Kolmen tähden bistroruokaa
Hans Välimäen isännöimä Chez Dominique on kahden Michelin-tähden ravintola, joka vuosi vuodelta parantaa sijoitustaan maailman parhaiden ravintoloiden joukossa.
Keittokirjan kolme tähteä ovat tiimi, jonka muodostavat ohjeet laatinut maestro, tekstin kirjoittaja ja ruokakuvaaja.
Maailmassa on kaikesta ruokakikkailusta huolimatta yhä jotain pysyvää, johon aina voi palata. Bistrojen klassikot elävätkin uutta renessanssia.
Huolella valmistettu perinteinen ranskalainen perusruoka ei tuota pettymystä eikä siihen kyllästy.
Kirja syntyi eteläranskalaisessa pikkukylässä viikon aikana, mikä välittää ilmapiirin ja herättää kaikki aistit. Luksustuotteet unohdettiin, raaka-aineet hankittiin lähistöltä.
Ohjeet ovat selkeitä ja herkullisia, loppuun asti sanallisesti ja kuvallisesti viimeisteltyjä. Kenneth Nars on taitava gastronominen kynänkäyttäjä, jonka teksteihin olen tutustunut ja ihastunut Hufvudstadsbladetin palstoilla.
Kirjaan taltioitujen ruokien tasoa on tuskin kovin helppo ylittää edes bistrojen Mekassa Pariisissa. Ohjeet on ryhmitelty siten, että niistä voi koota kokonaisia ranskalaisia menyitä.
Tartuin heti kahteen piirakkaohjeeseen. Sardelleilla höystetty sipulipiirakka kiinnosti, mutta päädyin elsassilaiseen pekonipiirakkaan, jossa kuullotetut sipulit levitetään ranskankerma-rahkaseoksen päälle taikinalla vuorattuun vuokaan ja peitetään ruskistetuilla pekonikuutioilla. Tulos oli mehevä ja maukas viileän elsassilaisen Rieslingin saattelemana.
Tomaattipiirakkaan jouduin tekemään oman sovellutuksen olosuhteiden pakosta eli korvasin taikinapohjalle levitettävän punaisen peston vihreällä: päälle limitetään tomaattiviipaleita, punasipulisuikaleita ja vuohenjuustoa. Piirakka syntyi hetkessä yllätysvieraille, ja sain kiitosta ilman omaa ansiotani.
Monen makean houkutuksen joukosta arpa lankesi sesongin omenatorttuun. Tarte Tatin on keikauskakku, johon käytetään valmista voitaikinaa ja happoisia omenoita. Mainio neuvo oli täyttää syntyneet kolot kinuskikastikkeella. Nam.
Yksinkertainen on kaunista ja hyvää.
Kirjan tiedot
Hans Välimäki – Kenneth Nars
Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan
Kuvat Sami Repo
Teksti Kenneth Nars
155 s.
WSOY
WS Bookwell Oy Porvoo 2010
www.wsoy.fi
