Umami muualla Facebook

Julkaistu 11. 3. 2014 Teksti Mervi Hannele Sandbacka, kuvat Sami Repo 460 kommenttia Ruoka ja juoma

Aasialaisia makuja täytettyihin sämpylöihin Arvottu

Kevät on jo täällä, lumet ovat sulaneet ja aurinko paistaa – ainakin välillä. Kevään pyörä- ja linturetkille ja pihanurmikoiden haravoinnin evääksi ja välipalaksi tehdään tuhdit sämpylät. Sämpylä maistuu parhaalta, kun täyte on mehevä ja hyvin maustettu.

Aasialaisista maustekastikkeista saat sopivasti potkua sämpylätäytteisiin. Mausta niillä majoneesia tai tee aineksille marinadi. Maltat tuskin odottaa evästaukoa!







BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät

1 annos

1 rapea sämpylä
grillattua broileria ohuina suikaleina
chilimajoneesia
porkkanaa suikaloituna
kevätsipulia suikaloituna
korianteria
1 rkl Yutaka riisiviinietikkaa

Chilimajoneesi

1 dl majoneesia
1 rkl hunajaa
1 rkl Spice Up! Chili-valkosipulikastiketta tai tulista chilikastiketta

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua jonkin aikaa.
Pane porkkana ja kevätsipulisuikaleet kulhoon ja pirskota päälle riisiviinietikkaa. Paahda halkaistut sämpylät. Rakenna Banh Mi -leivät, pane leivän alapuoliskolle ohuiksi suikaleiksi leikattua broileria, chilimajoneesia, porkkana- ja kevätsipulisuikaleita sekä runsaasti korianterisilppua. Laita päällimmäiseksi sämpylän yläpuoli ja nauti leipä.

FiFO hot-dog-keltainen-chilikastike

Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari

4 annosta

4 Hot Dog -sämpylää
4 nakkia
1 sipuli suikaloituna
Spice Up! Inkivääri-chili -dippikastiketta

Paahda sämpylöitä kuumalla pannulla tai grillillä, paista tai grillaa nakit samaan aikaan kuumiksi. Laita lämmitetyn sämpylän väliin sipulisuikaleita ja dippikastiketta. Aseta lopuksi nakki sämpylän väliin ja nauti kuumana.

• Kokeile hodarin kanssa Spice Up! mangochutneyta tai makeaa thai-chilikastiketta.

FIFO Tofuleipa

Tofu-sämpylä

1 annos

Tofusämpylään tarvitset

marinoitua tofua
sämpylän
jääsalaattia
cantaloupemelonia
herneenversoja

Tofun marinadi

400 g tofua viipaloituna
1 rkl Spice Up! Punaista currytahnaa
1 rkl Spice Up! Korianteritahnaa
1 rkl öljyä
1 rkl limettimehua
1 rkl sokeria
2 tl seesaminsiemeniä

Valmista ensin marinadi tofulle. Sekoita marinadin ainekset keskenään, levitä marinadi tofu-viipaleille ja anna maustua hetki. Kokoa sämpylä, laita alimmaiseksi salaattia, seuraavaksi marinoitua tofua, päällimmäiseksi meloniviipaleita ja herneenversoja. Paina sämpylän kansi päälle.

FIFO Thaibagel

Thaibagel

1 annos

Thaibageliin tarvitset

bagelin
rucolaa
Wok’n Roll vesikastanjaviipaleita
punaista currymarinoitua broileria
mangoa tai ananasta viipaloituna

Punainen currymarinadi

320 g kypsää broileria viipaloituna
100 g paksua ruoanvalmistusjogurttia
1 rkl Spice Up! Punaista currytahnaa
1 rkl hunajaa
1 tl sitruunamehua

Sekoita jogurttiin currytahna, hunaja ja sitruunamehu. Sekoita kypsät broileriviipaleet jogurttiseokseen. Asettele bagelin väliin rucolaa, vesikastanjaviipaleita, punaista currymarinoitua broileria ja mango-/ananasviipaleita.

Ohjeet Fine Foods Oy, kuvat Sami Repo.
www.finefoods.fi

Arvonta

Arvomme huhtikuun ensimmäisellä viikolla kaikkien kysymyksiin vastanneiden kesken Fine Foodsin tuotepaketin, jossa on: Spice Up! Chilivalkosipulikastike, Spice Up! Punainen currytahna ja Spice Up! Kaffirlimetinlehtiä.

Mikä oheisista sämpylöistä olisi sinun evääksesi sopiva? Millaisen retken ja, minne sinä aiot tehdä eväiden kera?

Arvonnassa voitti mrs kelso. Lämpimät onnittelut!


Aiheet: , , , , , , , , , ,

460 kommenttia

  1. Jos voisin syödä

    Jos voisin syödä leipää, valitsisin tuon vietnamilaisen sämpylän, kuulostaa ja näyttää herkulliselta. Kohta on tiedossa patikointia lomalla joten silloin tulee tehtyä useasti eväitä mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    11. 3. 2014 10.46

  2. Thaibagel on varmasti

    Thaibagel on varmasti hyvä vaikkapa metsäretkellä omalla palstalla aurinkoisena kevätpäivänä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    11. 3. 2014 15.05

  3. Thai-bagel kuulostaa ihan

    Thai-bagel kuulostaa ihan täydelliseltä eväältä kevään ekalle mökkikäynnille!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pippa

    11. 3. 2014 15.35

  4. Tofu-sämpylä vaikuttaa herkulliselta.

    Tofu-sämpylä vaikuttaa herkulliselta. Ottaisin sen mukaan luontoretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kalpa

    11. 3. 2014 16.01

  5. Thai-bagel on herkullisin.

    Thai-bagel on herkullisin. Luontoretkelle lähdetään keväämmällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mandariini

    11. 3. 2014 17.06

  6. tofu-sämpylä

    tofu-sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sinu

    11. 3. 2014 17.29

  7. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät vaikuttaa herkulliselta, koska se sisältää kanaa ja chilimajoneesia. Nämä maistuivat läheiseen saareen suuntautuvalla veneretkellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuulispää

    11. 3. 2014 19.41

  8. Thaibageli kevään ensimmäiselle

    Thaibageli kevään ensimmäiselle vaellusretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    11. 3. 2014 20.27

  9. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    11. 3. 2014 21.09

  10. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari. Hiihtoretkelle vois ottaa ja nakin lämmittää nuotiolla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi76

    11. 3. 2014 22.28

  11. Tofu-sämpylä for the

    Tofu-sämpylä for the win!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stigu

    12. 3. 2014 9.34

  12. Tofusämpylä ehdottomasti!

    Tofusämpylä ehdottomasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    neino

    12. 3. 2014 9.41

  13. Vietnamilaiset sämpylät

    Vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    manna

    12. 3. 2014 10.32

  14. Tofu-sämpylä, reissu Suomenlinnaan

    Tofu-sämpylä, reissu Suomenlinnaan romanttisesti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dae

    12. 3. 2014 12.02

  15. Tykkäisin varmaan tuosta

    Tykkäisin varmaan tuosta ensimmäisestä,olisi hyvä mökkieväs,kun avaamme kohta mökkikauden.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    12. 3. 2014 18.51

  16. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät kalastusretkelle. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jelena

    12. 3. 2014 18.59

  17. Tofusämpylä päviäreissuun mökkievääksi,

    Tofusämpylä päviäreissuun mökkievääksi, nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ipe

    12. 3. 2014 19.00

  18. Thaibagel autoon matkaevääksi

    Thaibagel autoon matkaevääksi kun on reissun päällä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ipe

    12. 3. 2014 19.01

  19. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät mieli.Porkkanat pois,allergia.Metsään: kevät ja lintuja katsomaan…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jep

    13. 3. 2014 8.14

  20. Evääksi hyvin säilyvää

    Evääksi hyvin säilyvää ja pakkautuvaa. Tofu noista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muu

    13. 3. 2014 8.24

  21. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät, hirveä nälkä tuli heti kun luki. Näitä täytyy tehdä viikonlopun fillariretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Wanilli

    13. 3. 2014 9.05

  22. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari, näitä olis kiva syödä metsäretkellä lämpimän teen kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sisko

    13. 3. 2014 11.53

  23. Thaibagel vaikuttaa hyvältä.

    Thaibagel vaikuttaa hyvältä. Metsäreissullahan tuo menisi. Nuotiopannukahvin kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    13. 3. 2014 12.28

  24. Thaibagel kuulostaa juuri

    Thaibagel kuulostaa juuri sopivalta kirpputorikierroksen välipalalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jossu

    13. 3. 2014 17.31

  25. Inkivääri-chili hodari maistuisi.

    Inkivääri-chili hodari maistuisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jari

    13. 3. 2014 18.11

  26. Tofusämpylät.

    Tofusämpylät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T

    13. 3. 2014 18.16

  27. Tofusämpylät matkalle mökille.

    Tofusämpylät matkalle mökille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lissukka

    14. 3. 2014 6.55

  28. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät, pääsisi taas Vietnamin matkan tunnelmaan takaisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PKi

    14. 3. 2014 23.25

  29. Thaibagel mukaan piknikille

    Thaibagel mukaan piknikille läheiseen saareen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stella

    15. 3. 2014 10.22

  30. Tofusämpylä oisi herrku.

    Tofusämpylä oisi herrku. Ottaisin mukaan kevään ensimmäiselle metsäretkelle kahvin kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sally

    15. 3. 2014 10.25

  31. Ruokaisat sämpylät vaikka

    Ruokaisat sämpylät vaikka kanatäytteellä. Majoneesin korvaisin kermaviilillä tai tuorejuustolla. Kattaisin brunssin takapihalle ja nauttisin ulkona ensimmäisen terassilounaan puutarhahommien lomassa, kunhan saadaan lisää keväisiä säitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    15. 3. 2014 10.38

  32. Tofusämpylä vaikuttaa hyvältä

    Tofusämpylä vaikuttaa hyvältä eväältä vaikkapa keväiselle pyöräretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    15. 3. 2014 10.40

  33. Tofu sämpylä

    Tofu sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KK

    15. 3. 2014 10.46

  34. mulle kelpaa evääksi

    mulle kelpaa evääksi kaikki nuo sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sami

    15. 3. 2014 10.48

  35. ihania sämpylöitä

    ihania sämpylöitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    15. 3. 2014 10.49

  36. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    15. 3. 2014 10.53

  37. Banh mi, pyöräretkelle

    Banh mi, pyöräretkelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aako

    15. 3. 2014 11.00

  38. Banh mi

    Banh mi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaana

    15. 3. 2014 11.02

  39. Hodari sieniretkelle

    Hodari sieniretkelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    klaara

    15. 3. 2014 11.06

  40. Banh mi on

    Banh mi on oiva välipala.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yanuz

    15. 3. 2014 11.07

  41. Sämpylät eivät oikeastaan

    Sämpylät eivät oikeastaan ole lainkaan aasialaista ruokaa, mutta banh mi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zaruz

    15. 3. 2014 11.07

  42. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari,
    kotona pihalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    15. 3. 2014 11.09

  43. Thaibagel keväisellä linnunbongausretkellä

    Thaibagel keväisellä linnunbongausretkellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lj61

    15. 3. 2014 11.20

  44. Tofu-sämpylä mökille mukaan.

    Tofu-sämpylä mökille mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaisu

    15. 3. 2014 11.21

  45. hodari kevätretkelle mökille

    hodari kevätretkelle mökille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    15. 3. 2014 11.31

  46. hodari nuotiolle

    hodari nuotiolle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    j

    15. 3. 2014 11.32

  47. Tofusämpylät

    Tofusämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katja

    15. 3. 2014 11.33

  48. Vietnamilainen sämpylä ja

    Vietnamilainen sämpylä ja syksyinen sieniretki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vomppi

    15. 3. 2014 11.36

  49. tofu sämpylä

    tofu sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    15. 3. 2014 11.36

  50. Hodari sopisi mukaan

    Hodari sopisi mukaan marjaretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    l-m

    15. 3. 2014 11.37

  51. Thaibagel sopisi hyvin

    Thaibagel sopisi hyvin mukaan pyöräretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jack

    15. 3. 2014 11.38

  52. Tofu-sämpylä maistuisi parhaiten

    Tofu-sämpylä maistuisi parhaiten kasvisruokailijalle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Violetti

    15. 3. 2014 11.40

  53. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ormi

    15. 3. 2014 11.42

  54. Vietnamilaiset

    Vietnamilaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    15. 3. 2014 11.43

  55. Thaibagel. Retkiä birgitanpolulla

    Thaibagel. Retkiä birgitanpolulla koirien kanssa _D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ankvisti

    15. 3. 2014 11.48

  56. Tofu sämpylä näyttää

    Tofu sämpylä näyttää hyvältä ja kesäiseltä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VilleT

    15. 3. 2014 11.53

  57. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JK

    15. 3. 2014 11.55

  58. Vietnamilaiset.

    Vietnamilaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kikero

    15. 3. 2014 12.05

  59. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kere

    15. 3. 2014 12.08

  60. vietnamilaiset

    vietnamilaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kimmo

    15. 3. 2014 12.11

  61. tofu-sämpylä

    tofu-sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poju

    15. 3. 2014 12.12

  62. thaipagel

    thaipagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    15. 3. 2014 12.12

  63. Thaibagel töihin evääksi

    Thaibagel töihin evääksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elvi

    15. 3. 2014 12.12

  64. vietnamilainen sämpylä

    vietnamilainen sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    15. 3. 2014 12.14

  65. Inkivääri chili hodari,

    Inkivääri chili hodari, ihan mihin reissuun vaan mukaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansuli

    15. 3. 2014 12.18

  66. Kaikki näyttävät herkullisilta.

    Kaikki näyttävät herkullisilta. Voisin ottaa evääksi näistä jokaisen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RR

    15. 3. 2014 12.20

  67. Inkivääri-chili maustettu

    Inkivääri-chili maustettu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannes

    15. 3. 2014 12.35

  68. tofu-sämpylä olisi paras

    tofu-sämpylä olisi paras

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisu

    15. 3. 2014 12.37

  69. Tofu-sämpylä sopii kasvissyöjälle

    Tofu-sämpylä sopii kasvissyöjälle ja pakkaisin sämpylän mukaan keväiselle retkelle läheiseen metsään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siiri

    15. 3. 2014 12.38

  70. tofu sämpylät tottakai

    tofu sämpylät tottakai

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T.G

    15. 3. 2014 12.46

  71. Inkivääri-chili hotdog, sillä

    Inkivääri-chili hotdog, sillä pidän voimakkaasta mausta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katarina

    15. 3. 2014 12.47

  72. Tofu-sämpylät kuulostaa hyvälle!

    Tofu-sämpylät kuulostaa hyvälle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    15. 3. 2014 12.48

  73. inkivääri-chili itselle lastenlasten

    inkivääri-chili itselle lastenlasten kanssa luontoretkelle, lapsille ei tulista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    15. 3. 2014 13.02

  74. Thaibagel kiinnosti.

    Thaibagel kiinnosti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    15. 3. 2014 13.09

  75. inkivääri hodari....retken määränpää

    inkivääri hodari….retken määränpää vielä suunnitteluvaiheessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Toivo

    15. 3. 2014 13.09

  76. inkivääri hotdog...kavereiden kanssa

    inkivääri hotdog…kavereiden kanssa merenrannalle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teme

    15. 3. 2014 13.10

  77. tofu sämpylät....työkavereiden kanssa

    tofu sämpylät….työkavereiden kanssa joen rannalle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anneli

    15. 3. 2014 13.10

  78. tofu sämpylät....ystävien kanssa

    tofu sämpylät….ystävien kanssa mökille retkeileen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maarit

    15. 3. 2014 13.11

  79. Täytetyt Vietnamilaiset sämpylät

    Täytetyt Vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    15. 3. 2014 13.11

  80. tofu sämpylät....retki vielä

    tofu sämpylät….retki vielä suunnittelu vaiheessa menossa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ansku

    15. 3. 2014 13.12

  81. Tofusämpylät olisivat ihania

    Tofusämpylät olisivat ihania meren tai järven äärellä aviomiehen kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippa

    15. 3. 2014 13.15

  82. Thai-bagel kuulostaa ihanalta!

    Thai-bagel kuulostaa ihanalta! Menisin luolamaalausretkelle sen kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mio

    15. 3. 2014 13.15

  83. Voisin ottaa minkä

    Voisin ottaa minkä tahansa mukaan keväiselle luontoretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sindy

    15. 3. 2014 13.30

  84. Tofu sämpylät olisi

    Tofu sämpylät olisi herkullisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    15. 3. 2014 13.31

  85. Thaibal vaikutti herkulliselta.

    Thaibal vaikutti herkulliselta. Pyöräretki kevään heräämistä tutkaillen, lähiseudun metsään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laisa

    15. 3. 2014 13.46

  86. Thaibagel... Nam!

    Thaibagel… Nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susanna

    15. 3. 2014 13.56

  87. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    xyz

    15. 3. 2014 14.06

  88. Thai-bagel luontoretkelle

    Thai-bagel luontoretkelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pirre

    15. 3. 2014 14.12

  89. thaibagel sopis mille

    thaibagel sopis mille retkelle tahansa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ice

    15. 3. 2014 14.14

  90. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät, esim järven rannalle istuskelemaan kevätaurinkoon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mv

    15. 3. 2014 14.30

  91. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät.
    Tekisin picnic-retken puistoon aurinkoisella säällä ystävän kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päivi

    15. 3. 2014 14.31

  92. Banh Mi vaikuttaa

    Banh Mi vaikuttaa täydelliseltä, nam. Evääksi luontoon tai vaikka työpaikalle. Maistuisi kaikkialla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    solle

    15. 3. 2014 14.45

  93. Vietnamilaiset sämpylät mukaan

    Vietnamilaiset sämpylät mukaan puistopiknikille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    15. 3. 2014 14.52

  94. Sämpylät kainalossa rantsuun

    Sämpylät kainalossa rantsuun

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    15. 3. 2014 14.53

  95. Pirteä maku a

    Pirteä maku a la setshuan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karim

    15. 3. 2014 15.20

  96. Vietnamilainen sämpylä, kevään

    Vietnamilainen sämpylä, kevään ensimmäiselle lintujen bongausretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    allu

    15. 3. 2014 15.29

  97. Thaibagel!

    Thaibagel!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    EssiS

    15. 3. 2014 15.30

  98. Banh Mi, mökille

    Banh Mi, mökille vaikkapa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilli

    15. 3. 2014 15.31

  99. ThaiBagel, illanistujaisiin esimerkiksi.

    ThaiBagel, illanistujaisiin esimerkiksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sissi

    15. 3. 2014 15.31

  100. Tofusämpylät, rannalle ehdottomasti.

    Tofusämpylät, rannalle ehdottomasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    89

    15. 3. 2014 15.32

  101. Thaibagel ois namieväs

    Thaibagel ois namieväs puistopiknikille kamujen kanssa.
    Hodari sopisi yöevääksi ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zarizara

    15. 3. 2014 15.40

  102. bagelit suuhun!

    bagelit suuhun!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eaea

    15. 3. 2014 15.48

  103. thaibacel olisi varmaan

    thaibacel olisi varmaan hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eva

    15. 3. 2014 15.50

  104. THAIBAGEL

    THAIBAGEL

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    petruska

    15. 3. 2014 15.58

  105. Tofusämpylä kuulostaa hyvältä,

    Tofusämpylä kuulostaa hyvältä, sopii mihin vaan retkeen tai ihan vaan kotona syötäväksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    15. 3. 2014 16.06

  106. tofu on aivan

    tofu on aivan hyvä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sippe

    15. 3. 2014 16.11

  107. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tap

    15. 3. 2014 16.18

  108. Banh Mi -sämpylä

    Banh Mi -sämpylä pyöräretkelle mukaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    15. 3. 2014 16.19

  109. Tofusämpylät veneretkelle !

    Tofusämpylät veneretkelle !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sabinka

    15. 3. 2014 16.22

  110. tofusämpylät kuulosti parhaalle.

    tofusämpylät kuulosti parhaalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni

    15. 3. 2014 16.26

  111. Tofusämpylät, metsäretkelle mukaan.

    Tofusämpylät, metsäretkelle mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piiae

    15. 3. 2014 16.37

  112. Thaibagel olisi valintani.

    Thaibagel olisi valintani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sin

    15. 3. 2014 16.45

  113. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari,mökille grillimakkaraa ja voileipiä kahvin kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ap

    15. 3. 2014 16.45

  114. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HLL

    15. 3. 2014 16.47

  115. Tofy sämpylä mukaan

    Tofy sämpylä mukaan marja -retkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ramarja

    15. 3. 2014 16.49

  116. Tofusämpylät

    Tofusämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anastasia

    15. 3. 2014 16.52

  117. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät sieniretkellä maistuisi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    15. 3. 2014 17.07

  118. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    esa

    15. 3. 2014 17.07

  119. Laavulla maistuu vietnamilaiset

    Laavulla maistuu vietnamilaiset sämpylät ja muutenkin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iines

    15. 3. 2014 17.08

  120. tofusämpylä, kevätretki metsään

    tofusämpylä, kevätretki metsään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emm

    15. 3. 2014 17.30

  121. Thaibagel. Retkeilen vain

    Thaibagel. Retkeilen vain kesäaikaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    15. 3. 2014 17.30

  122. thai bagel. kevään

    thai bagel. kevään tullen teen eväsretken kera thaibegelin ja salaisen ystävän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    15. 3. 2014 17.34

  123. hodari

    hodari

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilleri

    15. 3. 2014 17.40

  124. Vietnamilainen sämpylä sopisi

    Vietnamilainen sämpylä sopisi hyvin evääksi mökkireissulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    15. 3. 2014 17.42

  125. Thaibagel mukaan metsäretkelle.

    Thaibagel mukaan metsäretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    15. 3. 2014 17.46

  126. Bành mi

    Bành mi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pallervo

    15. 3. 2014 17.48

  127. Täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    Täytetyt vietnamilaiset sämpylät maistuisivat keväisellä pyöräretkellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ovava

    15. 3. 2014 18.15

  128. inkivääri chili hotdog

    inkivääri chili hotdog maistuisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    15. 3. 2014 18.16

  129. Jos noista pitää

    Jos noista pitää valita niin Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Duke

    15. 3. 2014 18.18

  130. Thaibaakeli, njam!

    Thaibaakeli, njam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    natu84

    15. 3. 2014 18.47

  131. Thaibagel vaikuttaa maukkaalta,

    Thaibagel vaikuttaa maukkaalta, keväiselle pyöräretkelle mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordeon

    15. 3. 2014 18.48

  132. BANH-MI kuulostaa parhaalta

    BANH-MI kuulostaa parhaalta minun makuuni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiinu

    15. 3. 2014 18.52

  133. Tofu-sämpylä tietenkin. Retket

    Tofu-sämpylä tietenkin. Retket on ihania, mutta täytyy odotella parempia kelejä. Kesällä on kiva syödä ulkona ja luonnossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    julie

    15. 3. 2014 19.10

  134. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masa

    15. 3. 2014 19.19

  135. Kaikki kuulostavat hyviltä,

    Kaikki kuulostavat hyviltä, thaibagel ehkä kaikista herkullisimmalta :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sannu

    15. 3. 2014 19.49

  136. Thaibagel kuulostaa herkulliselta,

    Thaibagel kuulostaa herkulliselta, ja on tosi oivaltava idea yhdistää bageliin aasialaisia makuja. Sopisi varmaan tosi hyvin kesän piknikretkelle. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sussukka

    15. 3. 2014 19.52

  137. Thaibagel vaikuttaa hieman

    Thaibagel vaikuttaa hieman erikoisemmalta ja kiinnostavalta, sitä aion varmasti kokeilla luontoretkellä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Dara

    15. 3. 2014 20.11

  138. BÁNH MI kuulostaa

    BÁNH MI kuulostaa resepteistä ehdottomasti parhaimmalta. Tämä varmasti sulaa suussa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blip

    15. 3. 2014 20.22

  139. Thai-bagel näyttää todella

    Thai-bagel näyttää todella hyvältä, sellaisen voisin ottaa luontoretkelle kesällä mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miusskis

    15. 3. 2014 20.29

  140. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari maistuu lasten kanssa pienellä metsäretkellä. Nakki on kiva lämmittää nuotiolla ja muuten hodarin voi valmistella kotona.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miimu

    15. 3. 2014 20.34

  141. thai-bagel nami nami

    thai-bagel nami nami

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lentsu

    15. 3. 2014 20.37

  142. Tofu-sämpylä

    Tofu-sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Haba

    15. 3. 2014 21.25

  143. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karpalo

    15. 3. 2014 22.12

  144. Vietnamilaiset sämpylät. Polkupyöräretki

    Vietnamilaiset sämpylät. Polkupyöräretki koko perheen voimin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TR

    15. 3. 2014 22.14

  145. Vietnamilaiset sämpylät

    Vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiihonen

    15. 3. 2014 22.23

  146. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät. Kävelyretki perheen kanssa paikalliseen ulkoilupuistoon. 10km.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    omena

    15. 3. 2014 22.28

  147. Thai-bagel, tekisin lasten

    Thai-bagel, tekisin lasten kanssa retken kedolle kevään ensi merkkejä katselemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annulii

    15. 3. 2014 22.36

  148. tofu sandwitch

    tofu sandwitch

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pexxxxx

    15. 3. 2014 22.44

  149. Tofusämpylä on mun

    Tofusämpylä on mun juttu. Omalle takapihalle järven rantaan, kunhan jäät on lähteny. Sitä pitää juhlistaa ja kevään alkua myös. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elkka

    15. 3. 2014 22.57

  150. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari. Lämpimiin kesäiltoihin :–)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    _Elina_

    15. 3. 2014 23.03

  151. Nakkinen sopii

    Nakkinen sopii

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton

    15. 3. 2014 23.16

  152. VIETNAMILAISET.

    VIETNAMILAISET.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VESA

    15. 3. 2014 23.21

  153. Täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    Täytetyt vietnamilaiset sämpylät vaikuttivat hyviltä. Tulevana kesänä olisi tarkoitus retkeillä Hangossa ja mennä eväiden kanssa johonkin saareen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    15. 3. 2014 23.29

  154. Kaikki omalla tavallaan

    Kaikki omalla tavallaan ja eri tilanteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    16. 3. 2014 0.02

  155. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari. Polkupyöräretki jonnekin kauniiseen puistoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sus

    16. 3. 2014 0.29

  156. vietnam voitti.kesäiselle retkelle

    vietnam voitti.kesäiselle retkelle vaikka suokkii ja sämpylät messii.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarko kaistinen

    16. 3. 2014 1.17

  157. thai paakeli

    thai paakeli

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hpp

    16. 3. 2014 1.41

  158. Tofusämpylät

    Tofusämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    16. 3. 2014 2.37

  159. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    16. 3. 2014 3.16

  160. Tofu sämpylät

    Tofu sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    16. 3. 2014 3.17

  161. Vietnamilaiset sämpylät

    Vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    16. 3. 2014 3.18

  162. Tofusämpylät

    Tofusämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    16. 3. 2014 3.21

  163. Inkivääri-chili.. , se

    Inkivääri-chili.. , se olisi mieleeni, nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kille

    16. 3. 2014 4.16

  164. kaikki uppois

    kaikki uppois

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    16. 3. 2014 6.15

  165. toi hodari vaikuttaa

    toi hodari vaikuttaa mielenkiintoiselta, sitä voisi kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piketär

    16. 3. 2014 6.34

  166. Thaibagel kiinnostaa mielenkiintoisimmalle,

    Thaibagel kiinnostaa mielenkiintoisimmalle, voisin tehdä niitä evääksi kevään ensimmäiselle auringonottoretkelle kallioille. Taitaa vaan mennä tovi ennen kuin auringonottokelit todella tulevat….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    16. 3. 2014 7.40

  167. Kaikkia vois kokeilla

    Kaikkia vois kokeilla marjamatkalle evääksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eippa

    16. 3. 2014 8.08

  168. Thaiibagel

    Thaiibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    16. 3. 2014 8.35

  169. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari saattaisi maistua mielenkiintoisen hyvältä! Haluttaisi ainakin kokeilla ja maistaa! Evääksi ottaisin hodareita venematkalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    asta

    16. 3. 2014 8.37

  170. Hodari mukaan vaikka

    Hodari mukaan vaikka uintiretkelle kesällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    16. 3. 2014 8.54

  171. kaikkia vois kokeilla

    kaikkia vois kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikke

    16. 3. 2014 9.01

  172. Thaibagel.

    Thaibagel.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muuttaja66

    16. 3. 2014 9.05

  173. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät.
    Mökille nauttimaan lumesta ja kevätauringosta ja terassilla teetä ja sämpylöitä. Siinä sielu lepää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lissu

    16. 3. 2014 9.11

  174. Tofusämpylät

    Tofusämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    16. 3. 2014 9.20

  175. Thaibagel. Evääksi meren

    Thaibagel. Evääksi meren rannalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uatu

    16. 3. 2014 9.25

  176. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    i

    16. 3. 2014 9.27

  177. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari messiin ja puistoon istuu ja kattelee maisemia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Westi84

    16. 3. 2014 9.28

  178. Vietnamilaiset sämpylät kuulostavat

    Vietnamilaiset sämpylät kuulostavat herkullisilta ja helpoilta ottaa mukaan vaikka talvipiknikille mökin pihaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    16. 3. 2014 9.30

  179. Tofu-sämpylä. Tavalliselle kävelyretkelle

    Tofu-sämpylä. Tavalliselle kävelyretkelle lähiympäristöön.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riitu

    16. 3. 2014 9.46

  180. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tls

    16. 3. 2014 10.01

  181. Tofusämpylä evääksi luontoretkelle.

    Tofusämpylä evääksi luontoretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    veera

    16. 3. 2014 10.15

  182. vietnamilaiset sämpylät.

    vietnamilaiset sämpylät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mir

    16. 3. 2014 10.30

  183. Thaibagel sopisi pyöräretken

    Thaibagel sopisi pyöräretken välille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    16. 3. 2014 10.34

  184. Tofusämpylä

    Tofusämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    16. 3. 2014 10.35

  185. Vietnamilaiset sämpylät

    Vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    16. 3. 2014 10.44

  186. Thaibagel vaikuttaisi namilta

    Thaibagel vaikuttaisi namilta :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    16. 3. 2014 10.50

  187. Thaibageli näytti herkulliselta!

    Thaibageli näytti herkulliselta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    16. 3. 2014 10.54

  188. Tofusämpylä

    Tofusämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teo

    16. 3. 2014 11.03

  189. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ps

    16. 3. 2014 11.04

  190. thaibagel kuulostaa mielenkiintoiselta.

    thaibagel kuulostaa mielenkiintoiselta. :) Haluaisin tehdä kesällä aurinkoisella säällä ihan perus piknic-retken.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmmmm

    16. 3. 2014 11.24

  191. täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katri

    16. 3. 2014 11.28

  192. Ehdottomasti thaibagel!

    Ehdottomasti thaibagel!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eveliina

    16. 3. 2014 11.36

  193. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    16. 3. 2014 11.41

  194. Thaibagel....mukaan keväiselle kaupunkikävelylle.

    Thaibagel….mukaan keväiselle kaupunkikävelylle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarppa

    16. 3. 2014 11.58

  195. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sofia

    16. 3. 2014 12.03

  196. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nipsu

    16. 3. 2014 12.06

  197. Tofusämpylä. Leikkipuistoon pyörällä

    Tofusämpylä. Leikkipuistoon pyörällä lapsen kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Melle

    16. 3. 2014 12.41

  198. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari. Pyöräretkelle omiaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mat Lock

    16. 3. 2014 12.42

  199. Tofusämpylä :) Sopii

    Tofusämpylä :) Sopii piknikille puistoon :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    16. 3. 2014 12.44

  200. Thai-bagel kevään piknikille

    Thai-bagel kevään piknikille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TheZ2K

    16. 3. 2014 12.51

  201. Thaibagel ja kevätretki

    Thaibagel ja kevätretki luontoon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maikki

    16. 3. 2014 13.12

  202. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät kalareissulle mukaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sepi

    16. 3. 2014 13.13

  203. Tofusämpylä nautiskellen lastenlasten

    Tofusämpylä nautiskellen lastenlasten kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tepa

    16. 3. 2014 13.16

  204. Tofusämpylät ottaisin mukaan

    Tofusämpylät ottaisin mukaan lasten kanssa kevään luontoretkelle Vuosaareen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ava

    16. 3. 2014 13.38

  205. tofusämpylä pyöräretkelle maastoon.

    tofusämpylä pyöräretkelle maastoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timii

    16. 3. 2014 13.59

  206. thai -bagel

    thai -bagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marianne

    16. 3. 2014 14.05

  207. Thaibagel, se kuulostaa

    Thaibagel, se kuulostaa maukkaalta. ottaisin sen lasten kanssa retkelle evääksi =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikkumyy

    16. 3. 2014 14.11

  208. Tofusämpylän ottaisin mukaan

    Tofusämpylän ottaisin mukaan piknikille luonnon ääreen, kunhan lumet sulaa ja vähän lämpöä alkaa tulemaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larppis

    16. 3. 2014 15.04

  209. Thaibagel näytti ihanalta,

    Thaibagel näytti ihanalta, nams.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lissu

    16. 3. 2014 15.41

  210. Thaibagel sopisi. Lasten

    Thaibagel sopisi. Lasten kanssa menemme varmasti pyörillä jonnekin lyhyelle retkelle, kunhan ilmat tästä lämpenevät. Ja ihan kuin Viisikko-kirjoissa, eväät ovat tärkeät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nika

    16. 3. 2014 16.11

  211. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari sopisi mukana perinteiselle notskiretkelle perinteisetn grillimakkaroiden seuraan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -K-

    16. 3. 2014 16.16

  212. Hodari ja retki

    Hodari ja retki lapsen kanssa luontoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riku

    16. 3. 2014 16.29

  213. Thaibagel on ja

    Thaibagel on ja kuulostaa ihanimmalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marita

    16. 3. 2014 16.29

  214. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät. Ja sitten telkkarin ääreen, ja samalla keskustelua tarjotusta ateriasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rrane

    16. 3. 2014 17.03

  215. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ane

    16. 3. 2014 17.57

  216. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät on paras mutta teidän ohje on täysin väärin – Vietnamilaisesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mai Tran

    16. 3. 2014 18.09

  217. Thaibageli kuulostaa ihanalta

    Thaibageli kuulostaa ihanalta eväältä kevään ensi polkupyöräretkille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    16. 3. 2014 18.09

  218. vietnamilaiset sämpylät

    vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    16. 3. 2014 18.18

  219. Thaibagel. Jos vaikka

    Thaibagel. Jos vaikka luistelemaan lähtisi kauniina päivänä. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonjus

    16. 3. 2014 18.44

  220. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetyt

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetyt hodarit ja tofu-sämpylät, evääksi pyöräretkelle :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mare

    16. 3. 2014 18.51

  221. Thaibagel olisi suosikkini

    Thaibagel olisi suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Myy

    16. 3. 2014 19.04

  222. Thaibagel lasten paivauniaikaan

    Thaibagel lasten paivauniaikaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mini

    16. 3. 2014 19.04

  223. Rakastan bageleita, joten

    Rakastan bageleita, joten thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna

    16. 3. 2014 19.05

  224. Thaibagel. Lapsenlapsen kanssa

    Thaibagel. Lapsenlapsen kanssa mennään pienelle retkelle aina silloin tällöin. Kunhan nyt ensin tulee kevät!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    16. 3. 2014 19.19

  225. Thai- bageli olisi

    Thai- bageli olisi eväs minun makuuni. Sen ottaisin evääksi kesäpäivänä rannalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karkkila

    16. 3. 2014 19.53

  226. Tofu-sämpylä. Ottaisin vappupiknikille!

    Tofu-sämpylä. Ottaisin vappupiknikille!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Terhi

    16. 3. 2014 20.03

  227. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät ottaisin esimerkiksi mökkievääksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Toosa

    16. 3. 2014 20.32

  228. Vietnamilaiset sämpylät kevään

    Vietnamilaiset sämpylät kevään ensimmäiselle pyöräretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    16. 3. 2014 21.05

  229. Thaibagel messiin yo-kirjoituksiin!

    Thaibagel messiin yo-kirjoituksiin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ilkku

    16. 3. 2014 21.09

  230. Thaibagel kuulostaa hyvältä

    Thaibagel kuulostaa hyvältä kevätretkieväältä metsään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ouk

    16. 3. 2014 21.25

  231. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät vaikuttavat ihanan raikkailta ja kevätsipuli tekee aina hyvän säväyksen. Lähtisin retkelle viereiselle lammelle nurmikolle miehen ja koiran kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninnuska

    16. 3. 2014 21.29

  232. Ihanaa että vihdoinkin

    Ihanaa että vihdoinkin löytyy hyviä ja toimivia itämaisia reseptejä. vietnamilaiset sämpylät aivan loistavia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    16. 3. 2014 21.34

  233. kaikki

    kaikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikki

    16. 3. 2014 23.51

  234. Thaibagel. Juuri teimme

    Thaibagel.
    Juuri teimme perheen kesken retken metsään laavulle. Sinne varmasti tekisimme toisenkin reissun eväiden kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suvi

    16. 3. 2014 23.55

  235. Thaibagel. Menisin huvipuistoon.

    Thaibagel. Menisin huvipuistoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emma

    17. 3. 2014 0.45

  236. Thaibagelit retkelle hakemaan

    Thaibagelit retkelle hakemaan pajunkissoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sani

    17. 3. 2014 6.42

  237. Thai-bagel on suosikkini,

    Thai-bagel on suosikkini, ottaisin evääksi esim onkireissuille tai marja / sieno metsälle mentäessä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    17. 3. 2014 6.51

  238. Noita vietnamilaisia sämpylöitä

    Noita vietnamilaisia sämpylöitä olisi varmaan mukava mutustella Melkuttimen laavulla…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arja

    17. 3. 2014 7.56

  239. Hei! Ottaisin mukaani

    Hei!

    Ottaisin mukaani ehdottomasti Tofu-sämpylän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jussi_k

    17. 3. 2014 8.03

  240. Tofu. Retkelle takapihalle.

    Tofu.

    Retkelle takapihalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jussi

    17. 3. 2014 8.56

  241. Thaibagel ja marjastusretki

    Thaibagel ja marjastusretki metsään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    brynolf1

    17. 3. 2014 9.09

  242. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anturajalka

    17. 3. 2014 9.14

  243. Vietnamilaiset sämpylät sopisi

    Vietnamilaiset sämpylät sopisi metsäretkelle, ovat vähän tukevampia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    17. 3. 2014 9.23

  244. Thai-bagel voisi olla

    Thai-bagel voisi olla hyvä, chiliä en voi sietää missään muodossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kauris

    17. 3. 2014 9.34

  245. vietnamilainen sänpylä. Luontoretki,

    vietnamilainen sänpylä. Luontoretki, nyt kun vielä tuli loistavat talvikelit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suba

    17. 3. 2014 9.48

  246. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät.
    Voisi lähteä vaikka retkelle Nuuksioon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    km

    17. 3. 2014 9.49

  247. Vietnamilaiset sämpylät.Metsälenkille, luontoon.

    Vietnamilaiset sämpylät.Metsälenkille, luontoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sitronella

    17. 3. 2014 10.46

  248. tofu-sämpylä

    tofu-sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    17. 3. 2014 11.03

  249. Thaibagelit metsälenkille

    Thaibagelit metsälenkille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Narg

    17. 3. 2014 12.06

  250. Ottaisin vietnamilaiset sämpylät

    Ottaisin vietnamilaiset sämpylät mukaan metsäretkelle, kevätauringosta nauttisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anjeli

    17. 3. 2014 13.38

  251. Thaibagelin voisin ottaa

    Thaibagelin voisin ottaa mukaani retkelle. Eväsleipiä teemme kun käymme viikonloppuisin ulkoilemassa lasten kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kv

    17. 3. 2014 14.03

  252. Maukkaan kuuloisen hodarin

    Maukkaan kuuloisen hodarin ottaisin mieluusti mukaan piknikille kevätaurinkoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tirri

    17. 3. 2014 14.10

  253. Täytetyt vietnamilaiset sämpylät.

    Täytetyt vietnamilaiset sämpylät. Meren rannalle niitä herkuttelemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mum

    17. 3. 2014 14.40

  254. Vietnamilaiset sämpylät ja

    Vietnamilaiset sämpylät ja ottaisin mukaan mato-onginta retkelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jontey

    17. 3. 2014 15.38

  255. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät ehdottomasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Asta

    17. 3. 2014 15.50

  256. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    17. 3. 2014 16.56

  257. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nennu

    17. 3. 2014 17.25

  258. mikä vain kelpaisi

    mikä vain kelpaisi evääksi vaikka keväiselle mökkireissulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eevis

    17. 3. 2014 18.01

  259. Tofusämpylä olisi kätevä

    Tofusämpylä olisi kätevä eväs koiranäyttelyreissuilla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    17. 3. 2014 18.08

  260. Thaibagel!

    Thaibagel!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Thaithai

    17. 3. 2014 18.15

  261. Thaibagelit ensi kesänä

    Thaibagelit ensi kesänä piknikillä puistobluesissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kesäkukkanen

    17. 3. 2014 18.50

  262. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tex

    17. 3. 2014 19.03

  263. thaibacel

    thaibacel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mesa

    17. 3. 2014 19.20

  264. Thaibagel näyttää herkulliselta

    Thaibagel näyttää herkulliselta :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarako

    17. 3. 2014 19.43

  265. Lähden Thaibageleiden kanssa

    Lähden Thaibageleiden kanssa kevätpiknikille Kaukajärven rantaan, satoi tai paistoi tai pyrytti! Ohuet tumput käteen ja se on siinä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viu

    17. 3. 2014 20.52

  266. Tofu-sämpylä

    Tofu-sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    17. 3. 2014 21.02

  267. BÁNH MI tai

    BÁNH MI tai Thaibagel kuullostavat herkullisilta. Eväsretki rannalle tai Suomenlinnaan olisi minun juttuni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarituulikki

    17. 3. 2014 21.15

  268. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät. Tekisin päiväretken mökille kevätsiivousta aloittelemaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tilli

    17. 3. 2014 22.00

  269. Tuo hodari näytti

    Tuo hodari näytti ja kuulosti hyvältä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mallu

    18. 3. 2014 4.04

  270. Vietnamilaiset sämpylät. Metsäretkelle.

    Vietnamilaiset sämpylät. Metsäretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sohvi

    18. 3. 2014 8.05

  271. Vietnaminalaiset sämpylät, eväsretkelle

    Vietnaminalaiset sämpylät, eväsretkelle luontoon. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira

    18. 3. 2014 8.11

  272. Se vietnamilainen sämpylä.

    Se vietnamilainen sämpylä. Tehdään paljon veneretkiä, joten niihin mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zazz

    18. 3. 2014 8.38

  273. Thaibagel!

    Thaibagel!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    18. 3. 2014 8.39

  274. inkivääri-chili hodari, tykkään

    inkivääri-chili hodari, tykkään mausteista…..alkukesä, viltti ja nämä, sopiva kuiva siideri, jälkiruuaksi mansikoita, ystäviä ja naurua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinka

    18. 3. 2014 8.47

  275. Valitettavasti minulla on

    Valitettavasti minulla on keliakia, joten sämpylät eivät kuulu elämääni. ’Currytahna kuulosti herkulliselta, joten voisin kuvitella voitelevani sillä riisikakkuni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Norelle

    18. 3. 2014 9.39

  276. leipomaan pitää ruveta

    leipomaan pitää ruveta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seija

    18. 3. 2014 9.48

  277. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät evääksi kevätretkelle järvenrantaan perheen kanssa. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    18. 3. 2014 10.00

  278. Hodari näyttää hyvältä,

    Hodari näyttää hyvältä, ehkä noita voisi pippaloissa tarjota, kun tulisesta tykkää koko kaveriporukka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maaku

    18. 3. 2014 10.00

  279. Thaibagel on suosikkini

    Thaibagel on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satu

    18. 3. 2014 10.26

  280. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari

    Hodarin muodossa maistuu perheen muksuillekin vahvemmat maut. Näen meidät hiihtolenkillä ja sytytämme nuotion ja taiteilemme hodareita. Ei helppoa, mutta ei mahdotonta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suklaasuu

    18. 3. 2014 10.28

  281. hodari.kesällä seurasaareen retkelle

    hodari.kesällä seurasaareen retkelle eväiden kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru

    18. 3. 2014 10.36

  282. Tofusämpylät

    Tofusämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru.k

    18. 3. 2014 11.22

  283. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    18. 3. 2014 11.44

  284. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    18. 3. 2014 11.44

  285. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Brasa

    18. 3. 2014 12.21

  286. Hodari kuulostaa maukkaalta!

    Hodari kuulostaa maukkaalta! Kesällä kalliolle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    18. 3. 2014 12.41

  287. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teme

    18. 3. 2014 13.07

  288. Kasvissyöjälle olisi mieluisin

    Kasvissyöjälle olisi mieluisin tofusämpylä. Olemme suunnitelleet retkeä uuden kotipaikkakuntamme ulkoilupaikkoihin, sillä täällä Oulussa on paljon kauniita puistoja ja ulkoilualueita. Retkelle pukeudutaan mukavasti ja otetaan mukaan kahvia termarissa ja evässämpylät, sekä jotain pientä makeaa herkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Audrey

    18. 3. 2014 14.35

  289. Thaibagel. Kesällä järven/meren

    Thaibagel. Kesällä järven/meren rannalla piknikillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annika

    18. 3. 2014 14.45

  290. banhi mi- sämpylät

    banhi mi- sämpylät ovatr minun makuuni. säästän ohjeen ja pakkaan eväät mukaan suomenlinnaan ensi kesänä. mukaan pyydän mieheni ja perheen tyttäret. vietetään rento hellepäivä herkutellen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttupastilli

    18. 3. 2014 15.15

  291. Vietnamilaiset sämpylät ilman

    Vietnamilaiset sämpylät ilman muuta kokeiluun!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MikaMa

    18. 3. 2014 15.42

  292. Thaibagel kuulostaa herkulliselta!

    Thaibagel kuulostaa herkulliselta! (:

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Milja

    18. 3. 2014 15.47

  293. Thaibagel. Juuri Phuketista

    Thaibagel. Juuri Phuketista tulleena tällä vois fiilistellä vaikka keväisellä terassilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaana Saarenpää

    18. 3. 2014 16.13

  294. Thai

    Thai

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minicat

    18. 3. 2014 16.51

  295. tuollainen hodari maistuisi

    tuollainen hodari maistuisi ulkoilun jälkeen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piaS

    18. 3. 2014 17.46

  296. Thai!

    Thai!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pasd

    19. 3. 2014 12.07

  297. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät maistuisivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapsu

    19. 3. 2014 21.27

  298. thai

    thai

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hef

    19. 3. 2014 21.58

  299. Tofusämpylä on suosikkini.

    Tofusämpylä on suosikkini.
    Ajattelin ensi kesänä tehdä kanoottimatkan ja yhdistää siihen pienen piknikin kauniissa maisemissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JN

    19. 3. 2014 22.26

  300. Mie <3 tofusta

    Mie <3 tofusta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    O

    20. 3. 2014 0.42

  301. Tofu-sämpylä

    Tofu-sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skine

    20. 3. 2014 8.29

  302. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät. retki suuntautuu sohvalle ja elokuvien maailmaan…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jariE

    20. 3. 2014 9.05

  303. Thaibagel, lenkkeilyretki meren

    Thaibagel, lenkkeilyretki meren rantaan termospullon kera olisi todella kiva! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NennaM

    20. 3. 2014 11.08

  304. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät ovat mieleeni vaikka en ole menossa minkäänlaiselle retkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sirppu

    20. 3. 2014 14.51

  305. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät ovat mielenkiintoisimman oloisia, tekee mieli maistaa on niin herkullisen näköisiäkin. Lähtisin ja lähdenkin kevät auringon lämmittäessä nauttimaan sämpylöistä puistoon päivälenkillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MikMik

    20. 3. 2014 14.58

  306. Tofusämpylät. Picnik-reissu puistoon

    Tofusämpylät. Picnik-reissu puistoon kauniilla säällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lara

    20. 3. 2014 18.40

  307. Vietnamilainen sämpylä houkutteleepi.

    Vietnamilainen sämpylä houkutteleepi. Ottaisin evääksi pyöräretkelle peltomaisemiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    L

    20. 3. 2014 20.03

  308. Tofusämpylä pyöräretkelle maalaismaisemiin

    Tofusämpylä pyöräretkelle maalaismaisemiin metsän keskelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JackieG

    20. 3. 2014 20.39

  309. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät olisivat herkullista kevätretkievästä Seurasaareen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tl66

    20. 3. 2014 20.44

  310. mmm thaibagel

    mmm thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    square

    20. 3. 2014 20.53

  311. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät, viikonlopun mökkiretkelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jk85

    20. 3. 2014 21.06

  312. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari olisi paras eväs, koska pidän tulisista herkuista. Retki olisi varmaankin mökille tekemään kevätsiivousta. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    20. 3. 2014 23.05

  313. tofu-sämpylä, hihtoretkelle

    tofu-sämpylä, hihtoretkelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    20. 3. 2014 23.40

  314. Tofu-sämpylän kanssa voisin

    Tofu-sämpylän kanssa voisin mennä veneretkelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    21. 3. 2014 1.10

  315. Thaibagel maistuisi ihan

    Thaibagel maistuisi ihan missä vain

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    21. 3. 2014 1.11

  316. Tofu-sämpylän ottaisin mukaan

    Tofu-sämpylän ottaisin mukaan puutarhaan biknikille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    21. 3. 2014 1.13

  317. Thai-bagel kuulostaa voimakkaimman

    Thai-bagel kuulostaa voimakkaimman makuiselle. Ottaisin mukaan metsäpatikoinnille, nauttisin kannonnokassa kahvin kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    21. 3. 2014 6.39

  318. Minulle sopiva olisi

    Minulle sopiva olisi ainakin thai-bagel, nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lillsmy

    21. 3. 2014 10.42

  319. Thaibagel sopisi retkievääksi

    Thaibagel sopisi retkievääksi vaikka keväiselle pyöräretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuulia

    21. 3. 2014 15.21

  320. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    susku

    21. 3. 2014 15.32

  321. Thai-bagel aamiaiseksi pihan

    Thai-bagel aamiaiseksi pihan puutarhakeinussa keväisestä auringonpaisteesta nauttien! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Erkku

    21. 3. 2014 15.59

  322. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät olisivat hyvät. Retken tekisin lasten ja vaimon kanssa joko lähimetsään tai lasten suosikkipuistoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    21. 3. 2014 19.16

  323. Tekisin tofu-sämpylän mukaan

    Tekisin tofu-sämpylän mukaan retkelle esim. laavulle mentäessä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie88

    21. 3. 2014 20.27

  324. metsään vietnamilaisten sämpylöiden

    metsään vietnamilaisten sämpylöiden kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pentti

    21. 3. 2014 21.21

  325. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät metsäretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shil_82

    21. 3. 2014 22.07

  326. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät vaikuttavat tosi hyviltä. Vaikkapa junamatkalle?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sumi

    21. 3. 2014 23.21

  327. Tofusämpylä! Satoja muita

    Tofusämpylä! Satoja muita arvontoja löytyy tuolta: http://www.kilpailumaailma.com

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Höpönassu

    22. 3. 2014 0.08

  328. Tofu-sämpylä sopisi kasvissyöjälle

    Tofu-sämpylä sopisi kasvissyöjälle sellaisenaan, ihan mille tahansa retkelle tai vaikka töihin evääksi. Myös nuo muut makuyhdistelmät varmaan toimisivat, kun vain jättäisin broilerin lihan pois tai korvaisin jollain muulla. Voisinkin ensi viikolla kokeilla jotain näistä! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hilla

    22. 3. 2014 9.04

  329. Tofu-sämpylä

    Tofu-sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vip

    22. 3. 2014 9.39

  330. Tofusämpylä,retki lasten kanssa

    Tofusämpylä,retki lasten kanssa omaan leikkimökkiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuula

    22. 3. 2014 12.05

  331. Vietnamilainen sämpylä: ottaisin

    Vietnamilainen sämpylä: ottaisin vaikka evääksi töihin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gretchen

    22. 3. 2014 19.43

  332. Menisin metsäretkelle vietnamilaisten

    Menisin metsäretkelle vietnamilaisten sämpylöiden kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tp

    22. 3. 2014 19.44

  333. Tofu -sämpylän kera

    Tofu -sämpylän kera lähtisin luontopolulle vaeltamaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    22. 3. 2014 21.07

  334. Vietnamilaiset sämpylät...tosin jättäisin

    Vietnamilaiset sämpylät…tosin jättäisin kanan siitä pois =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    22. 3. 2014 21.37

  335. Tofu sämpylä

    Tofu sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rontti

    22. 3. 2014 22.55

  336. inkivääri-chili

    inkivääri-chili

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kato

    23. 3. 2014 10.22

  337. tofu-sämpylän ottaisin evääksi

    tofu-sämpylän ottaisin evääksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mini123

    23. 3. 2014 10.35

  338. Thaibagelia tekisi mieli

    Thaibagelia tekisi mieli maistella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maikki

    23. 3. 2014 11.32

  339. Osallistun vain kilpailuun.

    Osallistun vain kilpailuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vesa

    23. 3. 2014 13.13

  340. inkivääri-chili ehdottomasti

    inkivääri-chili ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tai

    23. 3. 2014 13.24

  341. Thaibagel olisi hyvää

    Thaibagel olisi hyvää vaihtelua sianruoka-eineksille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suomimunkkipossu

    23. 3. 2014 14.48

  342. tofu-sämpylä ja tekisin

    tofu-sämpylä ja tekisin retken huvipuistoon ja laittaisin sämpylän väliin kurkkusalaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjaana

    23. 3. 2014 17.04

  343. Kyllä on kaikki

    Kyllä on kaikki maukkaan tuntuisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hilkka Hulttinen

    23. 3. 2014 17.44

  344. vietnamilainen sämpylä

    vietnamilainen sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    23. 3. 2014 17.57

  345. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät.

    Ottaisin mukaan piknikille, marja ja sieni metsään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tartsa

    23. 3. 2014 18.53

  346. Vain 5 minuutin

    Vain 5 minuutin päässä kodistamme sijaitsee näköalapaikka, josta avautuu hieno maisema kotikaupunkiimme. Käymme siellä perheen kanssa usein pienellä piknikillä. Bánh Mi sämpylät olisivat oiva lisä mukaan piknikille, joka toisi hieman pientä luksusta omaan arkemme tohinaan. Täytyy kokeilla… :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ncl79

    23. 3. 2014 21.28

  347. arvonta

    arvonta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kk

    24. 3. 2014 0.30

  348. Tofu-sämpylä. Retki ystävän

    Tofu-sämpylä. Retki ystävän kanssa maalle ja mökille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanni

    24. 3. 2014 9.48

  349. Tofu-sämpylä sopisi koko

    Tofu-sämpylä sopisi koko perheen metsäretkelle mukaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Omppu

    24. 3. 2014 13.24

  350. Bánh mi -

    Bánh mi – keväiselle pyöräilyretkelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fili

    24. 3. 2014 17.47

  351. chili-inkivääri hodari, lasten

    chili-inkivääri hodari, lasten kanssa pilkkiretkelle ja noutiolla lämmitettyjä hodareita välipalaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miksa78

    24. 3. 2014 19.47

  352. Thaibagel on suosikkini.

    Thaibagel on suosikkini. Tekisin keväisen picnikin mieheni kanssa kotikonnuille maalaismaisemaan, jossa ei ole tullut juuri nuoruuteni jälkeen käytyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kapa

    24. 3. 2014 23.41

  353. Kaikki! En ole

    Kaikki! En ole tekemässä eväsretkiä ihan vielä tähän aikaan vuodesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Poro-Joonas

    25. 3. 2014 11.10

  354. Thaibagel sopisi hyvin

    Thaibagel sopisi hyvin piknik-ruokasi! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Faasi

    25. 3. 2014 11.56

  355. Täytetty Vietnamilainen sämpylä!

    Täytetty Vietnamilainen sämpylä! Näyttää ihanalta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jouskala

    25. 3. 2014 12.54

  356. Thaibagel sopisi hyvin

    Thaibagel sopisi hyvin patikkaretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    25. 3. 2014 19.09

  357. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Loli81

    26. 3. 2014 15.35

  358. Minua viehättää Banh

    Minua viehättää Banh mi -sämpylät!
    Ne olisivat herkullisia eväitä, kun tekee pitkän metsäretken viikonloppuna tai käy tarkastamasssa
    missä kunnossa mökki on talven jäljiltä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarja

    26. 3. 2014 20.19

  359. thaibagel on paras

    thaibagel on paras noista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miia

    26. 3. 2014 20.51

  360. Thaibageli maistuisi metsässä

    Thaibageli maistuisi metsässä samoilun lomassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timppa

    26. 3. 2014 22.15

  361. Thaipageli mukaan retkelle

    Thaipageli mukaan retkelle metsän siimekseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu

    26. 3. 2014 22.17

  362. Mökille mukaan inkivääri-chili-dippikastike-hodari.

    Mökille mukaan inkivääri-chili-dippikastike-hodari.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tjm

    27. 3. 2014 0.01

  363. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetyn

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetyn hodarin ottaisin mukaan kevätgangen kävelyreissulle, jos vain kelit soisivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hlj

    27. 3. 2014 0.02

  364. Thaibagel reppuun ja

    Thaibagel reppuun ja Ylöjärvelle haukikala reisuun!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henkka

    27. 3. 2014 9.35

  365. Tofusämpylä

    Tofusämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    27. 3. 2014 12.07

  366. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari, metsäretkelle lasten kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaneli30

    27. 3. 2014 15.25

  367. Ottaisin mukaan BÁNH

    Ottaisin mukaan BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät kun lähden katselemaan kevään heräämistä läheisille pelloille. Sopivasti potkua lämmittämään keväisessä viimassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vinkka

    27. 3. 2014 18.30

  368. eipä mitään

    eipä mitään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juuuuu

    27. 3. 2014 19.20

  369. Thaibagel maistuisi

    Thaibagel maistuisi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Allu

    27. 3. 2014 22.01

  370. Thai Bagel tuntui

    Thai Bagel tuntui hyvältä, syömme aika usein aasialaista ruokaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kake

    27. 3. 2014 23.35

  371. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karolol

    28. 3. 2014 11.30

  372. ottaisin mukaani tofu

    ottaisin mukaani tofu sämpylöitä ja veisin mieheni kanssa ne nautiskelemaan asuntovaunullemme

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T.G

    28. 3. 2014 12.25

  373. Ehdottomasti thaibagel. Veisin

    Ehdottomasti thaibagel. Veisin aurinkoisella kelillä poikaystäväni lähellä sijaitsevaan kauniiseen puistoon eväsretkelle. Poikaystäväni on kaikenlisäksi aasialainen, joten eväsretki aasialaiseen tapaan olisi takuulla mahtava yllätys :)!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nobou

    28. 3. 2014 13.36

  374. BÁNH MI vaikuttaa

    BÁNH MI vaikuttaa kaikista terveellisimmältä, mutta myös maukkaimmalta vaihtoehdolta, sillä rakastan tulista ruokaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aino

    28. 3. 2014 14.22

  375. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari toimii kaikkialla toimistosta uimarantaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    allison

    28. 3. 2014 18.35

  376. Tofu-sämpylät piknikille reppuun.

    Tofu-sämpylät piknikille reppuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vade

    28. 3. 2014 20.24

  377. tofusämpylä

    tofusämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsinen

    28. 3. 2014 22.22

  378. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetyt

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetyt hodarit mukaan rantaretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    utu

    28. 3. 2014 22.33

  379. BÁNH MI. Otan

    BÁNH MI. Otan mukaan rantakallioille ja nautin auringosta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    samu

    29. 3. 2014 0.03

  380. Ihana tofusämpylä!

    Ihana tofusämpylä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    29. 3. 2014 12.17

  381. Thaibagel kyllä kuulostaa

    Thaibagel kyllä kuulostaa houkuttelevalta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jezebel

    29. 3. 2014 14.09

  382. ThaiBagel kuulostaa herkulliselle

    ThaiBagel kuulostaa herkulliselle pikkusuolaiselle eväälle kiirepäivään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lentoemo

    29. 3. 2014 17.37

  383. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    29. 3. 2014 19.17

  384. thaibagel

    thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    speedy

    29. 3. 2014 21.38

  385. tosi maukkailta vaikuttavat

    tosi maukkailta vaikuttavat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    30. 3. 2014 8.25

  386. Thaibagel, mutta ilman

    Thaibagel, mutta ilman currytahnaa!
    Otetaan retkievääksi kun lähetään tutustumaan kävellen Oulujoen rantaan, kunhan ilmat lämpenee.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    oululainen

    30. 3. 2014 11.30

  387. Punainen currymarinaadi

    Punainen currymarinaadi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasu

    30. 3. 2014 12.02

  388. Vietnamilaiset sämpylät lemppari,

    Vietnamilaiset sämpylät lemppari, muutkin kyllä kokeilun arvoisilta kuulostavat. Ihania ohjeita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jeps

    30. 3. 2014 14.22

  389. Vietnamilaiset sämpylät kuulostivat

    Vietnamilaiset sämpylät kuulostivat ja näyttivät herkuilta. Luultavasti teemme kesällä mieheni kanssa polkupyöräretkiä lähiseudulle. Evääksi otamme voileipiä, keksejä ja mehua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    30. 3. 2014 14.53

  390. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    30. 3. 2014 18.21

  391. Thaibageleita aion tehdä,

    Thaibageleita aion tehdä, aiomme tehdä laavuretken Uudenkaupungin Oinassaareen, sinne pääsee autolla ja mukaan lähtee koirakin, on koiran viimeinen reissu meidän kanssa, koira saa lisäksi syödä monta grillimakkaraa ja raikasta vettä otetaan mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aarikka

    30. 3. 2014 19.23

  392. kaikkea jossain vaihees

    kaikkea jossain vaihees

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimmi

    30. 3. 2014 19.32

  393. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari kuulostaa tajuttoman hyvältä jopa mieheni mielestä, joka ei normaalisti perusta erikoisemmista ruoista.
    Meidän piknikki suuntautuu ihan tuohon takapihalle, ja niitä pidetäänkin useampia. Oman pihan rauhaa ei voita mikään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sannep

    30. 3. 2014 21.41

  394. Tofu-sämpylä

    Tofu-sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirri

    30. 3. 2014 23.06

  395. Thaibagel, kulttuuriretken eväshetkeen

    Thaibagel, kulttuuriretken eväshetkeen puistonpenkillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aya

    31. 3. 2014 7.06

  396. Kaikkia olisi kiva

    Kaikkia olisi kiva testata, mutta ennakkoon tuo Vietnamilainen sämpylä kuulostaa herkullisimmalta !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJ85

    31. 3. 2014 7.56

  397. Vietnamilainen sämpylä kuulostaa

    Vietnamilainen sämpylä kuulostaa tosi hyvältä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    31. 3. 2014 9.24

  398. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari olisi itselle ja lapsille sopiva eväs joka sopivasti lämmittäisi kevään ensimmäisellä retkellä merenrantaan katselemaan aaltoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hmi

    31. 3. 2014 9.50

  399. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anski

    31. 3. 2014 12.16

  400. Thaibageli kiinnostaa eniten,

    Thaibageli kiinnostaa eniten, ei taida päästä ensimmäisenä retkelle vaan evääksi työpaikalle. Retkeillessä mökin metsissä tulee useinmiten syötyä niitä tavallisia ruisleipiä, joilla nälkä lähtee ja pysyy poissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    31. 3. 2014 14.19

  401. Nami

    Nami

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    santtu

    31. 3. 2014 15.26

  402. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siperia

    31. 3. 2014 15.26

  403. Hodari....

    Hodari….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tema

    31. 3. 2014 16.21

  404. Vietnamilaiset sämpylät näyttävät

    Vietnamilaiset sämpylät näyttävät mahtavilta, kunhan ne valmistaisi gluteenittomaan sämpylään. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelilehti

    31. 3. 2014 16.59

  405. Thaibagel voisi olla

    Thaibagel voisi olla sopivan ruokaisa vaikka valokuvausretkelle luontoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laulurastas

    31. 3. 2014 21.07

  406. Thaibagel

    Thaibagel

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aasialaisen ruoan ystävä

    31. 3. 2014 21.08

  407. Thaibagel, metsäretki

    Thaibagel, metsäretki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    31. 3. 2014 21.20

  408. Vietnamilainen sämpylä on

    Vietnamilainen sämpylä on paras vaihtoehto piknikille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vesku

    31. 3. 2014 21.59

  409. tofu sämpylä

    tofu sämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kepu

    1. 4. 2014 1.46

  410. Vietnamilaiset sämpylät ottaisin

    Vietnamilaiset sämpylät ottaisin onkiretkelle mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RMR

    1. 4. 2014 6.37

  411. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    1. 4. 2014 8.31

  412. Tofu-sämpylää kiinnostaisi kokeilla

    Tofu-sämpylää kiinnostaisi kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamina

    1. 4. 2014 9.25

  413. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jameva

    1. 4. 2014 11.08

  414. Tofusämpylä

    Tofusämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukkanen

    1. 4. 2014 11.22

  415. Aasialaisia makuja maistamaan.

    Aasialaisia makuja maistamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sannikas

    1. 4. 2014 11.48

  416. Thaibagelia hietsun rantaan.

    Thaibagelia hietsun rantaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meisseli

    1. 4. 2014 12.41

  417. Tofu-sämpylä. Rannalle voisi

    Tofu-sämpylä. Rannalle voisi mennä ihmettelemään jäiden lähtöä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    1. 4. 2014 13.10

  418. Tuo, mihin tuli

    Tuo, mihin tuli broileria täytteeseen: on ruokaisa eväs. Voisi mennä pitkälle kävelyretkelle perheen kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    1. 4. 2014 13.59

  419. Thai bagel olis

    Thai bagel olis hyvä retkieväs nuotiolla, teen kanssa nautittuna

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sisko

    1. 4. 2014 15.14

  420. Thaibagelin kanssa kevätlämpimänä

    Thaibagelin kanssa kevätlämpimänä päivänä lintubongausretkelle….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miiu

    1. 4. 2014 15.55

  421. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu82

    1. 4. 2014 15.57

  422. Kevään ekalle piknikille

    Kevään ekalle piknikille tofu sämpylöitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peppi

    1. 4. 2014 18.17

  423. Hodari...sopii vaikka mille

    Hodari…sopii vaikka mille reissulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    1. 4. 2014 18.33

  424. Tofusämpylä olisi minulle

    Tofusämpylä olisi minulle paras vaihtoehto, sillä olen kasvissyöjä. Seuraavaksi aion tehdä retken Viikin Arboretumiin katsomaan kevään tuloa. Evääksi otan uunituoreita sämpylöitä ja kuumaa kaakaota.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansku

    1. 4. 2014 18.39

  425. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät maistuisivat varmasti tuohon lähimetsään tehtävän reippailun lomassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kka1968

    1. 4. 2014 22.45

  426. Thaibagel. Se kuulostaa

    Thaibagel. Se kuulostaa aivan täydelliseltä retkieväältä mukaanotettavaksi keväthangille. Se toimisi erinomaisesti pitkällä pilkkireissulla, mutta myös mökkirannassa nuotion ääressä kevätauringosta nauttien.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teresa Savolainen

    2. 4. 2014 3.32

  427. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät sekä tuo hodari

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teukka

    2. 4. 2014 4.08

  428. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari
    vaikuttaa ihan makosalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    2. 4. 2014 4.18

  429. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari
    vaikuttaa ihan makosalta
    (ja osoitekin ihan oikein)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    2. 4. 2014 4.19

  430. Thaibagel sopii evääksi

    Thaibagel sopii evääksi metsäretkelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timppa

    2. 4. 2014 5.48

  431. Thaibagel sopii piknikille.

    Thaibagel sopii piknikille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    2. 4. 2014 6.43

  432. hodari metsäretkelle

    hodari metsäretkelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    north

    2. 4. 2014 7.41

  433. tofusämpylät,mökille tarkastamaan talven

    tofusämpylät,mökille tarkastamaan talven tuhoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    2. 4. 2014 7.48

  434. Vietnamilaiset sämpylät

    Vietnamilaiset sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mindy

    2. 4. 2014 8.11

  435. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät. Vaikka ihan vain lähimetsään retkelle mukaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mrs kelso

    2. 4. 2014 8.40

  436. Vietnamilaiset sopis evääksi

    Vietnamilaiset sopis evääksi töihin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    2. 4. 2014 9.29

  437. Tofu-sämpylä retkelle mukaan

    Tofu-sämpylä retkelle mukaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meeri

    2. 4. 2014 10.29

  438. Thaibageli maistuisi.

    Thaibageli maistuisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    2. 4. 2014 11.18

  439. Kaikki vaihtoehdot kuulostavat

    Kaikki vaihtoehdot kuulostavat herkullisilta mutta koska olen kovin ihastunut inkivääriin, valitsisin inkivääri-chili hodarit. Nämä hodarit mussuttaisin Nuuksion metsissä, kallion nokassa istuen luontoa ihmetellen. Saattaisin ottaa isoveljen matkaan mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    2. 4. 2014 11.25

  440. Vietnamilaiset sämpylät sekä

    Vietnamilaiset sämpylät sekä hodari

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muumio

    2. 4. 2014 13.45

  441. thai bagel!! tuota

    thai bagel!! tuota on pakko koikeilla! omalla parvekkeella joku vapaa-sunnuntai auringon paistaessa keväästä nauttien

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nora

    2. 4. 2014 14.59

  442. Tofusämpylä.

    Tofusämpylä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Asa

    2. 4. 2014 15.35

  443. tofusämpylä kohta korvasienimetsään

    tofusämpylä kohta korvasienimetsään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepjep

    2. 4. 2014 16.35

  444. thaibagel olis lemppari

    thaibagel olis lemppari ja voisin tehdä retken johonkin metsään, järven rannalle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -jj

    2. 4. 2014 17.05

  445. Tofusämpylä.lähtisin katselemaan kevään

    Tofusämpylä.lähtisin katselemaan kevään muuttolintuja suolle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla vm66

    2. 4. 2014 18.17

  446. Tofu-sämpylä kevään ensimmäiselle

    Tofu-sämpylä kevään ensimmäiselle mökkireissulle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emily

    2. 4. 2014 18.55

  447. tofu täytteinen kiinnostais,

    tofu täytteinen kiinnostais, en ole koskaan maistanut Tofua, mutta tässä kokonaisvaikutelma oli herkullinen, mausteineen. Kesällä Suomenlinnana retkelle ottaisin mukaan Tofu sämpylöitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lerttu

    2. 4. 2014 19.26

  448. Thaibagel selvästi herkullisin.

    Thaibagel selvästi herkullisin. Vaikkapa mukavaan illanviettoon kaverien kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJ

    2. 4. 2014 20.11

  449. 1 vaihtoehto paras

    1 vaihtoehto paras ehdottomasti. Veisin rakkaani mökille ja evääksi saunailtaan kesällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inkku

    2. 4. 2014 20.12

  450. Thaibakel Parvekkeelle.

    Thaibakel Parvekkeelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kariet

    2. 4. 2014 20.25

  451. Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty

    Inkivääri-chili dippikastikkeella höystetty hodari

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    allison

    4. 4. 2014 5.00

  452. tofusämpylä

    tofusämpylä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tap

    4. 4. 2014 6.34

  453. Thai bagel vaikuttaa

    Thai bagel vaikuttaa olevan meikäläisen makuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    node

    4. 4. 2014 10.53

  454. Tofusämpylän, koska en

    Tofusämpylän, koska en syö lihaa. Lähtisin piknikille jonnekin rannalla (ainakin kesemmällä).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Murmeli

    4. 4. 2014 17.23

  455. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät vaikkapa lounastauolla työpaikan terassilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anne69

    4. 4. 2014 22.42

  456. BÁNH MI -täytetyt

    BÁNH MI -täytetyt vietnamilaiset sämpylät , metsäretkellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    5. 4. 2014 17.55

  457. Valitsisin thaibagelin ja

    Valitsisin thaibagelin ja söisin sen puistossa keväisen raikkaassa säässä! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Erccu

    5. 4. 2014 20.23

  458. Thai Bagelia haluan

    Thai Bagelia haluan kokeilla, vaikuttaa hyvältä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanne

    5. 4. 2014 20.28

Kirjoita kommentti