Helposti herkkua perunasta
Perheen arkeen ja viikonloppuunkin tuovat suurta helpotusta kätevät, valmiiksi maustetut perunatuotteet. Niistä loihdit käden käänteessä maukkaan lisäkkeen vaikka grillatulle lihalle tai makkaralle.
Mummon TexMex-maustetut Parilaperunat on valmistettu puhtaasta suomalaisesta perunasta. Valmiiksi maustetut, poimutetut reilun kokoiset perunaviipaleet sopivat hyvin valmistettavaksi grillissä, pannulla, uunissa tai vaikkapa parilapannulla.
Parilaperunat ovat maistuva lisäke grilliruokien ja kasviksien rinnalla ja sopivat myös mausteisiin vuoka- ja pataruokiin. Kokeile myös dipattavaksi illanistujaisiin. Herkullista perunaa nopeasti ja helposti!
Mummon Aidot TexMex-maustetut Parilaperunat 750g
Ainekset
Peruna, riisijauho, suola, mausteseos (suola, valkosipuli, paprika, glukoosi, chilipippuri, mustapippuri, cayennepippuri, valkopippuri, basilika, luontainen savuaromi, juustokumina, oregano, inkivääri, paakkuuntumisenestoaine E551)
Valmistusohje
Pannulla Kuumenna 1 rkl margariinia tai öljyä pannulla. Kaada jäiset perunat pannulle ja paista 5-7 minuuttia.
Uunissa Levitä jäiset perunat leivinpaperin päälle pellille ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 45-50 minuuttia. Uunissa grillivastuksilla kypsennys noin 10 minuuttia.
Grillissä Foliossa noin 15 minuuttia tai ritilän päällä noin 10 minuuttia.
Parilalla Sivele parilan pintaa hieman öljyä. Kaada perunat pussista kuumalle parilalle ja paista perunoita välillä käännellen 5-10 minuuttia.
Säilytys ja säilyvyys
Pakastelämpötilassa ( -18 C) 2 kk parasta ennen-päiväyksen jälkeen
Jääkaapin pakasteosassa (- 6 C) 5 vrk
Jääkaapissa (n. +5 C) 2 vrk
Huoneenlämmössä 0,5 vrk
Ravintoarvo/annos/ 250g
Energiaa/Energi 158 kcal
Proteiinia/Protein 4g
Hiilihydraattia/Kolhydrat 33g
Rasvaa/Fett 0,8g
Parilaperunat ja kanavarras tomaatti-ananassalsan kera
n.100g/annos Mummon TexMex-maustettua Parilaperunoita
1 broilerin rintafilee
1 iso herkkusieni lohkottuna
2 punaista jalapenoa
2 punaista kirsikkatomaattia
suolaa
mustapippuria myllystä
Salsa
2 tomaattia
40 g tuoretta ananasta pieneksi kuutioituna
1 kevätsipulin varsi pieneksi hakattuna
1 punainen jalapeno (poista siemenet) hienonnettuna
½ limetin mehu
suolaa
korianterin lehtiä
Paista broilerin rintafilee öljyssä kypsäksi. Leikkaa filee reiluiksi paloiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda herkkusienilohkot kuumalla pannulla. Paista parilaperunat öljy-voiseoksessa. Mausta suolalla ja pippurilla. Asettele perunat lautaselle. Kokoa varras haluamallasi tavalla ja aseta se perunoiden päälle.Viimeistele annos tomaatti-ananassalsalla, koristele korianterin lehdillä. Valmista salsa. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa. Tee tomaatteihin ristikkäiset viillot ja kasta ne kiehuvaan veteen n 30 sekunnin ajaksi. Nosta tomaatit hetkeksi jäähtymään ja poista niistä kuori. Lohko tomaatit ja poista sisus. Kuutioi tomaatit pieneksi. Sekoita ananaskuutiot, tomaattikuutiot, silputtu kevätsipuli, jalapeno ja limetin mehu keskenään. Mausta suolalla.
Lisää ruokaohjeita osoitteesta www.mummon.fi



Peruna on perusruokaamme.Itse
Peruna on perusruokaamme.Itse en tulisi juttuun liki päivääkään ilman perunaa muodossa tai toisessa.
Peruna on hyvää grillissä viipaloituna ja siitä saa lisuketta muun grillattavan oheen.
LyPiTe
5. 6. 2009 17.30
Meillä on testattu
Meillä on testattu Parilaperunoita sähkögrillin “parila”osan päällä. Eivät valitettavasti oikein onnistu, lopputulos on lähinnä nahkean sitkeä eikä rapsakka. Pitää kokeilla vielä kunnon hiiligrillissä!
Pippa
8. 6. 2009 20.47