Umami muualla Facebook

Julkaistu 11. 10. 2018 Teksti Mervi Sandbacka, kuvat Mervi Melasniemi 2 kommenttia Ruoka ja juoma

Maukkaat, mehevät perjantaipizzat

Tekisitkö perjantaipizzaa viikonlopun alkajaisiksi? Pizzojen tekoon voi osallistua koko perhe tai niitä voi tehdä ystäväporukalla. Yksi tekee taikinan, toiset tomaattikastikkeen ja täytteet. Näistä ohjeista löytyy varmasti jokaiselle mieluinen, niin lapsille tai nuorisolle kuin aikusillekin.



Itse pidän runsastäytteisestä, mehevästä pizzasta, enemmän amerikkalaistyylisestä pannupizzasta kuin kuivasta ohut- ja rapeakuorisesta. Pizzan suhteen makuja on monia niin Italiassa kuin meilläkin. Yhden mielestä täytettä saa olla runsaasti, toisen mielestä niukasti. Jokainen tehköön mielensä mukaan. Alunperin pizza on ollut synnyinmaassaan köyhien ruokaa, mutta nykyisin sitä syövät kaikki ja kaikkialla.

Pssst! Ohjeen pohjataikinasta voit paistaa joko uunipannullisen tai 4 pienempää annospizzaa.

Pizzapohja

4 pizzapohjaa, noin 30 cm

30 g tuorehiivaa
2 1/2 dl kädenlämpöistä vettä
7 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 dl oliiviöljyä

Liuota hiiva pieneen määrään mitatusta vedestä. Mittaa kulhoon tai talouskoneen kulhoon jauhot, suola, liuennut hiiva, oliiviöljy ja vesi. Sekoita ensin puuhaarukalla ja tai koneen alhaisella teholla. Vaivaa sitten taikinaa voimakkaasti noin 10 minuuttia. Ota taikina pois ja lisää kulhoon vähän oliiviöljyä, pane taikina takaisin ja pyöräytä niin, että taikina saa ohuen öljypinnan. Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi vedottomassa, lämpimässä paikassa. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinalustalle ja vaivaa hyvin. Jaa taikina neljään osaan ja kauli yksi pala kerrallaan hyvin ohueksi pohjaksi. Peitä muut palat liinalla, etteivät ne kuivu. Anna pohjan kohota noin 15 minuuttia leivinpaperilla peitetyllä pellillä liinan alla. Levitä sitten päälle tomaattikastiketta ja täytteet. Paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tarkkaile paistumista, sillä uuneissa on eroa.

IMG_1638 IMG_1641

Helppo ja hyvä tomaattikastike

4 pohjalle

4 keskikokoista, kypsää tomaattia
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuna
1 rkl tomaattipyreetä
1–2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl tummaa balsamietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
pienet niput tuoretta oreganoa, timjamia ja salviaa tai
1 tl jokaista kuivattuna

Tee tomaatteihin ristiviilto ja pane ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Kaada vesi pois ja kuori tomaatit, poista kanta ja siemenet. Pane tomaatti ja muut ainekset tehosekoittimen tai monitoimikoneen kulhoon ja jauha tasaiseksi. Levitä kastiketta kohonneille pizzapohjille.

IMG_1642 sienipizza3

Sienitäyte

1 pizzapohjalle

100 g siitakesieniä (satoaikaan esim. tatteja, kantarelleja tai suppilovahveroita)
1 pieni sipuli
oliiviöljyä
noin 1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
muutamia salvian lehtiä
tai 1 1/2 tl kuivattua salviaa
1 1/2 dl mozzarellaraastetta

Puhdista sienet ja viipaloi sipuli. Paloittele sienet pannulle ja kuumenna, kunnes neste on haihtunut. Lisää pannulle sipuli ja tilkka oliiviöljyä. Paista, kunnes sipuli on pehmennyt. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä seos pizzapohjalle tomaattikastikkeen päälle. Lisää salvianlehtiä tai kuivattua salviaa ja juustoraaste. Paista 250-asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.

Pssst! Voit luonnollisesti käyttää tähän pizzaan myös pakastamiasi sieniä.

IMG_1647 IMG_1650

Punajuuri-vuohenjuustotäyte

1 pizzapohjalle

2 pientä punajuurta
1/2 dl vettä
noin 1/2 tl suolaa
1 rkl tummaa balsamietikkaa
1 rkl vaaleaa siirappia
mintunlehtiä tai 1 1/2 tl kuivattua minttua
150 g valkohomepintaista vuohenjuustoa

Kuori punajuuret ja höylää niistä juustohöylällä ohuita viipaleita. Mittaa pannulle vesi, suola, balsamietikka ja siirappi ja keitä punajuuriviipaleita liemessä miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat sopivasti kypsyneet. Asettele punajuuriviipaleet kohonneelle pizzapohjalle tomaattikastikkeen päälle. Lisää mintunlehtiä tai kuivattua minttua. Leikkaa vuohenjuusto viipaleiksi ja asettele ne täytteen päälle. Paista 250-asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.

IMG_1661 IMG_1662

Peruna-gorgonzolatäyte

1 pizzapohjalle

1 isohko, kiinteä peruna
1 pieni sipuli
1 rkl tuoreita rosmariininlehtiä tai
1 1/2 tl kuivattua rosmariinia
oliiviöljyä
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl kapriksia
noin 100 g gorgonzolaa

Kuori peruna sekä sipuli ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Hienonna rosmariinin lehdet tai murskaa kuivattu rosmariini huhmaressa. Kuumenna öljyä pannulla ja lisää peruna- ja sipuliviipaleet kypsymään. Kääntele niitä välillä lastalla ja kokeile välillä perunan kypsyyttä. Mausta rosmariinilla, suolalla ja pippurilla. Levitä seos pizzapohjalle tomaattikastikkeen päälle. Lisää kaprikset ja gorgonzola nokareina. Paista 250-asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.

IMG_1651 IMG_1658

Tomaatti-puhvelimozzarellatäyte

1 pizzapohjalle

1 rasia (250 g) babyluumutomaatteja
1 pallo (125 g) mozzarella di bufalaa
muutamia marinoituja, kivettömiä oliiveja
1 tl kuivattua oreganoa
1/2 tl kuivattua timjamia
noin 1/2 tl sormisuolaa
mustapippuria myllystä
rucolaa
extra vergine -oliiviöljyä
sormisuolaa

Huuhdo, kuivaa ja halkaise tomaatit pitkittäin. Revi mozzarella pieniksi paloiksi. Asettele tomaatit pizzapohjalle tomaattikastikkeen päälle. Lisää juustopalat ja oliivit. Jauha oregano, timjami ja suola huhmaressa hienoksi ja ripottele täytteelle. Rouhi päälle mustapippuria. Paista 250-asteisen uunin keskiosassa 10–15 minuuttia. Lisää valmiin pizzan päälle rucolaa, vähän oliiviöljyä ja ripaus sormisuolaa.


Aiheet: , , , , , , , ,

2 kommenttia

  1. Mm...tekisi mieli kokeilla

    Mm…tekisi mieli kokeilla heti, miksi söinkään jo?!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    18. 10. 2015 18.32

  2. Mm...tekisi mieli kokeilla,

    Mm…tekisi mieli kokeilla, miksi söin jo?!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    18. 10. 2015 18.33

Kirjoita kommentti