Umami muualla Facebook

Julkaistu 29. 5. 2019 Teksti Mervi Sandbacka, kuvat Mervi Sandbacka Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Iloinen salaatti kahdelle

Meillä yritetään nyt keventää syömistä ja hankkia lihaskuntoa salilla ja ulkoilla riittävästi. Kasvisten syönti on meillä suomalaisilla melko heikkoa, niin meilläkin, vaikka niiden terveellisyydestä ei ole epäilystäkään. Nyt koetamme parantaa siinäkin suhteesa. Innostuin tekemään kunnon pääruokasalaatit, joissa kasvisten lisäksi on kevyttä broileria ja Feta-juustoa. Keventäjän salaatin täytyy olla sen verran reilun kokoinen, ettei nälkä tai napostelunhalu yllätä koko iltana. Toivottavasti ohjeeni innostaa sinuakin.

Keventäjän salaatti

1 pkt (450 g) broilerin maustamattomia fileesuikaleita
tilkkanen rypsiöljyä paistamiseen
1 tl currya
1/4 tl mineraalisuolaa
pieni tilkka soijakastiketta
mustapippuria myllystä
puolet luomujäävuorisalaattikerästä
100 g Feta-juustoa
muutama pieni luumutomaatti
pala kurkkua
3 eri väristä porkkanaa
tuoretta basilikaa

Kastikkeeksi

tilkka rypsiöljyä
vaaleaa viinietikkaa
mustapippuria myllystä

Kuumenna öljyä pannulla ja lisää broilerin fileesuikaleet pannulle paistumaan. Kääntele fileesuikaleita ja anna niiden kypsyä. Lisää sitten mausteet ja sekoita hyvin. Jatka paistamista pienemmällä lämpötilalla ja hauduta kannen alla kypsäksi.
Irrota jäävuorisalaatinpuolikkaan lehdet salaattilinkoon ja lisää kulhoon kylmä vesi. Huuhdo salaatti, valuta vesi ja linkoa hyvin. Revi salaatinlehdet kahdelle syvälle lautaselle. Murenna Feta-juusto annoksille. Pese tomaatit ja kurkunpala. Halkaise tomaatit ja paloittele kurkku. Lisää tomaatit ja kurkunpalat salaateille. Kuori porkkanat ensin ja vedä sitten kuorimaveitsellä suikaleita salaateille. Lisää tuoretta basilikaa ja lisää salaateille kastikkeeksi vähän rypsiöljyä sekä viinietikkaa ja rouhi mausteeksi vielä mustapippuria.

Ainekset löytyivät Lidlistä, joten salaatin ainekset olivat edulliset.


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti