Umami muualla Facebook

Julkaistu 2. 11. 2018 Teksti Sirkka Hirvonen, kuvat /Sirkka Hirvonen Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Maukasta uunikirjolohta ja värikkäitä kasviksia

Minulla on pakastimessa kirjolohifileitä, jotka hankimme syksyllä Puumalasta. Tähän aikaan vuodesta kaupastakin saa edullista kirjolohta ja Norjan lohta, jotka sopivat mainiosti oheiseen ruokaan.

Uunikirjolohi on helppo ja maukas ruoka, joka syntyy kädenkäänteessä. Maustoin kalafileen itse pakastamillani yrteillä (tillillä, timjamilla ja oreganolla), mutta tuoreiden tai pakastettujen yrttien sijaan voi käyttää myös kuivattuja yrttejä, jos niitä kaapista löytyy. Tatti & Herkkusieni -ranskankerman voi myös vaihtaa johonkin muuhun maustettuun ranskankermaan. Edellisen kerran käytin Valkosipuli & Yrtit -ranskankermaa.




Uunikirjolohi

4–6 annosta

1 kirjolohifilee
½ sitruunan mehu
1 sitruunan raastettu kuori
1 tl sitruunapippuria
1 tl suolaa
2 rkl hienonnettuja tuoreita tai pakastettuja yrttejä tai 2 tl kuivattuja yrttejä
(tilliä, timjamia ja/tai oreganoa)
1 prk Cuisine Créme Fraiche Tatti & Herkkusieni
2–3 rkl salaattimix-siemenseosta
2–3 rkl mantelilastuja tai pähkinärouhetta

Pane kalafilee uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Mausta filee sitruunamehulla, raastetulla sitruunankuorella, sitruunapippurilla, suolalla ja yrteillä. Sekoita ranskankerman joukkoon siemenseos ja mantelilastut tai pähkinärouhe. Levitä seos kalafileen päälle. Kypsennä 200 asteen uuninlämmössä noin 20 minuuttia. Tarjoa keitettyjen kasvisten ja salaatin kanssa.

Teksti, ohje ja kuva ruokatoimittaja Sirkka Hirvonen.

Sirkka on koulutukseltaan kotitalousopettaja, joka aloitti uransa toimimalla Keskon koekeittiössä ja elintarvikeryhmän markkinoinnissa yli 10 vuotta. Sen jälkeen hän jatkoi freelancer-ruokatoimittajana Suomen suurimmassa aikakauslehdessä Seurassa ja myöhemmin myös Vivassa. Hän on avustanut monia muitakin lehtiä ja kääntänyt ja/tai kirjoittanut yli sata keittokirjaa. Näiden joukossa on useita painonhallintaan keskittyviä kirjoja, kuten yhdessä Patrik Borgin kanssa kirjoitettu Syö hyvin ja laihdu -teos sekä kymmeniä Painonvartijoille kirjoitettuja kirjoja. Sirkan sydäntä lähellä ovat terveyttä edistävät elämäntavat ja ruokailutottumukset sekä maukas ja monipuolinen, mieluiten Suomen luonnon upeista antimista valmistettu ruoka. Kuva Seppo Saarentola


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti