Umami muualla Facebook

Julkaistu 25. 3. 2010 Teksti Mervi Melasniemi 2 kommenttia Ruoka

[yellow tail] Shiraz 2008 – voittajaviini

[yellow tail] Shiraz 2008 oli oman sarjansa paras vuoden viinit 2010 -kilpailussa.

Australialainen [yellow tail] Shiraz 2008 on jatkanut menestystään voittamalla oman kategoriansa Vuoden Viinit 2010 -kilpailussa. [yellow tail] valittiin parhaaksi Uuden Maailman punaviiniksi hintaryhmässä 9,00–15,00 euroa.

Viinikilpailuissa erinomaisesti menestynyt australialainen [yellow tail] on noteerattu nyt myös Suomessa. Vuoden Viinit 2010 -kilpailussa [yellow tail] Shiraz 2008 arvioitiin 45 viinin joukosta parhaimmaksi kategoriassa, jossa vertailtiin yhdeksän ja viidentoista euron väliin sijoittuvia Uuden Maailman punaviinejä. Nyt 13. kertaa järjestetyn Vuoden Viinit -kilpailun tulokset julkistettiin Helsingissä 18.3.2010.

[yellow tail] on todellinen menestystuote. Vuonna 2001 lanseerattua viiniä viedään nykyisin yli 50 maahan, ja alle kymmenessä vuodessa sen tuotantomäärä on kohonnut yli 100 miljoonaan litraan vuodessa. Yhdysvalloissa se on ollut neljän vuoden ajan myydyin punaviinimerkki, ja on parhaillaan useassa Euroopan maassa eniten kasvava australialaisviini.

Vuonna 2009 [yellow tail] saavutti tuotevalikoimallaan kymmeniä mitalisijoja ja erityismainintoja viinikilpailuissa. Vuoden Viinit 2010 -kilpailun kultamitalisti [yellow tail] Shiraz 2008 on aiemmin yltänyt hopealle AWC Vienna International Wine Challengessa, Expovina International Wine Challengessa ja MUNDUSvini Great International Wine Awards’issa.

– Vuoden Viinit -kilpailun kategoriavoitto on iloinen uutinen, sanoo tuotepäällikkö Päivi Puustinen Hartwa-Tradelta. – Pohjoismaissa järjestetään vähän viinikilpailuja. Tämä valinta osoittaa, että [yellow tail] Shiraz on myös meidän suomalaisten makuun.

Luonteeltaan [yellow tail] Shiraz 2008 on persoonallinen, mutta helposti lähestyttävä viini. Se on kypsän hedelmäinen ja tasapainoinen; tuoksussa ja maussa erottuvat tummat marjat ja pehmeä vanilja. Vaikka kyseessä on erittäin huolellisesti ja taiten valmistettu laatuviini, tuottajan mukaan sen maistelua ei kannata ottaa liian vakavasti: [yellow tail] Shiraz on viini, jota voi nauttia missä vain, milloin vain.

YT Shiraz cork 750ml

[yellow tail] Shiraz 2008; Alkon tuotenumero 458797; hinta 9,49 euroa / 75 cl. [yellow tail] -viinejä tuo maahan ja edustaa Hartwa-Trade.

Tiedotteen ja kuvan välitti Oy Hartwa-Trade Ab.

Kommentti:  Viini maistui erinomaiselta paistetun lohen kanssa!

Aiheet: , , ,

2 kommenttia

Kirjoita kommentti