Umami muualla Facebook

Julkaistu 8. 8. 2012 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat Sami Repo 494 kommenttia Ruoka ja juoma

Maukkaat ja ruokaisat salaatit Arvottu

Monet ovat jo palanneet lomiltaan, ja on aika miettiä tarkemmin ruokailutottumuksiaan. Lautaselle on hyvä saada paljon tuoreita kasviksia, mikä elokuussakin on helppoa. Hyvin kootut salaatit vievät nälän, mutta eivät ole liian tuhteja, ja maukas kastike kruunaa salaatin. Salaatti on myös helposti mukana kuljetettava eväsruoka.










Bombaysalaatti

1 annos

1 broilerin rintafilee
2 tl Spice Up! Mieto Currytahnaa
2 tl öljyä
n. 1 dl punaisia linssejä (säilyke)
n. 1 dl kikherneitä (säilyke)
½ punasipulia viipaloituna
1 rkl Spice Up! Mangochutneyta
1 tl Spice Up! Limepikkelsiä
1 rkl rusinoita
1 rkl cashewpähkinöitä paahdettuna
herneenversoja
minttua
salaattia

Jogurttikastike

½ dl maustamatonta jogurttia
2 tl Spice Up! Mietoa Currytahnaa
½ tl garam masalaa
½ tl jeeraa
2 tl hunajaa

Kuumenna pannulla öljyä ja currytahnaa. Paista broileri pannulla kypsäksi. Asettele salaatin aineet lautaselle ja sekoita kastikkeen aineet keskenään. Tarjoa salaatin kanssa halutessasi naanleipää.

Grillattu broilerisalaatti

4 annosta

4 broilerin rintafileetä
3 rkl soijakastiketta
2 ruukkua salaattia
1 ruukku rucolaa
1 ruukku basilikaa
8 vihreää parsaa kypsennettynä ja paloiteltuna
10 retiisiä
1-2 tuoretta chiliä

Kastike

6 rkl Spice Up! Thai Kalakastiketta
6 rkl limettimehua
2 rkl sokeria

Tarjolle

2 dl Spice Up! Inkivääri-chili dippikastiketta tai Spice Up! Keltaista Chilikastiketta

Marinoi broileria soijassa noin 30 minuuttia. Grillaa fileet ja anna levätä hetki peitettynä. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Viipaloi liha ja laita viipaleet kastikkeeseen maustumaan. Asettele salaatti, rucola, basilika ja parsa tarjoiluvadille. Viipaloi retiisit ja chilit, lisää salaattiin. Lisää broileri kastikkeineen salaattiin. Tarjoa salaatin kanssa Spice Up! Keltaista Chilikastiketta, Inkivääri-chili- tai Mango-chilidippikastiketta.

Lämmin chilinuudelisalaatti

4 annosta

2-3 kerää Wok’n Roll Chilinuudelia
1 rkl öljyä
300 g ulkofileetä tai mureaa naudanpaistia viipaloituna
2 tl Spice Up! Valkosipulitahnaa
2 tl Spice Up! Inkivääritahnaa
1 porkkana paloiteltuna
pala kesäkurpitsaa paloiteltuna
1 punasipuli viipaloituna
(1 punainen chili paloiteltuna)
1 rkl seesaminsiemeniä
pippuria ja suolaa

Kastikkeeksi

1 dl Spice Up! Makeaa Thai Chilikastiketta

Tarjolle

limettilohkoja

Taita nuudelikerät kahteen osaan. Keitä nuudeleita runsaassa vedessä 3-5 minuuttia välillä sekoittaen. Valuta ja huuhtele halutessasi. Kaada nuudelit salaattikulhoon. Kuumenna pannussa öljy ja ruskista lihaviipaleet molemmin puolin. Lisää pannuun valkosipuli- ja inkivääritahna sekä porkkana, kesäkurpitsat, sipuli, chili ja seesaminsiemenet. Paista sekoitellen muutaman minuutin ajan. Kumoa seos kulhoon nuudelien päälle ja mausta pippurilla ja suolalla sekä makealla chilikastikkeella.

Ohjeet ja kuvat Fine Foods Oy, www.finefoods.fi

Arvonta

Arvomme syyskuun alussa kaikkien kommentoineiden kesken kolme Fine Foodsin lahjoittamaa tuotepakettia, joissa on Spice Up! Mieto Currytahna, Spice Up! Makea Mangochutney ja Spice Up! Limepikkelsi.

Syötkö paljon salaatteja? Mikä on suosikkisalaattisi ja salaatinkastikkeesi?

Arvonnassa voittivat Riikka, Lisbe ja Milou. Lämpimät onnittelut!

Aiheet: , , , , ,

494 kommenttia

  1. Syön päivittäin salaattia.

    Syön päivittäin salaattia. Suosikkejani ovat Waldorf-salaatti ja sienisalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirhe

    9. 8. 2012 5.30

  2. Salaattia,syö! Waldorf ja

    Salaattia,syö! Waldorf ja “kesäsalaatti”.(tomaatti,kurkku,salaatti…niin,kerma kastike)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kissa

    9. 8. 2012 6.44

  3. Syön aika paljon

    Syön aika paljon salaatteja. Suosikkisalaattini vaihtelevat, salaatinkastikkeeksi riittää oliiviöljy ja balsamietikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kartsa

    9. 8. 2012 8.18

  4. Syön paljon salaattia.

    Syön paljon salaattia. Salaatinlehtiä, tomaattia, kurkkua, purjoa, kesäkurpitsaa, fetajuustoa, ei salaattikastiketta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kalpa

    9. 8. 2012 9.06

  5. Syön silloin tällöin,

    Syön silloin tällöin, caesar-salaatti taitaa olla ykkönen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    9. 8. 2012 12.15

  6. päivittäin..kaali-porkkana-punasipulisalaatti

    päivittäin..kaali-porkkana-punasipulisalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    9. 8. 2012 15.32

  7. syön suosikkini on

    syön suosikkini on ceasarsalaatti ja salaattikastike suosikki on valkosipulikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    9. 8. 2012 17.31

  8. silloin tällöin... kreikkalainen

    silloin tällöin… kreikkalainen salaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mliisa

    9. 8. 2012 17.39

  9. syön usein salaatteja

    syön usein salaatteja ja vaihtelen sisältöjä vuodenajan ja kaapin sisällön mukaan. kokeilen omia oivalluksia jotka usein yllättävätkin positiivisesti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eemari

    9. 8. 2012 17.56

  10. syön paljon salaatteja,

    syön paljon salaatteja, vaihdellen vuodenaikojen mukaan, salaatinkastikkeena vain öljy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    9. 8. 2012 22.13

  11. Enemmän pitäisi syödä.

    Enemmän pitäisi syödä. Kinkku-makaronisalaatti on herkkua kermaviilikastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mandariini

    10. 8. 2012 9.21

  12. Liian vähän

    Liian vähän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Italo

    10. 8. 2012 15.06

  13. Aivan liian vähän,

    Aivan liian vähän, kreikkalainen salaatti on suosikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamina

    10. 8. 2012 15.06

  14. lähes päivittäin tulee

    lähes päivittäin tulee syötyä ainakin lisäke salattia, teen usein myösjotain ruokaisempaa salattia pääruuaksi. salatin kastikkeita vaihtelen raaka-aineinen mukaan. sinappinen kastike on kumminkin suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna-mari

    10. 8. 2012 19.52

  15. Useamman kerran viikossa,

    Useamman kerran viikossa, yleensä laitan salaattiin tomaattia, kurkkua ja jäävuorisalaattia ja sitten jos on jäänyt jotain muuta salaattiin kelpaavaa. Fetajuustoa lisään sitten syödessä omaan salaattiini kun kaikki eivät meillä siitä niin vältä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitu

    10. 8. 2012 20.45

  16. Joka päivä syön

    Joka päivä syön jotain salaattia. Suosikkini on vihersalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    11. 8. 2012 14.47

  17. Syön salaatteja paljon:

    Syön salaatteja paljon: töissä valitsen sen vaihtoehdon noin joka kolmas päivä ja jos olen itsekseni kotona, syön salaattia. Lisäksi syön salaattia jokaisella ruoalla duunissa eli lataan lautaselle puolet ruokaa ja puolet salaattia. Jos teen ruokaisen salaatin kotona, laitan siihen fetaa, vuohenjuustoa, homejuustoa tai mozzarellaa tai tonnikalaa tai katkarapuja tai paistettua kanaa. Myös esim. kylmäsavulohi on hyvää. Mies tekee jotain ihmeellistä siemensekoitusta pannulla, sekin on tosi hyvää salaatin päällä.En voisi kuvitella että eläisin ilman salaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    11. 8. 2012 17.42

  18. chilikastike varmaan eniten

    chilikastike varmaan eniten tykkäämäni, salaateista pavut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Macke

    12. 8. 2012 7.10

  19. En niin paljon

    En niin paljon kastikkeita käytä, mutta valkosipulia pitää laittaa vähän joka paikkaan. Tappavat pöpöt ja antavat makua, hajusta viis veisaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    UFo

    12. 8. 2012 7.11

  20. tomaattia, persiljaa ja

    tomaattia, persiljaa ja tonnikalaa, tai kananmunaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ode

    12. 8. 2012 7.14

  21. katkarapusalaatti on kevyttä

    katkarapusalaatti on kevyttä ja hyvää, en ole allergikko onneksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jansku

    12. 8. 2012 7.15

  22. Suosikkisalaatissani on jotain

    Suosikkisalaatissani on jotain tummanvihreää tai muuten värikästä salaattia (esim. romaine tai tammenlehtisalaatti), pikanttia makua antamassa rucolaa tai viinisuolaheinää sekä punasipulia, kirsikkatomaatteja ja jotain juustoa. Salaateissa usein käyttämiäni juustoja ovat muun muassa leipäjuusto, mozzarella, kotijuusto, halloumi sekä feta. Paras salaattikastike on kylmäpuristettu oliiviöljy johon voi halutessaan lisätä vaikka jotain yrttimaustetta.

    Joskus salaatteja tulee syötyä päivittäin, sitten voi taas tulla pitempi tauko salaatinsyöntiin. Ehkäpä minun pitäisi kokeilla erilaisia salaatteja, ettei kyllästyminen iske niin helposti. Joskus tosin laitan salaattiin juuston sijasta lohta tai kananmunaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    12. 8. 2012 15.49

  23. jok ikinen päivä

    jok ikinen päivä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    atula

    13. 8. 2012 5.27

  24. en..harvemmin

    en..harvemmin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    13. 8. 2012 5.41

  25. Aurinkosalaatti, ilman kastiketta

    Aurinkosalaatti, ilman kastiketta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    13. 8. 2012 5.42

  26. en hirveästi, mut

    en hirveästi, mut kreikkalainen salaattia ja kastikeiden kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kimmo

    13. 8. 2012 5.44

  27. Tuommoista lounassalaattityyppistä tulee

    Tuommoista lounassalaattityyppistä tulee pisteltyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yanne

    13. 8. 2012 5.50

  28. Tonnikalasta tulee parhaat.

    Tonnikalasta tulee parhaat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zarus

    13. 8. 2012 5.50

  29. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Kreikkalainen on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    13. 8. 2012 6.14

  30. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Kreikkalainen salaatti on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    13. 8. 2012 6.17

  31. Päivittäin syömme tuoresalaattia

    Päivittäin syömme tuoresalaattia ja kastikkeet vaihtelee.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    13. 8. 2012 6.44

  32. Suosikkisalaatti on jäävuorisalaatista,

    Suosikkisalaatti on jäävuorisalaatista, kurkusta ja tomaatista tehty salaatti, johon lisään vaihdellen esim. päihkinöitä, siemeniä jne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minstu

    13. 8. 2012 7.02

  33. olen tosi huono

    olen tosi huono tekemään salaatteja,syön kyllä esim ravintolassamsilti laihdutin 10 kiloa,vaikken salaattien tekijä olekkaan:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hele

    13. 8. 2012 7.16

  34. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Suosikit kreikkalainensalaatti, katkarapusalaatti ja tonnikalasalaatti. Salaatin kastikkeet vaihtelevat, aina ei tarvitse ollenkaan kastiketta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kátinka

    13. 8. 2012 7.16

  35. syön paljon.teen itse

    syön paljon.teen itse sinappi dressingin,siitä tykkään .koskus myös teen ceasar salaatin kastiketta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    13. 8. 2012 7.23

  36. syön usein,kanasalaatti currykastikkeessa

    syön usein,kanasalaatti currykastikkeessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyynel

    13. 8. 2012 7.39

  37. Vihersalaatti, joka on

    Vihersalaatti, joka on tehty hedelmäpohjaan. Kastikkeeksi riittää terveellinen avokadoöljy! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ärrä

    13. 8. 2012 7.42

  38. Suosikkini on ehdottomasti

    Suosikkini on ehdottomasti ceasar kanasalaatti chilikastikkeella – sopivasti kevyt ja tulinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hp

    13. 8. 2012 7.47

  39. Enemmänkin voisin syödä.

    Enemmänkin voisin syödä. Pidän tällä hetkellä eniten katkarapusalaatista ja kastikkeena ranskalainen kastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    klaara

    13. 8. 2012 7.54

  40. Harvemmin syön, mutta

    Harvemmin syön, mutta joskus. Lemppari on kanasalaatti valkosipulikastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    13. 8. 2012 8.00

  41. Yritän syödä paljon

    Yritän syödä paljon ja sinappinen salaatti kastike on hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    irene

    13. 8. 2012 8.00

  42. Toisinaan. Perussalaatti, johon

    Toisinaan. Perussalaatti, johon pilkon kaikkea mahdollista. Kastikkeena itse kyyhäämä öljypohjainen kastike. Kesäisin syön enimmäkseen marjoja ja herneitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    13. 8. 2012 8.01

  43. syön paljon ,itse

    syön paljon ,itse tekemiäni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    villoiviini

    13. 8. 2012 8.05

  44. Syön liian vähän

    Syön liian vähän salaatteja. Pastasalaatti ja vihersalaatti ovat suosikkejani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukkameri

    13. 8. 2012 8.06

  45. Syön jonkun verran.Suusa

    Syön jonkun verran.Suusa sulavaa sienisalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    13. 8. 2012 8.10

  46. Syön paljon erilaisia

    Syön paljon erilaisia salaatteja ja kastikkeita, aika kaikkiruokainen niiden suhteen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mapo

    13. 8. 2012 8.19

  47. Jonkin verran, mozzarellasalaatti

    Jonkin verran, mozzarellasalaatti on hyvää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    13. 8. 2012 8.39

  48. caesar-salaatti on ykkönen

    caesar-salaatti on ykkönen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stoge

    13. 8. 2012 8.46

  49. Paljon menee ihan

    Paljon menee ihan lehtisalaattipohjaista,valkosipulikastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hassu

    13. 8. 2012 8.49

  50. Syön aika paljon

    Syön aika paljon salaatteja, mutta ainahan sitä voisi syödä useamminkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RR

    13. 8. 2012 8.50

  51. Normaali vihersalaatti eri

    Normaali vihersalaatti eri variaatioineen on kestosuosikkini, kastiketta en yleensä salaatille käytä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    13. 8. 2012 8.56

  52. Broilerisalaatti on aivan

    Broilerisalaatti on aivan ihanaa! Tonni/savukalakin menee

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisa

    13. 8. 2012 8.57

  53. joka päivä syön

    joka päivä syön

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HLL

    13. 8. 2012 8.57

  54. Syön päivittäin edes

    Syön päivittäin edes salaatinlehtiä, jos ei salaattia olekaan joka kerta. Hyvä salaatti koostuu mielestäni salaattimix-pussin lehdistä. Lisätään joukkoon tomaattia ja kurkkua, broilerinfilepaloja tai lohifileenpaloja. Valkosipuli tai currykastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marico

    13. 8. 2012 8.59

  55. Broilerisalaatti tulisella kastikkeella.

    Broilerisalaatti tulisella kastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    13. 8. 2012 9.12

  56. Rakastan erilaisia salaatteja.

    Rakastan erilaisia salaatteja. Erityisesti lohi/kalasalaatit yleensäkin maistuu, päälle riittää oliiviöljyä tai sinappikastike,jos ihan villiksi käy. ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sonsi

    13. 8. 2012 9.13

  57. Kyllä yritän syödä

    Kyllä yritän syödä enemmän salaattia nyt kun muutenkin aromit ovat parhaimmillaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eloKasviaromi

    13. 8. 2012 9.14

  58. Syön melko usein

    Syön melko usein salaatteja. Pidän kanasalaateista. Itse teen usein savukalasalaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sikurina

    13. 8. 2012 9.14

  59. olen oppinut syömään

    olen oppinut syömään salaatteja vasta yli 40-vuotiaana, ja nykyään olen niitten suhteen kaikki ruokainen, tykkään että salatissa on paljon erimakuisia aineksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jari

    13. 8. 2012 9.18

  60. kreikalaistyyppinen salaatti on

    kreikalaistyyppinen salaatti on paras!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mike

    13. 8. 2012 9.22

  61. Syön salaatia lähes

    Syön salaatia lähes joka ilta töiden jälkeen. Perussalaatti, johon lisään sipulia, tomaattia, kurkkua ja lisukkeita, mitä kaapista löytyy usein fetaa, tonnikallaa yms. Kastikkeena öljypohjainen kastike viinietikalla, suolalla ja mustapippurilla maustettuna. Ravintolassa tilaan useimmiten kanasalaatin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aamuauer

    13. 8. 2012 9.24

  62. Päivittäin. Suosikkini on

    Päivittäin. Suosikkini on tomaattisipulisalaatti balsamicolla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    13. 8. 2012 9.33

  63. Joka päivä tulee

    Joka päivä tulee syötyä salaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päde

    13. 8. 2012 9.34

  64. En syö paljon

    En syö paljon salaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Faasi

    13. 8. 2012 9.41

  65. Syön paljon .

    Syön paljon . Feta-salaatti paras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iines

    13. 8. 2012 9.42

  66. Lähinnä eväänä. Halloumisalaatti.

    Lähinnä eväänä. Halloumisalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    duffh

    13. 8. 2012 9.48

  67. Cesar salaatti on

    Cesar salaatti on ykkönen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Melike

    13. 8. 2012 9.50

  68. Joka päivä. En

    Joka päivä. En sekoittele salaattiaineksia sekaisin arkiruokailussa, vaan jokainen saa sekoittaa esillä olevista aineksista lautaselleen mieleisensä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    13. 8. 2012 9.51

  69. Syön nakkeja

    Syön nakkeja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukkadikki

    13. 8. 2012 9.54

  70. kanasalaatti

    kanasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kip

    13. 8. 2012 9.55

  71. Fetasalaatti

    Fetasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    13. 8. 2012 9.56

  72. Fetasalaatti on parasta

    Fetasalaatti on parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    13. 8. 2012 9.58

  73. merenelävät salaatti hyvää

    merenelävät salaatti hyvää mustekaloja, simpukoita,rapuja ym. omatekemä öljykastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    13. 8. 2012 10.10

  74. Päivittäin.

    Päivittäin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LK

    13. 8. 2012 10.15

  75. liian harvoin!

    liian harvoin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eewu

    13. 8. 2012 10.23

  76. syön paljon, kreikkalainen

    syön paljon, kreikkalainen salaatti on suosikki, omatekemä kastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    13. 8. 2012 10.35

  77. Syön nakkeja

    Syön nakkeja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoo

    13. 8. 2012 10.35

  78. päivittäin. kreikkalainen salaatti

    päivittäin. kreikkalainen salaatti on parasta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    13. 8. 2012 10.36

  79. päivittäin

    päivittäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    esko

    13. 8. 2012 10.40

  80. Lohi-pastasalaatti katkaravuilla, fetalla

    Lohi-pastasalaatti katkaravuilla, fetalla ja punasipulilla. Ranskalainen kastike päälle ja kielen vie mennessään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dmn

    13. 8. 2012 10.41

  81. Päivittäin.

    Päivittäin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minicat

    13. 8. 2012 10.42

  82. syön salaatteja. suosikkisalaattini

    syön salaatteja. suosikkisalaattini on sekoitus jossa on porkkanaa, kaalia,ananasta ja kastikkeena hunajaa ja sitruunaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annmari

    13. 8. 2012 10.46

  83. Lähes päivitttäin

    Lähes päivitttäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anastasia

    13. 8. 2012 10.48

  84. Silloin tällöin

    Silloin tällöin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vim

    13. 8. 2012 10.49

  85. joka viikko

    joka viikko

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jaakko

    13. 8. 2012 10.49

  86. Kreikkalainen salaatti on

    Kreikkalainen salaatti on ikisuosikki. Muuta ei kastikkeeksi tarvita kuin hyvää oliiviöljyä ja tuoretta sitruunaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marke

    13. 8. 2012 10.51

  87. Kaikki tuoresalaatti käy

    Kaikki tuoresalaatti käy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    13. 8. 2012 10.52

  88. sienisalaattia tulee syötyä

    sienisalaattia tulee syötyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iines

    13. 8. 2012 10.53

  89. Syön juu salaattia

    Syön juu salaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapris

    13. 8. 2012 10.58

  90. syön lähes päivittain

    syön lähes päivittain ja oma suosikkini on mansikka vuohenjuusto salaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nude

    13. 8. 2012 11.03

  91. Pidän kovasti salaateista

    Pidän kovasti salaateista ja tilaan mielelläni ravintolassa maukkaan salaatin. Lemmpareita ovat erilaiset lohi- ja äyriäissalaatit sekä salaatit joissa on ihanaa vuohenjuustoa! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Salaattihirmu

    13. 8. 2012 11.14

  92. joka päivä pyrin

    joka päivä pyrin syömään!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laivatyttö

    13. 8. 2012 11.14

  93. Joka päivä syön

    Joka päivä syön salaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    13. 8. 2012 11.24

  94. Päivittäin yritän :)

    Päivittäin yritän :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    13. 8. 2012 11.25

  95. Syön salaatteja jonkinverran.Suosikkisalaattini

    Syön salaatteja jonkinverran.Suosikkisalaattini on kreikkalainen salaatti,ja suosikki salaatinkastikkeeni Ranskalainen salaatinkastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    13. 8. 2012 11.31

  96. Syön paljon salaatteja

    Syön paljon salaatteja lounaaksi. Nyt kesällä on tullut syötyä hyvin paljon herkkuja, joten salaattilinjalle on kai mentävä taas. Jostain syystä muiden tekemät salaatit maistuvat aina tosi hyviltä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annuska

    13. 8. 2012 11.34

  97. päivittäin pieni salaattiannos.saatavilla

    päivittäin pieni salaattiannos.saatavilla olevista tuoreista aineksista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    13. 8. 2012 11.37

  98. syön jonkin verran,

    syön jonkin verran, katkarapusalaatti on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisu

    13. 8. 2012 11.41

  99. aika harvoin syön

    aika harvoin syön salaatteja, suosikki on kreikkalainen salaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -Viola-

    13. 8. 2012 11.44

  100. Salaatteja tulee näin

    Salaatteja tulee näin kesäaikaan syötyä paljon enemmän kuin talvella. lämpöisillä ilmoilla raikkaat salaatit maistuvat paremmin kuin tuhti lämmin ruoka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vetku

    13. 8. 2012 11.57

  101. Eipä tule syötyä

    Eipä tule syötyä muuta kuin vihersalaattia ruoan kanssa. Syön kasviksia paljon muussa muodossa enkä oikein välitä salaateista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJ

    13. 8. 2012 11.58

  102. sieni-sipulisalaatti juhlistaa aterian..

    sieni-sipulisalaatti juhlistaa aterian..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juha

    13. 8. 2012 12.20

  103. Cesar salaatti on

    Cesar salaatti on kyl bueno.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Erkki

    13. 8. 2012 12.21

  104. perussalaatit, kreikkalainen, ranskal

    perussalaatit, kreikkalainen, ranskal kastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    13. 8. 2012 12.23

  105. cesar

    cesar

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    13. 8. 2012 12.31

  106. Juu, syön. Kreikkalainen

    Juu, syön. Kreikkalainen salatti on suosikki, ja arkena tulee syötyä ihan perus vihersalattia ruoan kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pirre

    13. 8. 2012 12.33

  107. syön joka päivä

    syön joka päivä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    13. 8. 2012 12.38

  108. en syö kotona

    en syö kotona mutta muuten kyllä jos kohdalle sattuu. suosikki ceasar-salaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jari

    13. 8. 2012 12.41

  109. Lohisalaatti ;_;

    Lohisalaatti ;_;

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sansei

    13. 8. 2012 12.42

  110. Rakastan salaatteja! Lemppareita

    Rakastan salaatteja! Lemppareita lohi- ja caesar!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Omppu

    13. 8. 2012 12.45

  111. Suosikkini on halloumisalaatti.

    Suosikkini on halloumisalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helena

    13. 8. 2012 12.46

  112. Syön salaatteja kerran

    Syön salaatteja kerran viikossa ja kanasalaatti on suosikkini paprika-curry kastikkeen kera!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Asta

    13. 8. 2012 12.47

  113. Pidän pastasalaateista ja

    Pidän pastasalaateista ja kaikista sellaisista salaateista, joissa on sopivassa suhteessa sekoitettu raikasta makeaa ja suolaista. Kastike ei saa olla liian tuhti, ettei se peitä salaatin ainesten omaa makua. Minttukastike papusalaatissa on herkullista!

    Salaatteja tulee harvoin ostettua kaupoista, sillä Suomessa ne ovat niin heikkotasoisia. Siinä olisi paljon parannettavaa! Itse teen ruokaisan salaatin pääruuaksi noin kerran viikossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H-M

    13. 8. 2012 12.50

  114. syön!! kanasalaatti on

    syön!! kanasalaatti on paras. ja kastike öjyetikka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miia

    13. 8. 2012 12.55

  115. Kyllä syön. Tykkään

    Kyllä syön. Tykkään kovasti kanasalaatista, ja kastikkeena valkosipulin makuinen kastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pexi

    13. 8. 2012 12.57

  116. Syön liian vähän

    Syön liian vähän salaatteja. Ei vain tule tehtyä niitä. Pidän pizzasalaatista ja kanasalaatista. Kastikkeita en niin harrasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    13. 8. 2012 13.00

  117. Syön salaatteja silloin

    Syön salaatteja silloin tällöin, lempisalaattini on paahtopaistisalaatti ja paras salaattikastike valkosipulikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tatti

    13. 8. 2012 13.18

  118. Syön liian vähän

    Syön liian vähän salaatteja. Savulohi sellaisen otan, jos keskustan tavaratalon ruokalassa syön.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    13. 8. 2012 13.26

  119. fetasalaatti

    fetasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tjh

    13. 8. 2012 13.30

  120. enemmänkin pitäis

    enemmänkin pitäis

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rali

    13. 8. 2012 13.38

  121. Jonkin verran. Caesar-salaatti

    Jonkin verran. Caesar-salaatti ja ranskalainen kastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    13. 8. 2012 13.44

  122. Kyllä säännöllisesti syön

    Kyllä säännöllisesti syön salaattia. Fetasalaatti ja Denniksen salaattikastike…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    13. 8. 2012 13.45

  123. Syön niin paljon

    Syön niin paljon salaatteja että korvista jo pursuaa, kiitos rakkaan kasvimaani! Teen kaikenlaisia salaatteja, tässä meidän lemppari: savulohi+salaatti+tomaatti+jalapeno+kurkku+kananmuna+punasipuli+ananas. Toinen suosikki on seuraava: makaroni+salaatti+tomaatti+kurkku+ananas+metwurstikuutiot+punasipuli+jalapeno yms. Silppuan joskus salaatin yrttisaksilla silpuksi, tulee vaihtelua salaatteihin.
    Ihastuin Eldoradon Honey-mustard-salaattikastikkeeseen, todella hyvää ja sopii mihin tahansa salaattiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    13. 8. 2012 13.47

  124. Savulohisalaattihan se on

    Savulohisalaattihan se on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kere

    13. 8. 2012 14.05

  125. Syön melko paljon.

    Syön melko paljon. Suosikkini on broilersalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    13. 8. 2012 14.06

  126. syön monesti.Suosikkini on

    syön monesti.Suosikkini on kreikkalainen salaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirva

    13. 8. 2012 14.07

  127. Salaattia syön päivittäin

    Salaattia syön päivittäin lounaana, niin pysyy painokin helposti kurissa. Erilaiset sekoitukset vihanneksia ja hedelmiä ovat perussalaatin ainekset; ravintolassa syön yleensä kanasalaatin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katti

    13. 8. 2012 14.09

  128. Melko paljon, suosikkini

    Melko paljon, suosikkini löytyy Felixin valikoimista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira

    13. 8. 2012 14.18

  129. syön usein, teen

    syön usein, teen sekä salaatin että kastikkeen itse

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    13. 8. 2012 14.27

  130. Kyllä, kreikkalainen salaatti

    Kyllä, kreikkalainen salaatti oliiviöljyllä on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    13. 8. 2012 14.28

  131. vaihtelevasti, fetasalaatti on

    vaihtelevasti, fetasalaatti on hyvä ja muuten sinihomejuustokastike on pop

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mv

    13. 8. 2012 14.29

  132. kreikkalaista salaattia tulee

    kreikkalaista salaattia tulee syötyä aika usein

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karpalo

    13. 8. 2012 14.43

  133. Mielelläni syön saalaatteja.

    Mielelläni syön saalaatteja. Thousand Island-kastike on suosikkini minkä salaatin tahansa kanssa :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    amati

    13. 8. 2012 14.45

  134. Toki, päivittäin. lempisalaatteja

    Toki, päivittäin. lempisalaatteja ja kastikkeita on paljon – lähes kaikki käy!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari Hautanen

    13. 8. 2012 14.47

  135. Aika paljon tulee

    Aika paljon tulee salaattia syötyä näin kesäaikaan, uusin löytöni on Cosmopolitan salaatti, ihanan rapsakka isolehtinen salaatti. Salaattikastikkeena käytän neitsytoliiviöljyä sekä balsamicokastiketta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nipsu

    13. 8. 2012 14.49

  136. Varsinkin kesällä tulee

    Varsinkin kesällä tulee syötyä, kun saa omasta pihasta aineksia. Lempparini on vihersalaatti, jossa suolakurkkua, tomaattia, paprikaa ja savulohta. Kastikkeeksi sitruuna-oliiviöljy-sekoitusta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    13. 8. 2012 14.53

  137. Jäävuorisalaattia, tomaatteja, kurkkua,

    Jäävuorisalaattia, tomaatteja, kurkkua, fetaa, sipulia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eijuu

    13. 8. 2012 15.25

  138. Muuta salaattia en

    Muuta salaattia en syö kuin sienisalaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    13. 8. 2012 15.26

  139. Syön melkein päivittäin.

    Syön melkein päivittäin. Caesar-salaatti ja valkosipulikastike ovat lemppareitani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sussukka

    13. 8. 2012 15.31

  140. harvoin

    harvoin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hpp

    13. 8. 2012 15.40

  141. Koko kesän olen

    Koko kesän olen syönyt, varhaiskaali on aivan ihanan makuista ja terveellistä. Siihen joukkoon, mitä kotoa sattuu löytymään, fetajuusto mausteöljyssä, oiiveja, aurinkokuivattua tomaattina, kurkkua, tomaattia, kesäkurpitsaa, kukkakaalia, sipulin vartta, paprikaa, persiljaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päkä

    13. 8. 2012 15.40

  142. Päivittäin. Suosikkini on

    Päivittäin. Suosikkini on halloumisalaatti, ilman kastiketta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    13. 8. 2012 15.53

  143. Itsetehty perunasalaatti uusista

    Itsetehty perunasalaatti uusista perunoista on hyvää tai perussalaatti (tomaatteja, rucolaa, basilikaa, salaattia, kurkkua) halloumijuuston kera. Salaattikastikkeena käytän sekoitusta, missä oliiviöljyä, sitruunamehua ja rouhittua pippuria.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    violetti

    13. 8. 2012 15.55

  144. päivittäin.Suosikkini on kreikkalainen

    päivittäin.Suosikkini on kreikkalainen salaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masa

    13. 8. 2012 16.11

  145. Syön usein salaatteja,

    Syön usein salaatteja, raikas kasvissalaatti jossa on mozzarellaa on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    13. 8. 2012 16.21

  146. Teen päivittäin jonkinlaisen

    Teen päivittäin jonkinlaisen salaatin. Kotiin ja / tai töihin. Yritän valita edullisia kotimaisia raaka-aineita. Nyt oman pellon satoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mamma

    13. 8. 2012 16.27

  147. en syö.Kreikkalainen

    en syö.Kreikkalainen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    13. 8. 2012 16.30

  148. Suosikkisalaattini on caesarsalatti

    Suosikkisalaattini on caesarsalatti joko naturel tai katkaravuilla ja siihen kuuluva kastike on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marina

    13. 8. 2012 16.36

  149. Silloin tällöin ihan

    Silloin tällöin ihan perussalaatteja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tls

    13. 8. 2012 16.42

  150. joskus

    joskus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    13. 8. 2012 16.44

  151. Kaikki salaatit maistuvat

    Kaikki salaatit maistuvat oliiviöljyn, sitruunamehun ja mustapippurirouheen kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Antizero

    13. 8. 2012 16.51

  152. Fetasalaatti

    Fetasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    J

    13. 8. 2012 16.53

  153. Syön tosi paljon

    Syön tosi paljon salaattia. Salaatti kastikkeita harvemmin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JONNANEMMA

    13. 8. 2012 16.59

  154. Horiatiki plus Horta.

    Horiatiki plus Horta. Vaimon tekemä. Ei noita tahnoja tule muuten hommattua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juolevi

    13. 8. 2012 17.00

  155. Unohtui. Heinäkuussa syötiin

    Unohtui. Heinäkuussa syötiin mansikka-kylmäsavulohi-vihannessalaattia. Kastike kuten edellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juolevi

    13. 8. 2012 17.04

  156. kreikkalainen salaatti vihreillä

    kreikkalainen salaatti vihreillä täytetyillä oliiveilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru

    13. 8. 2012 17.10

  157. syön usein salaattia.

    syön usein salaattia. parhaimpia on kana-caesarsalaatti. kanasalaatit on parhaita. valkosipulikastikkeella tietysti :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tarjap

    13. 8. 2012 17.16

  158. joka päivä

    joka päivä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e

    13. 8. 2012 17.19

  159. Kreikkalainen on suosikkini,

    Kreikkalainen on suosikkini, oliiviöljy riittää kastikkeeksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annuliini

    13. 8. 2012 17.24

  160. Fetasalaattia tulee syötyä.

    Fetasalaattia tulee syötyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    13. 8. 2012 17.24

  161. Syön lähes joka

    Syön lähes joka päivä töissä salaatin, kanaa, fetaa, tonnikalaa jne. Viikonloppuisin teen kotona, tonnikala on perheen suosikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarde

    13. 8. 2012 17.35

  162. Salaattia monessa eri

    Salaattia monessa eri muodossa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hessu

    13. 8. 2012 17.58

  163. Fetasalaatti

    Fetasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    13. 8. 2012 18.00

  164. Syön kyllä itse

    Syön kyllä itse tekemiäni salaatteja ja kastikkeeksi riittää pelkkä öljy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lieppo

    13. 8. 2012 18.04

  165. jonkin verran. en

    jonkin verran. en käytä yleensä kastikkeita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jezebel

    13. 8. 2012 18.09

  166. Yritän ainakin syödä

    Yritän ainakin syödä päivittäin, tykkään ihan tavallisista vihersalaateista tomaatilla ja sipulilla, kastikkeena mieluiten sinappinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    13. 8. 2012 18.10

  167. Syön salaatteja paljonkin,

    Syön salaatteja paljonkin, mutta ilman kastikkeita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maikki

    13. 8. 2012 18.14

  168. Saleettaj tottaki päivittäin.

    Saleettaj tottaki päivittäin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    13. 8. 2012 18.19

  169. Lemppari kastike on

    Lemppari kastike on Pimeän pullon Mestarinkastike.
    Yksinkertaiset salaatit on parhaimpia, sekaan pähkinöitä ja siemeniä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suvi s

    13. 8. 2012 18.23

  170. syön grillattu hallom

    syön grillattu hallom salaattipedillä, kastikkeeksi turkkilainen jugurtti yrteillä ja valkosipulilla suolaa ja mustapippuria

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    13. 8. 2012 18.24

  171. Syön salaatteja. Raikkaus

    Syön salaatteja. Raikkaus on olennaista. Käy ihan vihreä salaatti, lihaisammat versiot tai vaikka Waldorfin salaatti. En tykkää kovin maustetusta enkä halua mitään ällömarinoituja kasviksia tai lihoja siihen mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    13. 8. 2012 18.43

  172. Syön monenlaisia salaatteja.

    Syön monenlaisia salaatteja. Lounaaksi käy kana- tai katkarapusalaatti. kastikkeista suosin keveitä vaihtoehtoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miimu

    13. 8. 2012 18.52

  173. Kanasalaatit

    Kanasalaatit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaneli30

    13. 8. 2012 18.54

  174. Jonkun verran, caesar

    Jonkun verran, caesar salaatti uppoaa aina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ahaa

    13. 8. 2012 18.55

  175. voisi syödä enemmänkin.

    voisi syödä enemmänkin. fetasalaatti suosikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aija77

    13. 8. 2012 18.57

  176. Enpä syö salaatia

    Enpä syö salaatia ollenkaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tapio

    13. 8. 2012 19.00

  177. Melko usein syön,

    Melko usein syön, ainakin ihan perus vihersalaattia. Lemppari on ehkä kylmäsavulohisalaatti kermaviili- tai valkosipulikastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aivotuhnu

    13. 8. 2012 19.07

  178. Silloin tällöin,useamminkin pitäis.

    Silloin tällöin,useamminkin pitäis.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    13. 8. 2012 19.08

  179. Syön päivittäin. Suosikkini

    Syön päivittäin. Suosikkini on mukaeltu feta-salaatti. Sinappipohjaiset kastikkeet ilmestyvät usein pöytään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ve-Ha

    13. 8. 2012 19.15

  180. kyllä syön, ruokaisia

    kyllä syön, ruokaisia salaatteja ilman kastikkeita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    13. 8. 2012 19.16

  181. Tomaattia, tuoretta kesäsipulia

    Tomaattia, tuoretta kesäsipulia ja sitruunamehua kastikkeeksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PKi

    13. 8. 2012 19.19

  182. Päivittäin tulee perheelle

    Päivittäin tulee perheelle laitettua salaatteja. Käytän näin syyskesällä vaihdellen monipuolisesti kotimaisia vihanneksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leijonaemo

    13. 8. 2012 19.25

  183. kesällä tulee syötyä

    kesällä tulee syötyä enemmän salaatteja kuin talvella. feta-meloni-salaaatti on hyvää ja raikasta kesäsalaattia :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zaeahzina

    13. 8. 2012 19.29

  184. Syön salaatteja paljon.

    Syön salaatteja paljon.
    Yleensä teen itse salaatteja, joihin laitan mitä milloinkin kaapista löytyy.
    Paljon käytän ituja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    green

    13. 8. 2012 19.39

  185. vihersalaatti jossa myös

    vihersalaatti jossa myös tomaatteja ja sipuli+mozzarellajuusto,oliivejakin jos löytyy,kastikkeena sitruunaoliiviöljy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ice

    13. 8. 2012 19.43

  186. lähes päivittäin

    lähes päivittäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    13. 8. 2012 19.45

  187. toki päivittäinen salaattia

    toki päivittäinen salaattia syödään niistä aineksista,mitä kasvimaalta ja kotoa löytyy, kastikkeen ostan yleensä valmiina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaijas

    13. 8. 2012 19.56

  188. liian vähän tulee

    liian vähän tulee syötyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    uma

    13. 8. 2012 20.12

  189. Kana-, tonnikala-, feta.

    Kana-, tonnikala-, feta. Ja Hesburgerin talon kevyt-kastike:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zuzu

    13. 8. 2012 20.16

  190. päivittäin

    päivittäin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ramona

    13. 8. 2012 20.28

  191. Syön paljon. Suosikit

    Syön paljon. Suosikit vaihtelevat, mutta esim. leipäjuusto ja lohi ovat hyviä. Kastikkeista joku itsetehty viiliin, jogurttiin tms tai sitten Ruoveden herkun herkuttelijan chilimajoneesi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    13. 8. 2012 20.31

  192. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Suosikkejani on mm. perunasalaatti, tomaatti-sipuli-salaatti ja ihan normaali vihersalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    13. 8. 2012 20.39

  193. Vihersalaattia, jossa tomaattia,

    Vihersalaattia, jossa tomaattia, kurkkua, purjoa. Välillä joukossa tonnikalaa. Salaatinkastike mitä milloinkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piabella

    13. 8. 2012 20.45

  194. Syön, niistä tulee

    Syön, niistä tulee hyvä olo; kevyt ja raikas. Suosikkini on kanasalaatti fetalla ja oikeastaan useimmiten syön salaattini ilman kastikkeita. Sen verran usein olen törmännyt esim. liian kirpeisiin, etikkaisiin kastikkeisiin. Hyvä maistamani kastike on vaikkapa mieto, kreikkalainen salaatinkastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nevernemo

    13. 8. 2012 20.47

  195. Syön aika paljon

    Syön aika paljon salaatteja. Mitään erityissuosikkia ei juuri ole, kanaceasar tosin on viime aikoina maistunut. Kastikkeista suosikkini on tällä hetkellä Aito Maku Tomaatti-valkosipuli.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaarina

    13. 8. 2012 20.48

  196. kreikkalainen salaatti on

    kreikkalainen salaatti on suosikki:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa

    13. 8. 2012 20.58

  197. kaikki salaatit on

    kaikki salaatit on hyviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hippuu

    13. 8. 2012 21.04

  198. Syön lähes joka

    Syön lähes joka päivä tekemiäni salaatteja -yleensä jäävuorisalaatti, kurkku, tomaatti ja joskus ananas. Salaattikastikkeet vaihtelevat. Tämän hetken suosikki on Pirkan Ranskalainen salaattikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rauno

    13. 8. 2012 21.21

  199. Tykkään salaateista tosi

    Tykkään salaateista tosi paljon, suosikkini on coleslaw-salaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    13. 8. 2012 21.26

  200. Melkein joka päivä.Perinteinen

    Melkein joka päivä.Perinteinen fetasalaatti on suosikki ja valkosipulikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu66

    13. 8. 2012 21.34

  201. syön monenlaisia salaatteja,tervalöökikastike

    syön monenlaisia salaatteja,tervalöökikastike ja sitruunamehu parhaita kastikkeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    13. 8. 2012 21.50

  202. Syön salaatteja usein

    Syön salaatteja usein lounaaksi. Suosikkini on savulohisalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaneliomena

    13. 8. 2012 22.36

  203. waldorfin salaatti,jossa reilusti

    waldorfin salaatti,jossa reilusti grillattua kanaa. ranskalainen salaattikastike on suosikkikastikkeeni ollut tänä kesänä.erityisen paljon on tullutkin syötyä salaateita,kun kasvimaasta suoraan on saanut sitä poimia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    angel

    13. 8. 2012 22.42

  204. rapeaaa

    rapeaaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marko Krrank

    13. 8. 2012 23.10

  205. päivittäin.

    päivittäin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    13. 8. 2012 23.10

  206. jokirapu ceasar salatti

    jokirapu ceasar salatti !!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marita

    13. 8. 2012 23.31

  207. Jonkin verran, pääasiassa

    Jonkin verran, pääasiassa hedelmäsalaatteja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elkka

    13. 8. 2012 23.33

  208. Syön melko yksinkertaisia

    Syön melko yksinkertaisia salaatteja. Lehtisalaatti + tomaatti + kesäkurpitsa jo riittää. Makuvivahteitä saa sitten esimerkiksi paahdetuista siemenistä, oliiveista, kapriksista tai aurinkokuivatuista tomaateista. Kastikkeeksi oliivi-/rypsiölyä ja sitruunamehua, päälle ripaus mustapippuria.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aino

    13. 8. 2012 23.45

  209. Rakastan halloumijuustoa, joten

    Rakastan halloumijuustoa, joten sita tulee laitettua salaattiin kuin salaattiin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mini

    14. 8. 2012 3.15

  210. Tacosalaatti on suosikkini

    Tacosalaatti on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Myy

    14. 8. 2012 3.16

  211. Lohiceasarsalaatti ja ceasarkastike

    Lohiceasarsalaatti ja ceasarkastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimmu02

    14. 8. 2012 4.33

  212. Ei ole yhtä

    Ei ole yhtä suosikkia ja kastikkeena menee rypsiöljy, ripaus sitruunanmehua, yrttisuolaa sekä mustapippuria.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mare

    14. 8. 2012 5.09

  213. Kyllähän Coleslaw on

    Kyllähän Coleslaw on aina yhtä kova sana; majoneesi pitää olla itse tehtyä, eikä kaupan lisäainetöhnää.

    Näin kesällä on grilliruoan kanssa mainiota myöskin raikas parmesan-päärynäsalaatti.

    Ainakin kesäaikaan salaatti kuuluu mielestämme jokaiseen ateriaan; nythän kasvikset ovat peräti edullisiakin.

    Omaa maata kun ei juurikaan ole kuin kukkapurkeissa… ;-))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kutkis

    14. 8. 2012 5.37

  214. Syön paljon vihersalaattia,

    Syön paljon vihersalaattia, johon lisään suolapähkinöitä. Kastikkeeksi sinappikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    14. 8. 2012 6.05

  215. Syön. Suosikkisalaattini on

    Syön. Suosikkisalaattini on kanasalaatti ja sinappisalaatinkastike on lempikastikkeeni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninnna

    14. 8. 2012 6.44

  216. Kyllä! Suosikki on

    Kyllä! Suosikki on halloumsalaatti itsetehdyllä salaatinkastikkeella :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helene

    14. 8. 2012 6.49

  217. Ruokaisista salaateista on

    Ruokaisista salaateista on aina hyvä saada uusia reseptejä. Usein vain tulee laitettua resepti kuitenkin sivuun, jos siinä on kovin paljon eri mausteita, joita ei jo normaalisti kaapista löydy. Silloin – maun kustannuksella – voi itse säveltää muunnoksen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leija

    14. 8. 2012 7.41

  218. Tulee syötyä salaattia

    Tulee syötyä salaattia paljon kana-, feta tai ihan vihersalaattia.
    Saarioisten Thousand ialand-kastike on paras

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miksa78

    14. 8. 2012 7.42

  219. juu tykkään salaateista

    juu tykkään salaateista ja yksinkertaisimmat on parhaita eli tomaatti, kurkku juusto sekä tomaattimozzarella :) kastikkeeksi kelpaa oliiviöljy tai kotitekoinen sinappikastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tallu

    14. 8. 2012 8.41

  220. Lounaaksi tulee lähes

    Lounaaksi tulee lähes aina syötyä salaatti. Kastikkeista pidän monenlaisista, vaalea balsamico -pohjainen on ainakin hyvä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    spicy

    14. 8. 2012 8.57

  221. Fetasalaatti on suosikkini

    Fetasalaatti on suosikkini ja salaatinkastikkeista ranskalainen tai sinappinen kastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annikki

    14. 8. 2012 9.07

  222. syön joka päivä

    syön joka päivä ei lempisalaattia tai kastiketta melkein kaikki käy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninja

    14. 8. 2012 9.23

  223. Syön sitä mitä

    Syön sitä mitä tarjotaan, en tiedä nimiä. Mielellään vähän juustoa sekaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -K-

    14. 8. 2012 9.42

  224. joka päivä

    joka päivä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tss

    14. 8. 2012 9.51

  225. Joka päivä jotakin.

    Joka päivä jotakin. Tällä hetkellä kaalisalaatit ovat suosikkeja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mapsu

    14. 8. 2012 10.46

  226. Jokirapusalaatti chilimajoneesilla, nam.

    Jokirapusalaatti chilimajoneesilla, nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    w1zard

    14. 8. 2012 10.52

  227. Lempisalaattini on melko

    Lempisalaattini on melko perinteinen broileri-caesar.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hmt

    14. 8. 2012 11.48

  228. ruokaisa salatti missä

    ruokaisa salatti missä on mm.kananmunaa ja kinkkua jne salaatin lisäksi.Kastike tehdään itse kemaviilistä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    14. 8. 2012 11.57

  229. Salaattini on aina:

    Salaattini on aina: tomaatti, kurkku ja kiinankaali. Näitä syön jokaisella aterilla lisukkeena.

    Ruokaisempia salaatteja syön vähän. Silloin lisään em salaattiini broileria, lihapullia, kananmunaa tai juustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    14. 8. 2012 12.05

  230. Kyllä syön paljon

    Kyllä syön paljon salaatteja. Cesar-salaatti kanalla ja cesar-kastikkeella on lempisalaattini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    14. 8. 2012 12.15

  231. Liian vähän... Varsinkin

    Liian vähän… Varsinkin olen laiska tekemään kotona, muualla syön kyllä nykyään ja tykkään. Pitäisi tehdä kotonakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia_M

    14. 8. 2012 13.07

  232. Salaatit on herkkua

    Salaatit on herkkua varsinkin kesällä, mutta uusia ideoita kaipaa aina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Takku

    14. 8. 2012 13.29

  233. syön sopivasti

    syön sopivasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ormi

    14. 8. 2012 13.55

  234. kanaa ja wokkivihanneksia

    kanaa ja wokkivihanneksia tulee syötyä, kunnon bodariruokaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Turo

    14. 8. 2012 14.14

  235. Tonnikalasalaatti

    Tonnikalasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sus

    14. 8. 2012 14.22

  236. yes

    yes

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikke

    14. 8. 2012 14.44

  237. päivittain tulee syötyä

    päivittain tulee syötyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    14. 8. 2012 14.54

  238. Liian harvoin. Tonnikalasalaatti.

    Liian harvoin. Tonnikalasalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    14. 8. 2012 15.01

  239. JOKA PÄIVÄ.

    JOKA PÄIVÄ.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VESA

    14. 8. 2012 15.18

  240. SIllion tällöin.

    SIllion tällöin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KK

    14. 8. 2012 15.30

  241. Syön, itse tehty

    Syön, itse tehty fetasalaatti parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timii

    14. 8. 2012 15.30

  242. gh

    gh

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k

    14. 8. 2012 15.44

  243. Syön. Cesarsalaatti. Kastike:

    Syön. Cesarsalaatti. Kastike: Balsamico

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    14. 8. 2012 15.47

  244. aika usein

    aika usein

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eva

    14. 8. 2012 16.18

  245. Perinteinen kastike tai

    Perinteinen kastike tai Thaichili. Kaikki vihreät ja punaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannes

    14. 8. 2012 16.30

  246. Syön salaattia pääruokana

    Syön salaattia pääruokana n.2 kertaa viikossa. Parhaassa salaatissa on kanaa, halloumia tai vuohenjuustoa, viinirypäleitä , paahdettuja pähkinöitä ja pinaatinlehtiä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susu

    14. 8. 2012 16.47

  247. Italiansalaatti on suosikkini.

    Italiansalaatti on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Duke

    14. 8. 2012 16.47

  248. caesar salaatti &

    caesar salaatti & Ranskalainen salaatinkastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ÄIPYLI

    14. 8. 2012 16.51

  249. syön ihan vihersalaatteja

    syön ihan vihersalaatteja ilman kastiketta. terveellistä ja ravitsevaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    14. 8. 2012 17.09

  250. Tuoresalaatit ovat hyviä.

    Tuoresalaatit ovat hyviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaana

    14. 8. 2012 17.14

  251. aika usein

    aika usein

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sippe

    14. 8. 2012 17.28

  252. hyvin vähän

    hyvin vähän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aro

    14. 8. 2012 18.09

  253. Lempisalaattini on kana

    Lempisalaattini on kana salaatti. Käytän sweet chiliä kastikkeena, koska se antaa mukavan tulisuuden salaattiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kanasalaatti

    14. 8. 2012 18.20

  254. Kanasalaatti caesar- kastikeella

    Kanasalaatti caesar- kastikeella on ehdottomasti parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjutti

    14. 8. 2012 19.18

  255. Suosikkini on ruokaisa

    Suosikkini on ruokaisa salaatti, jossa on savulohta, pastaa, artisokansydämiä, tomaattia ja salaatinlehtiä. Käytän yleensä kevyttä ranskalaista salaattikastiketta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuulispää

    14. 8. 2012 19.42

  256. Syön paljon salaatteja,

    Syön paljon salaatteja, koska ne ovat helppoja ja nopeita valmistaa ja vieläpä terveellisiäkin.

    “Arkisempaan” suosikkisalaattiini tulee salaattia, tomaatteja, kurkkua, ituja, sipulia, (Paprikaa jos on), siemensekoitusta ja kanasuikaleita/kalan palojo/juustoa (riippuu mitä jääkaapista löytyy, joskus jätän kokonaan pois). Kastiketta en yleensä käytä ollenkaan, joskus itsetehtyä valkosipulikastiketta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    14. 8. 2012 20.30

  257. En syö salaatteja.

    En syö salaatteja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tkjz

    14. 8. 2012 21.23

  258. syön ainakun jaksan

    syön ainakun jaksan valmistaa.. pyrin tekemään aina ruokaisia salaatteja ja kaupan valmiita kastikkeita sekaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sa

    14. 8. 2012 21.42

  259. melkein päivittäin töissä

    melkein päivittäin töissä itse tehty perussalaatti. kanaa tai vuohenjuustoa. ei kastiketta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    petshkina

    14. 8. 2012 21.50

  260. Syön paljon salaatteja,

    Syön paljon salaatteja, lempisalaattini on vuohenjuustocaesar, caesar-kastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipee

    14. 8. 2012 22.38

  261. syön

    syön

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jeps

    14. 8. 2012 22.48

  262. Syön usein salaatteja,

    Syön usein salaatteja, ceasarsalaati, fetajuustosalaatti ja kaali-ananassalaatti ovet herkkujani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    loguma

    14. 8. 2012 22.59

  263. en syö salaattteja

    en syö salaattteja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu82

    14. 8. 2012 23.40

  264. Välillä

    Välillä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TheZ2K

    15. 8. 2012 8.29

  265. Todella liian vähän,

    Todella liian vähän, mutta kuukausi oltiin Thaimaassa nyt kesällä ja riisit ja nuudelit ovat nyt todella pannassa meidän perheessä edelleen, joten sellaiset salaatit ei todellakaan kuulu meidän rutiineihin. Joskus tulee laitettua ihan helppoa, raejuusto purkki, tonnikala purkki ja lisäksi herne-maissi- paprika pakaste pussi, nämä sekoitan yhteen ei tarvitse mitään salaattikastiketta, sopii niin grilliruokien kuin kalaruuan kera lisukkeena..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    toffe

    15. 8. 2012 8.48

  266. Silloin tällöin, katkarapusalaatti

    Silloin tällöin, katkarapusalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    15. 8. 2012 9.50

  267. ruokaisat salaatit herkullisimpia,

    ruokaisat salaatit herkullisimpia, esim ceasar kanalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    15. 8. 2012 9.56

  268. Lempisalaattini on ehdottomasti

    Lempisalaattini on ehdottomasti Cesar-salaatti on samalla salaatikastikkeella suosikkini. Syön muutenkin paljon salaatteja, Monesti lounaani on jokin salaatti ja pala patonkia. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanni

    15. 8. 2012 10.11

  269. fetasalaatti on suosikkini

    fetasalaatti on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jurpo

    15. 8. 2012 11.04

  270. Lämmin pariisinperuna-kanasalaatti

    Lämmin pariisinperuna-kanasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karolol

    15. 8. 2012 11.17

  271. syön aika paljon,

    syön aika paljon, kana ceasar on lemppari. stockalla oli hyvä ceasarkastike, mutta sitä ei saa enää =(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lotta

    15. 8. 2012 12.12

  272. Syön paljon salaatteja

    Syön paljon salaatteja lounaaksi ja grilliruoan kanssa, Caesar-salaatti on lempparini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    15. 8. 2012 13.12

  273. Salaatteja tulee syötyä

    Salaatteja tulee syötyä liian vähän. Kanasalaatti on lemppari, samoin kuin muut ns. ruokaisat salaatit. Pidän melko makeista salaatinkastikkeista, ei mitään sinappista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lentoemo

    15. 8. 2012 13.52

  274. kyllä syön. Tonnikalasalaatti

    kyllä syön. Tonnikalasalaatti on ehdoton ykkönen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iiku

    15. 8. 2012 14.02

  275. Silloin tällöin. Pitäisi

    Silloin tällöin. Pitäisi kyllä enemmänkin syödä, mutta jotenkin ei tule syötyä :(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    15. 8. 2012 14.12

  276. perus-seessari

    perus-seessari

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eremel

    15. 8. 2012 14.25

  277. AIka paljon, katkarapusalaatti

    AIka paljon, katkarapusalaatti jossa mukana kevyesti paistettuja seesaminsiemeniä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    15. 8. 2012 14.32

  278. Syön jonkin verran

    Syön jonkin verran

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    15. 8. 2012 15.03

  279. Jonkin verran. Fetasalaatti

    Jonkin verran. Fetasalaatti on yksi lempisalaateista. Majoneesikastike saa salaatin, kuin salaatin maistumaan, samoin valkosipuliset kastikkeet tai valmiskastikkeista esim. pirkan sitruuna vinegrette.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Murmeli

    15. 8. 2012 15.57

  280. Silloin tällöin. Perus

    Silloin tällöin. Perus vihersalaatti on suosikki ja ilman kastikkeita mennään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    15. 8. 2012 16.23

  281. Syön ja usein.

    Syön ja usein. Tonnikalasalaatti on lemppari ja kastikeista parasta Kartano :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellukka

    15. 8. 2012 16.46

  282. Melkein kaikki salaatit

    Melkein kaikki salaatit uppoaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tre

    15. 8. 2012 16.59

  283. Kesäkaalista tulee makoisa

    Kesäkaalista tulee makoisa salaatti.
    Kesäkaalia tomaattilohkoja tai kirsikkatomaattia omenaa vihreitä ja tummia viinirypäleitä ja kurkkua.
    Kastikkeeksi ranskalainen salaattikastike.
    Ai kun tämä on niin suun mukaista vaikkapa grillimakkaroiden kera käypi myös grillihan ym lisukkeena ja säilyy valtavan hyvin mikäli nyt ruokailijat jotain tähteeksi jättävät :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pappa

    15. 8. 2012 17.08

  284. Rakastan salaatteja ja

    Rakastan salaatteja ja syön niitä paljon. Erilaiset kasvissalaatit ovat lemppareitani. Salaatinkastikkeena käytän oliiviöljyä ja balsamicoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    malinka

    15. 8. 2012 19.25

  285. Pastasalaatti perinteisellä talonkastikkeella

    Pastasalaatti perinteisellä talonkastikkeella on parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    15. 8. 2012 20.49

  286. Salaatit ovat ihania,

    Salaatit ovat ihania, etenkin silloin kun ne ovat oikein runsaita.

    Suosikkisalaattini sisältää kurkkua, tomaattia, jäävuorisalaattia, punasipulia, fetaa, kylmäsavulohta, paprikaa, oliiveja, vesimelonia, kirsikkatomaatteja, ananasta, herneenversoja, jalapenoa, valkosipulinkynsiä (marinadissa ja pieneksi pilkottuna), katkarapuja, herkkusieniä, krutonkeja sekä kananmunaa. Aika runsaasta ja ruokaisasta salaatista on siis kyse! :D Noin paljoa aineksia ei yleensä ravintoloiden tai kauppojen valmissalaateista löydy, vaan parhaat salaatit syntyvätkin usein itsetehtynä.

    Kastikkeena parasta on chilillä maustettu ranskankerma tai öljypohjainen kastike (esimerkiksi Apetinan fetajuustokuutioiden mukana tullut mausteöljy toimii loistavasti myös salaatinkastikkeena!)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilaaa

    15. 8. 2012 23.16

  287. raikkaat salaaatit maistyvat

    raikkaat salaaatit maistyvat aina!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    16. 8. 2012 5.50

  288. Itse pidän kanasalaateista,

    Itse pidän kanasalaateista, tulee syötyö lähes päivittäin erilaisia salaatteja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    16. 8. 2012 8.05

  289. syön salaatteja aivan

    syön salaatteja aivan liian vähän. Suosikkini on kana-caecar salaatti ja kunnon feta-salaattikin saa sydämeni sulamaan. Kastikkeita en juurikaan käytä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nuppu

    16. 8. 2012 9.23

  290. Syön paljon itse

    Syön paljon itse tehtyjä salaatteja, tonnikalasalaatti on ruokaisa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elbe

    16. 8. 2012 9.48

  291. Syön paljon, kaikki

    Syön paljon, kaikki käy, valkosipulikastike on parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nyyrikki

    16. 8. 2012 9.57

  292. Tonnika-feta-jäävuori on parasta,

    Tonnika-feta-jäävuori on parasta, kastikkeeksi sitruunalla ja mustapippurilla maustettua oliiviöljyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    16. 8. 2012 10.29

  293. Jokiraputilli -salaatti

    Jokiraputilli -salaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Metallii

    16. 8. 2012 10.46

  294. kanasalaatti

    kanasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    16. 8. 2012 12.39

  295. syön salaatteja, on

    syön salaatteja, on hyvää ja terveellistä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    salad

    16. 8. 2012 14.22

  296. Välillä tulee syötyä

    Välillä tulee syötyä salaattia. Salaatinkastiketta en käytä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cmyk

    16. 8. 2012 15.38

  297. kanasalaatti

    kanasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jjjj

    16. 8. 2012 16.16

  298. kaikki salaatit ok

    kaikki salaatit ok

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    16. 8. 2012 16.17

  299. Kanasalaatti tai savulohisalaatti

    Kanasalaatti tai savulohisalaatti on parasta. Kastike maku vaihtelee, joskus pelkkä öljy riittää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helil

    16. 8. 2012 17.54

  300. Syön monipuolisesti salaatteja,

    Syön monipuolisesti salaatteja, sekä ruuan lisukkeena että pelkästään. Kreikkalainen salaatti on eräs suosikeistani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna-Riikka

    16. 8. 2012 18.53

  301. Kanasalaatti ja valkosipulikastike.

    Kanasalaatti ja valkosipulikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    16. 8. 2012 19.22

  302. Kanasalaatti ja valkosipulikastike.

    Kanasalaatti ja valkosipulikastike. Hmmm…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Qwerty

    16. 8. 2012 20.30

  303. Aika vähän tulee

    Aika vähän tulee salaattia syötyä. Joskus laitan lämmintä salaattia lisäkkeeksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jpv

    16. 8. 2012 22.21

  304. Syön ja kaikki

    Syön ja kaikki käy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eippa

    17. 8. 2012 7.11

  305. päivittäin, caesarsalaatti

    päivittäin, caesarsalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilleri

    17. 8. 2012 8.41

  306. Syön silloin tällöin.

    Syön silloin tällöin. Kreikkalainen salaatti eksyy kai useimmiten lautaselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    17. 8. 2012 12.21

  307. Salaatti kuuluu jokaiseen

    Salaatti kuuluu jokaiseen ateriaan tärkeänä osana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temmis

    17. 8. 2012 12.57

  308. Aika ajoin tulee

    Aika ajoin tulee syötyä salaattia lounaaksi. Parhaiten maistuu kana-, katkarapu-, lohi- tai tonnikalasalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pilvi

    17. 8. 2012 15.08

  309. Tykkään syödä paljon

    Tykkään syödä paljon salaattia. Kana-fetasalaatti on lempparini, johon sitten tätä oranssia salaattikastiketta päälle! Sitä voisi syödä vaikka astiatolkulla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joni

    17. 8. 2012 15.25

  310. "Popsi, popsi porkkanaa"

    “Popsi, popsi porkkanaa” pätee edelleenkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    POSsu1949

    17. 8. 2012 16.59

  311. Pidän paljon salaateista,mutta

    Pidän paljon salaateista,mutta ei useinkaan tule tehdyksi.Lempisalaattejani on feta-waldorfin- aurinkosalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sitrus

    17. 8. 2012 17.08

  312. Teen usein salaatteja

    Teen usein salaatteja ja lemppareitani ovat kana- ja katkarapusalaatit. Hieman tuliset kastikkeet maistuvat parhaiten salaattien kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninni

    17. 8. 2012 17.42

  313. Aika paljon syön

    Aika paljon syön sellaisia, joissa on tomaatteja ja sipuleita. Kastikkeita en käytä, en ainakaan väkeviä etikkaisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janne R.

    17. 8. 2012 17.46

  314. Teemme usein itse

    Teemme usein itse kana-feta salaattia, nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmtk

    17. 8. 2012 19.26

  315. Jokirapu caesar ja

    Jokirapu caesar ja caesar kastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lipfert

    18. 8. 2012 11.05

  316. Ceasar salaatti on

    Ceasar salaatti on parasta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    18. 8. 2012 17.20

  317. Salaatit on kyllä

    Salaatit on kyllä jääneet vähemmälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ramses

    18. 8. 2012 18.44

  318. Savulohisalaatti ja sinappikastike

    Savulohisalaatti ja sinappikastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    18. 8. 2012 18.56

  319. Syön, suosikkia on

    Syön, suosikkia on vaikea nimetä, mutta juustoisat salaatit joissa esimerkiksi halloumia, fetaa tai vuohenjuustoa ovat aina hyviä. Savukala tai kana ovat hyviä myöskin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janttara

    18. 8. 2012 19.03

  320. Syön paljon salaatteja,

    Syön paljon salaatteja, kaikkea laidasta laitaan. Tavallisin on perinteinen vihreää salaattia, tomaattia, kurkkua, viinirypäleitä ja fetaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    manta65

    18. 8. 2012 19.46

  321. En syö paljon

    En syö paljon salaatteja. Fetasalaatti on paras. Ja valkosipulinen salaattikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lararaa

    18. 8. 2012 19.46

  322. Syön. Feta- ja

    Syön. Feta- ja vuohenjuusto, kanasalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tajusi

    18. 8. 2012 20.52

  323. Lounaaksi melkein aina

    Lounaaksi melkein aina salaattia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jopo

    18. 8. 2012 21.42

  324. katkarapusalaatti on suosikkini.syön

    katkarapusalaatti on suosikkini.syön joka päivä jotain salaattia.en käytä ollenkaan salaatinkastiketta.sitruunanmehua tykkään puristaa salaatin päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puhi

    18. 8. 2012 22.15

  325. Katkaravut on herkkua

    Katkaravut on herkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pahlo

    18. 8. 2012 22.22

  326. Syön joka päivä;

    Syön joka päivä; ruskeankastikkeen kanssa raasteet ja kiusausten kanssa punasalaatti, myös vihersalaatteja syön.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Airikka

    19. 8. 2012 8.22

  327. Waldorf-salaatti ja yleensäkin

    Waldorf-salaatti ja yleensäkin kaalisalaatti menee. Melkein joka aterialla tomaattia/kurkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    19. 8. 2012 8.25

  328. Paljon salaatteja kokeilen

    Paljon salaatteja kokeilen mitä ihmeellisempiäkin kokeiluja teen, kana- ja kalasalaatti suosituin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peepi

    19. 8. 2012 8.26

  329. Syön paljon salaatteja,

    Syön paljon salaatteja, kana-pekoni-feta-salaatti on ainakin melkoisen herkullinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kristaliini

    19. 8. 2012 10.00

  330. syön aika usein,

    syön aika usein, tykkään varsinkin kalaisista salaateista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkuli

    19. 8. 2012 10.18

  331. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. tonnikalasalaatti on yksi suosikeista. suosin chilikastikkeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tai

    19. 8. 2012 12.17

  332. syön salaattia aika

    syön salaattia aika usein. ihan perus kurkku/tomaatti/juusto ymn salaatti ilman kastikkeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    19. 8. 2012 12.24

  333. runsaasti

    runsaasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poju

    19. 8. 2012 13.17

  334. Fetasalaatti on paras.

    Fetasalaatti on paras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Loli81

    19. 8. 2012 14.16

  335. Fetasalaatti on hyvää

    Fetasalaatti on hyvää ja kaikki muut ainekset kelpaavat,mutta salaatissani ei saa olla valkosipulia eikä tuorekurkkua.
    Ihan liian harvoin tulee kotona tehtyä salaattia,mutta aina ulkona syödessäni lautaseltani sitä löytyy ja tietysti höystettynä sinappikastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jigi

    19. 8. 2012 14.32

  336. Feta-sipuli-kurkku-suolakurkku-tomaatti-salaatinlehti-salaatti. Valkosipulikastikkeella.

    Feta-sipuli-kurkku-suolakurkku-tomaatti-salaatinlehti-salaatti. Valkosipulikastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne.L

    19. 8. 2012 15.09

  337. Kana- pasta- salaatti.

    Kana- pasta- salaatti. Vihe-r salaattia meillä on aina, kun on haarukka-ruokaa. Salaatin kastikkeita käytän harvoin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marle

    19. 8. 2012 16.04

  338. aivan liian vähän

    aivan liian vähän syön salaatteja… vika ehkä juuri siinä ettei tule laitettua kastiketta.. ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SATU

    19. 8. 2012 19.49

  339. usein, parasta on

    usein, parasta on salaatti jossa avokadoa ja fetaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stella

    19. 8. 2012 22.45

  340. Syön silloin tällöin.

    Syön silloin tällöin. Suosikkini on perinteinen lehtisalaatti. Kastikkeena ranskalainen salaatinkastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    20. 8. 2012 1.53

  341. Syön paljon salaatteja,

    Syön paljon salaatteja, enkä yleensä käytä kastikkeita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eki

    20. 8. 2012 1.55

  342. Syön salaatteja eniten

    Syön salaatteja eniten kesällä ja kastikkeena milloin mitäkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    20. 8. 2012 2.00

  343. Syön runsaasti oikeita

    Syön runsaasti oikeita lihattomia salaatteja, kuten feta yms. salaatteja. Pidän monesta eri kastikkeesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    20. 8. 2012 2.06

  344. Syön silloin tällöin.

    Syön silloin tällöin. Lempisalaattini on tonnikalasalaatti, valkosipulikastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    20. 8. 2012 7.43

  345. Koska laihdutan syön

    Koska laihdutan syön paljon salaatteja (toivottavasti en vain kuuriluontoisesti). Suosikkini on erilaiset ceasar-salaatit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LeenuLii

    20. 8. 2012 11.58

  346. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Suosikkini on kanasalaatti valkosipulisella kastikkeella:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    20. 8. 2012 12.56

  347. valkosipulia ja tomaattia

    valkosipulia ja tomaattia siinä ainakin on , ja mielellään linssejä (ei lasisia).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ulla R.

    20. 8. 2012 15.25

  348. teen salaatteja vihanneksista

    teen salaatteja vihanneksista ja siihen kastike kermaviilistä maustamalla se valkosipulilla,sitruunapippurilla ja tillillä,ehkä ripaus aroamaa ja sinappia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulpu

    20. 8. 2012 18.36

  349. ihan perinteisesti kiinankaalia

    ihan perinteisesti kiinankaalia ja kurkkua ja tomaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    20. 8. 2012 18.46

  350. Ceasar-salaatti on suosikkini.

    Ceasar-salaatti on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niisku

    20. 8. 2012 20.58

  351. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Suosikkejani mm. fetasalaatti ja erilaiset kanasalaatit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hmph

    20. 8. 2012 21.07

  352. olen salaatin ystävä

    olen salaatin ystävä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eila Palokangas

    21. 8. 2012 8.39

  353. Kotona tulee valitettavan

    Kotona tulee valitettavan harvoin tehtyä, mutta pidän kyllä salaatista! Cesar-salaatti on yksi suosikeistani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    monsu

    21. 8. 2012 8.54

  354. Syön salaattia aina

    Syön salaattia aina lämpimän ruuan kanssa :) Mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta pidän makeista kastikkeista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Milou

    21. 8. 2012 11.01

  355. Syön valtavasti salaatteja.

    Syön valtavasti salaatteja. Se on itse asiassa ainoa ruokalajike, jossa olen täydellisen kaikkiruokainen! Helpoin salaatti tulee vesimelonista ja Filoksen Halloumijuustosta. Yksi lemppareistani on myös punasipuli-paprika-rucola-fetajuusto-salaatti. Perussalaattiin kasviksista vaadin aina raikastajaksi jonkun hedelmän, esimerkiksi omenan tai tummat viinirypäleet. Kastikkeita käytän harvoin, mutta testaan mielelläni tilaisuuden tullen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Reeta

    21. 8. 2012 11.32

  356. Yritän, mutta enemmänkin

    Yritän, mutta enemmänkin voisi syödä. Kanasalaatit ja kreikkalainen suosikkejani. Remouladekastike suosikkikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    21. 8. 2012 20.38

  357. Syön salaattia oikeastaan

    Syön salaattia oikeastaan vain kesäisin, kun saan kasvatettua omat salaattini itse. Silloin sitä kuluukin paljon. Salaattiini kuuluu erilaisia salaatinlehtiä, kurkkuviipaleita ja tomaatinlohkoja, sekä salaatinkastiketta (kaupan pullosta).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hetiaine

    21. 8. 2012 23.19

  358. syön paljon salaatteja,

    syön paljon salaatteja, pähkinäiset ovat parhaita (pähkinät kannattaa pahtaa ennen salaattiin laittamista). salaatinkastike, jossa on vain oliiviöljyä, sitruunaa, suolaa ja pippuria on lempparini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mansku

    22. 8. 2012 11.25

  359. Syön, suosikkini on

    Syön, suosikkini on ehdottomasti kreikkalainen salaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Midre

    22. 8. 2012 13.33

  360. Syön usein. Teen

    Syön usein. Teen salaatin aina itse. Salaatinkastikkeeksi käytän vain oliiviöljyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu

    22. 8. 2012 13.57

  361. Syön usein salaatta

    Syön usein salaatta suosikkini on kreikkalainen salaatti ja paras salaatin kastike on thousand island

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilla

    22. 8. 2012 15.25

  362. Rakastan salaatteja;sienisalaatti,katkarapusalaatti..kastikkeeksi perinteinen

    Rakastan salaatteja;sienisalaatti,katkarapusalaatti..kastikkeeksi perinteinen kastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninja

    22. 8. 2012 15.28

  363. syön aika vähän

    syön aika vähän salaatteja mutta thousand island kastike on hyvää ja salaatikastikkeiden takiahan salaattejakin syödään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minde

    22. 8. 2012 16.36

  364. Vaihtelevasti...ruokaisa perunasalaatti ainakin

    Vaihtelevasti…ruokaisa perunasalaatti ainakin maistuu, varsinkin itsetehtynä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    22. 8. 2012 17.21

  365. Syön! Suosikki kana-caesar

    Syön! Suosikki kana-caesar ja tietysti caesarkastikkeella!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lunacat

    22. 8. 2012 19.09

  366. Itse tehty kana-fetasalaatti

    Itse tehty kana-fetasalaatti on parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puupu

    23. 8. 2012 1.40

  367. Syön joka päivä

    Syön joka päivä salaattia oman kasvimaan/kasvihuoneen antimista. Erilaisia salaatteja, kesä/spagettikurpitsaa, tomaattia, kurkkua, yrttejä, chiliä ja odotan punajuurisatoa jotta saan punajuuri-omenaraastetta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juuhan

    23. 8. 2012 8.55

  368. saatan hakea iltapalaksikin

    saatan hakea iltapalaksikin lehtisalaattia kasvimaalta, kaupan valmiista kastikkeista löytyy maukkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    risto

    23. 8. 2012 12.04

  369. Kanasalaatti on suosikki

    Kanasalaatti on suosikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Surkki

    23. 8. 2012 12.48

  370. Syön aivan valtavasti

    Syön aivan valtavasti salaatteja! Jos vaan voisin, niin söisin pelkästään salaatteja enkä mitään muuta. Lemppariherkkusalaatti vaihtelee aika rutkasti, tällä hetkellä suosikkini on Kreikkalainen salaatti omalla salaattikastikeella. En yleensäkkään ostele kaupan kastikkeita paljoakaan, silloin tällöin Ranskalaista salaattikastiketta tulee käytettyä jos on esim. kavereilla tms. joilla ei ole itsetehtyjä kastikkeita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirva

    23. 8. 2012 13.44

  371. Syön jonkin verran

    Syön jonkin verran salaatteja, olen kyllä koittanut lisätä niiden syömistä. Tonnikalasalaatti tai uunilohi salaatilla on suosikki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lufica

    23. 8. 2012 13.46

  372. Silloin tällöin. Suosikkini

    Silloin tällöin. Suosikkini on makaronisalaatti ja kastikkeena valkosipulisalaatinkastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shil

    23. 8. 2012 14.24

  373. Syön, pidän kaikenlaisista

    Syön, pidän kaikenlaisista salaateista, teen yleensä lounaaksi töihin ruokaisia salaatteja, johon tulee pastaa ja tonnikalaa – salaatit menevät parhaiten ilman kastikkeita, niin makukin säilyy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    23. 8. 2012 14.35

  374. Syön salaatin lounaaksi

    Syön salaatin lounaaksi 1-2 kertaa viikossa. Suosin salaattipöytiä, joista voi ottaa mitä milloinkin haluaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    23. 8. 2012 21.37

  375. Joka päivä syön

    Joka päivä syön salaatteja ja koitan aina vaihdella aineksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukkanen

    23. 8. 2012 21.59

  376. En syö salaattia.

    En syö salaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tkjz

    24. 8. 2012 10.49

  377. Syön paljon salaattia.

    Syön paljon salaattia. Suosikki kastikkeeni on valkosipuli.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    susku

    24. 8. 2012 15.02

  378. Ruokaisia salaatteja menee

    Ruokaisia salaatteja menee lämpimillä keleillä PALJON!. Kastikkeeksi riittää laadukas oliiviöljy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Daniela

    24. 8. 2012 18.25

  379. syön, suosikkini tomaatti-mozzarellasalaatti.

    syön, suosikkini tomaatti-mozzarellasalaatti. kastikkeista joku kermaviilikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emm

    24. 8. 2012 18.50

  380. syön melko paljon,

    syön melko paljon, valkosipuli kastike on paras!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mm

    24. 8. 2012 19.39

  381. Syön salaatteja paljon.Suosikki

    Syön salaatteja paljon.Suosikki katkarapusalaatti kartanon kastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vesku

    24. 8. 2012 21.51

  382. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Hunajainen broilerkastike parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naps

    24. 8. 2012 22.35

  383. kanasalaatti on perheen

    kanasalaatti on perheen suosikki. syödään paljon salaatteja. vaihtelevasti joko ruokaisia tai kasvissalaatteja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joppe

    25. 8. 2012 1.09

  384. Kreikkalainen salaatti, Meillä

    Kreikkalainen salaatti, Meillä syödään salaatteja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KatLi

    25. 8. 2012 8.28

  385. ceessarin salti

    ceessarin salti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rikrok

    25. 8. 2012 12.42

  386. syön salati joka

    syön salati joka paiva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rick whalroos

    25. 8. 2012 12.42

  387. tonnikalasalaatti ja paljon

    tonnikalasalaatti ja paljon majoneesikastiketta kevyttä ja hyvää maistuis varmaan sullekkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riku ruoho

    25. 8. 2012 12.44

  388. Pari kertaa viikossa.

    Pari kertaa viikossa. Suosikkini on vuohenjuustosalaatti, kastikkeena käytän ihan vain oliiviöljyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liinu

    25. 8. 2012 12.45

  389. syön kyllä, harvoin

    syön kyllä, harvoin teen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kössi

    25. 8. 2012 14.21

  390. Syön usein, tykkään

    Syön usein, tykkään jos salaatissa on jotain juustoa ja hedelmää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilla

    25. 8. 2012 15.19

  391. ihan himoitsen salaatteja

    ihan himoitsen salaatteja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjaana

    25. 8. 2012 18.29

  392. Syön aika paljon

    Syön aika paljon salaatteja ja pidän niistä kyllä, lemppari on kreikkalainen salaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    25. 8. 2012 19.35

  393. Suosikkisalaatti on raikas

    Suosikkisalaatti on raikas ja siinä on ehkä hieman hedelmää. Kastike on makeahko.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    25. 8. 2012 23.18

  394. Ranskalainen salaattikastike ehdoton

    Ranskalainen salaattikastike ehdoton ykkönen.
    Olen kaikkiruokainen salaateissa kunhan ei sisällä etanoita rapuja jms.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    26. 8. 2012 7.56

  395. Syön. Suosikkisalaattini on

    Syön. Suosikkisalaattini on tonnikalasalaatti ja kastikkeeksi valitsen sinappikastikkeen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    26. 8. 2012 8.09

  396. Vuohenjuustosalaatti oliiviöjyllä

    Vuohenjuustosalaatti oliiviöjyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rissy

    26. 8. 2012 9.30

  397. Aika paljon tulee

    Aika paljon tulee salaatteja syötyä, yleensä kotona kun itse laittaa löytyy siitä eri salaatteja, kurkkua, paprikaa, kesäkurpitsaa, herne-maissi-paprika, joskus raejuustoa, ja usein lohikuutioita. Salaatinkastikkeena toimii itse maustettu kermaviili jossa yrttejä, chiliä, valkosipulia. Niin ja jotain siemeniäkin pitää salaatissa olla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anninka

    26. 8. 2012 9.40

  398. salaatteja tulee syötyö

    salaatteja tulee syötyö paljon varsinkin kesällä kun on kuuma eikä lämmin ruoka maistu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    N30

    26. 8. 2012 11.57

  399. Syön viher ja

    Syön viher ja kaalisalaatteja. Parasta on tuore vihersalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    26. 8. 2012 13.24

  400. Tykkään syödä raasteita

    Tykkään syödä raasteita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    26. 8. 2012 13.39

  401. Parasta on fetasalaatti

    Parasta on fetasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    26. 8. 2012 13.40

  402. Kanasalaattia teen usein.

    Kanasalaattia teen usein.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    enni

    26. 8. 2012 16.40

  403. en syö

    en syö

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    26. 8. 2012 18.36

  404. fetasalaati

    fetasalaati

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nanna

    26. 8. 2012 18.38

  405. lohisalaati

    lohisalaati

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    julle

    26. 8. 2012 18.39

  406. sienisalaatti

    sienisalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    26. 8. 2012 18.41

  407. en pidä salaatista

    en pidä salaatista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    väne

    26. 8. 2012 19.00

  408. Kanasalaattia teen

    Kanasalaattia teen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larissa

    26. 8. 2012 19.01

  409. tonnikalasalaatti syön usein

    tonnikalasalaatti syön usein

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jape

    26. 8. 2012 19.03

  410. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Lemppari salaatti on kanacaesar. Lempparikastike on jogurtti/kermaviilikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suvi

    26. 8. 2012 19.49

  411. Parhaita ovat perussalaatit,

    Parhaita ovat perussalaatit, joihin laitetaan niitä kasviksia, joita kaapista löytyy. Lisäksi voi paahtaa esimerkiksi cashewpähkinöitä tai kurpitsansiemeniä päälle ripoteltavaksi. Kastikkeeksi kylmäpuristettua rypsiöljyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aino

    26. 8. 2012 20.13

  412. Syön salaatteja ja

    Syön salaatteja ja valkosipulikastike on paras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tl66

    26. 8. 2012 22.08

  413. Sienisalaatti.

    Sienisalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eetuu-

    26. 8. 2012 22.43

  414. syön salaatteja jonkun

    syön salaatteja jonkun verran, lempparisalaatti on cesar-salaatti ja valkosipulisalaatinkastike, krutonkeja pitää olla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mm

    27. 8. 2012 11.00

  415. En syö salaattia

    En syö salaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timpe84

    27. 8. 2012 11.12

  416. rucola-kanasalaatti

    rucola-kanasalaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    square

    27. 8. 2012 21.50

  417. Syön salaatteja lähes

    Syön salaatteja lähes joka päivä, sekä kastikkeen kanssa että sellaisenaan. Kastikkeeksi esim. oliiviöljyn, balsamicon, aurinkokuivatun tomaatin, basilikan ja valkosipulin sekoitus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anselo

    28. 8. 2012 13.11

  418. Paljoa ei salaatteja

    Paljoa ei salaatteja tule syötyä.. Syön kyllä, jos joku tekee ne puolestani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tahmis

    28. 8. 2012 16.10

  419. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Maukkaimpiin kastikkeisiin kuuluu valmis salaattimauste- ja siemensekoitus, jonka tyttäreni on tuonut ulkomailta. Tämän kun sekoittaa öljyyn niin ai että kun on hyvää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pirpana01

    28. 8. 2012 16.17

  420. Salaatti kuuluu päivittäiseen

    Salaatti kuuluu päivittäiseen ruokavalioon, paras salaatti on ehdottomasti texmex-salaatti ja siihen päälle valkosipulikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiah

    28. 8. 2012 16.29

  421. Taatusti! Ilo silmälle,

    Taatusti! Ilo silmälle, herkullista ja terveellistä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nöyvei

    28. 8. 2012 16.40

  422. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Yksi parhaista on rucola-valkohomejuustosalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aino

    28. 8. 2012 17.22

  423. kaikki käy

    kaikki käy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eila62

    29. 8. 2012 6.24

  424. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Suosikki on kreikkalainen salaatti ja kastikkeeksi oliiviöljyä ja balsamicoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Shagma

    29. 8. 2012 6.56

  425. Rakastan salaatteja ja

    Rakastan salaatteja ja hyviä kastikkeita! Kana- ja tonnikalasalaatit ovat suosikkejani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piima

    29. 8. 2012 10.47

  426. Suosikkini on cesar-salaatti

    Suosikkini on cesar-salaatti ja salaatinkastikkeista suosikki on valkosipuli.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susu

    29. 8. 2012 12.02

  427. Rakastan erilaisia salaatteja.

    Rakastan erilaisia salaatteja.
    Suosikkejani on cesar-salaatti ja tonnikalasalaatti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maria

    29. 8. 2012 13.48

  428. Syön erilaisia salaatteja

    Syön erilaisia salaatteja päivittäin.
    Suosikkejani on kanasalaatti ja savulohisalaatti-

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lisbe

    29. 8. 2012 13.49

  429. pidän ja teen

    pidän ja teen paljon salaatteja itse, kreikkalainen salaatti ihan suosikki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minnarim

    29. 8. 2012 15.03

  430. Jo oli herkullisilta

    Jo oli herkullisilta vaikuttavia, varsinkin broilerisisältöiset.
    Vaimon tekemä fetasalaatti on herkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uatu

    29. 8. 2012 15.53

  431. Kyllä jonkin verran,

    Kyllä jonkin verran, kaikki missä on fetaa on hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiu

    29. 8. 2012 16.55

  432. Syön valtavasti salaatteja,

    Syön valtavasti salaatteja, en käytä niissä salaatinkastikkeita lainkaan, lisään kaikkea mitä jääkaapissa sattuu milloinkin olemaan ja vaihtelevasti herkkuani fetajuustoa ja savulohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sidetiter

    29. 8. 2012 19.02

  433. Syön n kerran

    Syön n kerran viikossa lemppariani kreikkalaista salaattia ja lisäksi toisinaan innostun väsäämään salaatin kokoon kaapin aineksista, käytän siihen usein maustetun tonnikalapurkin extramakua antamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ketshopsi

    29. 8. 2012 19.04

  434. Liian harvoin tulee

    Liian harvoin tulee itsellä väsättyä salaattia, ostan kaupasta valmissalaatteja esim. tonnikalaa ja kreikkalaista fetajuuston vuoksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Andregoja

    29. 8. 2012 19.05

  435. Ei tule tehtyä

    Ei tule tehtyä salaatteja mutta kaupasta ostan valmiina vaihdellen makuja vähän laidasta laitaan ainakin pari kertaa viikossa: lohi ja tonnikala ovat erityisen hyviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jeihostu

    29. 8. 2012 19.07

  436. Toisinaan. Pidän kanasalaatista.

    Toisinaan. Pidän kanasalaatista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    29. 8. 2012 20.50

  437. Syön salaatteja.Suosikkini on

    Syön salaatteja.Suosikkini on Caesar-salatti sinapin makuisella kastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vade

    30. 8. 2012 10.06

  438. kaikki menee

    kaikki menee

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rene66

    30. 8. 2012 10.41

  439. syön jonkin verran

    syön jonkin verran salaatteja. hedelmäsalaatti ja thousand island kastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ripe

    30. 8. 2012 11.27

  440. Syön monta kertaa

    Syön monta kertaa viikossa. Eniten pidän salaateista joissa on lohta, lempikastikkeeni on sinappinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    30. 8. 2012 11.45

  441. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Viime aikoina on maistunut kermaviilikastikkeet, myöskin salaattijuuston öljy on ihan riittävä välillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    30. 8. 2012 13.50

  442. PÄIVITTÄIN.

    PÄIVITTÄIN.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VESA

    30. 8. 2012 17.12

  443. Kana-feta salaatti kermaviilikastikkeella

    Kana-feta salaatti kermaviilikastikkeella

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    30. 8. 2012 19.43

  444. syön usein, lemppari

    syön usein, lemppari on caesar-salaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helsi

    30. 8. 2012 20.17

  445. punasipulia ja vot

    punasipulia ja vot nappaa..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie123

    30. 8. 2012 20.37

  446. Päivittäin tulee salaattia

    Päivittäin tulee salaattia syötyä.Kanaslaatti on bestis,thousand island kastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henkka

    31. 8. 2012 7.56

  447. joka päivä,suosikkia ei

    joka päivä,suosikkia ei ole,kaikki käy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    31. 8. 2012 8.17

  448. Ehdottomasti ruokaisa jäävuori,

    Ehdottomasti ruokaisa jäävuori, tonnikala, kurkku, feta ja päälle seesamin siemeniä -salaatti. Kastikkeeksi omatekoinen tomaattimajoneesi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kunto-urheilija

    31. 8. 2012 9.07

  449. Syön todella paljon

    Syön todella paljon salaatteja, joita teen itse. Harvoin tulee ostettua valmissalaatteja. Suosikkini on valkokaalista japorklkanasta tehty raaste, johon ripotellaan ananasta. Viereen vähän raejuustoa ja se on siinä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aya

    31. 8. 2012 9.14

  450. Syön, katkarapu-homejuustosalatti on

    Syön, katkarapu-homejuustosalatti on suosikkini tällä hetkellä ja syön sen homejuusto :D -kastikkeen kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    31. 8. 2012 12.15

  451. feta salaatti

    feta salaatti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masisa

    31. 8. 2012 12.55

  452. Pidän salaateista. Suosikkini

    Pidän salaateista. Suosikkini on Caesar-salatti .
    Ranskalainen salaatinkastike on hyvä ja
    ja sopii moneen salaattiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KAIZA

    31. 8. 2012 14.29

  453. Kreikkalainen Fetasalaatti. Pidän

    Kreikkalainen Fetasalaatti.
    Pidän sinappisista salaatinkastikkeista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ailu

    31. 8. 2012 14.30

  454. Nizzan salaatti. Kastikkeista

    Nizzan salaatti. Kastikkeista on suosikkini valkosipulinen salaattikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarrie

    31. 8. 2012 14.32

  455. Suosikkini on Caesar-salatti.

    Suosikkini on Caesar-salatti.
    Vihreä yrttinen majoneesi-tai kermaviilikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sakke

    31. 8. 2012 14.37

  456. Tomaati-sipulisalaatti. Ranskalainen salaatinkastike.

    Tomaati-sipulisalaatti.
    Ranskalainen salaatinkastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marri

    31. 8. 2012 14.38

  457. Länsirannikon salaatti. Valkosipulinen

    Länsirannikon salaatti.

    Valkosipulinen salaattikastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonna

    31. 8. 2012 14.39

  458. Kreikkalainen fetasalaatti. Sinappiset

    Kreikkalainen fetasalaatti.
    Sinappiset salaatinkastikkeet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jori

    31. 8. 2012 14.41

  459. Raikas vihersalaatti. Ranskalainen

    Raikas vihersalaatti.
    Ranskalainen salaatinkastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paivi

    31. 8. 2012 14.42

  460. Katkarapusalaatti. Sitruunainen kevyt

    Katkarapusalaatti.

    Sitruunainen kevyt salaatinkastike.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SS

    31. 8. 2012 14.44

  461. Avokadosalaatti. Majoneesi-ja kermaviilisalaatinkastikkeet

    Avokadosalaatti.
    Majoneesi-ja kermaviilisalaatinkastikkeet yrteillä maustaen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kerttu

    31. 8. 2012 14.48

  462. Syön usein salaatteja.

    Syön usein salaatteja.
    Suosikkini katkarapusalaatti thousand island kastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirkkuli

    31. 8. 2012 14.49

  463. joka ruokailuun kuuluu

    joka ruokailuun kuuluu reilu annos salaattia, ei erityistä, kaikki käy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jameva

    31. 8. 2012 16.06

  464. Kreikkalaisen salaatin ei

    Kreikkalaisen salaatin ei ole voittanutta!Menee ihan ilman kastikkeita,siinähän niitä kaloreita säästää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    konu

    31. 8. 2012 19.08

  465. kreikkalainen salaatti pelkällä

    kreikkalainen salaatti pelkällä oliiviöljyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie123

    31. 8. 2012 19.21

  466. Salaatit ihania ja

    Salaatit ihania ja teen ihan joka päivä melkein erilaisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    31. 8. 2012 20.34

  467. Syön lähes päivittäin

    Syön lähes päivittäin lounaaksi salaatin. Tykkään tuoresalaatista, jonka kastikkeeksi lorautan oliiviöljyä ja mausteeksi piri piriä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sumi

    31. 8. 2012 22.27

  468. en hirveästi syö

    en hirveästi syö salaatteja, mutta kreikkalainen salaatti on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sooon

    1. 9. 2012 7.30

  469. Syön lounassalaatteja 3-4

    Syön lounassalaatteja 3-4 kertaa kuukaudessa, lempparini on katkarapusalaatti itsetehdyllä majoneesilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oona

    1. 9. 2012 7.31

  470. itsetehtyjä salaatteja melkein

    itsetehtyjä salaatteja melkein joka päivä,mutta mitään kastikkeita en yleensä käytä – parempaa ilman:) ei mitään erityistöä suosikkia,kaikki maistuu:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nappo

    1. 9. 2012 8.21

  471. Syön paljon salaatteja.

    Syön paljon salaatteja. Lemppareita kreikkalainen ja cesar-salaatti. Yleensä käytän salaatinkastikkeena vain oliiviöljyä ja balsamicoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mrs kelso

    1. 9. 2012 8.51

  472. jonkin verran. kreikkalainen.

    jonkin verran. kreikkalainen. öljy ja viinietikka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k.k.

    1. 9. 2012 9.05

  473. syksyisin runsaasti etenkin

    syksyisin runsaasti etenkin kreikkalaista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    1. 9. 2012 10.03

  474. Kreikkalainen salaatti ranskalaisella

    Kreikkalainen salaatti ranskalaisella kastikkeella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jarppi

    1. 9. 2012 11.50

  475. syön päivän toisena

    syön päivän toisena ateriana kreikkalaisen salaatin, kastikkeena vain kevyt oliiviöljy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsinen

    1. 9. 2012 13.26

  476. Syön salaatteja, salaatinkastike

    Syön salaatteja, salaatinkastike vaihtelee salaatin mukaan. Hesen salaatinkastike sopii mihin vaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuike

    1. 9. 2012 14.35

  477. Syön paljon salaatteja,

    Syön paljon salaatteja, ruuan kanssa kevyempiä kasvissalaatteja, iltapalaksi ruokaisampia esim. kanasalaattia. Paras kastike on valkosipulipohjainen täyteläinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iina

    1. 9. 2012 14.38

  478. katkarapusalaatti, johon tulee

    katkarapusalaatti, johon tulee esim tomaattia ananasta, kurkkua, oliiveja, katkarapuja, punasipulia thousand island kastikkeella

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miumau

    1. 9. 2012 15.38

  479. Ceasar-salaattia syön vähintään

    Ceasar-salaattia syön vähintään kerran viikossa, muutenkin salaatti kyllä maistuu ja paljon!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tytte

    1. 9. 2012 15.52

  480. Kaalisalaatti on suosikki

    Kaalisalaatti on suosikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttara

    1. 9. 2012 16.41

  481. Melko paljon, suosikki

    Melko paljon, suosikki tavallinen vihreä salaatti halloumin kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelilehti

    1. 9. 2012 17.55

  482. Syönhän minä :)

    Syönhän minä :)
    hyvää raikasat keventää ruoan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    1. 9. 2012 17.59

  483. enpä oikeen syö

    enpä oikeen syö salaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu82

    1. 9. 2012 18.15

  484. fetasalaattia liian usein,

    fetasalaattia liian usein, se on niin helppo tehdä. Lämpimät salaatit luxusta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    1. 9. 2012 18.32

  485. Syön aika paljon.

    Syön aika paljon. Mielisalaattejani ovat Mozzarellasalaatti ja Katkarapu-Caesar-saalaatti, salaattikastikkeista Caesar

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    L.K

    1. 9. 2012 18.34

  486. Mozzarellasalaattia olen tehnyt

    Mozzarellasalaattia olen tehnyt paljon viime aikoina. Kastikkeeksi lorautan tilkan sitruunamehua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJS

    1. 9. 2012 19.26

  487. aika vähän, mutta

    aika vähän, mutta kesällä kreikkalainen salaatti on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elina

    1. 9. 2012 19.53

  488. jonkin verran suosikkina

    jonkin verran suosikkina tonnikala salaatti ja salaattikastikkeeksi talon kastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lea

    1. 9. 2012 20.00

  489. kaikki tuore salaatit

    kaikki tuore salaatit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seija

    1. 9. 2012 21.10

  490. Fetasalaatti on ihanaa!

    Fetasalaatti on ihanaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    1. 9. 2012 21.29

  491. Salaattia pyrin tekemään

    Salaattia pyrin tekemään pari kertaa viikossa. Suosikkini on caesar-salaatti. Salaatinkastikkeista käytän valkosipulikastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja Paananen

    1. 9. 2012 22.29

  492. Katkarapusalaatti ja valkosipulikastike

    Katkarapusalaatti ja valkosipulikastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juliet

    1. 9. 2012 22.51

  493. En syö paljoa

    En syö paljoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hyppy

    5. 9. 2012 2.35

  494. Kesällä tulee syötyä

    Kesällä tulee syötyä enemmän, perussalaattia tuoreista suomalaisista aineksista. Talvisin jää siihen, että ostan joskus rasian valmista italiansalaattia tai jotain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AT

    5. 9. 2012 21.11

Kirjoita kommentti