Umami muualla Facebook

Julkaistu 19. 3. 2020 Teksti Tiedotteet Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Kalaa kahdesti viikossa – myös poikkeusoloissa

Monipuolisesta ruokavaliosta on tärkeää pitää huolta myös poikkeustilanteissa. Kalaa tulisi suositusten mukaan syödä ainakin kahdesti viikossa. Kun ruokakaupassa käynnit harvenevat, voi moni pohtia, kuinka kalansyönnistä voi helpoiten pitää huolta.

Tuore kala on herkästi pilaantuva elintarvike. Yleensä suositellaan, että tuore kala kannattaa valmistaa ruoaksi jo ostopäivänä jos mahdollista. Kalaa ei siis kannata ostaa jääkaappiin suuria määriä odottelemaan myöhempää kokkausaikaa: kala olisi hyvä säilyttää 0-3 asteessa, ja kodin jääkaappi on harvoin näin kylmä.

Tuoretta kalaa voi kuitenkin pakastaa. Kala säilyy pakkasessa pari kuukautta. Kala kannattaa pakastaa esimerkiksi tiiviissä muovipussissa, jolloin sen sulattaminenkin on helppoa ilman sotkua. Jotta kala jäätyy nopeasti, pakkaa se mahdollisimman ohuesti: laita pakastuspussiin kalafileet siis mielummin riviin kuin päällekäin. Sulata kala hitaasti jääkaapissa. Mikrossa tai kuumassa vedessä sulattaminen voi kypsentää kalan epätasaisesti ennen aikojaan.

Säilykkeetkin tarjoavat mahdollisuuksia kalakokkailuun. Tonnikalasäilykkeet ovat varmasti kaikille tuttuja, mutta markkinoilla on nykyään myös muita vaihtoehtoja. Tarjolla on nykyään useita kotimaisesta kalasta tehtyjä säilykkeitä, joita voi käyttää tonnikalan tapaan. Miltä kuulostaisi vaikkapa järvikalapizza tai savuahvenpasta?

Erilaiset einekset, valmisruoat ja puolivalmisteet tuovat helpotusta muuttuneeseen arkeen. Niistäkin löydät monia kalaisia vaihtoehtoja. Kauppojen pakastealtaista löytyy valikoimaa kalapuikoista fileisiin. Myös äyriäisiä saa pakasteena.

Muista, että Pro Kalan sivuilta löydät monia herkullisia kalareseptejä!


Aiheet: , , ,

Kirjoita kommentti