Umami muualla Facebook

Julkaistu 14. 3. 2018 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat /kuva Readme.fi Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Naperosta nautiskelijaksi

Naperosta nautiskelijaksi -uutuuskirja (Readme.fi) on kolmen naisen, Anni Lehden, Minna Vauhkosen ja Anja Mahrenholzin, yhteistyönä tekemä ja se on tarkoitettu lapsiperheille, jotka kokkailevat itse ruokansa.

Kaikilla kolmella kirjan tekijällä on itsellään pieniä lapsia ja kaikki kirjan ruokaohjeet on testattu heillä. Mutta mikä parasta samaa hyvää ja terveellistä ruokaa voi syödä koko perhe. Kirjan ihastuttavasta kuvituksesta ovat vastanneet Minna Vauhkonen ja Anja Mahrenholz.

Tekijöistä Anni pitää aidoista mauista ja rehellisestä suomalaisesta kotiruoasta. Kun Anni on onnistunut tekemään pienelle tyttärelleen maistuvia ruokia, se on innoittanut tämän kirjan tekoon. Hän pitää Puolukkaposki-blogia. Kirjan lempeä puolukkapuuro on hänen suosikkejaan.

Minnalla on kaksi pientä tytärtä. Hän pitää yhdessä Anjan kanssa Kiddielicious Kitchen -ruokablogia. Hänestä kirjanteossa oli parasta, kun testattava ruokaohje onnistui ja maistui hyvin testaajille. Marjaisat aamiaiskeksit ovat kirjan ohjeista hänen suosikkinsa.

Anja asuu perheensä kanssa Singaporessa. Hän pitää niin aasialaisista kuin yksinkertaisista suomalaisista mauista. Hän valmistaa perisuomalaista ruokaa, mikä onnistuu hyvin myös kaukana kotimaasta. Kirjan banaani-mansikkaleipää heillä tehdään usein.

Kirjassa kerrotaan vauva-ajasta lähtien pikkulasten ruokailusta ja monipuolisesta ruokavaliosta. Kaikki lasten vanhemmat tietävät, miten pienet nauttivat sormin syömisestä, kirjan ohjeet on tehty sitä silmällä pitäen. Trendikkäitä ruokaohjeita on päivän jokaiselle aterialle, välipaloihin, herkkuhetkiin ja leivontaan.

Ruokaohjeet ovat hyvän ja helpon tuntuisia. Joitakin mainitakseni: Kikhernemunakas ja avokadotäyte, porkkanainen linssileipä, vauvan piparit, herkuttelijan kaurapuuropallot, sormiruokailijan suklaakakku, bataatti-falafelit, sitruunaiset kanaraviolit, espanjalainen perunamunakas ja kuhasta tehdyt kalapuikot. Hei, näitähän täytyy kokeilla meilläkin, vaikka lapset ovat jo lentäneet pesästä.

Kirjassa on myös hauskoja loruja lapsosille luettavaksi ja opetettavaksi.

Suosittelen lämpimästi Naperosta nautiskelijaksi -kirjaa pikkulapsiperheille ja isovanhemmille, joiden luona lastenlapset käyvät. Kirja on hyvä tuliainen lapsiperheille!

Kirjan tiedot

Anni Lehti, Minna Vauhkonen, Anja Mahrenholz
Naperosta nautiskelijaksi – Ihania reseptejä sormiruokailuun koko perheelle
Valokuvat Minna Vauhkonen, Anja Mahrenholz
Kustantaja Readme.fi
Julkaistu 03.2018
ISBN 9789523215764
Sivuja 200
Hinta 21,90 €, Adlibris
Tuotemuoto kovakantinen, sidottu tai koteloitu
Väri nelivärinen


Aiheet: , , , ,

Kirjoita kommentti