Umami muualla Facebook

Julkaistu 12. 7. 2019 Teksti Mervi Sandbacka, kuvat Mervi Melasniemi Yksi kommentti Ruoka ja juoma

Mustikkapiiras ja nekkuleivät

Leivo nyt mustikoista herkullista piirasta. Ellet itse pääse mustikkaan, kaupoista ja toreilta voit ostaa kotimaisia metsämustikoita, oikeita supermarjoja. Jos sinulle on tulossa vieraita, leivo lisäksi iki-ihania nekkuleipiä.





Mustikkapiiras

6-8 annosta

Pohja

100 g voita
1/2 dl sokeria
3 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Täyte

250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 munaa

Päälle

3-4 dl pakastettuja mustikoita
1 rkl perunajauhoja
1/2 dl sokeria

Tarjoiluun

vaniljakastiketta tai -jäätelöä

Pane uuni kuumenemaan 175-asteiseksi. Voitele halkaisijaltaan 28-senttinen piirasvuoka. Kuutioi voi kulhoon. Mittaa kuivat aineet toiseen astiaan ja sekoita hyvin. Lisää kuiva-aineet voin joukkoon ja nypi ne voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa piirasvuoka taikinalla. Mittaa täytteen ainekset taikinakulhoon ja sekoita hyvin. Kaada täyte vuokaan ja levitä nuolijalla. Sekoita pakastemustikoihin perunajauhot sekä sokeri ja levitä mustikat täytteen pinnalle. Nosta vuoka uunin alaosaan ritilälle ja paista noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja taikinan pohja ja reunat saaneet väriä. Tarjoile piiras lämpimänä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Nekkuleivät

200 g voita
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeriruoko- tai tummaasiirappia
4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Pane uuni kuumenemaan 175-asteiseksi. Vaahdota huoneenlämpöinen voi, sokeri, vaniljasokeri ja siirappi keskenään. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja lisää voi-sokerivaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Pyörittele taikinasta halkaisijaltaan 3-4 sentin palloja ja lado ne leivinpaperille pellille. Annoksesta tulee pari pellillistä. Jätä leviämisvaraa. Litistä palloja kevyesti haarukalla. Nosta pelti uunin keskiosaan ja paista noin 10-15 minuuttia, kunnes nekkuleivät ovat kauniin vaalean ruskeita. Tarkkaile paistumista, koska uunien tehoissa on suuria eroja. Tarjoa mehun tai kylmän maidon kanssa. Säilytä nekkuleivät suljettavassa rasiassa.


Aiheet: , , , , , , , ,

Yksi kommentti

Kirjoita kommentti