Umami muualla Facebook

Julkaistu 9. 4. 2018 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat Mervi Melasniemi Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Chilinen liha-papu-juurespata

Kun katsot tätä ohjetta, älä pelästy ainesten määrää. Jos sinulla ei ole kaikkea kotona, karsi sellaiset pois ja korvaa sellaisella, mitä kaapistasi löytyy. Pääainekset löytyivät edullisesti Lidlistä.

Naudanlihasuikaleet sain 10 eurolla (5 euro/500 gramman paketti) ja possunlihakuutiotkaan eivät paljoa maksaneet. Muutkin aineet joitakin mausteita lukuun ottamatta löytyivät samasta kaupasta. Padasta tuli todella maukasta, chorizosalamikin toimi mausteen tapaisesti. Chiliä jokainen lisätköön makunsa mukaan tai, ellei chilistä välitä, sen voi jättää poiskin.




Pataruoan voi valmistaa vaikka arki-iltana, jolloin ruokaa on 4-henkiselle perheelle ainakin seuraavaksi kahdeksi päiväksi, mutta viikonloppuna sen tekemiseen on enemmän aikaa. Pienemmässä perheessä pataa voi pakastaa useammassa erässä, niin on, mistä ottaa sellaisina päivinä, kun ei jaksa tai ehdi laittaa ruokaa. Pata on myös hyvä vierastarjottava. Siitä riittää ainakin kahdeksalle hengelle. Me teimme tämän ruoan yhdessä mieheni kanssa ja totesimme taas kerran, että on rentouttavaa ja hauskaa tehdä ruokaa yhdessä viikonloppuisin.

Chilinen liha-papu-juurespata

1 kg possunlihakuutioita
1 kg naudanlihasuikaleita

Paistamiseen

voita
rypsiöljyä

Pataan

100 g chorizosalamia ohuiksi viipaleiksi leikattuna
1 tlk (410/255 g) kidneypapuja valutettuna ja huuhdottuna
2 sipulia kuutioina
5 valkosipulinkynttä paloiteltuna
1 iso porkkana kuutioituna
1 palsternakka kuutioituna
1 punainen paprika kuutioituna
3 dl kylmää vettä
1 1/2 rkl vehnäjauhoja tai Maizenaa tummille kastikkeille
3 lihaliemikuutiota, ei suolatonta
3 rkl tomaattipyreetä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
chilihiutaleita maun mukaan
1/2 rkl paprikajauhetta
1 rkl oreganoa
1/2 rkl timjamia
1 rkl fenkolinsiemeniä murskattuna
3 laakerinlehteä
mustapippuria myllystä
1 tl mineraalisuolaa, esim. Jozo
1 1/2 rkl sokeria
tuoreen timjamin oksia

Ruskista lihat erissä ja pane pataan. Lisää pataan chirizosalami-viipaleet ja valutetut, huuhdotut pavut. Lisää kuutioidut sipulit ja kasvikset. Mittaa kylmä vesi pannulle tai kattilaan. Sekoita jauhot tasaisesti joukkoon ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita veteen liemikuutiot, tomaattipyree ja -murska sekä mausteet. Sekoita ja anna kiehua parise minuuttia. Kaada seos pataan ja sekoita lihan joukkoon. Lisää pinnalle tuoreen timjamin oksia. Nosta kannella suljettu pata 175-asteisen uunin alaosaan. Anna kypsyä 1 tunti, ja aseta uunin lämpö 150-asteiseksi noin 45 minuutiksi, kokeile lihan mureutta. Poista valmiin ruoan päältä timjamin oksat ja lisää hienonnettua lehtipersijaa ennen tarjoilua. Tarjoa ruskean, pitkäjyväisen riisin ja salaatin kanssa. Jos pataa jää, tarjoa sitä seuraavana päivänä vaikka pehmeiden tacojen täytteenä salaatin ja ranskankerman kanssa.

Emaloitu valurautapata on aivan loistava ruoanlaitossa. Vaikka padan reunoille ja kannen sisäpintään roiskuu lientä, pata puhdistuu helposti astianpesuaineella ja vedellä. Liha mureutuu hyvin pitkän kypsennysajan ansiosta ja maut tasapainottuvat herkulliseksi harmoniaksi. Vaikka padat ovat kalliita, pataan kannattaa investoida.


Aiheet: , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti