Umami muualla Facebook

Julkaistu 8. 4. 2019 Teksti Mervi Hannele Sandbacka Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Munaruokia laidasta laitaan

Munia tarvitaan monissa ruoissa leivonnaisista lihapulliin ja moneen muuhun ruokaa sitomaan muita aineksia, muun muassa tuomaan kuohkeutta kakkutaikinoihin. Mutta munaruoiksi voidaan kutsua niitä ruokia, joissa munat ovat pääroolissa, esimerkiksi munakkaat, salaatit, täytetyt tai päällystetyt munanpuolikkaat, munaleivät ja monet muut. Jälkiruokana tarjottava pavlovakin on tavallaan munaruoka, koska siihen käytetään munanvalkuaisia.

Peruna-yrttimunakas

2 isohkoa keitettyä perunaa
1 sipuli
rypsiöljyä
suolaa
musta- tai valkopippuria myllystä
4 munaa
1/2 dl kylmää vettä
suolaa
tuoreita yrttejä hienonnettuna
(esim. minttua, oreganoa, salviaa, ruohosipulia…)

Kuori perunat sekä sipuli ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljyä pannulla ja lisää peruna- sekä sipuliviipaleet paistumaan. Kääntele niitä välillä ja mausta suolalla sekä pippurilla. Riko munat kulhoon, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi haarukalla. Kaada seos pannulle. Anna munakkaan kypsyä keskilämmöllä, kunnes se on hyytynyt. Sirota vielä tarvittaessa vähän suolaa munakkaalle. Hienonna yrtit ja ripottele munakkaalle. Tarjoa vaikka aamupalan yhteydessä tai lounaaksi salaatin kanssa.

Ohje ja kuva Mervi Melasniemi.

Suppilovahveromunakas

1 pieni sipuli
noin 1/2 l tuoreita suppilovahveroita
rypsiöljyä
suolaa
musta- tai valkopippuria myllystä
4-6 munaa
1/2-1 dl kylmää vettä tai kevytkermaa
suolaa
lehtipersiljaa hienonnettuna

Kuori ja hienonna sipuli. Revi suppilovahverot suikaleiksi. Kuumenna öljyä pannulla ja lisää sipuli sekä suppilovahverot paistumaan. Kääntele niitä välillä ja mausta suolalla sekä pippurilla. Riko munat kulhoon, lisää vesi tai kerma ja sekoita tasaiseksi haarukalla. Kaada seos pannulle. Anna munakkaan kypsyä keskilämmöllä, kunnes se on hyytynyt. Sirota vielä tarvittaessa vähän suolaa munakkaalle. ripottele persiljaa päälle. Tarjoa vaikka aamupalan yhteydessä tai lounaaksi salaatin kanssa.

Ohje ja kuva Mervi Melasniemi.

Venäläinen silli

4 annosta

2 kevytsuolattua sillifileetä
2 venäläistä suolakurkkua
2 etikkapunajuurta
1 sipuli
4 keitettyä kananmunaa
kapriksia

Kastike

2 dl kevytranskankerma
4 rkl majoneesia
2 tl Dijonin sinappia

Huuhtaise ja valuta sillifileet ja leikkaa kuutioiksi. Leikkaa kurkku, punajuuri ja sipulikin samankokoisiksi kuutioiksi. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Raasta ne erikseen. Kokoa kaikki ainekset ryhmäsalaatiksi vadille. Koristele kapriksilla. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja tarjoa sillivadin kanssa.

Ohje ja kuva Tiia Koskimies

Peruna-muna-sillisalaatti

4 annosta

1 kg isohkoa uutta perunaa keitettynä
5 keitettyä (8 min) munaa viipaloituna
1 tlk (250 g) tillisilliä, esim. Ahti
Kastike
1 nippu tilliä hienonnettuna
1 nippu ruohosipulia tai sipulinvarsia hienonnettuna
1-2 prk kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 rkl sitruunamehua
1–2 tl sokeria
valkopippuria
suolaa tai yrttisuolaa
Viimeistelyyn
lehtisalaattia, tilliä ja/tai ruohosipulia

Leikkaa keitetyt perunat paksuhkoiksi viipaleiksi. Viipaloi munat ja valuta silli. Sekoita kastike. Huuhdo ja linkoa salaatti. Kokoa salaatti. Levitä ison salaattivadin pohjalle salaatinlehdet ja niiden päälle peruna-, muna- ja silliviipaleet.  Lusikoi päälle salaatinkastike. Viimeistele salaatti tilli- ja/tai ruohosipulisilpulla.

Ohje Mervi Melasniemi, kuva Kirsi Salovaara.

Peruna-omena-kurkkusalaatti

n. 1 kg uusia perunoita
1 hapokas omena kuutioina
2-3 dl maustekurkusta leikattuja kuutioita
1/2 tuore kurkku kuutioina
ruohosipulia hienonnettuna

Kastike
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 prk kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 rkl dijoninsinappia, myös täysjyväversio käy hyvin
1/2 sitruunan mehu
loraus neitsytrypsiöljyä
suolaa, mustapippuria

Raaputa perunoiden pinta puhtaaksi. Kuoria saa jäädä. Keitä suolavedessä kypsiksi. Sekoita sillä välin kastike. Leikkaa perunat kuutioiksi heti kun sormet kärsivät sen tehdä ja kaada hyvin sekoitettu kastike joukkoon. Perunat imevät itseensä lämpimänä makuja. Voit jättää salaatin odottelemaan tässä vaiheessa, jos haluat. Sekoita joukkoon muut aineet ja tarkista maku. Voit tarjota salaattia haaleana tai jäähtyneenä. Koristele vati salaatinlehdillä, keitetyillä kananmunilla ja tomaatilla. Salaatti sopii sellaisenaan tarjottavaksi tai ruokien lisäkkeenä.

Ohje ja kuva Tiia Koskimies.

Kolmen peston munat

Parsakaalipesto

1 keskikokoinen parsakaali
1 valkosipulinkynsi paloina
2 rkl tuoretta salviaa hienonnettuna
1 rkl sitruunamehua
50 g parmesaania paloina
100 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl pinjansiemeniä
mustapippuria myllystä
suolaa

Punajuuripesto

3 punajuurta keitettynä tai
3 etikkapunajuurta
1 valkosipulinkynsi paloina
2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
1 rkl vaaleaa balsamietikkaa
1 tl hunajaa
50 g parmesaania paloina
100 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl pinjansiemeniä
mustapippuria myllystä
suolaa

Porkkanapesto

3 isoa porkkanaa keitettynä
1 valkosipulinkynsi paloina
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 rkl sitruunamehua
50 g parmesaania paloina
100 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl pinjansiemeniä
mustapippuria myllystä
suolaa

Mittaa kunkin peston ainekset kulhoon ja soseuta ainekset sauvasekoittimella. Keitä munia 9 minuuttia ja jäähdytä munat kylmässä vedessä. Kuori ja halkaise munat. Asettele munanpuolikkaat vadille salaatinlehtien päälle. Lusikoi niille pestoja ja koristele samoilla yrteillä, joita käytit mausteeksi. Tarjoa alkupalana.

Pssst! Paahda pinjansiemenet halutessasi pannulla tai uunissa. Paahtaminen syventää siementen makua.

Ohjeet ja kuva Mervi Melasniemi.

Basilikainen munasalaatti

4 annosta

4 munaa
1 ruukku lehtisalaattia

Tuorejuustopesto

1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa, esim. Violaa
noin 1 dl parmesaanijuustoa vastaraastettuna
2 rkl pinjansiemeniä
1  ruukku basilikaa
2 rkl sitruunamehua
noin 1 tl juoksevaa hunajaa tai sokeria
suolaa
mustapippuria myllystä

Viimeistelyyn

basilikanlehtiä

Pane munat kylmään veteen ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Anna munien kiehua 8 minuuttia. Jäähdytä munat heti kylmässä vedessä ja kuori ja halkaise ne. Revi huuhdottu ja kuivattu salaatti laakealle tarjoiluastialle. Asettele päälle munanpuolikkaat. Sekoita tuorejuustopesto esim. monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Tarkista maku ja lisää halutessasi parmesaania sekä maun mukaan suolaa ja mustapippuria. Lusikoi tuorejuustopestoa munanpuolikkaille ja viimeistele basilikanlehdillä. Tarjoa aterian alkuruokana tai tee isompana annoksena buffet-pöytään.

Ohje Mervi Melasniemi, kuva Satu Kemppainen.

Mädillä koristellut kananmunat

5-6 keitettyä kananmunaa
1 dl smetanaa
50 g siian- muikun tai lohenmätiä
tilliä koristeluun

Halkaise munat ja leikkaa pieni pala pois myös pohjasta, jotta munat pysyvät suorassa. Vaahdota smetana kuohkeaksi ja pane pursotinpussiin. Pursota pieniä ruusukkeita kananmunan reunoille. Lusikoi keskelle mätiä ja koristele tillin oksalla.

Ohje ja kuva Tiia Koskimies.

Salaatti marinoitujen munien ja parsan kera

2 annosta

Marinoidut munat

4 keitettyä (7 min) munaa
6 rkl kylmää vettä
1 rkl sokeria
2 rkl vaaleaa balsamietikkaa
2 rkl makeaa chilikastiketta
pari tippaa tabascoa
1 dl normaalisuolaista soijakastiketta

Salaatti

1/2-1 nippua vihreää parsaa
1 ruukku roomansalaattia
parmesaania lastuina

Sitruunamajoneesi

1 rkl sitruunamehua
2 tl vaaleaa balsamietikkaa
1/4 tl mineraalisuolaa, esim. vihreää Jozoa
mustapippuria myllystä
1 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
(1 pienen pieni, tuore valkosipulinkynsi)
2 keltuaista
1 dl neitsytrypsiöljyä

Pane munat marinoitumaan salaatinvalmistusta edeltävänä päivänä. Pane munat kylmään veteen ja kuumenna kiehuvaksi. Kun vesi kiehuu, ajasta 7 minuuttia. Kaada munista vesi ja jäähdytä ne kylmässä vedessä. Kuori munat ja pane ne pieneen, noin 1/4 litran vetoiseen, kannelliseen muovirasiaan. Mittaa marinadiainekset pieneen kulhoon  tai purkkiin ja sekoita hyvin, kaada marinadi munille rasiaan. Sulje rasia kannella ja säilytä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Huuhtele parsat ja leikkaa tarvittaessa puiseva tyvi pois. Kuumenna vettä kattilassa, lisää suolaa kiehuvaan veteen ja lisää parsat. Keitä 3-4 minuuttia. Kaada vesi pois ja jäähdytä parsat jääkylmässä vedessä, valuta talouspaperilla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä.

Huuhdo salaatti salaattilingossa ja linkoa liika vesi pois. Revi salaatinlehdet kahdelle lautaselle. Paloittele parsat ja jaa lautasille. Höylää parmesaanilastuja salaattiannoksille. Nosta munat marinadista ja halkaise ne. Lisää puolikkaat salaateille.

Mittaa majoneesin ainekset kapeaan, korkeaan kulhoon tai kannuun. Sekoita aineksia sauvasekoittimella, kunnes muodostuu sopivan juokseva majoneesi. Lusikoi kastiketta salaateille ja viimeistele tuoreilla timjaminlehdillä.

Pssst! Voit värjätä kuoritut munat vaihtoehtoisesti punajuurimehussa tai -liemessä.

Ohje ja kuva Mervi Sandbacka.

Savukala-munakupposet

4 annosta

200 g lämminsavulohta
1/2 ps (100 g) pakasteherneitä
jalapenotabascoa
4 isoa munaa
noin 1 dl kermaa
Grana Padano -juustoa raastettuna
suolaa
mustapippuria myllystä
ruohosipulia

Pane uuni kuumenemaan 200-asteiseksi. Jaa ruodottomaksi perattu savukala neljään pieneen uuniastiaan tai uuninkestävään kuppiin. Lisää herneet ja mausta jalapenotabascolla (noin 2 tl/annos). Lisää munat, 2 rkl kermaa kullekin annokselle ja vastaraastettua juustoa. Rouhi myllystä mustapippuria mausteeksi. Nosta astiat uuniritilälle keskiuuniin ja paista noin 10 minuuttia, kunnes munat ovat hyytyneet. Tarjoa alkuruokana.

Ohje ja kuva Mervi Melasniemi.

Parsa-munasalaatti

2 ruukkua salaattia
1 nippu vihreää parsaa
1 pkt (140 g) pekonia
3 keitettyä (8 min) munaa
100 g voita
suolaa
mustapippuria myllystä
valkoviinietikkaa
oliivi- tai rypsiöljyä

Huuhdo salaattilingossa salaatit ja linkoa niistä vesi pois. Leikkaa parsoista puisevat tyvet ja huuhdo parsat. Pane parsat kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen kypsymään 4 minuutiksi. Valuta keitinvesi pois ja jäähdytä parsat kylmässä vedessä. Suikaloi pekoniviipaleet ja pane ne kuumalle pannulle. Paista keskilämmöllä, kunnes pekonisuikaleet ovat paistuneet rapeiksi. Valuta pekonisuikaleet siivilässä tai talouspaperilla. Kuori keitetyt munat ja hienonna ne haarukalla. Sulata voi kattilassa ja lisää siihen hienonnetut munat. Paloittele parsat. Revi salaatit. Tee annossalaatteja tai yksi iso salaatti. Levitä lautasille revittyä salaattia, parsapaloja, pekonia ja muna-voiseosta. Sirota päälle hiukan suolaa ja rouhi mustapippuria mausteeksi. Suihkuta tai pirskota salaateille vähän viinietikkaa ja öljyä. Tarjoa alkuruokana. Salaatti sopii myös lounasruoaksi hyvän leivän kanssa.

Ohje ja kuva Mervi Melasniemi.

Savukala-munasalaatti

4 annosta

1 ruukku lehtisalaattia
3 keitettyä (8 min) munaa
300 g lämminsavulohta
2 rkl kapriksia
1 prk (200 g) kermaviiliä
1-2 rkl tuoretta sitruunamehua
tilliä
sitruunaviipaleita

Huuhdo ja linkoa salaatti. Revi se laakealle salaattivadille. Pilko munat esim. munaleikkurilla, paloittele kala. Lisää ainekset salaatin päälle. Ripottele päälle kaprikset. Sekoita kermaviiliin sitruunamehua ja lusikoi kastike salaatille. Lisää tilliä ja sitruunaviipaleita.

Ohje ja kuva Mervi Melasniemi.

Kasvis-tonnikala-munasalaatti

1-2 ruukkua Romaine-salaattia
3 keitettyä (7 min) munaa
1 pikkutomaattimixrasia
kivettömiä mustia oliiveja
tuoreita herneitä
2 tlk tonnikalaa
ruohosipulia

Kastike

1/2 dl oliivi- tai rypsiöljyä
2 tl vaaleaa viinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
2 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Huuhdo salaatti salaattilingossa, valuta ja linkoa vesi pois. Kuori ja halkaise munat. Huuhdo ja halkaise tomaatit. Suikaloi salaatti ja levitä salaattivadille. Lisää salaatille ensin tomaatit, oliivit ja herneet. Avaa tonnikalatölkit ja valuta neste pois. Lusikoi tonnikala salaatin reunoille ja lisää munanpuolikkaat. Ripottele päälle runsaasti ruohosipulisilppua. Mittaa kastikkeen ainekset kannelliseen purkkiin ja hölskytä kastike hyvin. Valele kastiketta salaatille juuri ennen tarjoilua.

Ohje ja kuva Mervi Sandbacka.

Tuna Salad -salaatti

2 annosta

2  tlk vaaleaa tonnikalaa omassa liemessään
1 dl Blå Bandin American Spesial Saucea tai hyvää majoneesia
1 rkl sitruunamehua
1 rkl keltaista dijonsinappia
muutama tippa tabascoa
1/2 dl punasipulia hienonnettuna
1/2 dl ruohosipulia hienonnettuna + koristeluun
1 rkl kapriksia + koristeluun
mustapippuria myllystä
suolaa

Tarjoiluun

2 munaa keitettynä
muutama salaatinlehti/annos
1 pieni, kypsä, tummakuorinen avokado/annos

Avaa tonnikalatölkit ja purista kädellä neste pois tölkeistä. Lusikoi tonnikala kulhoon. Lisää muut ainekset ja sekoita. Tarkista maku ja mausta mustapippurilla sekä tarvittaessa suolalla oman makusi mukaan. Pane kulho peitettynä jääkaappiin maustumaan.
Keitä sillä aikaa munia 8 minuuttia. Jäähdytä, kuori ja lohko munat. Huuhdo ja linkoa salaatinlehdet ja suikaloi ne. Halkaise avokadot. poista siemenet ja irrota lusikalla hedelmäliha kokonaisena. Viipaloi avokadopuolikkaat ja pane pieneen kulhoon. Lisää vähän sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria.
Kokoa annokset. Levitä salaatti lautasille. Täytä tiiviisti (ei liian) pieni kulho tai desilitranmitta Tuna Saladilla ja kumoa salaattien päälle. Lisää reunoille munalohkot ja avokadoviipaleet. Voit maustaa salaattia vielä muutamalla tipalla valkoviinietikkaa ja öljyä, jos haluat. Rouhi päälle mustapippuria. Lisää Tuna Saladien päälle muutama kapris ja ruohosipulia.

Ohje ja kuva Mervi Sandbacka.

Kedgeree

2-3 annosta

noin 300 g nahallista, ruodottomaksi fileoitua kirjolohta
suolaa
mustapippuria myllystä
rypsiöljyä
2 keitettyä (7 min) munaa
1 sipuli
rypsiöljyä
1 1/2 dl basmatiriisiä
1 rkl currya
1 tl kurkumaa
1/2 tl juustokuminaa
2 laakerinlehteä
3 dl vettä
1 annosrasia kasvisfondia
2-3 rkl voita
2 rkl sitruunamehua
noin 1/2 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
suolaa
mustapippuria myllystä

Kastike

2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1-2 rl juoksevaa hunajaa

Tarjoiluun

sitruunalohkoja

Irrota kirjolohi nahasta ja leikkaa noin 3 sentin viipaleiksi ja kuutioi viipaleet. Kuumenna öljyä pannulla ja paista palat joka puolelta. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä pannu pois liedeltä ja peitä kannella.

Pane munat kattilaan kylmään veteen. Kun vesi kiehuu, ajasta 7 minuuttia ja pane munat jäähtymään kylmään veteen. Kuori ja lohko munat.

Kuori ja hienonna sipuli. Pane öljyä pannulle tai paistokarariin. Paista sipulisilppu kuultavaksi (3 min). Lisää riisi ja mausteet ja sekoita, kunnes riisi on kuultavaa (1-2 min). Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää voi ja sitruunamehu (ja jos haluat, voit raastaa sitruunan kuoren mukaan). Sekoita ja peitä pannu kannella. Vähennä lämpö minimiin ja anna riisin kypsyä 10 minuuttia. Nosta pannu levyltä ja anna riisin seistä kannen alla vielä 5 minuuttia.

Lisää persiljasilppu ja tarkista riisin maku ja mausta tarvittaessa lisää suolalla. Lisää riisiin lohipalat sekä munalohkot. Sekoita varovasti, ettei kalapalat ja munalohkot mene rikki. Rouhi pinnalle mustapippuria.

Sekoita jogurttikastike ja tarjoa kedgereen kanssa. Tarjoa lisäksi sitruunalohkoja.

Ohje ja kuva Mervi Sandbacka.

Muna-jogurttikastike

2 keitettyä (8 min) munaa
2 dl turkkilaista jogurttia
noin 1 dl maitoa
2 rkl makeaa sinappia, esim. Kotisinappia
1 tl valkoviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
ruohosipulia hienonnettuna

Hienonna kuoritut munat ja pane kulhoon (ota vähän koristeluun). Lisää muut ainekset ja sekoita hyvin. Tarkista maku. Siirrä kastike tarjoilukulhoon ja viimeistele muna- sekä ruohosipulisilpulla.

 Ohjeet ja kuvat Mervi Melasniemi.

Sillikaviaari

4 keitettyä (8 min) munaa
2 pkt matjessillifileitä
nippu ruohosipulia + koristeluun
1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa, esim. Viola
1 dl ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä

Hienonna munat munaleikkurilla tai haarukalla. Leikkaa sillifileet pieniksi kuutioiksi. Hienonna ruohosipuli. Sekoita ainekset keskenään. Siirrä sillikaviaari tarjoiluastiaan ja koristele ruohosipulilla. Peitä kulho kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa tarjoiluun asti. Tarjoa uusien perunoiden tai uuniperunoiden kanssa.

Ohje ja kuva Mervi Melasniemi.

Silli-munatäyte uuniperunoille

4 annosta

3 munaa
2 matjessillifileetä tai noin 10 palaa sipulisilliä
noin 2 dl turkkilaista jogurttia
3 rkl pieniä kapriksia
1-2 rkl sipulia hienonnettuna
tilliä hienonnettuna
valkopippuria myllystä
suolaa

Päälle

tilliä

Keitä munia 8 minuuttia, jäähdytä ja kuori. Hienonna munat haarukalla kulhossa. Leikkaa sillifileet mahdollisimman pieniksi kuutioiksi ja lisää kulhoon. Lisää joukkoon jogurtti, kaprikset, sipuli ja tilli. Rouhi mausteeksi valkopippuria. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Halkaise perunat keskeltä niin, että puoliskot jäävät alhaalta kiinni toisiinsa. Lisää täyte perunoille ja koristele tillillä.

Ohje ja kuva Mervi Melasniemi.

Lohi-munakasrulla

10-12 annosta

Munakaspohja

5 munaa
5 dl maitoa
1 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
öljyä

Täyte

250 g graavi- tai kylmäsavulohta
250 g lämminsavulohta
1 pieni nippu tilliä
1 pieni nippu ruohosipulia
400 g katkaraputuorejuustoa
1 tl sitruunapippuria

Tarjoiluun

salaatinlehtiä
herneenversoja
1–2 avokadoa
sitruunamehua
graavi- tai kylmäsavulohiruusukkeita

Vatkaa munat kevyeksi vaahdoksi. Lisää maito ja suola. Ripottele jauhot joukkoon ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi.
Levitä leivinpaperi uunipannuun ja voitele se öljyllä. Kaada munakaspohjan ainekset öljytyn leivinpaperin päälle. Kypsennä 200 asteen uuninlämmössä 20–25 minuuttia. Kumoa kypsä pohja toisen leivinpaperin päälle, anna jäähtyä ja irrota paistopaperi.
Hienonna kylmäsavu- tai graavilohi. Poista lämminsavulohesta kaikki ruodot ja hienonna lohi. Hienonna tilli ja ruohosipuli. Sekoita kaikki hienonnetut aineet katkaraputuorejuuston joukkoon. Mausta täyte sitruunapippurilla.
Levitä täyte jäähtyneen munakaspohjan päälle ja kääri levy leivinpaperin avulla rullalle. Anna olla jonkin aikaa jääkaapissa.
Avaa paketti ja nosta munakasrulla tarjolle. Levitä vadille salaatinlehtiä ja herneenversoja. Halkaise pari avokadoa, poista niistä kivi ja kuoret ja lohko avokadonpuolikkaat. Valuta niille sitruunamehua ja nosta munakasrullan viereen salaattipedille. Koristele lopuksi vati sekä munakasrulla graavilohi- tai kylmäsavulohiruusukkeilla.

Ohje ja kuva Sirkka Hirvonen.

Siitake-munakasrulla

noin 50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 l maitoa
suolaa, mustapippuria
3 keltuaista
3 valkuaista

noin 1/2 l siitakesieniä
öljyä
suolaa, pippuria
ketsuppia
ripaus vehnäjauhoja
1 ruukullinen tilliä

Valmista munakasrulla. Lämmitä maito kattilassa. Sulata voi toisessa paksupohjaisessa kasarissa ja hämmennä joukkoon jauhot. Anna niiden imeytyä voihin, mutta älä ruskista. Lisää maitoa vähän kerrallaan ja hämmennä tasaiseksi paksuhkoksi kastikkeeksi. Ota kattila liedeltä. Sekoita joukkoon keltuaiset ja leivinjauhe. Vaahdota valkuaiset ja kääntele joukkoon. Kaada seos uunipellille öljytyn leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes pohja on täysin hyytynyt ja hieman ruskistunut. Kumoa levy toiselle leivinpaperiarkille. Valmista täyte. Paista puhdistetut sienet voissa pehmeiksi ja mausta suolalla sekä pippurilla. Lisää noin 1 rkl ketsuppia (tai chiliketsuppia) ripaus vehnäjauhoja. Hienonna tilli ja kääntele joukkoon. Levitä seos munakaspohjalle ja kääri paperin avulla rullalle. Ripottele pinnalle juustoraastetta: mozzarellaa, emmentalia tai parmesaania. Kuorruta ennen tarjoilua 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarjoa salaatin kanssa. Sopii myös haaleana tai kylmänä syötäväksi.

Ohje ja kuva Tiia Koskimies.

Pinaattinen lohirulla

noin 12 palaa

Taikina

2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
5 dl maitoa
3 munaa
150 g pakastepinaattia sulatettuna

Täyte

200 g kylmäsavulohta
1/2 dl tilliä
1 rs (200 g) ruohosipulituorejuustoa
1/2 prk (100 g) ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Koristelu

1/2 rs (100 g) ranskankermaa
1/4 tl suolaa
mustapippuria myllystä
sitruunaviipalepaloja

Pane uuni kuumenemaan 200-asteiseksi. Mittaa jauhot ja suola kulhoon, rouhi myllystä mustapippuria mausteeksi ja vatkaa maito joukkoon. Lisää munat ja sulatettu pinaatti vatkaten. Vuoraa pelti leivinpaperilla niin, että paperi ulottuu reunoille. Voitele paperi ohuelti öljyllä. Kaada taikina pannulle ja nosta pannu uunin keskiosaan. Kypsennä noin 30 minuuttia. Tarkkaile paistumista ja, kun pinta on kauniisti ruskistunut, peitä se leivinpaperilla. Kumoa pohja leivinpaperille ja irrota pohjapaperi varovasti. Anna pohjan jäähtyä täysin. Valmista täyte. Hienonna lohi veitsellä, samoin tilli. Pane ne kulhoon. Lisää tuorejuusto ja ranskankerma sekä mausteet ja sekoita hyvin. Levitä täyte jäähtyneelle pohjalle ja kääri rullaksi. Kietaise rulla leivinpaperiin ja anna tekeytyä jääkaapissa tarjoiluun asti. Leikkaa rulla viipaleiksi ja asettele viipaleet vieri viereen tarjoiluvadille. Mausta suolaripauksella ranskankerma ja lusikoi sitä teelusikallinen rullien päälle. Rouhi mausteeksi hiukan mustapippuria ja lisää pienet sitruunaviipaleet.

Pssst! Voit korvata pinaatin ryöpätyillä nokkosilla.

Ohje Mervi Sandbacka, kuva Tiia Koskimies.

Sienimunakas uunissa

noin 6 palaa

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
1/2-1 l suppilovahveroita pilkottuna
noin 1 dl säilöttyjä aurinkotomaatteja pilkottuna
ruohosipulia tai persiljaa hienonnettuna
2 tl mineraalisuolaa, esim. Jozo
2 tl kuivattua yrttimaustetta maun mukaan
mustapippuria myllystä
6 munaa
2 dl täysmaitoa

Pane uuni kuumenemaan 175-asteiseksi. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota ne öljyssä ja lisää pannulle sienet. Paista, kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Ota pannu levyltä. Lisää sienten joukkoon aurinkotomaatti, ruohosipuli tai persilja sekä mausteet. Sekoita hyvin. Riko munat kulhoon ja sekoita haarukalla. Sekoita munien joukkoon maito sekä sieniseos. Vuoraa esim. irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada munakasseos vuokaan. Nosta vuoka ritilälle uunin alaosaan. Kypsennä 40 minuuttia. Nosta munakas paperin avulla vuoasta ja siirrä lastalla tarjoiluastiaan. Tarjoa hyvän salaatin ja tuoreen leivän kanssa.

Pssst!
Sienet voit korvata esim. 3-4 desilitralla savukalaa, kasviksia, palvikinkkua, makkaraa, paistettua broileria tai jotakin muuta itsellesi mieluisaa ainesta.

Ohje ja kuva Mervi Melasniemi.

Suppilovahveromunakas

2 annosta

noin 1/2 l suppilovahveroita
1/2 pienehköstä sipulista
rypsiöljyä
4 munaa
2 rkl kylmää vettä
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta tai pakastettua yrttiä

Puhdista ja pilko sienet. Hienonna sipuli. Kaada pinnoitetulle pannulle öljyä ja paista sieni-sipulisilppu. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Siirrä sieniseos pois pannulta ja lisää öljyä pannulle. Riko munat kulhoon ja lisää vesi. Sekoita hyvin haarukalla. Kaada seos kuumalle pannulle. Kun seos alkaa kuplia, työnnä sitä reunoilta keskelle. Vähennä lämpöä ja anna munakkaan paistua kypsäksi. Lisää munakkaalle sieni-sipuliseos ja hienonnettua yrttiä tai persiljaa, mausta suolalla ja pippurilla. Käännä munakas lastalla kahtia ja jaa kahteen osaan. Tarjoa munakkaan kanssa salaattia tai vaikka vain iso, kypsä tomaatti.

Ohje ja kuva Mervi Melasniemi.

Lyylin perinteiset tattariblinit

3 dl kermaviiliä
10 g tuorehiivaa
2 dl tattarijauhoja
3 kananmunaa
3 dl kuohukermaa
1 dl voisulaa

Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi ja liota hiiva joukkoon. Lisää jauhot ja anna taikinan hapantua vähintään 5 tuntia. Lisää joukkoon munat, kerma ja voisula. Sekoita hyvin ja paista voissa pannulla rapeareunaisia lettuja.

Jos haluat paistaa paksuja blinejä, erottele munat, lisää keltuaiset taikinaan kerman ja voisulan kanssa ja vaahdota valkuaiset kovaksi. Kääntele vaahto taikinan joukkoon juuri ennen paistamista.

Voit käyttää paistamiseen kirkastettua voita. Sulata voi ja annan heran valua pohjaan. Käytä vain kirkas osa paistamiseen niin vältät käryämistä.

Ohje Lyyli Huhtamella, kuva Matias Koskimies.

Nizzansalaatti Tiian tapaan

noin 4 annosta

Erilaisten salaattien lehtiä maun mukaan, tammenlehvää yms.
4-5 kiinteää perunaa keitettynä
1/2 kg vihreitä pensaspapuja ja/tai valkoisia keitettynä
2 purkkia tonnikalaa öljyssä
4-5 anjovisfileetä kuutioina
4 keitettyä kananmunaa lohkoina
2-3 tomaattia lohkoina
1 pieni punasipuli ohuina viipaleina
(kourallinen mustia oliiveja, esim. Kalamata)

Kastike
1 dl oliiviöljyä, tai avocadoöljyä
2-3 rkl valkoviinietikkaa
1 tl dijoninsinappia
2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Pane munat ja perunat kiehumaan. Leikkaa pavuista päät pois ja puolita. Keitä kypsäksi ja huuhtele. Kuori perunat lämpimänä, viipaloi ja sekoita haaleiden papujen joukkoon. Sekoita kastike ja kaada joukkoon. Kääntele seosta, jotta maut tasaantuvat. Sekoita joukkoon valutettu tonnikala ja hienonnettu anjovis. Kääntele seos sitten puhtaiden revittyjen salaatinlehtien joukkoon ja kumoa tarjoilukulhoon. Koristele kananmunalla, sipulilla ja tomaatinlohkoilla. Rouhi myllystä reilusti tuoretta mustapippuria pinnalle.

Lisäkkeeksi hyvää maalaisleipää tai patonkia. Juomaksi sopii olut.

Ohje ja kuva Tiia Koskimies.

Muna-anjovisvoileipä

1 viipale pehmeää ruisvuokaleipää annokseen
voita
salaatinlehti tai pari
1 kovaksi keitetty luomukananmuna
tuoretta valkopippuria
3-4 anjovisviipaletta tai 1-2 janssoninfileetä
tillinoksia

Voitele leipäviipale reunoja myöten. Aseta päälle salaatinlehti ja viipaloitu kananmuna. Rouhi pinnalle tuoretta valkopippuria ja asettele anjovisfileet. Koristele tauoreella tillillä. Tarjoa mahdollisimman pian valmistamisen jälkeen.

Pssst!
Ole huolellinen leivän valinnassa. Mielestäni pussitetut valmiiksi viipaloidut valkoiset leivät, joita käytetään esim. bensa-asemilla eivät sovi lainkaan tähän leipään. Koostumus on pulla- ja taikinamainen eikä anna kunnon vastusta anjovikselle. Toisaalta kovakuorinen tai hyvin tiivis ruisleipäkään ei mielestäni sovi kovin hyvin. Muna-anjovisleipää on miellyttävä syödä haarukalla ja veitsellä, joten kuori ei saa olla liian paksu. Hyppysiini osui kaupassa Perheleipureiden ruisvuokaleipä, joka sopi mielestäni hyvin tähän tarkoitukseen.

Ihan vaan tavallinen Koulunäkki-leipä sopii myös hyvin :)

Ohje ja kuva Tiia Koskimies.

Parsapiiras

Piirasvuoka halkaisijaltaan 30 cm

Pohja

150 g voita
3 dl erikoisvehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä

Täyte

1 nippu (500 g) vihreää parsaa
2 rs (à 200 g) maustamatonta tuorejuustoa, esim. Arlan
100 g Grana Padano -juustoa raastettuna
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 munaa
1 1/2 tl suolaa, esim. mineraalisuolaa
mustapippuria myllystä
2-3 rkl pinjansiemeniä paahdettuna

Pane uuni lämpenemään 200-asteiseksi. Valmista pohja. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja siirrä kulhoon. Lisää jauhot ja nypi voi ja jauhot keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää jääkylmävesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Jauhota leivinalusta ja kauli taikina vuoan kokoiseksi pyöryläksi. Voitele vuoka ohuelti ja siirrä taikina vuokaan. Painele taikina vuokaan ja reunoille. Pistele pohja haarukalla. Paista pohjaa uunin alatasolla noin 12 minuuttia. Nosta vuoka uunista.

Huuhdo parsat ja leikkaa mahdolliset puiset tyvet. Pane vettä kuumenemaan isohkoon paistinpannuun tai kattilaan. Kun vesi kiehuu, lisää suolaa ja parsat. Anna kiehua 3 minuuttia ja nosta parsat reikäkauhalla tai pihdeillä kylmään veteen kulhoon tai kattilaan. Leikkaa osa parsatangoista viipaleiksi ja jätä loput aseteltavaksi piiraan pinnalle. Pane täytteen ainekset kulhoon ja lisää parsapalat. Sekoita tasaiseksi ja levitä esipaistetulle piiraspohjalle. Asettele parsat täytteen täälle. Paahda kuivalla pannulla pinjansiemenet ja ripottele piiraan pinnalle.

Paista piirasta ensin uunin alatasolla noin 15 minuuttia ja nosta sitten keskiuuniin paistumaan 20-25 minuutiksi. Piiras on valmis, kun täyte on hyytynyt. Tarkkaile paistumista ja, kun piiras on ruskistunut kauniisti, peitä vuoka alumiinifoliopalalla.

Tarjoa piiraan kanssa vinaigretella kostutettua vihersalaattia oliivien kera. Piiraan kyytipoikana maistuu kuiva prosecco, valkoviini tai olut.

Ohje ja kuva Mervi Sandbacka.

Hedelmäinen pavlova

Tätä pavlovaa maistaneet olivat aivan hurmioituneita.

Marenkipohja

6 munaa
1 mm suolaa
3 dl hienoa sokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoja, Maizena
1 1/2 tl vaaleaa balsamietikkaa
(muutama tippa keltaista karamelliväriä)

Täyte

2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
1 prk (200 g) vaniljarahkaa

Päälle

2 kiiviä
2-3 kypsää keltaista luumua
1 rs ananaskirsikoita
1-2 passionhedelmää
sitruunamelissanlehtiä

Pane uuni kuumenemaan 100 asteiseksi. Aseta pellille leivinpaperi ja sen päälle halkaisijaltaan 24-senttinen vuoka. Piirrä paperille ympyrä vuoan reunoja myötäillen. Voitele ympyrä ohuelti voilla. Erottele munista valkuaiset isoon, kuivaan kulhoon. Ole varovainen, etteivät keltuaiset mene rikki. Jos keltuaista joutuu vähänkin valkuaisten joukkoon, vaahtoutuminen ei onnistu. Lisää suola valkuaisten joukkoon ja vaahdota valkuaiset sähkövatkaimen suurimmalla teholla. Lisää sitten sokeria vähän kerrallaan valkuaisvaahtoon samalla koko ajan vatkaten. Lisää välillä maissitärkkelysjauhot sihdin kautta ja etikka (sekä karamelliväriä, jos haluat). Kun vaahto on kiiltävää ja kovaa, se on valmista. Levitä vaahto kuohkeasti piirtämääsi ympyrään, ja muotoile keskelle matala kuoppa. Nosta pelti uunin keskiosaan ja paista 1 1/2 tuntia. Anna marengin jäähtyä ja irrota se sitten varovasti esim. lastojen avulla ja nosta tarjoiluvadille. Täytä pavlova vähän ennen tarjoilua. Vaahdota kerma ja mausta vaahto vaniljasokerilla. Yhdistä vaahto vaniljarahkan kanssa. Tarkista maku ja lisää hiukan sokeria, jos haluat. Lisää täyte kuohkeasti marenkipohjan keskelle. Kuori ja paloittele hedelmät sekä lisää ne täytteen päälle. Halkaise passionhedelmät ja lusikoi sisus päällimmäiseksi. Lisää muutamia sitruunamelissanlehtiä. Tarjoa pavlova aterian jälkiruoaksi sellaisenaan tai kahvin kanssa.

Pssst! Säästä keltuaiset, ellei niillä ole heti käyttöä esimerkiksi leivontaan, pakasta ne kahdessa erässä ja käytä jäätelön tekemiseen. Katso ohje täältä.

Ohje Mervi Melasniemi, kuva Satu Kemppainen.


Aiheet: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti