Umami muualla Facebook

Julkaistu 8. 6. 2018 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat /kuva Mervi Melasniemi Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Halloumi-salaatti

Kesä on salaattien aikaa. Moni kasvattaa itse salaattinsa joko keittiöpuutarhassaan, parvekkeellaan tai viljelypalstallaan, ja mikä ihanaa, salaattien valmistamisessa voi käyttää mielikuvitustaan mielinmäärin.

Halloumi-juustosta on tullut Feta-juuston ja mozzarellan ohella suosittua salaateissa. Siitä voit valmistaa yksinkertaisen, ruokaisan salaatin. Varsinkin kuumana päivänä hikoiltaessa juuston ja oliivien suolaisuus toimivat hyvin.

Halloumi-salaatti

2 annosta

6 viipaletta Halloumi-juustoa
pieni loraus oliiviöljyä
4 isoa, kypsää tomaattia
muutamia kirsikkatomaatteja
pala kurkkua
muutamia oliiveja
suolaa ja mustapippuria myllystä
tuoretta basilikaa tai minttua

Kastike

2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
2 tl juoksevaa hunajaa

Huuhtele Halloumi-juusto kylmällä vedellä liian suolan poistamiseksi ja taputtele kuivaksi talouspaperilla. Viipaloi juusto. Kaada vähän oliiviöljyä pannulle ja lisää Halloumi-viipaleet ruskistumaan. Kun olet ruskistanut juustopalat molemmin puolin, nosta ne lautaselle odottamaan. Huuhtele vihannekset. Lohko tomaatit ja kuutioi kurkku. Kokoa salaattiannokset keoiksi isoille lautasille. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää paistetut Halloumi-viipaleet ja basilikan- ja/tai mintunlehtiä. Sekoita kastike ja kaada salaateille. Tarjoa salaatin kanssa tuoretta, rapeakuorista leipää.


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti