Umami muualla Facebook

Julkaistu 6. 8. 2018 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat Mervi Melasniemi Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Lohta ja risottoa

Rasvaista kalaa pitäisi syödä ainakin pari kertaa viikossa. Kala voi olla lohta, kirjolohta, silakkaa, silliä, tuoretta tonnikalaa, makrillia tms. Rasvaiset kalat sisältävät D-vitamiinia ja hyviä rasvahappoja, jotka suojaavat sydäntä sekä valtimoita. Kalalle allergiset saavat samat hyödyt parhaiten kalanmaksaöljystä.






Lohta ja risottoa

2 annosta

2 palaa lohi- tai kirjolohipalaa
suolaa
mustapippuria myllystä
rypsiöljyä
1 ps juustorisottoainesta
1 pkt parmesaanijuustoa
öljyyn säilöttyä aurinkotomaatti-kaprissekoitusta
1 sitruuna
tuoreita mintun- ja salvianlehtiä

Mausta lohipalat suolalla ja pippurilla. Kuumenna öljyä pannulla ja nosta lohipalat pannulle nahka alaspäin. Paista keskilämmöllä molemmin puolin kypsiksi. Lohen paistuessa, mittaa kattilaan 5 1/2 dl kylmää vettä ja sekoita risottoaines veteen. Kun seos alkaa kiehua, vähennä lämpöä ja anna risoton kypsyä kannen alla 15 minuuttia tai vähän pidempään, kunnes koostumus ei ole liian vetinen. Risoton kuuluu olla hyvin pehmeää. Raasta risoton joukkoon parmesaania ja höylää muutamia ohuita lastuja juustosta annoksen viimeistelyyn. Kokoa annokset lautasille, lisää aurinkotomaatit ja yrttejä.

Pssst! Lidlissä on erinomainen risottoseos, josta riittää vähintään kahdelle. Makuja ovat, juusto, sieni ja vihreä parsa. Tänä kesänä olen käyttänyt niitä mökillä ja hyvin ovat maistuneet kaikille. Juusto- ja sienirisotot ovat omia suosikkejani. Yllä olevan annoksen juustorisottoon lisäsin kuivattuja suppilovahveroita.


Aiheet: , , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti