Umami muualla Facebook

Julkaistu 5. 8. 2019 Teksti Mervi Hannele Sandbacka, kuvat Mervi Melasniemi Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Yrttinen lohisalaatti

Eilen söimme uunilohta, josta jäi yli puolet, joten tänään nautimme yrteillä maustettua lohisalaattia. Tästä ei kyllä salaatti paljon parane!

Katso tästä uunilohen ohje!

Nyt saa hyviä kasvatusyrttejä puutarhoilta. Ne voi istuttaa vaikka isompiin ruukkuihin parvekkeelle. Silloin yrttejä riittää jokaiselle aterialle ja kuivattavaksi asti.







yrttinippu vaaka

Yrttinen lohisalaatti

2 annosta

2 munaa
1 keskikokoinen punasipuli

Marinadikastike

1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa tai sokeria
1/2 tl suolaa, esim. Maldon
mustapippuria myllystä
1/2 dl rypsiöljyä

Lisäksi

1 ruukkusalaatti
2 kypsää tomaattia
pala kurkkua
nippu tuoreita yrttejä,
esim. sitruunamelissaa ja -timjamia, oreganoa, timjamia, ruohosipulia
uunilohta
suolaa
mustapippuria myllystä

Keitä munia 8 minuuttia, jäähdytä ja kuori. Leikkaa lohkoiksi.
Kuori, halkaise ja viipaloi punasipuli. Pane sipuliviipaleet pieneen astiaan ja mittaa marinadin ainekset päälle, sekoita.
Huuhdo salaatti salaattilingossa ja linkoa hyvin. Revi salaatti kahdelle lautaselle, jos salaatti on iso, säästä halutessasi osa seuraavaan päivään.
Leikkaa tomaatit ja kurkku viipaleiksi. Lisää ne salaattilautasille.
Riivi yrteistä lehdet ja hienonna ruohosipuli.
Lisää lautasille lohta, munalohkot, marinoitu sipuli marinadeineen, sekä yrtit ja ruohosipuli.
Sirota päälle vielä suolaa ja rouhi mausteeksi mustapippuria.

salaattilinko

Pssst! Suosittelen kaikille salaattilingon hankkimista. Niitä saa erittäin edullisesti. Salaattilinko on ainakin minun keittiössäni aivan ehdoton. En voisi ajatellakaan, etten huuhtoisi salaattia. Salaattilingossa se käy kätevästi, samoin kuin tietysti veden linkoaminen märästä salaatista. Salaatista tulee ihanan viileää ja rapeaa.


Aiheet: , , , , , ,

Kirjoita kommentti