Umami muualla Facebook

Julkaistu 8. 7. 2015 Teksti Mervi Hannele Sandbacka, kuvat Mervi Melasniemi Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Sakea kasvis-pekonikeitto

Sakea kasviskeitto höystettiin pekonilla ja Feta-juustolla, jotka antoivat keitolle sopivan suolaisuuden ja lisää hyvää makua.












Sakea kasvis-pekonikeitto

2 annosta

1 pkt pekonia
1-2 punasipulia
muutama valkosipulinkynsi
rypsiöljyä
muutama lehtikaalinlehti tai pinaattia
4 porkkanaa
4 dl vettä
1 liha- tai kasvisliemikuutio
1 rkl yrttisekoitusta, esim. Välimeren
1 tl timjamia
mustapippuria myllystä
1 pieni parsakaalinpää

Viimeistelyyn

100 g:n pala Feta-juustoa
tuoreita yrttejä maun mukaan

Suikaloi pekoni ja pane pannulle. Kuumenna ja paista rapeaksi. Kuori, halkaise ja viipaloi punasipulit. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kaada öljyä paistokasariin tai kattilaan ja lisää sipulit kuulottumaan. Huuhdo lehtikaalinlehdet ja leikkaa vihreät osat kovan lehtiruodin molemmin puolin. Heitä pois ruodit ja suikaloi lehtikaali ohuesti sekä lisää sipulien joukkoon. Lisää paistunut pekoni, mutta ei pannulle jäänyttä rasvaa. Kuori ja viipaloi porkkanat ja lisää kasariin. Kaada joukkoon vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää liemikuutio ja yrttimausteet sekä rouhi vielä mausteeksi mustapippuria. Anna kiehua kannen alla noin 30 minuuttia. Lisää tarvittaessa vähän vettä. Pilko parsakaali ja lisää loppuvaiheessa ruoan joukkoon noin neljäksi minuutiksi. Tarkista maku. Jaa keitto lautasille ja lisää päälle murennettua Fetaa sekä karkeasti hienonnettuja yrttejä.

Kasvis-pekonikeitto2


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti