Umami muualla Facebook

Julkaistu 14. 6. 2011 Teksti Tiedotteet, kuvat /kuva Pro Kala ry Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Kesäkeittiössä herkutellaan sinteillä ja vonkaleilla

Uudet perunat ja silli ovat kesän erottamaton pari. Itse kalastettu saalis on mitä tuoreinta herkkua. Jos kalaonni ei suosi, kannattaa hyödyntää kauppojen laajat kalavalikoimat. Muista kuitenkin säilyttää kalat kylmässä.

Itse pyydetty kala on taatusti tuoretta. Herkuksi eväkäs muuntuu perkaamisen ja käsittelyn jälkeen. Taidot kehittyvät rohkeasti tekemällä. Oppia kannattaa siirtää myös lapsille ja nuorille yhdessä tehden.

Onkijan saalissinttejä voi popsia esimerkiksi halstrattuna tai rantakalakeitossa. Paistetut ahvenet sopivat mainiosti kesäisen kurkkukastikkeen kanssa nautittavaksi (ohje lopussa). Isommista vonkaleista voi valmistaa monenlaista herkkua. Myös kaupan valikoimista löytyy maistuvia kaloja ja kalavalmisteita.

Kylmälaukku ja -varaajat mukaan kalaostoksille

Kala ei pidä kesän lämmöstä.
– Kesällä kalaostokset tehdään kylmälaukun ja jäisten kylmävaraajien kanssa, muistuttaa Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen kehityspäällikkö Katja Pethman.
– Kala ja muut kylmäsäilytystä vaativat tuotteet kannattaakin ostaa vasta juuri ennen kotiin tai mökille menoa.

Tuoreuden arvioimisessa voi luottaa omiin aisteihin. Kalan hajun ja ulkonäön perusteella voi useimmiten helposti päätellä kalojen tai kalavalmisteiden kelvollisuuden ruuanvalmistukseen ja syötäväksi. Tuore kala tuoksuu raikkaalle ja tuoreelle, kalaa peittää tasainen ja ehyt limakerros, rakenne on kimmoisa ja värit kirkkaat.

Maa- ja kotitalousnaiset on koukussa kalaan

Kala on maa- ja kotitalousnaisten teemaelintarvike kuluvalla vuodella. Kalan monipuolisiin mahdollisuuksiin pääsee tutustumaan muun muassa Koukussa kalaan -ruokakursseilla ja teematapahtumissa. Saatavilla on myös kala-aiheisia luentoja. Neuvontaa tarjotaan myös nettisivuilla www.maajakotitalousnaiset.fi. Kesäkuussa Koukussa kalaan -teema kertoo mökkimaakunta Etelä-Savon hengessä Puruveden muikusta.

Koukussa kalaan -teemaan on tuotettu esite yhteistyössä Pro Kala ry:n kanssa. Esitettä on saatavilla teemaan liittyvissä tapahtumissa.

Vaali herkkää herkkua

– Säilytä kala mahdollisimman kylmässä, mieluiten 0–+3 asteessa.
– Valmista tuore kala ruuaksi mahdollisimman pian tai pakasta myöhempää käyttöä varten.
– Tavallisessa kotijääkaapissa tuore kala säilyy korkeintaan pari päivää.
– Savu-, kylmäsavu- ja graavikalat tulee säilyttää yhtä kylmässä kuin tuore kala.

Kurkkukala

4 annosta

1 (n. 350 g) kurkku
1/2 tl suolaa
2 rkl etikkaa
500 g ahven- tai kuhafileitä
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
2 dl ruokakermaa
(1 dl vettä)
1 dl tilliä ja/tai ruohosipulia

Paistamiseen

voita tai pullomargariinia

Leikkaa kurkku tulitikkumaisiksi suikaleiksi tai raasta kurkku karkealla terällä. Lisää suola ja etikka. Anna maustua n. 15 min. Leikkaa ahven- tai kuhafileiden leveämmästä päästä keskeltä pois ruotorivi. Kuumenna rasva pannulla kauniin ruskeaksi. Paista kalafileet tai kalapalat kummaltakin puolelta kauniin ruskeiksi (tarvittaessa useammassa erässä). Mausta kalat. Siirrä ne pannulta pois. Pese ja kuivaa pannu. Ruskista rasva ja kaada kurkkuseos liemineen pannulle. Paista kunnes neste haihtuu ja väri muuttuu maustekurkun väriseksi. Lisää kalat kurkkuseoksen päälle. Kaada ruokakerma ja tarvittaessa vettä pannulle. Keitä hiljalleen muutama minuutti. Tarkista suola. Lisää hienonnettu yrtti. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai kasvisten kanssa.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus on valtakunnallisen neuvontajärjestön keskusjärjestö. Maa- ja kotitalousnaiset on yksi maan suurimmista naisjärjestöistä. Se tarjoaa kotitalous-, yritys- ja maisemanhoidon neuvontaa. Lähes 60 000 jäsenen ja noin 70 ammattineuvojan maa- ja kotitalousnaiset on vahva maaseudun kehittäjä.


Aiheet: , , , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti