Kirja-arvostelu: Intia lautasella
Uuden makumaailman valloitus ei aina ole kovin yksinkertaista. Matkalla tarvitaan hyvä opas ja hieman kärsivällisyyttä varsinkin alkuvaiheessa.
Tutustuminen intialaiseen keittiöön alkaa rohkaisevalla johdannolla, ja Anjumin Anandin varmoissa käsissä seikkailu onnistuu. Samalla sanasto karttuu: curry merkitsee intialaisille yksinkertaisesti kastikeruokaa – maut toki vaihtelevat paikkakunnan mukaan.
Sana korma viittaa mihin tahansa kermaiseen curryruokaan. Ghee on kirkastettua voita.
Ohjeet kattavat kana- ja liharuoat, kalat ja äyriäiset, kasvikset, linssit ja pavut, jälkiruoat ja virkistävät raita-juomat. Broileria ja lammasta on runsaasti. Ruokiin käytetään usein intialaisten suosimaa pinaattia.
Ohjeesta riippuen ei aina tarvita kovinkaan ihmeellistä maustepatteristoa. Tarkkana on kuitenkin oltava ja varmistettava ennen toimeen ryhtymistä, ovatko tarvittavat mausteet kotosalla.
Korianteri eri muodoissaan, juustokumina eli jeera, kuuluisa maustesekoitus garam masala ja chilit kuuluvat nykyisin ruokakauppojen perusvalikoimiin. Mausteita käytetään taiten: Kokonaisten mausteiden tuoksu herää paahdettaessa kuumalla pannulla. Jauhetut mausteet tarvitsevat miedomman lämmön. Jogurttimarinadi on monen liharuoan salaisuus: kermainen jogurttikastike kanalle saa lisäpotkua kardemummasta.
Oikoteitäkin löytää: jogurtilla juoksutetun paneerjuuston korvaa mainiosti lähisukulainen, piimäjuusto. Paneerjuustosta ja jauhetusta pinaatista syntyy samettisen pehmeä ruoka, jota täydentävät leivinjauheella kohotetut lämpimät naanleivät.
Tekijän persoonallinen puheenvuoro johdattaa ohjeisiin, ja kuvitus lisää havainnollisuutta.
Wrapit ja hampurilainen ovat tätä päivää myös intialaisessa keittiössä. Tortillaan kääritään perinteisiä makuja kuten tandoorilammasta ja kanatikkaa.
Kirjan tiedot
Anand Anjum
Anjumin helpot intialaiset
Sivuja 160
Hinta 32,60
Multikustannus oy 2009
