Umami muualla Facebook

Julkaistu 17. 8. 2010 Teksti Uutiset 2 kommenttia Ruoka

Mitä lapsesi juo koululounaalla?

Koululounas on monen lapsen päivän tärkein ateria. Paljon tarpeellisia ravintoaineita jää kuitenkin saamatta, jos valitsee ruokajuomaksi vain veden. Tenavia voi kannustaa maidon juomiseen monella tavalla, ja yksi merkittävimmistä tekijöistä ovat vanhemmat.

Suomalaista kouluruokaa kehutaan usein kansainvälisesti, koska se on monipuolista, ravitsevaa ja maukasta. Suurin haaste terveellisessä kouluruuassa ovat kuitenkin tiukat määrärahat: noin seitsemälläkymmenellä sentillä pitäisi valmistaa monipuolinen lounas joka päivä.

– Haastetta tuovat muun muassa useat ruoka-aineallergiat sekä eri uskontokuntien edustajat. Kaikille on pystyttävä tarjoamaan monipuolinen ja terveellinen ruoka päivittäin, Helsingin Malmin ala-asteen keittäjä Tuija Ryytty kertoo.

Maitoa pitäisi juoda enemmän

Monipuolinen ja terveellinen kouluruoka koostuu ravinteikkaista raaka-aineista, hyvästä mausta, herkullisesta tuoksusta ja houkuttelevasta ulkonäöstä. Aterian monipuolisuus ei kuitenkaan toteudu, jos lapsi jättää esimerkiksi maito- tai piimälasillisen ottamatta. Maidon juonnissa olisikin parannettavaa.

– Lapset voisivat juoda enemmän maitoa, sillä se on kasvaville ja liikkuville lapsille erittäin hyvä ruokajuoma esimerkiksi luuston kasvun vuoksi. Meillä ei kuitenkaan kulu maitoa edes yhtä lasillista per oppilas, Ryytty kertoo.

– Kalsiumin lisäksi maidosta saa lukuisia muita vitamiineja sekä kivennäisaineita ja esimerkiksi tänä vuonna maitoon lisätään enemmän D-vitamiinia. B12-vitamiini on myös lapsille tärkeää, ja jo kolmesta maitolasillisesta saa päivän annoksen, Maito ja Terveys ry:n ravitsemusasiantuntija Kaisu Meronen valottaa maidon terveellisyyshyötyjä.

Vanhemmat ovat roolimalli

Ravitsemusasiantuntija Meronen tietää, että kouluissa maidonjuonnissa on suuria eroja. Toisissa kouluissa sitä juodaan paljon, toisissa taas ei. Lapsia voidaan kannustaa maidon juomiseen muun muassa erilaisilla kampanjoilla. Maidon tarjoiluun on myös kiinnitettävä huomiota.

– Maito pitäisi tarjoilla aina kylmänä. Lisäksi olisi hyvä, että tarjolla olisi eri maitolaatuja, jotta jokainen oppilas voi juoda samaa maitoa kuin kotonakin. Laktoosittomien maitojenkin pitäisi olla hyvin näkyvillä, Meronen vinkkaa.

Vanhempien esimerkki roolimallina on kullanarvoinen kaikessa terveellisessä syömisessä, niin myös maidon juomisessa. Kotona jääkaapin hyllyltä pitäisi aina löytyä maitoa.

– Jos kotona opetetaan maidon juominen, valitsee lapsi koulussakin helpommin maidon ruokajuomakseen. Mutta jos maito ei kerta kaikkiaan maistu, on silloin hyvä tarjota muita maitovalmisteita, kuten piimää, juustoa, rahkaa, jogurttia ja viiliä, Meronen summaa.

Artikkelin on tuottanut Valio,

Aiheet: , , , , ,

2 kommenttia

  1. Tässä olisi voinut

    Tässä olisi voinut harjoittaa hiukan kritiikkiä: artikkelin on tuottanut Valio, jonka intressissä on maidon ja maitotuotteiden menekin kasvattaminen, ei terveyden edistäminen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja Lahti

    18. 8. 2010 10.19

  2. tuo on aivan

    tuo on aivan totta,oli sitten kirjoittaja vaikka valio.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    1. 9. 2010 10.44

Kirjoita kommentti