Umami muualla Facebook

Julkaistu 29. 9. 2018 Teksti Mervi Sandbacka, kuvat Sakari Majantie 8 kommenttia Ruoka ja juoma

Lindströminpihvit – syksyn klassikkoruoka

Punajuuret ovat nyt meheviä ja nopeasti kypsyviä. Valmistan niistä monenlaisia maukkaita ruokia. Lindströminpihvit on yksi omista syyssuosikeistani.

Maustan taikinan kirpeillä kapriksilla ja lisäkkeeksi paistan runsaasti punasipulia. Sekoitan raikkaan ja kevyen kermaviilikastikkeen pihvien seuraan ja teen pehmeän ja makoisan perunamuusin. Myös syksyisen menun uunijuurekset maistuvat Lindströmin pihvien kanssa. Hunajalla makeutettu puolukkasurvos tai punaherukkahyytelö ovat pirteä lisä pihveille.






Lindströminpihvit ja kermaviilikastike

4 hengelle

2 keskikokoista, tuoretta punajuurta
1 sipuli, rasvaa paistamiseen
2 dl maitoa, ruokakermaa tai kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
2 munaa
600 g sika-nautajauhelihaa
1 tlk (50/35 g) kapriksia
2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
rasvaa paistamiseen

Lisäksi

2-3 isohkoa punasipulia
2 rkl tummaa balsamietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria myllystä
rasvaa paistamiseen

Kermaviilikastike

1 prk kermaviiliä
1 rkl sitruunamehua
2 rkl tuoretta oreganoa tai timjamia tai
1 tl kuivattua yrttimaustetta
1 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Tarjoiluun

perunamuusia ja puolukkasurvosta

Kuori ja raasta punajuuret. Kuori, hienonna ja paista sipuli. Siirrä punajuuriraaste ja sipuli kulhoon. Lisää kulhoon maito, ruokakerma tai kermaviili ja sekoita joukkoon korppujauhot. Anna korppujauhojen turvota muutaman minuutin ajan. Lisää kulhoon kaikki loput ainekset. Sekoita taikina hyvin. Kuumenna rasvaa isolla pannulla. Muotoile jauhelihataikinasta reilun kokoisia, paksuhkoja pihvejä ja pane pannulle paistumaan. Vähennä lämpöä ja anna pihvien ruskistua ja kypsyä. Pidä pihvit lämpöisinä esim. alumiinifolion alla, kunnes olet paistanut kaikki pihvit. Voit kypsentää pihvit vaihtoehtoisesti myös uunipannulla, 200 asteessa noin 25 minuuttia. Kuori, halkaise ja viipaloi punasipulit ja paista pehmeäksi rasvassa pannulla. Mausta ja anna hautua pehmeäksi. Sekoita kermaviilikastike. Valmista perunamuusi esim. pakastemuusiaineksesta. Tarjoa lisäksi vaikka puolukkasurvosta.


Aiheet: , , , , , ,

8 kommenttia

  1. Kiitos, kun muistutit.

    Kiitos, kun muistutit. En olekaan pitkään aikaan käyttänyt punajuuria. Taisi olla viime jouluna viimeksi. – Onneksi nykyään saa melkein kaikkia maitotuotteita myös kokonaan laktoosittomina,joten meikäläinenkin voi tehdä näitten ohjeitten mukaan. Aikaisemmin on tarvinnut vähän sovellella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    8. 9. 2008 19.05

  2. Aivan parasta ruokaa!

    Aivan parasta ruokaa!
    Kiitos tosiaan muistutuksesta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Risu

    14. 8. 2009 10.27

  3. Tuoretta punajuurta- mielenkiintoista

    Tuoretta punajuurta- mielenkiintoista .Olen aina keittänyt aikaisemmin….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sis

    15. 8. 2009 10.05

  4. Sika-nauta jauhelihaa, etikkapunajuuria,

    Sika-nauta jauhelihaa, etikkapunajuuria, soya-kastiketta, suola, pippuri, korppujauho. Ja siinä se. Sinne sika-nauta jauhelihan joukkoon.

    Lisäksi paistettua sipulia, keitinperunaa ja mahd. ruskeaa kastiketta.

    Perinne varma hyvä-

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pelkistetty lindström

    16. 4. 2014 21.36

    • Muotoile pihvit ja

      Muotoile pihvit ja laita uuniin leivinpaperin päälle n. 200 astetta, min 30 min. Ei tartte eispaistaa. Ruskee pinta tulee uunissa. Helppoa ja hyvää.
      Yksinkertaisilla mausteilla parasta. Lisäksi kukin voi hifistellä tyylillään.

      Vastaa kommenttiin

      Kirjoittanut

      pelkistetty lindström

      16. 4. 2014 21.42

  5. Varmasti hyvää!

    Varmasti hyvää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mervi Melasniemi

    16. 4. 2014 21.47

  6. Hyvä muistutus sapuskasta

    Hyvä muistutus sapuskasta juuri nyt, koska kasvimaa pullollaan punajuuria ja pakastimessa vielä muutamia kiloja viimevuotista hirvijauhelihaa! Pitänee tehdä piffejä ja laittaa ne sitten pakkaseen …jos kerkeävät sinne asti!, epäilen etteivät kerkeä….:D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hyvä muistutus!

    23. 9. 2014 21.40

Kirjoita kommentti