Umami muualla Facebook

Julkaistu 10. 8. 2010 Teksti Uutiset 685 kommenttia Ruoka

Ruis – kovinta gourmettia ja luomua Arvottu

Rukiin terveysvaikutuksista on puhuttu pitkään. Syksyn leipäuutuudet nostavat rukiin vihdoin salonkikelpoiseksi bileherkuksi ja tarjoavat ensimmäisen valtakunnallisen luomuvaihtoehdon tummiin palaleipiin.

Fazer tuo elokuussa kaupan hyllyille Oululainen Aito Jälkiuuninapin ja syyskuussa Oululainen Luomu Ruispalan.

”Leivän trendeissä kuten laajemmin makumaailmassa näkyy tänä päivänä luonnonmukaisuus, vastuullisuus, aidot maut ja herkuttelu osana hyvinvointia. Ruisleipä ei ole ryppyotsaista terveysruokaa vaan suomalaisen keittiön perusraaka-aine, jota on hauska tuunata kavereiden kanssa”, toteaa brändi- ja kategoriapäällikkö Eija Koskelainen Fazer Leipomoilta.

Tuunaamisen iloa & terveyttä tarjottaviin

”Oululainen Aito Jälkiuuninappi edustaa tyylipuhdasta suomalaista herkuttelua kovimmillaan – tuntuu leukaperissä ja makuhermoissa asti”, summaa Koskelainen.

Se soveltuu moneen: välipalaksi, ruoan kanssa, saunan jälkeen ja bileherkuksi. 100-prosenttinen runsaskuituinen täysjyvävilja tekee ruokaisan ja terveellisen purtavan. ”Vaikkapa poron kylmäsavuleike sienisalaatilla ja puolukoilla napin kera toimii loistavasti”, lupaa Koskelainen.

”Jälkiuunileipä on tuttu ja turvallinen ja siksi niin erityinen meille suomalaisille: emme halunneet napeissa peittää leivinuunin jälkilämmön synnyttämää aitoa makua millään turhalla eksotiikalla ja mausteilla. Juuri siksi Jälkiuuninappi on kovinta gourmettia – se on reilu suomalainen purtava ilman tilpehööriä”, summaa Koskelainen. ”Tätä ei nautita pikkurilli pystyssä vaan reilulla otteella – päällepantavaa mahtuu kivasti ilman että on heti sormilla.”

”Suurin kunnia tietysti olisi jos valtakunnan ykkösnainen tarjoaisi itsenäisyytemme juhlassa kunnon suomalaisia rukiisia Jälkiuuninappeja kansainväliselle vierasjoukolle”, toteaa elämäntyönsä Oululaisen leipien parissa tehnyt Eija Koskelainen.

Puhtaita jauhoja pussissa

”Vielä tällä hetkellä Suomessa luomu ei ole merkittävä ostokriteeri, mutta haluamme palvella myös luomun ystäviä ja uskomme, että herkulliselle luomutuotteelle on kysyntää”,  toteaa Koskelainen. ”Siksi lanseeraamme nyt Oululainen Luomu Ruispalan. Esimerkiksi Saksassa luomuleivän kysyntä on jo toista luokkaa.”

”Uutuuden lisäksi valikoimastamme löytyy muutamia luomuleipiä, muun muassa Oululainen Jälkiuunileipä Luomu, joka saapui markkinoille jo 1998. Tumma palaleipä maittaa kuitenkin suomalaiselle erityisen hyvin, joten oli aika saada ensimmäinen luomuversiokin markkinoille.”

Puraise kovinta gourmettia

Oululainen Aito Jälkiuuninappi (340 g)

14 kpl, 100 % täysjyväviljaa, runsaskuituinen (14 %), suolaa 1,2 %.

Tyylipuhdasta suomalaista herkuttelua kovimmillaan – tuntuu leukaperissä ja makuhermoissa asti. Hinta noin 2,20 €.

Valtakunnan ensimmäinen tumma luomu palaleipä

Oululainen Luomu Ruispala (260 g)

4 kpl, 100 % täysjyväruista, runsaskuituinen (13 %), kaikki raaka-aineet luomua. Nauti mausta, jonka juuret ovat suomalaisessa luonnossa. Hinta noin 1,20 €. Molemmat uutuudet leivotaan aitoon taikinajuureen Fazerin myllyn omista jauhoista.

Oululainen – rehellistä suomalaista leipää satavuotisella kokemuksella

Kaarlo ja Vilhelmiina Helenius rekisteröivät Oululainen Kotileipomo -yrityksen 1909 ja vuonna 1956 Oululainen siirtyi Fazerin leipäperheeseen. 1962 lämpeni uuni Lahdessa Kärpäsenmäellä, missä Oululaisen evästä valmistuu edelleen. Jälkiuunileipä tuotiin markkinoille jo 1947. Elettiin sodanjälkeistä pula-aikaa ja neuvokas työntekijä oli laittanut reikäleipiä uunin jälkilämpöön valmistumaan. Legenda oli syntynyt.

Arvonta

Arvomme syyskuun alussa kaikkien kommentoineiden kesken 2 x 5 pussia Oululaisen Aito Jälkiuuninappeja.

Miten sinä herkuttelisit Oululaisen Aidolla Jälkiuuninapilla?

Voittajat

Arvonnan voittivat nimimerkit Manaljah ja osku. Lämpimät onnittelut heille ja kiitokset kaikille muille osallistuneille!

Aiheet: , , ,

685 kommenttia

  1. Aurajuustoa ja viinirypäleitä

    Aurajuustoa ja viinirypäleitä seuraksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fia-ellen

    11. 8. 2010 18.52

  2. Tekisin seoksen:Smetanaa,sipulia,lämmin savulohta,rosepippuria!

    Tekisin seoksen:Smetanaa,sipulia,lämmin savulohta,rosepippuria!
    ja tarjoilisin niitä iltapala vieraille kahvin tai oluen kanssa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    luissara

    11. 8. 2010 18.57

  3. savustettua hirvenlihaa päälle

    savustettua hirvenlihaa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    11. 8. 2010 18.58

  4. Vain sipaisu voita

    Vain sipaisu voita päälle ja sitten herkuttelemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    11. 8. 2010 19.01

  5. Ihan rehellistä voita

    Ihan rehellistä voita päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mutsi

    11. 8. 2010 19.02

  6. päälle Pohjanpoika-juustoa ja

    päälle Pohjanpoika-juustoa ja kinkkusiivu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antti

    11. 8. 2010 19.04

  7. Aitoa voita vain

    Aitoa voita vain päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kippo

    11. 8. 2010 19.07

  8. voilla.

    voilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lk

    11. 8. 2010 19.10

  9. laittaisin sipauksen rasvaa

    laittaisin sipauksen rasvaa ja kunnon nokareen siian mätiä sipulisilpulla tuhditettuna …..ja namm…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    11. 8. 2010 19.12

  10. Voita vaan ja

    Voita vaan ja menoksi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mick

    11. 8. 2010 19.12

  11. Tarjoaisin niitä illanistujaisissa

    Tarjoaisin niitä illanistujaisissa esimerkiksi lohitäytteellä päällystettynä ja kauniisti koristeltuna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Daisy

    11. 8. 2010 19.16

  12. voita ja juustoa.

    voita ja juustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    esa

    11. 8. 2010 19.17

  13. kunnon voi kerros

    kunnon voi kerros ja suolaista kylmäsavulohta !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sinde

    11. 8. 2010 19.17

  14. Pelkkää voita

    Pelkkää voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minsku

    11. 8. 2010 19.18

  15. Voita vaan päälle,

    Voita vaan päälle, nam!! =) Eipä se muuta tarvi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piiloplontih

    11. 8. 2010 19.21

  16. Ihan mitä vaan,

    Ihan mitä vaan, mitä maku haluaa ,vaikka useimmasti kotona käytän ensin voita ja päälle maun mukaan mitä jääkaapista löytyy,mutta tykkään enemmän kylmäsavulohta tillin kanssa maistuu maidon kanssa hyvältä! Nuo pikkuleivät sopii myös juhlissa hienompaa herkut päälle tosi aika herkullista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Titu

    11. 8. 2010 19.22

  17. Levitettä ja mätithnaa.

    Levitettä ja mätithnaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapa

    11. 8. 2010 19.30

  18. Voita ja juustoviipale.

    Voita ja juustoviipale.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjatta

    11. 8. 2010 19.31

  19. Päälle voita, graavilohta

    Päälle voita, graavilohta ja pari kananmunaviipaletta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fridaliina

    11. 8. 2010 19.31

  20. Juustoa päälle ja

    Juustoa päälle ja kurkkua :) mauskis :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    11. 8. 2010 19.32

  21. Voita

    Voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kape

    11. 8. 2010 19.34

  22. kermajuustoa ja iskän

    kermajuustoa ja iskän tekemiä suolakurkkuja päälle, kyllä maistuu!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sp79

    11. 8. 2010 19.37

  23. Ruisnapin päälle seos,

    Ruisnapin päälle seos, jossa on mätiä, sipulia, smetanaa ja rouhittua mustapippuria sekä tilliä koristeeksi. Vie kielen mennessään!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marlena

    11. 8. 2010 19.38

  24. pelkällä voilla!!

    pelkällä voilla!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saki

    11. 8. 2010 19.43

  25. En kaipaa muuta

    En kaipaa muuta kuin vähän levitettä päälle niin hyvää on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    11. 8. 2010 19.43

  26. Voita ja kermajuustoa

    Voita ja kermajuustoa päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    11. 8. 2010 19.49

  27. ihan voilla ja

    ihan voilla ja juustolla ja makkaralla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    enkeli73

    11. 8. 2010 19.58

  28. vain voita !!

    vain voita !!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    11. 8. 2010 20.00

  29. Ihan vaan auraa

    Ihan vaan auraa sisään, nappi kiinni ja suuhun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jetset

    11. 8. 2010 20.01

  30. Kasvisvoittoista päällistä; kurkku,

    Kasvisvoittoista päällistä; kurkku, tomaattia, salaattia. Voiteluun Keijua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jusander

    11. 8. 2010 20.02

  31. Valkosipulituorejuuston kera.

    Valkosipulituorejuuston kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lili

    11. 8. 2010 20.04

  32. Jää nähtäv'ksi..?

    Jää nähtäv’ksi..?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    11. 8. 2010 20.07

  33. vois olla aika

    vois olla aika hyvää voin ja kylmäsavulohen kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suvi

    11. 8. 2010 20.09

  34. eiku vähän hompparia

    eiku vähän hompparia päälle ja nauttimaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heka9

    11. 8. 2010 20.12

  35. päälle pelkkää oivariinia!

    päälle pelkkää oivariinia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tepa

    11. 8. 2010 20.13

  36. No Paahdettuna Ja

    No Paahdettuna Ja Koskenlaskija Juustoa Päälle Niin Avot Ku On Hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riitta Tuokko

    11. 8. 2010 20.18

  37. Piparjuuriturejuustoa ja paahtopaistia.

    Piparjuuriturejuustoa ja paahtopaistia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    11. 8. 2010 20.28

  38. Voita, juustoa ja

    Voita, juustoa ja voileipäkurkkuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    11. 8. 2010 20.29

  39. No aitoa voita

    No aitoa voita päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    skeppo

    11. 8. 2010 20.31

  40. Voilla se aito

    Voilla se aito maku tulee

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    11. 8. 2010 20.32

  41. päälle chilituorejuustoa

    päälle chilituorejuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    frida

    11. 8. 2010 20.33

  42. Mozzarellajuustoa, tomaattia ja

    Mozzarellajuustoa, tomaattia ja basilikan lehti.
    Sienisalaattia.
    Munavoita ja päälle sillinpala.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Li-Ha

    11. 8. 2010 20.41

  43. päälle voita ja

    päälle voita ja juomaksi kylmää piimää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sippe

    11. 8. 2010 20.43

  44. päälle aurajuustoa, nam...

    päälle aurajuustoa, nam…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarde

    11. 8. 2010 20.48

  45. juustoa sulamaan päälle

    juustoa sulamaan päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirja-Leena Leskinen

    11. 8. 2010 20.52

  46. voita

    voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    11. 8. 2010 20.53

  47. voita vaan

    voita vaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    11. 8. 2010 20.58

  48. Laittaisin margariinia ja

    Laittaisin margariinia ja kinkkuviipaleen päälle. Pidän myös kraavilohesta ruisnapin päällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ruisnainen

    11. 8. 2010 20.59

  49. kirnuvoita

    kirnuvoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    11. 8. 2010 21.03

  50. Aurajuustoa ja hetkeksi

    Aurajuustoa ja hetkeksi mikroon pehmenemään, ettei hampaat lohkea!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    11. 8. 2010 21.04

  51. Maksamakkaran kanssa maistuu

    Maksamakkaran kanssa maistuu todella hyvältä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iinu

    11. 8. 2010 21.08

  52. smenatanaa, punasipulia, mätiä,

    smenatanaa, punasipulia, mätiä, mustapippuria ja tilliä. Hmmm… ihanan herkkua!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eija@

    11. 8. 2010 21.10

  53. munavoin kera <3

    munavoin kera <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    so

    11. 8. 2010 21.14

  54. kyllä se on

    kyllä se on kun laittaa oikeaa voita ruisleivän päälle kyllä on hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    viliperi

    11. 8. 2010 21.15

  55. salaatin ja tomaatin

    salaatin ja tomaatin kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    11. 8. 2010 21.16

  56. aidolla aurajuustolla<3

    aidolla aurajuustolla<3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    essi

    11. 8. 2010 21.20

  57. Laittaisin päälle kananmunaa

    Laittaisin päälle kananmunaa ja sen päälle ketsuppia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe65

    11. 8. 2010 21.32

  58. Tuorejuustoa ja katkarapuja

    Tuorejuustoa ja katkarapuja napin päälle – koristeeksi tilliä ripoteltuna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gretchen

    11. 8. 2010 21.36

  59. Vain voita päälle.

    Vain voita päälle. Ei kaipaa mitään muuta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TP

    11. 8. 2010 21.37

  60. Nauttisin sitä punajuuripeston

    Nauttisin sitä punajuuripeston kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuula

    11. 8. 2010 21.47

  61. Ehdottomasti sienisalaatti päälle.

    Ehdottomasti sienisalaatti päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annu

    11. 8. 2010 21.49

  62. Voita, juustoa ja

    Voita, juustoa ja kurkunviipaleita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Legato

    11. 8. 2010 21.53

  63. voita ja joskus

    voita ja joskus vaikka pikku siivu graavilohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    11. 8. 2010 21.55

  64. voita

    voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    11. 8. 2010 21.56

  65. voita päälle, siinä

    voita päälle, siinä se

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisu

    11. 8. 2010 21.57

  66. voilla...siinä sen salaisuus

    voilla…siinä sen salaisuus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    11. 8. 2010 21.59

  67. voita ja savulohta

    voita ja savulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ak

    11. 8. 2010 22.01

  68. Floran kanssa.

    Floran kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannes

    11. 8. 2010 22.03

  69. Ehkäpä sulatejuuston kanssa.

    Ehkäpä sulatejuuston kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jass

    11. 8. 2010 22.12

  70. Graavilohi ja tilli

    Graavilohi ja tilli olisi aika kova sana!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elvi

    11. 8. 2010 22.16

  71. PÄÄLLE VOITA JA

    PÄÄLLE VOITA JA YLÄHUULI!! NAM!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ari

    11. 8. 2010 22.16

  72. kylmäsavulohta

    kylmäsavulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maria

    11. 8. 2010 22.19

  73. levi, tonnikala ja

    levi, tonnikala ja tomaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    uii

    11. 8. 2010 22.21

  74. Sipaisu voita päälle

    Sipaisu voita päälle ja nautitaan mielellään erätulilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    11. 8. 2010 22.24

  75. pääle pieni sipaus

    pääle pieni sipaus keijua, ja ah- niin ihania valkosipulisia suolakurkkuja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiuku

    11. 8. 2010 22.33

  76. tuore leipä kaipaa

    tuore leipä kaipaa vain voita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tero

    11. 8. 2010 22.33

  77. päälle ainoastaan voita

    päälle ainoastaan voita niin ihana maku on parhaimmillaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanja

    11. 8. 2010 22.36

  78. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    11. 8. 2010 22.38

  79. Ihan vaan keijua

    Ihan vaan keijua päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    11. 8. 2010 23.10

  80. Voita päälle!

    Voita päälle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ntiQ

    11. 8. 2010 23.11

  81. Ottaisin evääksi nuotiolle.

    Ottaisin evääksi nuotiolle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    11. 8. 2010 23.17

  82. Voita ja juustosiivu,

    Voita ja juustosiivu, muuta ei tarvitse.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikkainen

    11. 8. 2010 23.18

  83. Ottaisin evääksi retkelle,

    Ottaisin evääksi retkelle, nuotiolle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    11. 8. 2010 23.18

  84. voita ja juustoa

    voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    11. 8. 2010 23.21

  85. laittaisin päälle tuorejuusto-mätitahnaa

    laittaisin päälle tuorejuusto-mätitahnaa ja tuorekurkku-siivuja. nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    terkkari

    11. 8. 2010 23.23

  86. voita päälle ja

    voita päälle ja luonnon helmaan nauttimaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiaS

    11. 8. 2010 23.25

  87. gravilohipala

    gravilohipala

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    11. 8. 2010 23.26

  88. tuorejuustoa ja kalkkunaa

    tuorejuustoa ja kalkkunaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m-liisa

    11. 8. 2010 23.57

  89. chilillä

    chilillä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikro

    12. 8. 2010 0.15

  90. Voilla, graavilohella ja

    Voilla, graavilohella ja tillillä nauttisin ruisnapit mieluiten!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nam

    12. 8. 2010 0.39

  91. Dippaamalla salsakastikkeeseen.

    Dippaamalla salsakastikkeeseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keljuk

    12. 8. 2010 0.43

  92. tonnikalaa, leviä

    tonnikalaa, leviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ouii

    12. 8. 2010 0.45

  93. mikroaaltouunissa lämmitettynä

    mikroaaltouunissa lämmitettynä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pku

    12. 8. 2010 1.03

  94. Voilla ja juustolla

    Voilla ja juustolla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    12. 8. 2010 3.17

  95. Eikai tuollaisella perusleivällä

    Eikai tuollaisella perusleivällä voi kovin monella tavalla herkutella muuten kuin mainospuheissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    12. 8. 2010 3.19

  96. Ihan samalla tavalla

    Ihan samalla tavalla kuin muillakin (halvemmilla) samanmakuisilla ruisleivillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pate

    12. 8. 2010 3.20

  97. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa niinkuin muissakin ruisleivissä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merenkävijä

    12. 8. 2010 3.27

  98. päälle kylmäsavulohta ja

    päälle kylmäsavulohta ja ripaus rouhittua mustapippuria ja eikun herkuttelemaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilla

    12. 8. 2010 4.07

  99. voita ja kylmäsavulohta

    voita ja kylmäsavulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    12. 8. 2010 4.56

  100. voita ja metsästäjänmakaaraa...unohtamati

    voita ja metsästäjänmakaaraa…unohtamati mätitahnaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    12. 8. 2010 7.05

  101. Voita päälle ja

    Voita päälle ja eikun syömään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    12. 8. 2010 7.11

  102. Voita.Ei tarvitse muuta.

    Voita.Ei tarvitse muuta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    12. 8. 2010 7.14

  103. Voilla

    Voilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hande

    12. 8. 2010 7.18

  104. Voita ja juustoa!!

    Voita ja juustoa!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eija Rissanen

    12. 8. 2010 7.31

  105. päälle vain oivariinia,joskus

    päälle vain oivariinia,joskus ohut viipale kermajuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsti

    12. 8. 2010 7.33

  106. kylmäsavulohta,kananmunaa,smetanaa ja tilliä.

    kylmäsavulohta,kananmunaa,smetanaa ja tilliä. njam =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimi

    12. 8. 2010 7.38

  107. VAPPUNA KAVIAARIA JA

    VAPPUNA KAVIAARIA JA MARKIN VORSCHMAKKIA PÄÄLLE

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ELINA

    12. 8. 2010 7.42

  108. Sulatejuustoa päälle.

    Sulatejuustoa päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa 49

    12. 8. 2010 7.43

  109. voita päälle, nautitaan

    voita päälle, nautitaan maidon kera saunan jälkeen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maarit

    12. 8. 2010 7.44

  110. lämmitän mikrossa ja

    lämmitän mikrossa ja aitoa voita päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Safira

    12. 8. 2010 7.46

  111. Aidolla voilla tietysti!

    Aidolla voilla tietysti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Muumi

    12. 8. 2010 7.46

  112. voita vain päälle

    voita vain päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tellu

    12. 8. 2010 7.57

  113. Voita ja graavisiikaa.

    Voita ja graavisiikaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TiiP

    12. 8. 2010 8.08

  114. söisin

    söisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Terhi

    12. 8. 2010 8.53

  115. savuporoa, sieniä, smetanaa

    savuporoa, sieniä, smetanaa ja piparjuurta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkku

    12. 8. 2010 8.57

  116. voita

    voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kykkis

    12. 8. 2010 9.04

  117. Tonnikalapasteijaa tai margariinia,

    Tonnikalapasteijaa tai margariinia, muuta ei tarvita! Nappeja voisi tosin käyttää myös juhlissa pieninä naposteltavina ja alkupaloina, jolloin ne voisi täyttää vähän tuhdimminkin esim. savukalalla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    12. 8. 2010 9.05

  118. Maustamatonta tuorejuustoa, tonnikalaa

    Maustamatonta tuorejuustoa, tonnikalaa ja ruohosipulia sotketaan soosiksi ja leivän päälle. Nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Manaljah

    12. 8. 2010 9.11

  119. syömällä sen aidon

    syömällä sen aidon voin kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kertte

    12. 8. 2010 9.13

  120. .

    .

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    moti

    12. 8. 2010 9.14

  121. voita kananmunaa ja

    voita kananmunaa ja kylmäsavulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirpale

    12. 8. 2010 9.14

  122. graavia lohta,sipulia, mozzarellaa

    graavia lohta,sipulia, mozzarellaa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarituulikki

    12. 8. 2010 9.33

  123. Perus voita, juustoa

    Perus voita, juustoa ja kurkkua päälle. Mitä muuta se enää tarvitsisikaan? :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Toni

    12. 8. 2010 9.37

  124. kunnon voita leivälle,

    kunnon voita leivälle, muuta ei tarvita; lisukkeet erikseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussukka

    12. 8. 2010 9.39

  125. hiukan margariinia ja

    hiukan margariinia ja kurkkua ja poroleikettä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    12. 8. 2010 9.50

  126. Savulohta, kevätsipulia ja

    Savulohta, kevätsipulia ja tippa kermaviilikastiketta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sailla

    12. 8. 2010 10.01

  127. dippaisin kermaviilikastikkeeseen

    dippaisin kermaviilikastikkeeseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    12. 8. 2010 10.12

  128. voi riittää

    voi riittää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuikkis

    12. 8. 2010 10.19

  129. Sellaisinaan.

    Sellaisinaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fede

    12. 8. 2010 10.36

  130. Suolaisen voin kanssa.

    Suolaisen voin kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leba

    12. 8. 2010 10.37

  131. Tuotejuuston

    Tuotejuuston

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirjapeto

    12. 8. 2010 10.37

  132. Laittaisin päälle voita

    Laittaisin päälle voita ja… siinäpä se sitten onkin. Nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jam

    12. 8. 2010 10.42

  133. Vain voita ja

    Vain voita ja juustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    12. 8. 2010 10.46

  134. tuorejuustoa, tomattia

    tuorejuustoa, tomattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mabu

    12. 8. 2010 11.08

  135. voita ja suolakurkkua

    voita ja suolakurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laurakaroliina

    12. 8. 2010 11.32

  136. Pehmeästi levittyvää Oivariiniä

    Pehmeästi levittyvää Oivariiniä ja mozzarellajuustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    12. 8. 2010 11.38

  137. voita ja siivu

    voita ja siivu juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ramona

    12. 8. 2010 11.40

  138. Voita ehdottomasti

    Voita ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kere

    12. 8. 2010 11.46

  139. Voita vaan päälle

    Voita vaan päälle ja menoksi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pontus

    12. 8. 2010 11.51

  140. Laittaisin leivän päälle

    Laittaisin leivän päälle margariinia, salaatinlehden, tomaattia ja kurkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janina

    12. 8. 2010 11.55

  141. Parasta on voideltuna

    Parasta on voideltuna oivariinilla. Päälle juustoa ja kurkkua. Yksinkertainen on parasta. Nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minsku

    12. 8. 2010 12.04

  142. Voita ja kotijuustoo

    Voita ja kotijuustoo

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marge85

    12. 8. 2010 12.15

  143. katkarapuja, sitruuna ja

    katkarapuja, sitruuna ja majoneesia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ggg

    12. 8. 2010 12.26

  144. voita

    voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tg

    12. 8. 2010 12.30

  145. Eihän tuo herkku

    Eihän tuo herkku kummempaa kaipaa kun käsiini ruisnappipakkauksen sainkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aallotar

    12. 8. 2010 12.32

  146. voita ja juustoa

    voita ja juustoa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    12. 8. 2010 12.34

  147. Margariinia ja juustoa...NAM

    Margariinia ja juustoa…NAM

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HelloKitty

    12. 8. 2010 12.54

  148. makkaraa, juustoa ja

    makkaraa, juustoa ja rasvaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Roope

    12. 8. 2010 12.55

  149. Margariinia ja juustoa

    Margariinia ja juustoa sekä suolakurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelli

    12. 8. 2010 12.55

  150. Margariinia ja juustoa,

    Margariinia ja juustoa, makkaraa ja kurkku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sami

    12. 8. 2010 12.55

  151. voita ja juustoa

    voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    12. 8. 2010 13.09

  152. Oivariinia ja paprikasiivuja

    Oivariinia ja paprikasiivuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    12. 8. 2010 13.27

  153. Sulatejuustoa, maksamakkaraa, salaatinlehti

    Sulatejuustoa, maksamakkaraa, salaatinlehti ja kurkkua :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niiskuneiti

    12. 8. 2010 13.36

  154. Kuten kuvassa: suolalohta

    Kuten kuvassa: suolalohta ja tilliä leivän päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    klaara

    12. 8. 2010 13.42

  155. sellaisenaan ja pippurilevitettä

    sellaisenaan ja pippurilevitettä päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Turo

    12. 8. 2010 13.48

  156. Voita, Emmentaljuustoa ja

    Voita, Emmentaljuustoa ja kylmäsavulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    12. 8. 2010 13.52

  157. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matleena

    12. 8. 2010 14.06

  158. Voita, juustoa ja

    Voita, juustoa ja suolakurkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    12. 8. 2010 14.06

  159. Voita ja kinkkua

    Voita ja kinkkua väliin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaska

    12. 8. 2010 14.07

  160. Voita, juustoa sekä

    Voita, juustoa sekä suolakurkkua väliin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    12. 8. 2010 14.07

  161. Sulatejuustoa

    Sulatejuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kiy

    12. 8. 2010 14.27

  162. Mikään ei voita

    Mikään ei voita yhdistelmää ruisleipä, jonka päällä keittokinkkua ja paprikaa, ja juomana Dr.Pepper-kolaa. Lyömätön!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katti

    12. 8. 2010 14.30

  163. Voita ja kylmäsavuporoa

    Voita ja kylmäsavuporoa päälle… ei muuta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jake The Man

    12. 8. 2010 14.33

  164. Laittaisin vain voita.

    Laittaisin vain voita. Muuta ei tarvita, jos perusmaku on kunnossa. Tahnat ym. voi käyttää pahojen leipien maun peittämisessä ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna

    12. 8. 2010 14.34

  165. savukalatahnaa ja suolakurkkua

    savukalatahnaa ja suolakurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miimu

    12. 8. 2010 14.36

  166. Oltermann-juustoa ja voita.

    Oltermann-juustoa ja voita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pähkinä

    12. 8. 2010 14.42

  167. margariinia ja kylmäsavulohta

    margariinia ja kylmäsavulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eija

    12. 8. 2010 14.44

  168. skagenröraa

    skagenröraa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    milla

    12. 8. 2010 14.46

  169. homejuustoa ja punasipulirenkaita

    homejuustoa ja punasipulirenkaita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    12. 8. 2010 15.04

  170. maksamakkaraa ja amerikanmaustekurkkua

    maksamakkaraa ja amerikanmaustekurkkua <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    12. 8. 2010 15.25

  171. Voita ensin sen

    Voita ensin sen pääeel juustosiivuja ja lauantaimakkaraa viimeksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KAROLIINA

    12. 8. 2010 15.28

  172. Jääkylmää voita. Ja

    Jääkylmää voita. Ja pannukahvia.
    Nämä ovat todella suurta herkkuani! Mätiä, sieniä, mansikoita, dippaus kuohuviiniin.. kaikki käy jos budjetti vain pysyisi mielikuvituksen kyydissä. Tulipa nälkä. Tosta vaan ja yhtäkkiä. Että kiitosta vaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    12. 8. 2010 15.59

  173. Voita ensin sen

    Voita ensin sen pääeel juustosiivuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari.m

    12. 8. 2010 16.12

  174. Voita ensin sen

    Voita ensin sen päälle juustosiivuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari.m

    12. 8. 2010 16.13

  175. Voita päälle muuta

    Voita päälle muuta ei tarvita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari.m

    12. 8. 2010 16.14

  176. Voita ja graavi

    Voita ja graavi lohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    12. 8. 2010 16.16

  177. Voita ja graavattua

    Voita ja graavattua siikaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    12. 8. 2010 16.48

  178. Paahtimeen voita lämpimän

    Paahtimeen voita lämpimän leivän päälle
    ja lasi kylmää maitoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lisbet

    12. 8. 2010 17.16

  179. hirvenlihaa ja sipuli!

    hirvenlihaa ja sipuli!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    12. 8. 2010 17.19

  180. Kinkkua ja italian

    Kinkkua ja italian salaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauriina

    12. 8. 2010 17.38

  181. voita ja läskiä

    voita ja läskiä päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masa

    12. 8. 2010 17.43

  182. Voita ja muita

    Voita ja muita hyviä täytteitä päälle ja siinä se on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    12. 8. 2010 18.06

  183. voita päälle

    voita päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    12. 8. 2010 18.24

  184. Jotain maustevoita -

    Jotain maustevoita – nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    12. 8. 2010 18.39

  185. Kalakallen Löylylohta päälle,

    Kalakallen Löylylohta päälle, olisi aitoa suomalaista ruokaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mira

    12. 8. 2010 18.39

  186. PÄÄLLE SULATEJUUSTOA JA

    PÄÄLLE SULATEJUUSTOA JA KINKKUA.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VIENO HAJU

    12. 8. 2010 18.48

  187. hyvän ruisleivän päälle

    hyvän ruisleivän päälle ei tarvitse muuta kuin voita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    12. 8. 2010 18.56

  188. Kivikylän lihapullia päälle.

    Kivikylän lihapullia päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ripa

    12. 8. 2010 19.19

  189. Voita ja suolakurkkuja.

    Voita ja suolakurkkuja. Kyytipojaksi maitoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    gurka

    12. 8. 2010 19.50

  190. sipaisu vaan ehtaa

    sipaisu vaan ehtaa voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riksu

    12. 8. 2010 20.31

  191. omatekoisella katkarapumajoneesilla!

    omatekoisella katkarapumajoneesilla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dmn

    12. 8. 2010 21.11

  192. jännäää jännimmästä päästä

    jännäää jännimmästä päästä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niko

    12. 8. 2010 21.15

  193. Paljon voita päälle

    Paljon voita päälle ja jonkun herkkujuoman kanssa iltapalaksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna

    12. 8. 2010 21.49

  194. margista,smetanaa ja kirjolohen

    margista,smetanaa ja kirjolohen mätiä,ruohosipulia ja puna sipulia päälle..On muuten namia..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chr

    12. 8. 2010 22.24

  195. Lohimoussen kera.

    Lohimoussen kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    12. 8. 2010 22.33

  196. Juustoportin luomua kirnuvoita

    Juustoportin luomua kirnuvoita päälle, se olis siinä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pii

    12. 8. 2010 22.42

  197. Ihan vaan levitettä

    Ihan vaan levitettä päälle ja kahvin kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iina

    12. 8. 2010 22.56

  198. Voita

    Voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru64

    12. 8. 2010 23.08

  199. Kunnon pihvi päälle

    Kunnon pihvi päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tonza

    12. 8. 2010 23.09

  200. Lohta ja tilliä

    Lohta ja tilliä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pasi

    12. 8. 2010 23.09

  201. anjovista ja kanamunaa

    anjovista ja kanamunaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    12. 8. 2010 23.10

  202. jauhellihapihvi sinappia ja

    jauhellihapihvi sinappia ja salaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jansku

    12. 8. 2010 23.10

  203. juustoa kurkkua ja

    juustoa kurkkua ja tomaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    12. 8. 2010 23.11

  204. Voin kera.

    Voin kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marika

    12. 8. 2010 23.14

  205. Pestoa, juustoa, valkosipulimeetvuurstia,

    Pestoa, juustoa, valkosipulimeetvuurstia, tomaattia ja kaprista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inssi

    12. 8. 2010 23.24

  206. Voita ja savulohta.

    Voita ja savulohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aurinkotyttö

    12. 8. 2010 23.30

  207. sinihomejuustoa ja punasipulia,

    sinihomejuustoa ja punasipulia, nam : )

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ritti

    13. 8. 2010 0.33

  208. Ruis,juusto ja kurkku.

    Ruis,juusto ja kurkku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    13. 8. 2010 7.08

  209. päälle vain voita

    päälle vain voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timpe

    13. 8. 2010 7.51

  210. Vain kasvisperäistä rasvaa

    Vain kasvisperäistä rasvaa napeille ja kiikkutuoliin istumaan ja syömään.Telkku vois olla päällä ja sitä katsoa samalla.
    Jos haluaa päälle jotakin,niin savukinkkua ja suolalohta vähän.NAM JA eikun maiskuttamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    amyde

    13. 8. 2010 8.39

  211. Voita ja pala

    Voita ja pala punaista Emmental-juustoa päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Carin

    13. 8. 2010 9.57

  212. voita päälle

    voita päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    13. 8. 2010 10.33

  213. Nauttisin ilman mitään

    Nauttisin ilman mitään lisukkeita tai jos jotain laittaisin päälle se voisi olla vaikka valkosipulijuustolevitettä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matilda

    13. 8. 2010 10.44

  214. oikeaa voita päälle

    oikeaa voita päälle ja se on siinä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    13. 8. 2010 12.07

  215. Kerrankin tuote jota

    Kerrankin tuote jota on tullut maistettua. Hyvää oli, erittäin hyvää. Tuorejuusto kanssa parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    - K -

    13. 8. 2010 12.12

  216. Laittaisin päälle ruohosipulituorejuustoa

    Laittaisin päälle ruohosipulituorejuustoa ja savulohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinjami

    13. 8. 2010 15.20

  217. Ihan vaan reilun

    Ihan vaan reilun kerroksen Oivariinia päälle laittaisin. nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liirala

    13. 8. 2010 16.51

  218. oikeaa voita ja

    oikeaa voita ja kylmää maitoa :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nina

    13. 8. 2010 16.52

  219. Leivän päälle sipaisu

    Leivän päälle sipaisu margariinia ja ylähuulta leikkeleiden korvikkeeksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pettuleipää

    13. 8. 2010 17.29

  220. Laittaisin esimerkiksi tuorejuustoa

    Laittaisin esimerkiksi tuorejuustoa ja kurkkuviipaleita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    13. 8. 2010 18.09

  221. Aitoa voita ja

    Aitoa voita ja reilu siivu kylmäsavulohta, pieni oksanen tilliä ja ripaus merisuolaa. On niin hyvää, että… Kuka voisi moittia suomalaista ruokaa maistettuaan tätä?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iamam

    13. 8. 2010 19.28

  222. Pelkkä voi riittää.

    Pelkkä voi riittää. Siinä rukiin maku tulee parhaiten esiin, ilman muita lisukkeita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    "mustikka"

    13. 8. 2010 21.00

  223. Laittaisin päälle raejuustoa

    Laittaisin päälle raejuustoa (sitä lötkömpää, ei rakeista) tai mustaleimaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    13. 8. 2010 22.24

  224. Tuorejuustoa ja tomaatinsiivu

    Tuorejuustoa ja tomaatinsiivu päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masu

    13. 8. 2010 23.26

  225. Pelkkää voita ja

    Pelkkää voita ja juustoa päälle.:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    baabaa

    14. 8. 2010 4.09

  226. paljon haukkutua ,mutta

    paljon haukkutua ,mutta parasta leivän päällä on NÖTTIKÖTTIÄ

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIETU

    14. 8. 2010 4.35

  227. kallenmähtitahnaa tai vastaavaa

    kallenmähtitahnaa tai vastaavaa tai sitten vuohenjuustoa ja puolukkaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    janskuli

    14. 8. 2010 8.50

  228. Margariinia, juustoa ja

    Margariinia, juustoa ja itse tehtyä suolakurkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    14. 8. 2010 9.58

  229. Kirnuvoita ja ylähuulta

    Kirnuvoita ja ylähuulta päälle ja lasi täyspiimää päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    veke

    14. 8. 2010 9.59

  230. hieman voita päälle,

    hieman voita päälle, ei muuta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaisa

    14. 8. 2010 10.03

  231. Taitaisi juusto ja

    Taitaisi juusto ja tomaatti riittää :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    scorpio

    14. 8. 2010 10.06

  232. kalalla

    kalalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kösä

    14. 8. 2010 10.07

  233. Tonnikalaa päälle

    Tonnikalaa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Moppi

    14. 8. 2010 10.13

  234. Tonnikalatahnalla

    Tonnikalatahnalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    14. 8. 2010 11.08

  235. Kylmäsavulohta päälle

    Kylmäsavulohta päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    West84

    14. 8. 2010 11.15

  236. kunnon aitoa voita

    kunnon aitoa voita päälle ja maitoa juomaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    g

    14. 8. 2010 11.18

  237. Pyytäisin itse kalaa

    Pyytäisin itse kalaa joesta ja fileeroisin ja pistäsin jälkiuunileivän päälle nam :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riikka

    14. 8. 2010 11.18

  238. tekisin niistä lämpimiä

    tekisin niistä lämpimiä voileipiä. päälle makkaraa, ananasta ja juustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ripe

    14. 8. 2010 11.29

  239. tuo kylmäsavulohi näyttää

    tuo kylmäsavulohi näyttää hyvältä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimi-merkki

    14. 8. 2010 11.52

  240. Oivariinia ja savukalaa

    Oivariinia ja savukalaa nams:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Loli81

    14. 8. 2010 11.55

  241. voita ja juustoa

    voita ja juustoa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AR

    14. 8. 2010 11.59

  242. Sipaisu oivariinia napille,

    Sipaisu oivariinia napille, päälle reilusti graavisuolattua merilohta, paljon tuoretta tilliä ja ei kun syömään…..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maaru

    14. 8. 2010 12.55

  243. Pelkkää voita !

    Pelkkää voita !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    14. 8. 2010 13.01

  244. Lisätään vain voi

    Lisätään vain voi ja avot !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    14. 8. 2010 13.02

  245. Teen niistä syötävän

    Teen niistä syötävän ihania taideteoksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nassu

    14. 8. 2010 13.42

  246. Jotain hyvää, mitä

    Jotain hyvää, mitä juuri sillä hetkellä tekee mieli.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tls

    14. 8. 2010 13.46

  247. Perinteikkäästi voita ja

    Perinteikkäästi voita ja lasi maitoa ja eiku syömään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Klaatu

    14. 8. 2010 14.00

  248. valkosipulivoita, aurinkokuivattu tomaatti

    valkosipulivoita, aurinkokuivattu tomaatti ja ohut siivu vuohenjuustoa ja seuraksi valpolicella superiore classicoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takkuinen

    14. 8. 2010 14.19

  249. Voita ja metukkaa

    Voita ja metukkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    14. 8. 2010 14.27

  250. Voita juustoa ja

    Voita juustoa ja jotain makkaraa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JUHIS

    14. 8. 2010 14.30

  251. VOILLA, VOILA

    VOILLA, VOILA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MALE

    14. 8. 2010 14.33

  252. Nuo jäliuunipalat on

    Nuo jäliuunipalat on parasta leipää, en muuta juuri syökkään! Yleensä päälle eksyy juusto, kurkku, paprika, sipuli, tomaatti, salaatti akselilta tavaraa! Pakko heti päästä maistamaan noita nappea! Kiva myös että tulee uusia luomuvaihtoehtoja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    14. 8. 2010 14.43

  253. Graavilohen kanssa :)

    Graavilohen kanssa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suvi

    14. 8. 2010 14.54

  254. Aamiaisella juuston,salaatin ja

    Aamiaisella juuston,salaatin ja tomaatin kera. Nammmm! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wipsu

    14. 8. 2010 14.57

  255. paksuhko kerros rasvaa

    paksuhko kerros rasvaa päälle ja nam :):)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hele

    14. 8. 2010 15.17

  256. Tuorejuustoa ja kirsikkatomaatteja

    Tuorejuustoa ja kirsikkatomaatteja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kava

    14. 8. 2010 15.18

  257. Kinkkua, juustoa, sinappia

    Kinkkua, juustoa, sinappia ja ketsuppia. Hetki uunissa ja ei kun syömään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koovee

    14. 8. 2010 15.19

  258. Hyviä vaihtoehtoja on

    Hyviä vaihtoehtoja on runsaasti, kuten vastaajien kommenteista ilmenee. Tällä kertaa minusta tuntuisi makoisalta pippurijuustolla voidelllut jälkiuuninapit maitolasillisen kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    CATCAT

    14. 8. 2010 15.46

  259. Tuorejuustoa päälle

    Tuorejuustoa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mk

    14. 8. 2010 15.47

  260. Voita päälle ja

    Voita päälle ja seuraksi kupillinen kuumaa teetä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    14. 8. 2010 16.18

  261. Ihan sellaisenaan voita

    Ihan sellaisenaan voita päälle vaan…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiinu

    14. 8. 2010 16.27

  262. Voita Hiillostettua kylmäsavulohta

    Voita
    Hiillostettua kylmäsavulohta johon päälle puristaisin sitruunamehua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lipfert

    14. 8. 2010 16.38

  263. Söisin sellaisenaan

    Söisin sellaisenaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pia

    14. 8. 2010 16.57

  264. Söisin sellaisenaan

    Söisin sellaisenaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kati

    14. 8. 2010 16.58

  265. Voita vaan

    Voita vaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repa

    14. 8. 2010 17.01

  266. voita päälle ja

    voita päälle ja lasi kylmää maitoa nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dave

    14. 8. 2010 17.07

  267. Voita ja kylmäsavulohta.

    Voita ja kylmäsavulohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    14. 8. 2010 17.10

  268. AINA LAITAN PÄÄLLE

    AINA LAITAN PÄÄLLE herkkumaksamakkaraa ja tuorekurkkua, herkkua ollut lapsesta leivän kuin leivän päällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kilvat

    14. 8. 2010 17.40

  269. voi riittää.

    voi riittää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi.i

    14. 8. 2010 17.43

  270. Voita vaan

    Voita vaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SM

    14. 8. 2010 18.10

  271. Päälle vain ja

    Päälle vain ja ainoastaan syntisen hyvää voita, siinä se on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mutsikka

    14. 8. 2010 18.29

  272. Päälle tuorejuustoa ja

    Päälle tuorejuustoa ja sitten vaikkapa palvikinkkua tai meetwurstia. Annetaan hieman paahtua uunissa tai pannulla. Vielä hieman mauste- tai valkosipulikurkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rane

    14. 8. 2010 18.30

  273. Mätitahnaa ja kananmunaa

    Mätitahnaa ja kananmunaa näiden päälle ja on hyvää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    14. 8. 2010 18.35

  274. voita ja juustoa!

    voita ja juustoa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    14. 8. 2010 18.40

  275. Lämmittäisin vähän ja

    Lämmittäisin vähän ja laittaisin päälle pelkkää voita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    14. 8. 2010 18.42

  276. Laittaisin paahtimeen, päälle

    Laittaisin paahtimeen, päälle voita, kermajuustoa ja paprikaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti89

    14. 8. 2010 19.01

  277. Voin kera.

    Voin kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jute

    14. 8. 2010 19.04

  278. Päälle ruohosipulituorejuustoa ja

    Päälle ruohosipulituorejuustoa ja loimulohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rawi

    14. 8. 2010 19.05

  279. voita päälle ja

    voita päälle ja suuhun

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rew

    14. 8. 2010 19.13

  280. Paahtaisin tai lämmittäisin

    Paahtaisin tai lämmittäisin uunissa, ja voita päälle. Nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dora

    14. 8. 2010 19.14

  281. Pelkkää voita!

    Pelkkää voita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teija

    14. 8. 2010 19.42

  282. voita

    voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    14. 8. 2010 20.26

  283. Ruohosipulituorejuustoa, savunautaa, suolakurkkua

    Ruohosipulituorejuustoa, savunautaa, suolakurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    a

    14. 8. 2010 20.40

  284. Jälkiuunipalat on lempparileipää,

    Jälkiuunipalat on lempparileipää, napeille laittasin maustevoita, juusto, kinkkua ja salaattia…ja kurkkua. Nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    risto

    14. 8. 2010 20.48

  285. Voita, juustoa ja

    Voita, juustoa ja meewurstia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olli

    14. 8. 2010 21.04

  286. Voita päälle ja

    Voita päälle ja janojuomaksi maitoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    14. 8. 2010 21.19

  287. Aurajuustolla ja tomaatti

    Aurajuustolla ja tomaatti viipaleelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa

    14. 8. 2010 21.30

  288. Laittaisin hieman rasvaa

    Laittaisin hieman rasvaa ja silloin se on parhaimmillaan! Toiseksi paras vaihtoehto on lisäksi tuoretta kurkkua tai tuoretta avomaankurkkua lisäksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIA33

    14. 8. 2010 21.32

  289. Tomaattisivu ja sipulrengas.

    Tomaattisivu ja sipulrengas.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tessa

    14. 8. 2010 21.36

  290. aurinkokuivattu tomaattituorejuusto

    aurinkokuivattu tomaattituorejuusto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirva

    14. 8. 2010 21.44

  291. Savustaisin hieman kalaa

    Savustaisin hieman kalaa ja laittaisin jälkiuuninappeja grilliin lämpenemään. Sitten siihen päälle vaan nokare voita ja kalaa niin kyllä on hyvää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    santtuli

    14. 8. 2010 21.55

  292. Vain voita päälle.

    Vain voita päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ritu

    14. 8. 2010 22.41

  293. voita

    voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    14. 8. 2010 22.48

  294. päälle hieman voita

    päälle hieman voita ja lämminsavulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piude

    14. 8. 2010 22.53

  295. Voita päälle sipaisu,lisäksi

    Voita päälle sipaisu,lisäksi oltermanni juustoa ja kinkkua!!Ehkä myös tomaattia päälle…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marre

    14. 8. 2010 22.53

  296. voita ja juustoa

    voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    14. 8. 2010 23.10

  297. tuorejuustolla ja savulohella

    tuorejuustolla ja savulohella

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilleri

    14. 8. 2010 23.42

  298. oltermannin ja meetvurstin

    oltermannin ja meetvurstin kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    14. 8. 2010 23.43

  299. sipaisu voita ja

    sipaisu voita ja suolasienisalaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    14. 8. 2010 23.50

  300. pelkilteen!

    pelkilteen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emm

    14. 8. 2010 23.51

  301. Aurajuusto olisi tämäm

    Aurajuusto olisi tämäm kanssa luksusta.Myös margariinin kera menisi,kyytipoikana kahvi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    15. 8. 2010 0.01

  302. margariinia ja meetfurstia.

    margariinia ja meetfurstia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    15. 8. 2010 0.25

  303. En syö, koska

    En syö, koska ei ole varaa hammaslääkäriin juuri tällä hetkellä. Juuri sitä juurihoitoa tällä hetkellä eniten tarvitsisin. Siirtyy aina seuraavalle kuulle vähärahattomuuden takia. Kovia ja kalliitakin ovat ne napit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jeremy Mehung

    15. 8. 2010 0.58

  304. Juuston kanssa

    Juuston kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    15. 8. 2010 1.04

  305. Kahvilla voisivat mennä

    Kahvilla voisivat mennä hyvin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    15. 8. 2010 1.05

  306. Iltateellä maustejuuston kanssa.

    Iltateellä maustejuuston kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    15. 8. 2010 1.06

  307. voita ja ylähuuli

    voita ja ylähuuli

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Äiskä

    15. 8. 2010 2.10

  308. Hyviä sellaisenaan

    Hyviä sellaisenaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukkanen

    15. 8. 2010 3.47

  309. Juustojen kanssa

    Juustojen kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Veera

    15. 8. 2010 3.48

  310. Voita

    Voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kesäheinä

    15. 8. 2010 3.48

  311. En ole maistanut,

    En ole maistanut, en tiedä minkä kanssa sopisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joku

    15. 8. 2010 3.49

  312. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minä

    15. 8. 2010 3.49

  313. Voita ja lohta

    Voita ja lohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maroon

    15. 8. 2010 7.13

  314. yrttivoita

    yrttivoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    isinpoika

    15. 8. 2010 7.16

  315. Oivariinia ja kylmäsavulohta.

    Oivariinia ja kylmäsavulohta. Tillinoksa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aikku

    15. 8. 2010 7.34

  316. Oivariinia / voita

    Oivariinia / voita vain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peetu

    15. 8. 2010 7.35

  317. Beceliä päälle ja

    Beceliä päälle ja kylmää maitoa juotavaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sepi 2

    15. 8. 2010 7.36

  318. Nokareella Aurajuustoa.

    Nokareella Aurajuustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henna-88

    15. 8. 2010 7.37

  319. Voita ja savustettua

    Voita ja savustettua hirvenlihaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hapsenkatti

    15. 8. 2010 7.38

  320. Voita, lohipasteijaa.

    Voita, lohipasteijaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inkeri

    15. 8. 2010 7.39

  321. Oivariinia, emmentalia ja

    Oivariinia, emmentalia ja kinkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HenskQ

    15. 8. 2010 7.43

  322. Edamia ja meetvurstia

    Edamia ja meetvurstia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    15. 8. 2010 8.43

  323. Vain voita

    Vain voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    15. 8. 2010 8.49

  324. Savulohta

    Savulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    15. 8. 2010 8.54

  325. juustoa, tonnikalaa

    juustoa, tonnikalaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minni

    15. 8. 2010 8.55

  326. Voita, juustoa ja

    Voita, juustoa ja tomaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    15. 8. 2010 9.05

  327. Maksamakkaraa, juustoa ja

    Maksamakkaraa, juustoa ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juupu

    15. 8. 2010 9.07

  328. Voita,paprikka,kurkkua,salaattia

    Voita,paprikka,kurkkua,salaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu

    15. 8. 2010 9.21

  329. voita ja tomaattia

    voita ja tomaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisu

    15. 8. 2010 9.36

  330. Voita, kinkkua ja

    Voita, kinkkua ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tre

    15. 8. 2010 9.47

  331. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa kyytipojaksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tj

    15. 8. 2010 9.58

  332. voita, valkosipuli tuorejuustoa

    voita, valkosipuli tuorejuustoa ja kurkun viipale

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iines

    15. 8. 2010 11.00

  333. Floraa ja milloin

    Floraa ja milloin mitäkin mm juustoa, tomaattia ehkä savulohta, salaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli 63

    15. 8. 2010 11.02

  334. pelkkä voi

    pelkkä voi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    h

    15. 8. 2010 11.22

  335. voi ja juusto

    voi ja juusto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    j

    15. 8. 2010 11.25

  336. Voita, keitettyä kananmunaa

    Voita, keitettyä kananmunaa ja silliä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nipsu

    15. 8. 2010 11.25

  337. margariinia,kananmunaa

    margariinia,kananmunaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    15. 8. 2010 11.49

  338. Graavilohta päälle

    Graavilohta päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    15. 8. 2010 11.58

  339. Herkutteluun riittäisi ihan

    Herkutteluun riittäisi ihan vain voi, ja siis kunnon voita eikä mitään rasvaseosta. Kun ei täytä leipää täytteillä niin silloin leivän oma maku tulee parhaiten esille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leppis

    15. 8. 2010 12.00

  340. Jälkkäri on hyväävaikka

    Jälkkäri on hyväävaikka vain pelkkää levitettä laittaisi päälle, mutta kyllähän juusto ja tomaattiviipalekin sopii mielestäni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansuli

    15. 8. 2010 12.24

  341. Iso lasillinen kylmää

    Iso lasillinen kylmää piimää ja napille voita ja reilusti metsäsienisalaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jeppo

    15. 8. 2010 12.28

  342. voita ja pari

    voita ja pari tuore kurkku siivua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    erru

    15. 8. 2010 12.30

  343. voita ja kurkkua

    voita ja kurkkua :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    15. 8. 2010 13.06

  344. laittaisin voita, yksi

    laittaisin voita, yksi viipale juustoa ja yksi viipale kinkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sininenlotus

    15. 8. 2010 13.30

  345. Olen herkutellut jo

    Olen herkutellut jo ja totesin, ettei jälkiuuninappi tarvitse kuin sipauksen voita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    15. 8. 2010 13.55

  346. Aidon voin kera.

    Aidon voin kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Selma

    15. 8. 2010 13.58

  347. -

    -

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Edisson

    15. 8. 2010 15.18

  348. Laittaisin napin päälle

    Laittaisin napin päälle ruohosipulituorejuustoa ja graavilohta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjutti

    15. 8. 2010 15.22

  349. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    15. 8. 2010 15.42

  350. Paksusti oivariinia päälle

    Paksusti oivariinia päälle ja ehkä pikku pala graavia lohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Usram

    15. 8. 2010 15.54

  351. rasvaa, suolamakkaraa, juustoa

    rasvaa, suolamakkaraa, juustoa ja paprikan siivu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    15. 8. 2010 16.18

  352. Sellaisenaan

    Sellaisenaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    15. 8. 2010 16.38

  353. Oih, päälle sipaisu

    Oih, päälle sipaisu valkosipulinmakuista kevyttuorejuustoa, paprikasiipale ja kylmäsavulohta. Tai… hunajaa ja edamviipale.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapsu

    15. 8. 2010 16.42

  354. Kylmäsavulohi mjam, tai

    Kylmäsavulohi mjam, tai muuta savukalaa slurps. Kevyesti ensin lämmitän leipää ja sitten päälle jotain levitettä mikä sulaa siihen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kuolaaja

    15. 8. 2010 16.44

  355. Ainoastaan voita päälle

    Ainoastaan voita päälle niin on herkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    15. 8. 2010 16.49

  356. Tuorejuustoja päälle ja

    Tuorejuustoja päälle ja tomaattisiivu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kati

    15. 8. 2010 17.04

  357. vain voita ja

    vain voita ja tomaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    työläisnainen

    15. 8. 2010 17.10

  358. Suolakurkkuja ja lauantaimakkaraa

    Suolakurkkuja ja lauantaimakkaraa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mok

    15. 8. 2010 17.33

  359. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    15. 8. 2010 17.50

  360. Valkosipulivoita tai sienisalaattia.

    Valkosipulivoita tai sienisalaattia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippa

    15. 8. 2010 17.50

  361. sinihomejuustolevitteen kera.

    sinihomejuustolevitteen kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susse

    15. 8. 2010 18.32

  362. Margariinin ja juuston

    Margariinin ja juuston kans, mums!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mii80

    15. 8. 2010 18.35

  363. Graavilohta

    Graavilohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stoge

    15. 8. 2010 19.01

  364. ruisnappi ei tarvitse

    ruisnappi ei tarvitse päälleen muuta kun sipaisun
    kevyt levitettä ja reilusti aurajuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jane

    15. 8. 2010 19.34

  365. Päälle margariinia, juustoa

    Päälle margariinia, juustoa ja kinkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu66

    15. 8. 2010 19.48

  366. vain aitoa voita

    vain aitoa voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LEENA

    15. 8. 2010 20.01

  367. Suolakurkkua ja kinkkua

    Suolakurkkua ja kinkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hnam

    15. 8. 2010 20.04

  368. vähän levitettä päälle

    vähän levitettä päälle ja juomaksi piimää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SATU

    15. 8. 2010 20.20

  369. Suolalohta ja kananmunaa

    Suolalohta ja kananmunaa päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mins

    15. 8. 2010 20.32

  370. voita ja kananmuna

    voita ja kananmuna

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sandy

    15. 8. 2010 20.34

  371. Beceliä, kinkkua ja

    Beceliä, kinkkua ja tomaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    15. 8. 2010 21.07

  372. voita, juustoa ja

    voita, juustoa ja kurkkua päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meeza

    15. 8. 2010 22.11

  373. Voita päälle ja

    Voita päälle ja naamariin =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pietu80

    16. 8. 2010 0.20

  374. Kasviksia ja sinappia

    Kasviksia ja sinappia päälle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fiona

    16. 8. 2010 6.23

  375. voita ja juustoa

    voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira Roininen

    16. 8. 2010 7.18

  376. olen voin ystävä,joten

    olen voin ystävä,joten sitä vain päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    16. 8. 2010 7.32

  377. Ei muuta kuin

    Ei muuta kuin margariinia päälle, haluan tuntea pelkästään ruisleivän maun, koska se on niin hyvää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inkeri

    16. 8. 2010 8.22

  378. Vain aitoa voita

    Vain aitoa voita päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    16. 8. 2010 8.35

  379. Jälkiuuni napin päälle

    Jälkiuuni napin päälle vain tuoretta voita, ei muuta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sally

    16. 8. 2010 8.45

  380. Vain voita ja

    Vain voita ja juustoa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    16. 8. 2010 9.08

  381. Voita ja juustoa.

    Voita ja juustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    namelesS

    16. 8. 2010 10.06

  382. voita päälle.

    voita päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tepi

    16. 8. 2010 10.09

  383. voita päälle...

    voita päälle…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taija78

    16. 8. 2010 10.17

  384. päälle tuorejuustoa ja

    päälle tuorejuustoa ja graavilohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tartsa

    16. 8. 2010 10.46

  385. voin kanssa

    voin kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    16. 8. 2010 11.07

  386. Voita, kylmäsavulohta ja

    Voita, kylmäsavulohta ja maustekurkkua, hunajaa ja smetanaa; siitä ei enää ruisleipä parane.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    16. 8. 2010 11.16

  387. Kevyesti paistettua Halloumi-juustoa

    Kevyesti paistettua Halloumi-juustoa ruisleivän päälle ja vielä pisara lakkahilloa. Tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla. Toimii myös vaalean leivän kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    16. 8. 2010 11.17

  388. päälle voita ja

    päälle voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Luna

    16. 8. 2010 12.22

  389. Tekisin päälle katkarapu-majoneesi-mössön.

    Tekisin päälle katkarapu-majoneesi-mössön.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NuNu

    16. 8. 2010 12.26

  390. Jos reuna on

    Jos reuna on rapsakkaa, niin voita tai korviketta päälle ja vot!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    arthur

    16. 8. 2010 12.58

  391. leipästen päälle ohut

    leipästen päälle ohut kerros voita ja ah miten maukasta…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pea

    16. 8. 2010 14.17

  392. Päälle voita, graavilohta

    Päälle voita, graavilohta ja tilliä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ceri

    16. 8. 2010 14.21

  393. Päälle ruohosipulituorejuustoa....

    Päälle ruohosipulituorejuustoa….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Italo

    16. 8. 2010 14.22

  394. Laittaisin sienisalaattia päälle.

    Laittaisin sienisalaattia päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miisukki

    16. 8. 2010 14.39

  395. Voita päälle

    Voita päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    16. 8. 2010 14.42

  396. Homejuustoa päälle...aaah

    Homejuustoa päälle…aaah

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lintanen

    16. 8. 2010 15.03

  397. Pellkä margariini riittää

    Pellkä margariini riittää mutta itse päällystäisin leivän sillä mitä kaapista löytyy. Kinkkua,juustoa,vihanneksia,paholaisenhilloa,voileipäkastikketta,sulatejuustoa,suolakurkkuja,sipulia,tonnikalaa,paistia,yrttejä… Eli mitä vaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nam

    16. 8. 2010 15.59

  398. Laittaisin oikeaa voita

    Laittaisin oikeaa voita päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helianthus

    16. 8. 2010 16.24

  399. voita ja juustoa

    voita ja juustoa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jassa

    16. 8. 2010 16.58

  400. pelkästään voita päälle!

    pelkästään voita päälle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu78

    16. 8. 2010 18.15

  401. Voita ja juustoa.

    Voita ja juustoa. Ei se muuta kaipaa, ei välttämättä sitä juustoakaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    16. 8. 2010 18.16

  402. Voita sipaisu

    Voita sipaisu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    16. 8. 2010 20.03

  403. paksu kerros koskenlaskijaa

    paksu kerros koskenlaskijaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jk

    16. 8. 2010 20.09

  404. Vähän voita päälle

    Vähän voita päälle ja se on siinä ja nautitaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    16. 8. 2010 20.55

  405. piparjuurituorejuustoa ja kylmäsavulohta

    piparjuurituorejuustoa ja kylmäsavulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HL

    16. 8. 2010 20.57

  406. leipä

    leipä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sa

    16. 8. 2010 21.21

  407. Voita ja kylmäsavulohta

    Voita ja kylmäsavulohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sumi

    16. 8. 2010 21.53

  408. Voita vain päälle

    Voita vain päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marika

    16. 8. 2010 22.14

  409. voimariinia päälle, ei

    voimariinia päälle, ei se muuta kaipaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    16. 8. 2010 22.25

  410. Aurajuustoa päälle!

    Aurajuustoa päälle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tonnari

    16. 8. 2010 23.05

  411. Voita ja ehkä

    Voita ja ehkä viipale hyvää juustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miusskis

    16. 8. 2010 23.11

  412. margariinilla sekä jollain

    margariinilla sekä jollain hyvällä leikkeleellä :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    16. 8. 2010 23.20

  413. voin kanssa välipalana

    voin kanssa välipalana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piip

    17. 8. 2010 5.51

  414. voin ja jonkin

    voin ja jonkin leikkeleen kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hessu

    17. 8. 2010 7.27

  415. voilla

    voilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    17. 8. 2010 8.55

  416. tonnnikalamajoneesi ja ruohosipuli...nam

    tonnnikalamajoneesi ja ruohosipuli…nam ( tulipas nälkä)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H3IDI

    17. 8. 2010 9.06

  417. mikrossa lämpimäksi ja

    mikrossa lämpimäksi ja juustoa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    17. 8. 2010 10.02

  418. margariinia, oltermannia, salaattia

    margariinia, oltermannia, salaattia ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aj

    17. 8. 2010 10.25

  419. graavilohta ja tilliä

    graavilohta ja tilliä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    17. 8. 2010 10.35

  420. Voita päälle! Ei

    Voita päälle! Ei mitään muuta, niin maistuu!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi Tervo

    17. 8. 2010 10.37

  421. Voita ja juustoa,

    Voita ja juustoa, tai sitten tomaattia ja mozzarellaa… nam…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    17. 8. 2010 10.39

  422. Laittaisin päälle jotain

    Laittaisin päälle jotain hyvää tuorejuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    17. 8. 2010 11.06

  423. Ruisleipä lohella; se

    Ruisleipä lohella; se on semmoinen yhdistelmä, ettei parempaa löydy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henna

    17. 8. 2010 11.48

  424. Laittaisin päälle sienisalaattia

    Laittaisin päälle sienisalaattia :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satu

    17. 8. 2010 11.49

  425. Päälle margariinia ja

    Päälle margariinia ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    17. 8. 2010 12.39

  426. Kastaisin sulaan voihin,

    Kastaisin sulaan voihin, NAM!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k-t

    17. 8. 2010 13.46

  427. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hei

    17. 8. 2010 13.48

  428. asettelisin mahdollisesti erilaisia

    asettelisin mahdollisesti erilaisia juustoja ja hedelmiä tarjolle ja käyttäisin ruisnappeja voileipä ja suolakeksien sijaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    salla90

    17. 8. 2010 14.11

  429. Pestoa päälle.

    Pestoa päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Orkidea

    17. 8. 2010 14.45

  430. Voita nappiin ja

    Voita nappiin ja suuhun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Norsu

    17. 8. 2010 14.46

  431. voita jua juustoa

    voita jua juustoa päälle ja se on siinä=)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninni 81

    17. 8. 2010 16.20

  432. Nauttisin jälkiuuninapeista sellaisenaan

    Nauttisin jälkiuuninapeista sellaisenaan päällä pelkkä sipaisu oikeaa voita, nam! Tai sitten sivelisin niille kylmäsavulohimoussea, koska rukiin ja kylmäsavulohi sopivat niin hyvin yhteen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    unaja

    17. 8. 2010 16.58

  433. päälle voita ,

    päälle voita , juustoa ja suolakurkku viipaleita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keikkana

    17. 8. 2010 17.12

  434. Voita päälle

    Voita päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    17. 8. 2010 17.34

  435. voilla.

    voilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paku

    17. 8. 2010 19.31

  436. Ihan vaan laittaisin

    Ihan vaan laittaisin kevytlevitettä päälle.Jos oikein hurjaksi heittäytyisin, niin sitten juustosiivu koko komeuden ylle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Imppa

    17. 8. 2010 19.32

  437. Oivariinia ja juustoa,

    Oivariinia ja juustoa, muuta ei tarvita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmm

    17. 8. 2010 19.32

  438. Ruisnapin päälle sinappisilakoita

    Ruisnapin päälle sinappisilakoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Brunette55

    17. 8. 2010 20.06

  439. Tonnikalatahnaa

    Tonnikalatahnaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jozzu87

    17. 8. 2010 20.58

  440. juustoa ja salaattia

    juustoa ja salaattia päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sole

    17. 8. 2010 21.08

  441. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru64

    17. 8. 2010 21.33

  442. Kinkkua

    Kinkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tonza

    17. 8. 2010 21.33

  443. Voita ja lohta

    Voita ja lohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pasi

    17. 8. 2010 21.34

  444. voita ja oltermannia

    voita ja oltermannia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    17. 8. 2010 21.34

  445. Katkarapua

    Katkarapua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jansku

    17. 8. 2010 21.35

  446. Sulatejuustoa

    Sulatejuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    17. 8. 2010 21.35

  447. sellaisenaan

    sellaisenaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    musta

    17. 8. 2010 21.50

  448. voin kera

    voin kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    345

    17. 8. 2010 21.50

  449. Nautiskelisin porukalla suolaisilla

    Nautiskelisin porukalla suolaisilla päällysteillä ja voisin kokeilla grillaustakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aikuinen nainen

    17. 8. 2010 22.32

  450. Sellaisenaan Beselin kera.

    Sellaisenaan Beselin kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aikuinen mies

    17. 8. 2010 22.34

  451. voita ja graavisuolattu

    voita ja graavisuolattu lohta päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    18. 8. 2010 0.07

  452. sipulissa ja voissa

    sipulissa ja voissa paistettuja kanttaelleja päälle… namj

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jontey

    18. 8. 2010 0.18

  453. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suskoo

    18. 8. 2010 3.05

  454. Jälkiuunileipä paahdettuna ei

    Jälkiuunileipä paahdettuna ei vaadi kuin sipauksen voita ja nautinto on valmis!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Noora

    18. 8. 2010 9.21

  455. Siis mistä ihmeestä

    Siis mistä ihmeestä tuota leipää löytyy täällä pääkaupunkiseudulla, kun en ole mistään löytänyt. Pitääkö tässä nyt läteä taas ajamaan Rovaniemelle asti, mistä viime viikolla löysin noita leipäsiä. Ihan parasta leipää. Ihan oon ollut ärtyneellä tuulella, kun en ole viikkoon saanut kyseistä tuotetta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hiihtopummi

    18. 8. 2010 13.11

  456. lämpimänä voin kanssa

    lämpimänä voin kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äskoo

    18. 8. 2010 13.59

  457. voita, hyvää juustoa

    voita, hyvää juustoa ja herkkukurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piaS

    18. 8. 2010 14.04

  458. Kunnon Oivariinia päälle

    Kunnon Oivariinia päälle vaan niin se on siinä!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larsbe

    18. 8. 2010 14.10

  459. sellaisenaan

    sellaisenaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ilona

    18. 8. 2010 14.26

  460. voin kera

    voin kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauras

    18. 8. 2010 17.44

  461. voita ja juustoa

    voita ja juustoa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupujussi

    18. 8. 2010 18.14

  462. Päälle oikeaa voita

    Päälle oikeaa voita ja kylmäsavulohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    18. 8. 2010 18.22

  463. Evääksi sienimetsään,toimii.

    Evääksi sienimetsään,toimii.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timo

    18. 8. 2010 19.06

  464. paljon vihanneksi oikein

    paljon vihanneksi oikein värikäs.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aijaliini

    18. 8. 2010 20.55

  465. paljaalteen

    paljaalteen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    18. 8. 2010 21.11

  466. Aitoa voita päälle

    Aitoa voita päälle eikä mitään muuta – nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Voffeli

    18. 8. 2010 21.25

  467. oivariinia, salaatinlehti, paahtopaistia

    oivariinia, salaatinlehti, paahtopaistia ja suolakurkkua
    tai hk:n sinistä ja oivariinia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cat71

    18. 8. 2010 21.31

  468. juustoa

    juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    essukka

    18. 8. 2010 21.41

  469. Tuorejuustoa

    Tuorejuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hmph

    18. 8. 2010 22.19

  470. voita ja kinkkua

    voita ja kinkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    irkku

    19. 8. 2010 7.16

  471. päälle voita ja

    päälle voita ja savustettua kuhaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emtsei

    19. 8. 2010 12.48

  472. Laittaisin leivänpaahtimeen ja

    Laittaisin leivänpaahtimeen ja kun leipä on valmis, en voitele sitä heti vaan annan kovettua.
    Sitten päälle tomaattia ja mozzarellaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sini

    19. 8. 2010 13.16

  473. Voin ja juuston

    Voin ja juuston kanssa tosi herkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rute

    19. 8. 2010 13.36

  474. Olis varmasti tosi

    Olis varmasti tosi hyvää suolalohen kanssa! Nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu

    19. 8. 2010 13.58

  475. Voin kera, NAM

    Voin kera, NAM

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    smaisk

    19. 8. 2010 14.42

  476. voilla

    voilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sand

    19. 8. 2010 15.28

  477. Ihanaa sienisalaattia sipulilla

    Ihanaa sienisalaattia sipulilla – se riittää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riäpäle

    19. 8. 2010 15.49

  478. Paljon voita ja

    Paljon voita ja graavilohta 1//2 sen päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    19. 8. 2010 15.57

  479. sipaisu valkosipulivoita ja

    sipaisu valkosipulivoita ja siivu kalkkunaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    j

    19. 8. 2010 17.26

  480. poro on paras

    poro on paras päällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mummo

    19. 8. 2010 18.51

  481. Voin kera tietysti!

    Voin kera tietysti! Harmi, ettei kyseisen merkin kauranappeja tai vastaavia enää valmisteta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    19. 8. 2010 19.07

  482. päälle levitettä ja

    päälle levitettä ja kinkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sinipiika

    19. 8. 2010 19.54

  483. Creme Bonjourin valkosipulituorejuustoa,

    Creme Bonjourin valkosipulituorejuustoa, parmankinkkurulla ja paprikatäytteinen oliivi nautittavaksi päälle, slurps! pala unelmaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiia Kipinoinen

    19. 8. 2010 22.19

  484. Ihan vaan voita

    Ihan vaan voita lämpimälle leivälle, nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    20. 8. 2010 5.19

  485. Voita ja kaloja.

    Voita ja kaloja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minicat

    20. 8. 2010 5.47

  486. voita ja jotain

    voita ja jotain kinkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kari

    20. 8. 2010 7.49

  487. voita ja kalaa

    voita ja kalaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirva

    20. 8. 2010 9.12

  488. Laittaisin päälle sipauksen

    Laittaisin päälle sipauksen mantelivoita. ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pumpkin

    20. 8. 2010 12.47

  489. Graavilohta päälle.

    Graavilohta päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shil_82

    20. 8. 2010 13.26

  490. eipä tuo tarvitse

    eipä tuo tarvitse kuin sipaisun voita ja viereen lasi kylmää maitoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ritu

    20. 8. 2010 15.05

  491. Juustoa, salaattia, tomaattia

    Juustoa, salaattia, tomaattia päälle ja lähdeveden kaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SusanCharlot

    20. 8. 2010 17.13

  492. voita vain kaipaa.

    voita vain kaipaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    20. 8. 2010 21.01

  493. voita ja siivu

    voita ja siivu aurajuustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    bebe

    21. 8. 2010 7.57

  494. Pala paistettua Halloumia

    Pala paistettua Halloumia ja nokare hyvää hilloa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaius

    21. 8. 2010 7.58

  495. Piparjuuri tuorejuuston sekoitettua

    Piparjuuri tuorejuuston sekoitettua lohta päälle. Pinnalle vielä tuoretta tilliä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nikolai

    21. 8. 2010 7.59

  496. tuorejuston kanssa njam

    tuorejuston kanssa njam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pöpö

    21. 8. 2010 8.16

  497. graavilohta

    graavilohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenna

    21. 8. 2010 10.33

  498. Voilla voila

    Voilla voila

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton

    21. 8. 2010 12.19

  499. Päälle omatekoista smetana-matjessilliä

    Päälle omatekoista smetana-matjessilliä ja keitetty kananmuna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    21. 8. 2010 15.45

  500. Illanistujaisissa erilaiste tuorejuustojen

    Illanistujaisissa erilaiste tuorejuustojen kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    21. 8. 2010 19.03

  501. Napostelisin smetanalla ja

    Napostelisin smetanalla ja mädillä päällystettyinä !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emmi

    21. 8. 2010 21.03

  502. pikkasen voita päälle

    pikkasen voita päälle ja eiku herkutteleen :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nii=

    21. 8. 2010 21.26

  503. Graavilohta ja tilliä

    Graavilohta ja tilliä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimmi

    21. 8. 2010 21.35

  504. voita päälle ei

    voita päälle ei muuta tarvitse

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aurinko

    21. 8. 2010 21.52

  505. oikeaa voita ja

    oikeaa voita ja maito lasi. muuta tämä leipuska ei tarvii

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    korasa

    21. 8. 2010 22.15

  506. voin kanssa

    voin kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    21. 8. 2010 22.38

  507. voita ja juustoa

    voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masa

    22. 8. 2010 8.25

  508. voita ja juustoa

    voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    setu

    22. 8. 2010 8.25

  509. voita ja juustoa

    voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitsu

    22. 8. 2010 8.25

  510. voita ja juustoa

    voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päty

    22. 8. 2010 8.26

  511. voita vain päälle

    voita vain päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mira

    22. 8. 2010 9.32

  512. kinkkupasteijaa

    kinkkupasteijaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    metu

    22. 8. 2010 9.33

  513. voita ja juustoa

    voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    humbold

    22. 8. 2010 9.33

  514. voita

    voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    noni

    22. 8. 2010 9.34

  515. tuorejuustolla ja kinkulla

    tuorejuustolla ja kinkulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    22. 8. 2010 10.39

  516. voita, kinkkua, juustoa

    voita, kinkkua, juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    samsam

    22. 8. 2010 11.11

  517. suolakurkkua, poroa, savujuustoa

    suolakurkkua, poroa, savujuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Malaika

    22. 8. 2010 11.11

  518. sopisi hyvin juhliin,

    sopisi hyvin juhliin, esim graavilohella tai vaikka homejuustolla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lilliputti

    22. 8. 2010 11.12

  519. Parasta ruisleivällä on

    Parasta ruisleivällä on maalaismaksamakkara ja tuore kurkku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuomo

    22. 8. 2010 11.41

  520. parasta jälkiuunileivän päällä

    parasta jälkiuunileivän päällä on pelkästään oivariini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    22. 8. 2010 12.05

  521. Parasta oikean voin

    Parasta oikean voin kanssa. Muuta ei tarvitse.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marit

    22. 8. 2010 12.20

  522. voisihan noihin laittaa

    voisihan noihin laittaa mitä vain, monenlaiset tuorejuustot olisivat ainakin helppoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kattimatti

    22. 8. 2010 12.39

  523. Vuohenjuusto saattaisi sopia

    Vuohenjuusto saattaisi sopia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    22. 8. 2010 12.41

  524. savujuustoa

    savujuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mariamaria

    22. 8. 2010 12.41

  525. voi tai munavoi

    voi tai munavoi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KristaP

    22. 8. 2010 12.42

  526. voita ja graavikalaa

    voita ja graavikalaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maukkuti

    22. 8. 2010 12.43

  527. lämminsavukala ja voi

    lämminsavukala ja voi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Repets

    22. 8. 2010 12.44

  528. Voita ei mikään

    Voita ei mikään voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    22. 8. 2010 12.45

  529. voita, juustoa ja

    voita, juustoa ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kartsu

    22. 8. 2010 12.46

  530. Tuorejuusto-graavilohi tahna on

    Tuorejuusto-graavilohi tahna on hyvää ruisleivällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Azlak

    22. 8. 2010 12.47

  531. voita ja maksamakkaraa

    voita ja maksamakkaraa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mice

    22. 8. 2010 12.47

  532. pelkä voi riittää,

    pelkä voi riittää, jos oikein haluaa hienostella niin sitten lisäksi graavisiikaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nellukka

    22. 8. 2010 12.49

  533. maksamakkara on suosikkin

    maksamakkara on suosikkin tummalla leivällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cristo

    22. 8. 2010 12.49

  534. juustoleipä eli juustoa

    juustoleipä eli juustoa ja voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miopio

    22. 8. 2010 12.50

  535. Tuorejuustoa ja leikkelemakkarasiivu

    Tuorejuustoa ja leikkelemakkarasiivu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hyrava

    22. 8. 2010 13.25

  536. voilla ja juustolla

    voilla ja juustolla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sade

    22. 8. 2010 14.09

  537. voita ja kinkkua

    voita ja kinkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kesätalvi

    22. 8. 2010 14.20

  538. voita, kinkkua, juustoa

    voita, kinkkua, juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kgr

    22. 8. 2010 18.33

  539. Sulatejuustoa päälle ja

    Sulatejuustoa päälle ja menoksi :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    22. 8. 2010 19.59

  540. voita ja graavilohta

    voita ja graavilohta päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    22. 8. 2010 21.13

  541. voita juustoa ja

    voita juustoa ja kalkkunaleikettä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anja

    22. 8. 2010 22.50

  542. etsisin jonkin hyvän

    etsisin jonkin hyvän täyteohjeen ja nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lessu

    22. 8. 2010 23.43

  543. Pistäisin kylmäsavulohta päälle.

    Pistäisin kylmäsavulohta päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oulutar

    22. 8. 2010 23.47

  544. savulohta laittaisin päälle

    savulohta laittaisin päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuulikki

    23. 8. 2010 7.12

  545. lohta ja tomaattia

    lohta ja tomaattia päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jk

    23. 8. 2010 13.10

  546. Päälle avocadoa ja

    Päälle avocadoa ja pestoa. Nam nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cashew

    23. 8. 2010 14.40

  547. Lohta päälle ehdottomasti

    Lohta päälle ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    23. 8. 2010 19.51

  548. Levitettä vain päälle.

    Levitettä vain päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    23. 8. 2010 20.08

  549. Graavikalaa

    Graavikalaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    23. 8. 2010 20.22

  550. kinkku-paprikapasteijaa,saunapalvikinkkua sekä metsäsienisalaattia

    kinkku-paprikapasteijaa,saunapalvikinkkua sekä metsäsienisalaattia ja paprikarengas

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hessutyttö

    23. 8. 2010 20.36

  551. tuorejuustoa

    tuorejuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    23. 8. 2010 20.37

  552. voita

    voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontukka

    23. 8. 2010 20.38

  553. homejuustoa

    homejuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katjani

    23. 8. 2010 20.38

  554. kinkkua ja tomaattia

    kinkkua ja tomaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    makela32

    23. 8. 2010 20.39

  555. tonnikalaa ja punasipulia

    tonnikalaa ja punasipulia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiinuska23

    23. 8. 2010 20.39

  556. sulatejuustoa

    sulatejuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inka

    23. 8. 2010 20.40

  557. munavoita

    munavoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    villem

    23. 8. 2010 20.40

  558. makkaraa ja suolakurkkua

    makkaraa ja suolakurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repukka

    23. 8. 2010 20.41

  559. Päälle voimariinia ja

    Päälle voimariinia ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    23. 8. 2010 21.47

  560. graavilohta ja tillismetana

    graavilohta ja tillismetana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mamma

    23. 8. 2010 22.57

  561. Ei tarvitse kuin

    Ei tarvitse kuin aitoa voita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riitukka

    24. 8. 2010 8.43

  562. sinihomejuustolla

    sinihomejuustolla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    24. 8. 2010 9.51

  563. voita ja maksamakkaraa

    voita ja maksamakkaraa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    meripaju

    24. 8. 2010 11.10

  564. Ruisnapille Ruisnapin päälle

    Ruisnapille

    Ruisnapin päälle margariinia ja juustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Äippä66

    24. 8. 2010 11.11

  565. Sinappia ja juustoa

    Sinappia ja juustoa päälle nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lailaaaa

    24. 8. 2010 11.18

  566. Voita ja lohta...

    Voita ja lohta… nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussi

    24. 8. 2010 11.22

  567. Runsaasti voita....

    Runsaasti voita….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    asf

    24. 8. 2010 11.23

  568. Voita ja valkosipulia

    Voita ja valkosipulia siivuina.
    Tai sitten voita ja juustoa.
    Ihan parasta tuo jälkiuunileipä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meppi

    24. 8. 2010 14.19

  569. munavoita tai jotain

    munavoita tai jotain muuta maittavaa levitettä ja ehkä vielä päälle kinkkusiivu..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    24. 8. 2010 15.21

  570. Rouskuttelisin ihan sellaisenaan

    Rouskuttelisin ihan sellaisenaan ja antaisin makuaistini tunnistaa aidon rukiinmaun:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Toipilas

    24. 8. 2010 15.39

  571. Graavisiikaa ja tilliä

    Graavisiikaa ja tilliä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MH

    24. 8. 2010 16.20

  572. Oivariinia hitunen leivän

    Oivariinia hitunen leivän päälle. Savuporoa ja persiljaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaia

    24. 8. 2010 16.21

  573. Voita leivälle, kananmunaviipaleita,

    Voita leivälle, kananmunaviipaleita, anjovista ja tilliä.
    Maukas suolapala on valmis.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    senia

    24. 8. 2010 16.23

  574. Voilla sivellylle leivälle

    Voilla sivellylle leivälle Aurajuustoa ,tomaattia ja kurkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kari*

    24. 8. 2010 16.26

  575. Tuorejuustoa leivän päälle

    Tuorejuustoa leivän päälle ja lisäksi myös kalkkunaleikkelettä ja paprikaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannah

    24. 8. 2010 16.29

  576. Oivariinia , graavilohta

    Oivariinia , graavilohta , retiisiviipaleita ja tilliä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jorre

    24. 8. 2010 16.32

  577. Sienisalaattia vaan leivän

    Sienisalaattia vaan leivän päälle, koristeeksi persiljaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marju

    24. 8. 2010 16.34

  578. Leivän päälle hieman

    Leivän päälle hieman voita ja raikasta paprika-sipulisalaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kerttu

    24. 8. 2010 16.36

  579. voimariinia ja graavilohta

    voimariinia ja graavilohta tai savustettua lohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    24. 8. 2010 22.08

  580. voin, kinku, juuston

    voin, kinku, juuston ja paprikan kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aija77

    25. 8. 2010 8.18

  581. Voita ja voimakasta

    Voita ja voimakasta emmentalia päälle vaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Porojoonas

    25. 8. 2010 14.09

  582. Tuorejuustoa ja chilipaprikaa

    Tuorejuustoa ja chilipaprikaa päälle, nams!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Q

    25. 8. 2010 16.09

  583. Ekat menis varmaan

    Ekat menis varmaan pelkän voin kanssa, sitten voisi jo kokeilla muutakin, vaikkapa kylmäsavuporoa, tuorejuustoa ja punasipulia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rulla

    25. 8. 2010 18.23

  584. pelkkää voita päälle

    pelkkää voita päälle vaan ja nams!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    raija

    25. 8. 2010 19.21

  585. voita,kinkkua,juustoa ja päälle

    voita,kinkkua,juustoa ja päälle tomaattia,ja paahdetaan grillissä,nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    s.k

    25. 8. 2010 19.56

  586. totta kai nehän

    totta kai nehän on hitsin hyviä ja kun siihen laittaa voita ja makkaraa kurkkua salaattia niin aijai nami nami

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia Passila

    25. 8. 2010 20.15

  587. tuorejuustolla

    tuorejuustolla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninni

    25. 8. 2010 21.03

  588. Aidolla voilla.

    Aidolla voilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    25. 8. 2010 21.35

  589. juusto ja kurkkua

    juusto ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juho

    25. 8. 2010 22.08

  590. Päälle iso kasa

    Päälle iso kasa leikkeleitä ja vihanneksia. Avot!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    K

    26. 8. 2010 12.59

  591. Hetkeksi uuniin ja

    Hetkeksi uuniin ja sulatejuustoa päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuikkuli

    26. 8. 2010 13.54

  592. kurkkua ja levitettä

    kurkkua ja levitettä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikol

    26. 8. 2010 14.27

  593. Aitoa voita sen

    Aitoa voita sen olla pitää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katastrofi

    26. 8. 2010 19.24

  594. Kiitos luomuleivästä!!!

    Kiitos luomuleivästä!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena

    26. 8. 2010 20.52

  595. Juustoo ja tomskuu

    Juustoo ja tomskuu päälle nam :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jempula

    26. 8. 2010 21.39

  596. juusto ja kurkkua

    juusto ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Antti

    26. 8. 2010 22.30

  597. voi nappi napin

    voi nappi napin päälle ja se on siinä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jakke

    26. 8. 2010 22.39

  598. juusto ja kurkkua

    juusto ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Markku

    26. 8. 2010 22.40

  599. juusto ja kurkkua

    juusto ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mika

    26. 8. 2010 22.54

  600. juusto ja kurkkua

    juusto ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jani

    26. 8. 2010 23.04

  601. juusto ja kurkkua

    juusto ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viivi

    26. 8. 2010 23.14

  602. juusto ja kurkkua

    juusto ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    26. 8. 2010 23.25

  603. juusto ja kurkkua

    juusto ja kurkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jouko

    26. 8. 2010 23.35

  604. Lohta

    Lohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ani

    27. 8. 2010 1.40

  605. tuorejuustoa ja lohta

    tuorejuustoa ja lohta päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lisbeth

    27. 8. 2010 15.37

  606. Beceliä vaan ruisnappien

    Beceliä vaan ruisnappien päälle ja salkkarit alkakoon!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjuli

    27. 8. 2010 17.16

  607. voita ja graavilohta/mätiä

    voita ja graavilohta/mätiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mini

    27. 8. 2010 17.22

  608. savukalaa päälle

    savukalaa päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miksa78

    27. 8. 2010 19.21

  609. Hiukan voita ja

    Hiukan voita ja lasillinen maitoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siiri

    27. 8. 2010 19.56

  610. Graavilohta ja siivu

    Graavilohta ja siivu sitruunaa sekä tilliä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RuutuÄssä

    27. 8. 2010 20.38

  611. parasta oikean voin

    parasta oikean voin kanssa, toimii myös juuston ja maustekurkun kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    27. 8. 2010 21.23

  612. sienisalaattia ja paahtopaistia,

    sienisalaattia ja paahtopaistia, ehkä vielä piparjuurituorejuustoakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    osku

    28. 8. 2010 6.45

  613. aurajuustoa ja palvikinkkua

    aurajuustoa ja palvikinkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eevu

    28. 8. 2010 6.46

  614. sipaisu voita,päälle salaattia

    sipaisu voita,päälle salaattia kinkkua ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rokukiika

    28. 8. 2010 13.24

  615. Miten sinä herkuttelisit

    Miten sinä herkuttelisit Oululaisen Aidolla Jälkiuuninapilla?

    Voita päälle ja ääntä kohti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nuppu

    28. 8. 2010 16.39

  616. Laittaisin päälle tuorejuustoa.

    Laittaisin päälle tuorejuustoa. Tai söisin sellaisenaan telkkarin ääressä napostellen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Melli

    28. 8. 2010 17.32

  617. valkosipulituorejuustoa, tonnikalaa, pippuria

    valkosipulituorejuustoa, tonnikalaa, pippuria

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seija

    28. 8. 2010 18.05

  618. Päälle margariinia ja

    Päälle margariinia ja juustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    28. 8. 2010 23.07

  619. Hetkeksi uuniin ja

    Hetkeksi uuniin ja voita tai oivariinia päälle. Loistavaa.
    Ei siipale juustoakaan pahaa tee!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marianne

    29. 8. 2010 2.57

  620. Päälle voita ja

    Päälle voita ja siinä se on kaikki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    29. 8. 2010 5.56

  621. päälle beceliä eikä

    päälle beceliä eikä muuta ja sitten vain napostelemaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    29. 8. 2010 8.49

  622. voita ja ruohosipulia

    voita ja ruohosipulia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    29. 8. 2010 10.05

  623. mätitahnaa päälle ja

    mätitahnaa päälle ja eikun syömään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LilliPii

    29. 8. 2010 10.42

  624. dipataan

    dipataan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mekuli

    29. 8. 2010 13.21

  625. Laittaisin sipaisun voita

    Laittaisin sipaisun voita ja nauttisin maitolasin kera telkkaria katsellessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lisbet

    29. 8. 2010 19.54

  626. Erilaisien ihanien juustojen

    Erilaisien ihanien juustojen kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjus

    29. 8. 2010 20.39

  627. paahtimeen vaan

    paahtimeen vaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    guuji

    29. 8. 2010 20.41

  628. Voi riittää

    Voi riittää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satsa

    29. 8. 2010 23.33

  629. Voita ja juustoa

    Voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsku

    29. 8. 2010 23.47

  630. Kurkkuu ja paprikaa

    Kurkkuu ja paprikaa päälle niin aika makosaa on :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kyllitäti

    30. 8. 2010 12.54

  631. munavoita

    munavoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anikos

    30. 8. 2010 13.53

  632. tuorejustoa

    tuorejustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pöpö

    30. 8. 2010 13.54

  633. voita, lohta ja

    voita, lohta ja kurkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iidee

    31. 8. 2010 0.22

  634. Tarjoaisin tapaksina savulohen

    Tarjoaisin tapaksina savulohen ja punasipulin kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    neena

    31. 8. 2010 8.41

  635. Voin kera

    Voin kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anja

    31. 8. 2010 10.49

  636. valkosipulivoita ja graavilohta

    valkosipulivoita ja graavilohta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pikama

    31. 8. 2010 13.33

  637. homejuustoa ja päärynää

    homejuustoa ja päärynää päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minnihiiri

    31. 8. 2010 16.03

  638. Suolakalaa napin päälle

    Suolakalaa napin päälle ja napit suuhun, Hyvää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sisko

    31. 8. 2010 16.07

  639. Ripaus rasvaa, meetvurstia,

    Ripaus rasvaa, meetvurstia, kananmunaa sekä muutama maustekurkku päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JH

    31. 8. 2010 16.30

  640. Voita päälle. Se

    Voita päälle. Se olisi siinä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    31. 8. 2010 19.43

  641. Olen jälkiherännäinen voin

    Olen jälkiherännäinen voin suhteen – sehän on hyvää ja riittää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Herme

    31. 8. 2010 21.19

  642. sulatejuustoa, kurkkua ja

    sulatejuustoa, kurkkua ja paprikaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tanya

    31. 8. 2010 21.55

  643. kylmäsavulohta, tilliä ja

    kylmäsavulohta, tilliä ja keitettyä munaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepjep

    31. 8. 2010 21.57

  644. Keijua päälle ja

    Keijua päälle ja jotain hyvää päällystettä:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    31. 8. 2010 22.04

  645. Ihan perinteiset voileivän

    Ihan perinteiset voileivän päällysteet laittaisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde

    31. 8. 2010 22.31

  646. Tuoretta, aitoa voita

    Tuoretta, aitoa voita nappien päälle ja -se on siinä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kille

    31. 8. 2010 22.36

  647. Erilaisilla tuorejuustoilla.

    Erilaisilla tuorejuustoilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hapa

    31. 8. 2010 22.41

  648. Munavoita päälle ja

    Munavoita päälle ja nappi suuhun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    petunia

    31. 8. 2010 22.42

  649. Erimakuiset tuorejuustot sopisivat

    Erimakuiset tuorejuustot sopisivat hyvin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bera

    31. 8. 2010 22.42

  650. Koristelisin sen valkosipulijuustolevitteellä,

    Koristelisin sen valkosipulijuustolevitteellä, suolalohella ja tuoreella tillinoksalla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jivoliinx

    1. 9. 2010 0.27

  651. Rehellistä voita päälle

    Rehellistä voita päälle ja nautin rukiin mausta. Maidon kera, tietenkin:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BisaNte

    1. 9. 2010 3.31

  652. ei kommenttia

    ei kommenttia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eippa

    1. 9. 2010 7.50

  653. Sipaisu margariinia; raikasta

    Sipaisu margariinia; raikasta salaattia kurkkua ja juustosiivu päälle. Kuppi teetä seuraksi ja Herkkuhetki on siinä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aya

    1. 9. 2010 8.24

  654. laittaisin päälle voita

    laittaisin päälle voita ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arska

    1. 9. 2010 8.28

  655. lämmitän mikrossa ja

    lämmitän mikrossa ja hipaisu margariinia päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merkäm

    1. 9. 2010 8.37

  656. ruisnappi, voita, kinkkua

    ruisnappi, voita, kinkkua sekä kurkkua, yksinkertaista mutta hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taina

    1. 9. 2010 8.45

  657. Kinkkua, juustoa ja

    Kinkkua, juustoa ja salaattia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mikuli91

    1. 9. 2010 10.26

  658. Aitoa ruista ei

    Aitoa ruista ei voita mikään.
    Kyllä mä voin ja savukalan kannalle kallistun tai sitt ei mitään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruisranne

    1. 9. 2010 11.41

  659. Tekisin erilaisia dippejä,

    Tekisin erilaisia dippejä, joihin nappeja dippaisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pertsa

    1. 9. 2010 12.32

  660. Sipaisu aiolia ja

    Sipaisu aiolia ja suolakurkku päälle :d

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marenki

    1. 9. 2010 12.37

  661. voita lohta ja

    voita lohta ja tilliä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    1. 9. 2010 13.09

  662. Parhaita valkosipulilevitteen kanssa

    Parhaita valkosipulilevitteen kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lady

    1. 9. 2010 13.12

  663. savukala tahnaa, Jossa

    savukala tahnaa, Jossa on savulohta, smetanaa, tilliä, ruohosipulia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuppura

    1. 9. 2010 13.15

  664. oikeaa voita päälle

    oikeaa voita päälle ja paksu siivu aladobia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    1. 9. 2010 13.38

  665. voin kanssa

    voin kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marissa

    1. 9. 2010 15.20

  666. Tonnikalaa, tomaattia, juustoa

    Tonnikalaa, tomaattia, juustoa ja hetkeksi uuniin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tz

    1. 9. 2010 15.46

  667. Voita päälle ja

    Voita päälle ja suuhun

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    1. 9. 2010 15.56

  668. hieno uutuus,tulen varmasti

    hieno uutuus,tulen varmasti käyttämään tätä tuotetta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuula kuisma

    1. 9. 2010 16.42

  669. Herkuttelisin aidolla voilla

    Herkuttelisin aidolla voilla ja nam paahtopaistia päälle tai sitten pelkästään jotain hyvää vahvaa juustoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiisi

    1. 9. 2010 18.50

  670. Kunnon aitoa voita

    Kunnon aitoa voita sipaus, eikä mitään turhaa hienostelua. Kenties graavia lohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sonja

    1. 9. 2010 19.27

  671. Kunnon aitoa voita

    Kunnon aitoa voita sipaus, eikä mitään turhaa hienostelua. Kenties graavia lohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuula

    1. 9. 2010 19.28

  672. Kunnon aitoa voita

    Kunnon aitoa voita sipaus, eikä mitään turhaa hienostelua. Kenties graavia lohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tanja

    1. 9. 2010 19.28

  673. Kunnon aitoa voita

    Kunnon aitoa voita sipaus, eikä mitään turhaa hienostelua. Kenties graavia lohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aki

    1. 9. 2010 19.29

  674. Kunnon aitoa voita

    Kunnon aitoa voita sipaus, eikä mitään turhaa hienostelua. Kenties graavia lohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    1. 9. 2010 19.29

  675. Kunnon aitoa voita

    Kunnon aitoa voita sipaus, eikä mitään turhaa hienostelua. Kenties graavia lohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niko

    1. 9. 2010 19.29

  676. Kunnon aitoa voita

    Kunnon aitoa voita sipaus, eikä mitään turhaa hienostelua. Kenties graavia lohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jere

    1. 9. 2010 19.30

  677. Kunnon aitoa voita

    Kunnon aitoa voita sipaus, eikä mitään turhaa hienostelua. Kenties graavia lohta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emmi

    1. 9. 2010 19.30

  678. Ei se tarvitse

    Ei se tarvitse kuin sipaisun voita päälle, niin nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja

    1. 9. 2010 20.01

  679. siivu juusto ja

    siivu juusto ja voiteliisn levitejuustolla
    ja kuppi teetä. IHANAA!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tellervo

    1. 9. 2010 20.11

  680. Maustamatonta tuorejuustoa, juustoa,

    Maustamatonta tuorejuustoa, juustoa, kinkkua ja paprikaa. Nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    1. 9. 2010 20.16

  681. Laittaisin Aura-juustoa leivän

    Laittaisin Aura-juustoa leivän päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    myyrä

    1. 9. 2010 20.33

  682. sellaisenaan rouskutellen.

    sellaisenaan rouskutellen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    1. 9. 2010 21.19

  683. Ainoastaan voita

    Ainoastaan voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suzy

    1. 9. 2010 21.40

  684. Ainoastaan aitoa voita

    Ainoastaan aitoa voita päälle ei muita lisukkeita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tl66

    1. 9. 2010 22.13

  685. Paahtaisin leivän ja

    Paahtaisin leivän ja laittaisin voita päälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarina

    1. 9. 2010 23.10

Kirjoita kommentti