjalainen äitini valmistivat. Kinkku oli itse kasvatetun joulupossun kinkku ja ruisleivästä lähtien kaikki pöydässä pitkälle omista raaka-aineista itse tehtyä. Rahaa ei ollut paljon, mutta silti lahjatkin olivat runsaita ja hienoja. Melkein joka joulu sain isältä lahjaksi hienot nahkasaappaat.

Kerran isä halusi viedä minut junalla Hangosta Helsinkiin katsomaan Stockmannin jouluikkunaa. Maalaiset eivät juuri City-käytävää pitemmälle rautatieasemasta uskaltaneet mennä. Kadotin kuitenkin jouluruuhkassa isäni hetkeksi kun jäin katselemaan Winterin lelukaupan ikkunaa. Itkeskelin siinä aikani, mutta järki sanoi, ettei pidä lähteä juoksemaan minnekään. Ja tulihan se isä onneksi hetken päästä hätääntyneenä tytärtään etsimään. Pitkään luulin, että oikea joulupukki on Stockmannin pukki, koska juuri hän antoi minulle pienen paketin, jossa oli pikkuruikkuinen vingahtava nalle.

Nykyisin parhaan joulutunnelman tuo KYL-kuoron (Kauppakorkean yliopppilaskunnan kuoro) konsertit, jossa Niklas poikamme laulaa. Kuoron johtaja Matti Apajalahti on valinnut esitettäväksi vuosi vuoden jälkeen todella upeita kappaleita. Yleisö laulaa lopuksi yhdessä kuoron kanssa Maa on niin kaunis ja viimeistään silloin kylmät väreet menevät pitkin selkäpiitä.

Jouluni ovat olleet aina kaikin puolin hyviä ja varsin runsaita. Ruokapöytä notkuu, koti on koristeltu juhlavaksi, lahjoja jaetaan ja pöydän ympärille kokoontuu iso porukka syömään. Mielestäni joulun eteen pitää hieman vaivaa nähdäkin, onhan kyseessä vuoden suurin juhla. Milloin perintöastiat sitten katetaan pöytään jos ei jouluna?

Ihanaa ja tunnelmallista joulua teille kaikille Umami.fi:n ystäville.

Tiia


Aiheet: , , , , ,

Yksi kommentti

  1. Mervi - serkussarjasta

    Mervi – serkussarjasta nuorimmaisena on hienoa kuulla sinun joulumuistojasi, koska ne ovat myös osaksi minun, vaikka koin niitä pienemmän lapsen perspektiivistä. Ja vaari oli todella joulun taikuri, joka teki joulunvietosta satumaisen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    3. 1. 2009 13.46

Kirjoita kommentti