Umami muualla Facebook

Julkaistu 10. 3. 2011 Teksti Tiedotteet 623 kommenttia Ruoka ja juoma

Kuuluisa Hummingbird Bakery paljastaa suosikkireseptinsä! Arvottu

Lontoolainen Hummingbird Bakery on kuuluisa amerikkalaistyylisistä leivonnaisistaan. Tämän konditorian kuppikakut, browniet, muffinit, juustokakut ja muut periamerikkalaiset herkut ovat suussa sulavia, ja nyt näiden ihanien leivonnaisten ohjeet on jokaisen saatavilla kirjassa Leivonnaisia herkkusuille (Gummerus).

Lontoossa asuva Tarek Malouf sai idean amerikkalaistyylisiä leivonnaisia myyvästä konditoriasta vieraillessaan Pohjois-Carolinassa. Hän kävi leivontakursseja New Yorkissa ja testasi suunnittelemiaan reseptejä. ”Kokeilin ja virittelin lukemattomia reseptejä, kunnes päädyin lopputulokseen, joka mielestäni maistui kaikkein aidoimmalta. Pidin jopa juhlia ystävilleni vain, jotta he voisivat testata reseptejä ja kertoa, olinko saanut ne toimimaan”, Malouf kertoo. Vuonna 2004 hän avasi ensimmäisen konditoriansa Lontoon Notting Hilliin, ja siitä tuli hetkessä huippusuosittu. ”Pian blogeissa alkoi esiintyä suosituksia, ja kavereita kehotettiin Lontoossa käydessään maistamaan kuppikakkujamme.”

Leivonnaisia herkkusuille -kirjassa on Hummingbirdin 60 suosituimman leivonnaisen ohjetta. Vaahtokarkkikuppikakut, täyteläisen suklainen Brooklyn blackout -kakku, klassinen key lime -piirakka ja mehevä porkkanakakku ovat olennainen osa amerikkalaista perinnettä, erityisesti juhlahetkinä. Kirjassa on myös kotoisampia marjaisia makuja, mehevän mausteisia ja pähkinäisiä leivonnaisia sekä pieniä herkkuja suolaisennälkään.

Kirjan tiedot

Tarek Malouf, Leivonnaisia herkkusuille – Kuuluisan konditorian suosikkireseptit
alkuteos The Hummingbird Bakery Cookbook
suomentanut Tuija Tuomaala
valokuvat Peter Cassidy
144 sivua
Ovh. 39 €

Arvonta

Arvomme huhtikuun alkupuolella kaikkien kommentoineiden kesken yhden upean Leivonnaisia herkkusuille -kirjan.

Mitkä leivonnaiset ovat sinun lemppareitasi?

Voittaja

Arvonnan voitti maiqu. Lämpimät onnittelut!


Aiheet: , , , , ,

623 kommenttia

  1. Harvoin syön leivonnaisia,

    Harvoin syön leivonnaisia, mutta ehdoton suosikkini on suklaaleivos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riitta -Liisa

    10. 3. 2011 12.29

  2. Itse en syö

    Itse en syö paljonkaan leivonnaisia, mutta tykkään leipoa toisille. Suosikkejani ovat erilaiset juustokakut ja suklaaherkut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    10. 3. 2011 14.16

  3. Runebergin torttu on

    Runebergin torttu on paras

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    betty

    10. 3. 2011 14.16

  4. Browniesit.

    Browniesit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuire

    10. 3. 2011 14.47

  5. Korvapuustit, pasteijat

    Korvapuustit, pasteijat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niitta

    10. 3. 2011 16.24

  6. En osaa sanoa.

    En osaa sanoa. Ennemmin pitäisi kysyä, mikä ei ole. ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    10. 3. 2011 17.09

  7. Suklaakakku

    Suklaakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Brunette55

    10. 3. 2011 17.19

  8. kakut

    kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    10. 3. 2011 18.05

  9. Suklaiset ja sitruunaiset

    Suklaiset ja sitruunaiset tortut ja kakut ovat lemppareita. Ja tietysti pulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Muru

    10. 3. 2011 18.11

  10. Suklaakakku jossa vadelmahilloa.

    Suklaakakku jossa vadelmahilloa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    10. 3. 2011 18.42

  11. Hillomunkki.

    Hillomunkki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JL

    10. 3. 2011 18.44

  12. Vaikea valita lempparia.

    Vaikea valita lempparia. Eniten leivon marjapiirakoita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mandariini

    10. 3. 2011 18.49

  13. suklaakakku

    suklaakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TP

    10. 3. 2011 21.32

  14. Runebergin torttu

    Runebergin torttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gretchen

    10. 3. 2011 21.32

  15. juustokakku ja erillaiset

    juustokakku ja erillaiset täytekakut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hansu

    11. 3. 2011 0.41

  16. syön harvoin makeita

    syön harvoin makeita leivonnaisia mutta lapsuudesta asti suossikkini on ollut käpykakku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jahnu

    11. 3. 2011 0.42

  17. suklaamuffinssit

    suklaamuffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    11. 3. 2011 6.12

  18. KAMPANISUT

    KAMPANISUT

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    11. 3. 2011 6.12

  19. Kakut

    Kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    11. 3. 2011 6.21

  20. Suklaiset.

    Suklaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zarus

    11. 3. 2011 6.23

  21. Tuoreet.

    Tuoreet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yanne

    11. 3. 2011 6.24

  22. Korvapuustit!

    Korvapuustit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    11. 3. 2011 6.38

  23. Mutakakku ja mokkapalat

    Mutakakku ja mokkapalat <3

    Lähinnä kaikki hiemankin suklaiset ;__D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mussu

    11. 3. 2011 6.43

  24. Prinsessaleivos!

    Prinsessaleivos!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    11. 3. 2011 6.47

  25. Mokkapalat

    Mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamela

    11. 3. 2011 6.51

  26. Nuo cupcaket kunnon

    Nuo cupcaket kunnon kuorrutuksella ovat kyllä ihania, mutta suosikkileivoksiani ovat kaikki marsipaanilla päällystetyt jutut; käpykakut yms. Ylhäällä oli kommentoitu, että mikäpä ei olisi suosikki… Totta; juustokakulle, korvapuusteille, marjapiirakoille, mudcakelle yms yms löytyy kaikille se jokin täydellinen hetki, jolloin sitä juuri on saatava.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    11. 3. 2011 6.54

  27. Leivonnaisista ykkösherkku on

    Leivonnaisista ykkösherkku on Brita-kakku. Tämä on ukkini bravuuri-kakku, ja se maistuu aivan sanoinkuvaamattoman hyvältä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leppis

    11. 3. 2011 7.19

  28. Tosca-leivos ja mansikkaleivos

    Tosca-leivos ja mansikkaleivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Safira

    11. 3. 2011 7.20

  29. sacherkakku

    sacherkakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lissukka

    11. 3. 2011 7.21

  30. Suolaiset piirakat.

    Suolaiset piirakat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ron

    11. 3. 2011 7.23

  31. Marjapiirakoita valmistan eniten

    Marjapiirakoita valmistan eniten ja myös tuorejuusto/suklaa- ja mutakakku ovat herkullisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rinko

    11. 3. 2011 7.27

  32. Olen varsinainen herkkusuu

    Olen varsinainen herkkusuu ja kaikki leivonnaiset ovat mielestäni hyviä. Lempileivonnainen on kenties tuore korvapuusti kahvin kera, ehkä siksi, että se tuo mieleen lapsuuden lauantait, kun äiti leipoi pullaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Murmeli

    11. 3. 2011 7.30

  33. kaikki suklaiset...mmm...

    kaikki suklaiset…mmm…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TARJA

    11. 3. 2011 7.32

  34. suklaa leivonnaiset ovat

    suklaa leivonnaiset ovat herkkua!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poju

    11. 3. 2011 7.32

  35. Brita-kakku on suosikkini.

    Brita-kakku on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ahle

    11. 3. 2011 7.39

  36. Piparit

    Piparit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tintti77

    11. 3. 2011 7.40

  37. Korvapuustit

    Korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    11. 3. 2011 7.42

  38. Perunaleivos

    Perunaleivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Moppi

    11. 3. 2011 7.45

  39. Lämmin mustikkapiirakka jäätelön

    Lämmin mustikkapiirakka jäätelön kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    11. 3. 2011 7.54

  40. Tuulihatut on hyviä,

    Tuulihatut on hyviä, mutta ei niitä viitsi kovin usein tehdä. Ehkäpä ne siksi just on niin ihania, kaikkea muuta kyllä tulee leivottua paljonkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    11. 3. 2011 7.58

  41. Marjapiirakka

    Marjapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yopo

    11. 3. 2011 8.02

  42. ehdottomasti juustokakut :)

    ehdottomasti juustokakut :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hmph

    11. 3. 2011 8.02

  43. sellainen lapsuuden kakku,jonka

    sellainen lapsuuden kakku,jonka äiti leipoi aina lauantaina ja pääosin syötiin sunnuntaina ..aamusta alkaen….nimeä en muista..rusinoita ja sitruunaa ainakin..leikkokakku..jälkeenpäinkin vaimo hyvänä leipurina on tehnyt pyynnöstäni samaa,mutta ei se enää maistu niin taivaallisen hyvältä..
    tosin ruokamaailma on tyystin erillainen,herkkuja on pilvinpimein..liiaksikin
    ja toiset näkee nälkää
    on se niin väärin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    11. 3. 2011 8.06

  44. Korvapuustit!

    Korvapuustit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    11. 3. 2011 8.17

  45. mustikkapiirakka

    mustikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    11. 3. 2011 8.17

  46. mutakakku

    mutakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henna73

    11. 3. 2011 8.23

  47. rahkapiirakka

    rahkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja

    11. 3. 2011 8.31

  48. Bebe-leivos

    Bebe-leivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    11. 3. 2011 8.47

  49. pikkuleivät ja marjapiirakka

    pikkuleivät ja marjapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    11. 3. 2011 8.48

  50. En syö semmoisia

    En syö semmoisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    S

    11. 3. 2011 8.51

  51. erilaiset pullat

    erilaiset pullat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    11. 3. 2011 8.53

  52. Korvapuustit

    Korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    11. 3. 2011 8.54

  53. juustokakku

    juustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjutti

    11. 3. 2011 8.54

  54. Suolaiset piirakat

    Suolaiset piirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    11. 3. 2011 8.57

  55. Mokkamuffinsit, pätkiskakku, mustikkamuffinsit,

    Mokkamuffinsit, pätkiskakku, mustikkamuffinsit, voipullat, täytekakku….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taikkeri

    11. 3. 2011 8.59

  56. mutakakku

    mutakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HLL

    11. 3. 2011 9.00

  57. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tepi

    11. 3. 2011 9.02

  58. wienerit, sitruunatorttu

    wienerit, sitruunatorttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    11. 3. 2011 9.11

  59. mokkapalat!

    mokkapalat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Manta

    11. 3. 2011 9.24

  60. Sacherkakku

    Sacherkakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lumi

    11. 3. 2011 9.29

  61. kakut

    kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    esko

    11. 3. 2011 9.30

  62. Bebe-leivos

    Bebe-leivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamina

    11. 3. 2011 9.31

  63. Täytekakut!

    Täytekakut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonathan

    11. 3. 2011 9.31

  64. Runebergin torttu

    Runebergin torttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Italo

    11. 3. 2011 9.32

  65. kääretortut

    kääretortut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira

    11. 3. 2011 9.33

  66. Suklaiset leivokset ;O)

    Suklaiset leivokset ;O)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rokukiika

    11. 3. 2011 9.36

  67. kakut

    kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tai

    11. 3. 2011 9.41

  68. suklaa- ja sitruunaleivonnaiset

    suklaa- ja sitruunaleivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    11. 3. 2011 9.44

  69. suklaiset jutut

    suklaiset jutut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanja

    11. 3. 2011 9.45

  70. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    11. 3. 2011 9.47

  71. Korvapuustit.

    Korvapuustit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    11. 3. 2011 9.50

  72. Makeat ja suolaiset

    Makeat ja suolaiset piirakat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Li-Ha

    11. 3. 2011 10.00

  73. pikkumunkit

    pikkumunkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kimmo Roininen

    11. 3. 2011 10.05

  74. kuppikakut

    kuppikakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ginh

    11. 3. 2011 10.05

  75. suklaakakku

    suklaakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hellu

    11. 3. 2011 10.08

  76. Tuore pulla.

    Tuore pulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piabella

    11. 3. 2011 10.08

  77. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    moimmamoi

    11. 3. 2011 10.10

  78. Vaikea kysymys, mutta

    Vaikea kysymys, mutta ehkä kallistun suolaisiin leivonnaisherkkuihin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mh

    11. 3. 2011 10.11

  79. suklaaherkut

    suklaaherkut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    11. 3. 2011 10.11

  80. suklaapiirakka

    suklaapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    misa

    11. 3. 2011 10.15

  81. Omenapiirakka

    Omenapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mare

    11. 3. 2011 10.19

  82. runebergin tortut ja

    runebergin tortut ja munkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    11. 3. 2011 10.23

  83. Suklaata sisältävät leivonnaiset,

    Suklaata sisältävät leivonnaiset, sekä ihan tavallinen pulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    enni

    11. 3. 2011 10.23

  84. omenapiirakka

    omenapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    11. 3. 2011 10.25

  85. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    simo lehtinen

    11. 3. 2011 10.25

  86. kaikki helppotekoiset makeat

    kaikki helppotekoiset makeat leivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maiju60

    11. 3. 2011 10.26

  87. Kaikki mikä liittyy

    Kaikki mikä liittyy suklaaseen. Suklaakakut, keksit, mousset… Nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rosalin

    11. 3. 2011 10.32

  88. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipe

    11. 3. 2011 10.39

  89. Masaliisa, pannari, räiskäleet,

    Masaliisa, pannari, räiskäleet, munkit ja pullat! :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piiloplontih

    11. 3. 2011 10.39

  90. Kotipullaa ei mikään

    Kotipullaa ei mikään voita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koovee

    11. 3. 2011 10.41

  91. rakastan leipoa kaikkea

    rakastan leipoa kaikkea mahdollista. pidän haasteista, joten valitsen joka kerta uuden reseptin. erityisen hyviä reseptejä teen yhä uudelleen ja uudelleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    11. 3. 2011 10.43

  92. vaniljasilmäpullat

    vaniljasilmäpullat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ellu

    11. 3. 2011 10.47

  93. En osaa sanoa,on

    En osaa sanoa,on niin paljon hyvää leivonnaista,mutta niitä pitää hieman varoa ettei hampaat katoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pontus

    11. 3. 2011 10.53

  94. tiramisu, browniet ja

    tiramisu, browniet ja mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttupastilli

    11. 3. 2011 10.53

  95. suklaakakku

    suklaakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    11. 3. 2011 10.57

  96. Suklaiset leivokset.

    Suklaiset leivokset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    11. 3. 2011 10.59

  97. Leivokset ja juustokakut

    Leivokset ja juustokakut sekä suklaiset leivonnaiset vievät minut atmosfääreihin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leivoshirmu

    11. 3. 2011 11.00

  98. korvapuustit ja mutakakku

    korvapuustit ja mutakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lumitähti

    11. 3. 2011 11.01

  99. lämmin tuore pulla

    lämmin tuore pulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    11. 3. 2011 11.02

  100. mazariinit!

    mazariinit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    11. 3. 2011 11.05

  101. Viinerit ja hedelmäkaakku.

    Viinerit ja hedelmäkaakku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    11. 3. 2011 11.09

  102. hedelmäleivokset

    hedelmäleivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    11. 3. 2011 11.12

  103. Korvapuustit ja bebet

    Korvapuustit ja bebet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarituulikki

    11. 3. 2011 11.13

  104. mudcake ja ihan

    mudcake ja ihan tavallinen suklaatorttu:) rakastan kaikkea missä on suklaata

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninnis

    11. 3. 2011 11.14

  105. mustikkapiirakka ja tiikerikakku

    mustikkapiirakka ja tiikerikakku maittavat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    11. 3. 2011 11.16

  106. Juustokakku

    Juustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    11. 3. 2011 11.20

  107. Juusto- ja suklaakakut

    Juusto- ja suklaakakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muikki

    11. 3. 2011 11.22

  108. Anopin leipomat korvapuustit

    Anopin leipomat korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    skeppo

    11. 3. 2011 11.22

  109. Tuoreet munkit

    Tuoreet munkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    11. 3. 2011 11.22

  110. Laskiaispullat hillolla...

    Laskiaispullat hillolla…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    11. 3. 2011 11.23

  111. En mä oieastaan

    En mä oieastaan pullanpuolesta tykkää mutta ihan tavallinen voipulla on herkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    11. 3. 2011 11.23

  112. suklaaleivonnaiset

    suklaaleivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leinonen susan

    11. 3. 2011 11.25

  113. kaikki leivokset

    kaikki leivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    11. 3. 2011 11.32

  114. Suklaa- ja juustokakut,

    Suklaa- ja juustokakut, pulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inna

    11. 3. 2011 11.35

  115. Suklaaleivonnaiset.

    Suklaaleivonnaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirva

    11. 3. 2011 11.47

  116. kakut

    kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maisa

    11. 3. 2011 11.52

  117. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pex

    11. 3. 2011 11.54

  118. piirakat

    piirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    handoo

    11. 3. 2011 11.54

  119. kakut ;)

    kakut ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paulas

    11. 3. 2011 11.55

  120. piirakat

    piirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu

    11. 3. 2011 11.56

  121. Isot munkit.

    Isot munkit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kh

    11. 3. 2011 11.56

  122. suklaa kakut!!

    suklaa kakut!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipsu

    11. 3. 2011 11.56

  123. piirakat

    piirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    susi

    11. 3. 2011 11.57

  124. suklaa kakut ehdottomasti

    suklaa kakut ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lea

    11. 3. 2011 11.57

  125. kakut

    kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    memmu

    11. 3. 2011 11.58

  126. Minä niistä niin

    Minä niistä niin välitä, vaimolle kyllä kelpais…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -K-

    11. 3. 2011 12.00

  127. Marjapiirakat, raikas puolukka!

    Marjapiirakat, raikas puolukka!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kikka46

    11. 3. 2011 12.08

  128. leivonnaiset

    leivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jammy

    11. 3. 2011 12.08

  129. Juustokakut!

    Juustokakut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minni

    11. 3. 2011 12.08

  130. Muffinsit ja marjapiirakat

    Muffinsit ja marjapiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satsumas

    11. 3. 2011 12.09

  131. Ei ole korvapuustin

    Ei ole korvapuustin voittanutta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anonyymi

    11. 3. 2011 12.26

  132. mustikkapiirakka pullataikinasta ja

    mustikkapiirakka pullataikinasta ja korvapuustit voilla leivottuna

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    11. 3. 2011 12.30

  133. Kaikki suklaiset leivonnaiset.

    Kaikki suklaiset leivonnaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    11. 3. 2011 12.30

  134. Rakastan leipomista ja

    Rakastan leipomista ja leivonnaisia, minulle maistuu vastapaistettu pulla, suklaamoussekakku, mansikkakermakakku, lakkakääretorttu, mustikka-valkosuklaamuffinit… ja monet muut herkut :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niiskuneiti

    11. 3. 2011 12.32

  135. lemppareita on paljon

    lemppareita on paljon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tststs

    11. 3. 2011 12.32

  136. kyllä munkit ovat

    kyllä munkit ovat ykkösherkkuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helena65

    11. 3. 2011 12.33

  137. Juhla/merkkipäiville leivottavat todelliset

    Juhla/merkkipäiville leivottavat todelliset herkut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merwy

    11. 3. 2011 12.56

  138. NYT LASKIAISPULLAT

    NYT LASKIAISPULLAT

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VESA

    11. 3. 2011 12.57

  139. Korvapuustit, vaniljapullat, ranskalainen

    Korvapuustit, vaniljapullat, ranskalainen omena- ja sitruunatorttu, suklaakakut, itsetehdyt pikkuleivät, kevään ensimmäinen raparperipiirakka jne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    syystakiton

    11. 3. 2011 13.00

  140. Muffinssit

    Muffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ok

    11. 3. 2011 13.00

  141. Kaikki helpot, esim.

    Kaikki helpot, esim. muffinsit hoituu käden käänteessä ja niistä on helppo tehdä erilaisia variaatioita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja P.

    11. 3. 2011 13.05

  142. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saki

    11. 3. 2011 13.27

  143. Suurinta herkkuani on

    Suurinta herkkuani on erilaiset suklaaleivonnaiset, kuten mutakakku <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    CherryVampire

    11. 3. 2011 13.28

  144. Juustokakku

    Juustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tre

    11. 3. 2011 13.29

  145. Sacher, Napoleon,juustokakut

    Sacher, Napoleon,juustokakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nöyvei

    11. 3. 2011 13.40

  146. Erilaiset suklaaleivokset ja

    Erilaiset suklaaleivokset ja kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ramon

    11. 3. 2011 13.42

  147. Marjatorttu kesällä, tortun

    Marjatorttu kesällä, tortun nimi on mökkiläisen pyhätorttu, päällä siinä on mustikoita ja vadelmia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    11. 3. 2011 13.46

  148. Suklaiset

    Suklaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    11. 3. 2011 13.49

  149. Kaikki suklaiset leivonnaiset

    Kaikki suklaiset leivonnaiset :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    11. 3. 2011 13.58

  150. Mmm.. varsinkin kun

    Mmm.. varsinkin kun lounas vielä antaa odottaa :(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anne

    11. 3. 2011 13.59

  151. Erilaiset pikkuleivät

    Erilaiset pikkuleivät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piusku

    11. 3. 2011 14.00

  152. oma tekemät donitsit

    oma tekemät donitsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    talipossu

    11. 3. 2011 14.05

  153. Kaikki suklaiset leivonnaiset

    Kaikki suklaiset leivonnaiset ovat herkkua!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Asta

    11. 3. 2011 14.10

  154. tuoretta pullaa ei

    tuoretta pullaa ei voita mikään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsti

    11. 3. 2011 14.11

  155. erilaiset piiraat ja

    erilaiset piiraat ja paistokset maistuvat sekä oikea kotipulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ritu

    11. 3. 2011 14.24

  156. Tykkään kermakakuista.

    Tykkään kermakakuista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja

    11. 3. 2011 14.24

  157. Pienet pyöreät omenapiirakat

    Pienet pyöreät omenapiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PÄZY

    11. 3. 2011 14.28

  158. Leivonnaiset

    Leivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    11. 3. 2011 14.40

  159. Kaikki makea leivonnainen

    Kaikki makea leivonnainen on minun mieleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    11. 3. 2011 14.41

  160. Sacherkakku.

    Sacherkakku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    11. 3. 2011 14.48

  161. Erilaiset piirakat ja

    Erilaiset piirakat ja juustokakut y.m.kaikki leivonnaiset on hyviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    11. 3. 2011 14.51

  162. Korvapuustit ja mustikkapiirakka

    Korvapuustit ja mustikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    11. 3. 2011 14.59

  163. suklaakakut

    suklaakakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    make

    11. 3. 2011 15.02

  164. mutakakku

    mutakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    11. 3. 2011 15.13

  165. Juustokakut ehdottomasti!!

    Juustokakut ehdottomasti!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ilpo58

    11. 3. 2011 15.15

  166. Suklaakakku.

    Suklaakakku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KK

    11. 3. 2011 15.26

  167. Vappumunkit. Ihana kirja,

    Vappumunkit.
    Ihana kirja, pidän kaikesta Amerikkaan liittyvästä,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cc

    11. 3. 2011 15.36

  168. Mudcake on herkkua.

    Mudcake on herkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    11. 3. 2011 15.48

  169. Lempileivonnaisiani ovat ehdottomasti

    Lempileivonnaisiani ovat ehdottomasti viinerit. Ne sulavat suussa, ja taikina on rapeaa. Nam..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joan

    11. 3. 2011 15.52

  170. täytekakut

    täytekakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eekku80

    11. 3. 2011 15.53

  171. juustokakut

    juustokakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cta

    11. 3. 2011 15.58

  172. Mikä tahansa suklainen

    Mikä tahansa suklainen on herkkua, mutta aina parempi, jos sen teossa ei ole käytetty ollenkaan vehnäjauhoja…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pippa

    11. 3. 2011 16.45

  173. Tykkään leipoa paljon,

    Tykkään leipoa paljon, ja tykkäänkin siis todella monista leivonnaisista. Esimerkiksi omenaherkut miellyttävät erityisen paljon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nansku

    11. 3. 2011 17.00

  174. Otin juuri uunista

    Otin juuri uunista Amaretto-kuivakakun. On muuten taivaallisen hyvää.Nam,nam….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maara

    11. 3. 2011 17.02

  175. Kaikki täytekakut ja

    Kaikki täytekakut ja vastaavat, itsetehdyt piirakat ja pullat yms

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päkä

    11. 3. 2011 17.03

  176. Juustokakut ja kaikki

    Juustokakut ja kaikki missä on suklaata.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    11. 3. 2011 17.03

  177. Mokkapalat

    Mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    11. 3. 2011 17.04

  178. juustokakku

    juustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru64

    11. 3. 2011 17.04

  179. Sitruunakakku

    Sitruunakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    11. 3. 2011 17.05

  180. suklaajuustokakku

    suklaajuustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Brewer

    11. 3. 2011 17.08

  181. KORVAPUUSTIT

    KORVAPUUSTIT

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIPSALIISA

    11. 3. 2011 17.16

  182. mokkapalat, porkkanakakku, piirakat,

    mokkapalat, porkkanakakku, piirakat, mansikkaleivokset…..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanni

    11. 3. 2011 17.21

  183. suolaiset muffinit, joissa

    suolaiset muffinit, joissa esimerkiksi pekonia ja juustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takkutukkainen

    11. 3. 2011 17.26

  184. Korvapuusti ja suolaiset

    Korvapuusti ja suolaiset piirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    11. 3. 2011 17.36

  185. Berliininmunkit

    Berliininmunkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fridaliina

    11. 3. 2011 17.41

  186. Muffinsit ja letut

    Muffinsit ja letut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Puokko

    11. 3. 2011 17.43

  187. Munkit ja puolukkapiirakka.

    Munkit ja puolukkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T.I:Ira

    11. 3. 2011 17.43

  188. Tulomantorttu taitaa olla

    Tulomantorttu taitaa olla paras, mutta kaikki menee mitä vain on saatavilla kunhan ne vain ovat tuoreita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    11. 3. 2011 17.45

  189. Runebergin tortut

    Runebergin tortut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Muumi(o)

    11. 3. 2011 17.47

  190. Korvapuustit

    Korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tua

    11. 3. 2011 17.48

  191. pasteijat

    pasteijat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RIITTA UYGUN

    11. 3. 2011 17.55

  192. Kaikki missä on

    Kaikki missä on marjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    11. 3. 2011 17.57

  193. PULLAPITKO

    PULLAPITKO

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MABU

    11. 3. 2011 18.04

  194. kaikki missä on

    kaikki missä on paljon suklaata.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hammi

    11. 3. 2011 18.08

  195. En juurikaan välitä

    En juurikaan välitä leivonnaisista sun muista, mutta juustokakku on aivan ehdoton herkkuni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjutti

    11. 3. 2011 18.18

  196. Berliininmunkit ja heinäleivos.

    Berliininmunkit ja heinäleivos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hepa

    11. 3. 2011 18.26

  197. tuulihatut, mokkapalat

    tuulihatut, mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kevät

    11. 3. 2011 18.30

  198. Pulla.

    Pulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    11. 3. 2011 18.31

  199. kinkkupiirakka ja texaspulla

    kinkkupiirakka ja texaspulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cat71

    11. 3. 2011 18.54

  200. En osaa sanoa

    En osaa sanoa yhtä suosikkia.. Sitruunajuustokakku, vadelmakermakakku (kunhan ei ole liian makea), muffinssit ja mokkapalat. Kaikki kelpaa..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    11. 3. 2011 18.56

  201. itse tehdyt korvapuustit

    itse tehdyt korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    11. 3. 2011 19.07

  202. No minähän tykkään

    No minähän tykkään kaikesta, ja uutta on aina ihana kokeilla. Mutta… Kyllä se äitin korvapuusti on ehkä kuitenkin kaikkein parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapsu

    11. 3. 2011 19.09

  203. Muffinssi, juustokakku ja

    Muffinssi, juustokakku ja suklaakakku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Linda

    11. 3. 2011 19.09

  204. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    11. 3. 2011 19.24

  205. Kaikenlaiset pullat ja

    Kaikenlaiset pullat ja viinerit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    11. 3. 2011 19.24

  206. juustokakut on lemppareita

    juustokakut on lemppareita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ilkka

    11. 3. 2011 19.34

  207. Muffinit maistuu meikäläiselle

    Muffinit maistuu meikäläiselle :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jennanna

    11. 3. 2011 19.38

  208. Suklaiset ja täyteläiset,

    Suklaiset ja täyteläiset, en osaa valita yhtä suosikkia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    11. 3. 2011 19.39

  209. muffinssit

    muffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mini

    11. 3. 2011 20.02

  210. Suklaajuustokakku

    Suklaajuustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pähkinä

    11. 3. 2011 20.02

  211. Muffinit, suklaakakku

    Muffinit, suklaakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJS

    11. 3. 2011 20.29

  212. suklaiset... nam

    suklaiset… nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kari

    11. 3. 2011 20.34

  213. piimakakku rusinoilla

    piimakakku rusinoilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heiki

    11. 3. 2011 20.37

  214. Pulla on parasta!

    Pulla on parasta!

    Ja ihan joku key lime pie nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasumasu

    11. 3. 2011 20.38

  215. Suklaakeksit, sellaiset reunoista

    Suklaakeksit, sellaiset reunoista rapsakat ja sisältä pehmeät. Nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    11. 3. 2011 20.43

  216. Vastapaistetut korvapuustit.

    Vastapaistetut korvapuustit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mattriks

    11. 3. 2011 20.53

  217. Korvapuustit, munkit, suolaiset

    Korvapuustit, munkit, suolaiset piirakat..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Loli81

    11. 3. 2011 20.58

  218. suklaakakku

    suklaakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    11. 3. 2011 21.06

  219. Mehukkaat leivonnaiset, jotka

    Mehukkaat leivonnaiset, jotka eivät maistu teollisilta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    11. 3. 2011 21.13

  220. Erilaiset muffinssit, mokkapalat

    Erilaiset muffinssit, mokkapalat ja suolaiset leivonnaiset kokonaisuudessaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    11. 3. 2011 21.45

  221. kesä ensimmäinen mansikka

    kesä ensimmäinen mansikka kermakakku, on levonnaisten ehdotonta aatelia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maruna

    11. 3. 2011 21.59

  222. täytekakut :)

    täytekakut :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiaS

    11. 3. 2011 22.02

  223. Juustokakut

    Juustokakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipee

    11. 3. 2011 22.08

  224. tosca leivos

    tosca leivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    11. 3. 2011 22.11

  225. kakut

    kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sa

    11. 3. 2011 22.17

  226. Prinsessa leivos

    Prinsessa leivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meevu

    11. 3. 2011 22.20

  227. Mutakakku on ihan

    Mutakakku on ihan ykkönen ! myös erilaiset keksit ja makeat manteli tai hedelmä ”korput” ovat ihania

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inkku

    11. 3. 2011 22.36

  228. suklaaneliöt

    suklaaneliöt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pete

    11. 3. 2011 22.47

  229. Minttusuklaakakku.

    Minttusuklaakakku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shil

    11. 3. 2011 22.49

  230. Juustokakut

    Juustokakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vim

    11. 3. 2011 23.07

  231. Sitruunakakku marenkitäytteellä

    Sitruunakakku marenkitäytteellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    11. 3. 2011 23.19

  232. kakut

    kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoo

    11. 3. 2011 23.39

  233. Suklaiset.

    Suklaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mliisa

    11. 3. 2011 23.49

  234. Mokkapalat, marjamuffit ja

    Mokkapalat, marjamuffit ja hyytelökakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    11. 3. 2011 23.57

  235. Leivon paljon ja

    Leivon paljon ja suklaiset leivonnaiset ovat parhaita (cupcakes, brownies, etc.).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elkka

    12. 3. 2011 0.00

  236. Mustikkapiirakka.

    Mustikkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    12. 3. 2011 0.00

  237. Tykkään äidin itseleipomisia

    Tykkään äidin itseleipomisia kääretorttua, korvapuusti-ja voisilmäpullia. Tein itse äsken suklaakaurakeksejä ovat tosi hyvää sekä mustikkakukko on suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Titu

    12. 3. 2011 0.08

  238. marjapiirakat

    marjapiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaneliomena

    12. 3. 2011 0.09

  239. Cupcakesit on kyllä

    Cupcakesit on kyllä uusin lemppari!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenninen

    12. 3. 2011 0.15

  240. Korvapuustit.

    Korvapuustit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marika

    12. 3. 2011 0.36

  241. Jonkin sortin marjapiirakka.

    Jonkin sortin marjapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tt

    12. 3. 2011 0.50

  242. Lempileivonnaisiani ovat kakut,esim.käpykakku.Sekä

    Lempileivonnaisiani ovat kakut,esim.käpykakku.Sekä pullapitkot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    12. 3. 2011 0.53

  243. kotipulla tuoreena ilman

    kotipulla tuoreena ilman rusinoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    raili

    12. 3. 2011 1.00

  244. kotipulla ilman rusinoita

    kotipulla ilman rusinoita tuoreena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    raili

    12. 3. 2011 1.02

  245. Muffinssit ehdottomasti!

    Muffinssit ehdottomasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjuli

    12. 3. 2011 3.56

  246. yritän syödä makeita

    yritän syödä makeita leivonnaisia vähän, mutta mokkapaloja en voi vastustaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    12. 3. 2011 9.17

  247. kaikki käyvät

    kaikki käyvät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    12. 3. 2011 9.18

  248. kaikki ovat hyviä

    kaikki ovat hyviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanski

    12. 3. 2011 9.19

  249. kaikki missä on

    kaikki missä on suklaata.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ripe

    12. 3. 2011 9.22

  250. itse tehdyt nekkukaramellit

    itse tehdyt nekkukaramellit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaret

    12. 3. 2011 9.25

  251. rahkatortut

    rahkatortut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    12. 3. 2011 9.49

  252. nakkipiilot

    nakkipiilot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    olli

    12. 3. 2011 9.52

  253. Kaikki missä on

    Kaikki missä on suklaata.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karpalo

    12. 3. 2011 10.01

  254. Herkkuja ovat mm.

    Herkkuja ovat mm. ranskalainen suklaakakku, suklaaneliöt ja erilaiset hyytelökakaut…nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    12. 3. 2011 10.15

  255. Tuulihatut kylmäsavuporotäytteellä tai

    Tuulihatut kylmäsavuporotäytteellä tai sienisalaatilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuomo

    12. 3. 2011 10.42

  256. kinuskikakku

    kinuskikakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puhi

    12. 3. 2011 10.48

  257. Suklaakakku.

    Suklaakakku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nika

    12. 3. 2011 10.49

  258. monasti tavallinen pulla

    monasti tavallinen pulla on parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    12. 3. 2011 10.50

  259. korvapuustit :)

    korvapuustit :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maimai

    12. 3. 2011 11.03

  260. Suosikkejani ovat erilaiset

    Suosikkejani ovat erilaiset juustokakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    12. 3. 2011 11.16

  261. Kinuskileivonnaiset ovat ihania.

    Kinuskileivonnaiset ovat ihania.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MARIN

    12. 3. 2011 11.41

  262. Raikkaat marjaisat ja

    Raikkaat marjaisat ja hedelmäiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JONNANEMMA

    12. 3. 2011 11.42

  263. Kaikenlaiset kuppileivokset ovat

    Kaikenlaiset kuppileivokset ovat helppoja ja hyviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HETA

    12. 3. 2011 11.43

  264. Kaikki suolaiset leivonnaiset.

    Kaikki suolaiset leivonnaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    12. 3. 2011 11.46

  265. Suklaaleivonnaiset

    Suklaaleivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aoife

    12. 3. 2011 11.47

  266. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ammu

    12. 3. 2011 11.49

  267. mustikka piirakka

    mustikka piirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    justus

    12. 3. 2011 11.53

  268. rahkamunkit

    rahkamunkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    12. 3. 2011 13.42

  269. Kuivakakut Mieluiten teen

    Kuivakakut

    Mieluiten teen kuivakakkuja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pippuri

    12. 3. 2011 13.47

  270. Mokkapalat

    Mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laaruzka

    12. 3. 2011 14.27

  271. tykkään leipoa TOSI

    tykkään leipoa TOSI paljon ja olisi kiva kokeilla uusia reseptejä! =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rita

    12. 3. 2011 14.30

  272. lempi leivonnainen on

    lempi leivonnainen on browniesit ! ihanan sulkaisia pikku kakkusia! <3 :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rita

    12. 3. 2011 14.31

  273. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vm

    12. 3. 2011 15.10

  274. Kaikki maistuu :)

    Kaikki maistuu :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iinu

    12. 3. 2011 15.12

  275. mokkapalat ja viinerit

    mokkapalat ja viinerit ovat namia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    asta

    12. 3. 2011 15.23

  276. mokkapalat, ei muuta

    mokkapalat, ei muuta vaihtoehtoa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    12. 3. 2011 15.32

  277. Rakastan tummasta suklaasta

    Rakastan tummasta suklaasta tehtyä kunnon mutakakkua. Samoin sitruunaisia piiraita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elli

    12. 3. 2011 16.27

  278. kiva kilpailu!!!!

    kiva kilpailu!!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Roosa

    12. 3. 2011 17.31

  279. Aito amerikkalainen juustokakku

    Aito amerikkalainen juustokakku on taivaallista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jas

    12. 3. 2011 17.39

  280. muffinsit ja kakut

    muffinsit ja kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piude

    12. 3. 2011 17.51

  281. Mokkapalat tietysti. Opin

    Mokkapalat tietysti. Opin reseptin jo nuorena ja nykyään ovat bravuurini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ine

    12. 3. 2011 17.58

  282. Cupcaket

    Cupcaket

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lipfert

    12. 3. 2011 18.02

  283. Tuulihatut mieluisimpia!:)

    Tuulihatut mieluisimpia!:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cara

    12. 3. 2011 18.02

  284. Macarone-leivokset - ja

    Macarone-leivokset – ja mieluiten Pariisissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    12. 3. 2011 18.12

  285. kääretorttu

    kääretorttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    porkkana

    12. 3. 2011 18.27

  286. Laskiaispulla mansikkahillolla.

    Laskiaispulla mansikkahillolla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taru

    12. 3. 2011 20.01

  287. Tietenkin mokkapalat! Sekä

    Tietenkin mokkapalat! Sekä erilaiset suklaakakut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ozy

    12. 3. 2011 20.03

  288. lime-juustokakku on ihan

    lime-juustokakku on ihan parasta! <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    12. 3. 2011 20.24

  289. hyytelö- ja juustokakut

    hyytelö- ja juustokakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmaaari

    12. 3. 2011 20.41

  290. Leivokset, joissa on

    Leivokset, joissa on suklaata jossain muodossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maibs

    12. 3. 2011 20.49

  291. Suklaiset leivonnaiset ovat

    Suklaiset leivonnaiset ovat aina ihania.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tintti

    12. 3. 2011 20.58

  292. kinuskileivokset.

    kinuskileivokset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sole

    12. 3. 2011 22.36

  293. kermaherkkumustikka

    kermaherkkumustikka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MTH80

    12. 3. 2011 22.52

  294. Suklaiset leivokset.

    Suklaiset leivokset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    12. 3. 2011 22.59

  295. Marjapiirakat

    Marjapiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    arska

    13. 3. 2011 0.03

  296. Kermaleivonnaiset, suklaaleivonnaiset, hedelmäiset

    Kermaleivonnaiset, suklaaleivonnaiset, hedelmäiset ja marjaisat leivonnaiset, kaikki, nam nam…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niksu

    13. 3. 2011 0.49

  297. Suklaiset leivokset. Ja

    Suklaiset leivokset. Ja maustekakut on herkkua myös.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    13. 3. 2011 1.54

  298. Suklaakakut, juustokakut muun

    Suklaakakut, juustokakut muun muassa, vaikea valita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    13. 3. 2011 6.42

  299. Kaikki suklaiset.

    Kaikki suklaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jarski

    13. 3. 2011 8.33

  300. Berliininmunkit ja porkkanakakku

    Berliininmunkit ja porkkanakakku + erilaiset juustokakut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susse

    13. 3. 2011 8.50

  301. Reilu kotipulla, mustikkapiirakka,

    Reilu kotipulla, mustikkapiirakka, lusikkaleivät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Li-Ha

    13. 3. 2011 10.49

  302. Mokkapalat, marjapiiraat,kääretortut..... Kaikki

    Mokkapalat, marjapiiraat,kääretortut….. Kaikki ovat herkullisia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tupla täti

    13. 3. 2011 11.46

  303. suklaa on kyllä

    suklaa on kyllä loistava aines =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zazz

    13. 3. 2011 11.48

  304. Sitruuna- ja juustotortut

    Sitruuna- ja juustotortut ovat suosikkejani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sumi

    13. 3. 2011 12.07

  305. Mutakakku on paras.

    Mutakakku on paras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    titta

    13. 3. 2011 12.08

  306. Juustokakut ja erilaiset

    Juustokakut ja erilaiset muffinssit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    13. 3. 2011 12.08

  307. Ei mikään liian

    Ei mikään liian makea, vaikka nekin uppoavat pieninä määrinä.

    En tiedä mistä on jäänyt perinteinen mustikkapiirakka mieluisaksi jälkiruuaksi. Sen kanssa jos vielä saa vaniljajäätelöä, niin en tiedä parempaa herkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sune

    13. 3. 2011 12.49

  308. Korvapuustit ja voisilmäpullat

    Korvapuustit ja voisilmäpullat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maiqu

    13. 3. 2011 13.00

  309. Tiramisu kaaakku ,sitruuna

    Tiramisu kaaakku ,sitruuna tortut,laskiaspulla mantelimassalla…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rose

    13. 3. 2011 13.01

  310. Suklaaherkut, muffinssit, korvapuustit,

    Suklaaherkut, muffinssit, korvapuustit, erilaiset piiraat… kyllä melkein kaikki makea uppoaa. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu

    13. 3. 2011 13.11

  311. Sitruunajuustokakku :P

    Sitruunajuustokakku :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    13. 3. 2011 14.56

  312. Piirakat (esim. omena

    Piirakat (esim. omena tai mustikka), muffinssit, suklaakakku, mokkapalat ym. maistuu tälle herkkusuulle. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eliza Day

    13. 3. 2011 15.08

  313. Ihanan raikas mango-juustokakku

    Ihanan raikas mango-juustokakku :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna

    13. 3. 2011 15.12

  314. dammsugare-leivokset

    dammsugare-leivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    makke

    13. 3. 2011 15.13

  315. Kaikki missä on

    Kaikki missä on marsipaania, eikä liikaa ätläkkää kräämiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ufo

    13. 3. 2011 15.14

  316. kermakakkutaikina ja siinä

    kermakakkutaikina ja siinä mansikkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ode

    13. 3. 2011 15.14

  317. enemmän pidän suolaisesta

    enemmän pidän suolaisesta kuin makeasta, mutta raikas kermakakkutyyppinen leivos maistuu makeista parhaiten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jansku

    13. 3. 2011 15.15

  318. Juustokakut on aika

    Juustokakut on aika herkkuja. Raaka-aineista suklaa saa kyllä usein leivoksen kuin leivoksen toimimaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nia

    13. 3. 2011 15.34

  319. Minun lempparileivoksiani ovat

    Minun lempparileivoksiani ovat rahkamuffinit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pampulaa

    13. 3. 2011 15.36

  320. Muffinssit ja pullat.

    Muffinssit ja pullat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    salla123

    13. 3. 2011 15.59

  321. Suklaiset täytekakut ovat

    Suklaiset täytekakut ovat herkkuani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu

    13. 3. 2011 16.01

  322. Britatorttu.

    Britatorttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katte

    13. 3. 2011 16.15

  323. karjalanpiirakat- ai että

    karjalanpiirakat- ai että maistuu uunituoreena hyviltä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sisko

    13. 3. 2011 16.29

  324. korvapuustit, mokkapalat

    korvapuustit, mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    13. 3. 2011 17.00

  325. Lemppareitani ovat suolaiset

    Lemppareitani ovat suolaiset piirakat, pasteijat ja sämpylät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippa

    13. 3. 2011 17.04

  326. Suussa sulava itsetehty

    Suussa sulava itsetehty mutakakku on ikisuosikkini :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mudcake

    13. 3. 2011 17.20

  327. suklaiset

    suklaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fragile

    13. 3. 2011 17.33

  328. ihan tavallinen kanelipulla

    ihan tavallinen kanelipulla on parasta.. tosin pakko myötää että mutakakku kelpaisi tai sitten se miehen tekemä marjapiirakka sen voisi syödä kokonaan yhdellä istumalla..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SATU

    13. 3. 2011 17.50

  329. suklaiset kakut ja

    suklaiset kakut ja tortut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emm

    13. 3. 2011 18.21

  330. Erilaiset suklaaherkut!

    Erilaiset suklaaherkut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karhari

    13. 3. 2011 18.24

  331. Käytännössä kaikki, missä

    Käytännössä kaikki, missä on suklaata ja/tai kermaa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    13. 3. 2011 18.33

  332. Kaikki!

    Kaikki!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ntiQ

    13. 3. 2011 18.47

  333. suklaiset herkut, sekä

    suklaiset herkut, sekä marja leivonnaiset!! Nams!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    13. 3. 2011 19.25

  334. harvoin syön leivonnaisia

    harvoin syön leivonnaisia mut rahkapullat on vastustamattomia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    13. 3. 2011 19.36

  335. kotipulla

    kotipulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ritu

    13. 3. 2011 19.42

  336. Suklaamuffinssit.

    Suklaamuffinssit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    13. 3. 2011 19.43

  337. Leivonnaiset jotka sisältävät

    Leivonnaiset jotka sisältävät marjoja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marianne

    13. 3. 2011 20.00

  338. Muffinsit maistuu lapsille,

    Muffinsit maistuu lapsille, vieraille hyydykekakkuja ja mieheni rakastaa juustokakkua ; )

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äiti

    13. 3. 2011 20.19

  339. Lapseni tykkäävät muffinsseista,

    Lapseni tykkäävät muffinsseista, vieraille hyydykekakkuja, mieheni pitää juustokakuista ja itse pidän näistä kaikista ; )

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äiti

    13. 3. 2011 20.23

  340. Amerikkalainen juustotorttu

    Amerikkalainen juustotorttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paikky

    13. 3. 2011 20.28

  341. Korvapuustit

    Korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stoge

    13. 3. 2011 21.11

  342. tuore pulla

    tuore pulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    13. 3. 2011 21.58

  343. Mangotuorejuustokakku

    Mangotuorejuustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    13. 3. 2011 22.33

  344. Mokkapalat ja korvapuustit!!

    Mokkapalat ja korvapuustit!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marre

    13. 3. 2011 23.28

  345. Mokkapalat ja mustikkapiirakka.

    Mokkapalat ja mustikkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miusskis

    14. 3. 2011 0.11

  346. Vaimo leipoo iki-ihania

    Vaimo leipoo iki-ihania täytekakkuja ja suussasulavia pullia ja pipareita. En osaa sanoa mikä olisi niistä lempparini koska ne ovat kaikki niin ihania.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ramses

    14. 3. 2011 1.08

  347. puolukkapiirakka

    puolukkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riks

    14. 3. 2011 2.09

  348. Kaikki suklaiset ja

    Kaikki suklaiset ja marjapiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    14. 3. 2011 10.03

  349. Mokkapalat NAM!

    Mokkapalat NAM!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    14. 3. 2011 10.42

  350. mutakakku

    mutakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    amt

    14. 3. 2011 10.43

  351. Kaikki missä on

    Kaikki missä on suklaata

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helianthus

    14. 3. 2011 10.46

  352. Kaikki missä on

    Kaikki missä on salmiakkia. nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pampula69

    14. 3. 2011 11.35

  353. suolainen piirakka

    suolainen piirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    14. 3. 2011 12.10

  354. Vadelmataskut

    Vadelmataskut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temmis

    14. 3. 2011 12.24

  355. Marjaiset piirakat ja

    Marjaiset piirakat ja kotipulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zenia

    14. 3. 2011 14.17

  356. Puolukka-mustikka ja rahkapiirakat

    Puolukka-mustikka ja rahkapiirakat
    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AH

    14. 3. 2011 14.18

  357. Suklaata sisältävät leivonnaiset

    Suklaata sisältävät leivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    14. 3. 2011 14.18

  358. Suklaiset ja marjaiset

    Suklaiset ja marjaiset leivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonna

    14. 3. 2011 14.19

  359. Korvapuustit ja rahkapiirakat

    Korvapuustit ja rahkapiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirkkuli

    14. 3. 2011 14.20

  360. Appelsiini-Juustokakku ja mustikkapiirakka

    Appelsiini-Juustokakku ja mustikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sariitta

    14. 3. 2011 14.22

  361. Korvapuustit, bostonkakku, vadelmapiirakka

    Korvapuustit, bostonkakku, vadelmapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saku

    14. 3. 2011 14.23

  362. Suklaaleivonnaiset, kotipulla, mustikkatorttu

    Suklaaleivonnaiset, kotipulla, mustikkatorttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helvi

    14. 3. 2011 14.24

  363. Suklaaleivonnaiset ja toscakakku

    Suklaaleivonnaiset ja toscakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helvi

    14. 3. 2011 14.26

  364. Täytekakut, leivokset, juustokakut...

    Täytekakut, leivokset, juustokakut…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marie

    14. 3. 2011 15.29

  365. sitruunamarenkitorttu, suklaaleivonnaiset

    sitruunamarenkitorttu, suklaaleivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niina

    14. 3. 2011 17.43

  366. Juuri uunista tulleet

    Juuri uunista tulleet korvapuustit ovat parhaita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    CMYK

    14. 3. 2011 17.47

  367. Kyllä oikeastaan kaikki

    Kyllä oikeastaan kaikki menevät!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    14. 3. 2011 17.52

  368. Erilaiset kakut, tortut

    Erilaiset kakut, tortut ja muffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jane

    14. 3. 2011 18.21

  369. mokkapalat on parhaita

    mokkapalat on parhaita ja niitä osaan jopa tehdäkin:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiitsi

    14. 3. 2011 18.21

  370. ihan kaikki

    ihan kaikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hu

    14. 3. 2011 18.31

  371. mikä vaan

    mikä vaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jj

    14. 3. 2011 18.41

  372. Juustokakku on ehdoton

    Juustokakku on ehdoton ykkönen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    santtu

    14. 3. 2011 18.49

  373. Porkkanaleivokset ovat paheeni.

    Porkkanaleivokset ovat paheeni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukka

    14. 3. 2011 18.58

  374. Kaikki suklaaleivokset

    Kaikki suklaaleivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninnu

    14. 3. 2011 19.15

  375. Melkein kaikki käy...makeat

    Melkein kaikki käy…makeat ja suolaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satsa

    14. 3. 2011 19.46

  376. brita kakku

    brita kakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    w

    14. 3. 2011 20.19

  377. hmm..äidin tekemä mustikka-vadelmapiirakka.

    hmm..äidin tekemä mustikka-vadelmapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jezebel

    14. 3. 2011 21.11

  378. Täytekakut ja mokkapalat

    Täytekakut ja mokkapalat ovat suosikkejani, ai niin ihania.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maikki

    14. 3. 2011 21.53

  379. tuorejuusto herkut.

    tuorejuusto herkut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    14. 3. 2011 21.58

  380. suklaiset herkut

    suklaiset herkut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukie

    14. 3. 2011 21.58

  381. Mutakakku on uusin

    Mutakakku on uusin suosikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    14. 3. 2011 23.07

  382. Kanelipullat kuten texas.

    Kanelipullat kuten texas. Kakut, ilman liivatetta, kiitos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemulen

    15. 3. 2011 0.25

  383. Rakastan leipoa oikeastaan

    Rakastan leipoa oikeastaan ihan kaikkea. Suosikkejani leivonnaisista eivät kuitenkaan ole ne kaikkein ällömakeimmat höttöiset, vaan kirpsakat juustokakut ja marjaisat piiraat. Maku saa mieluusti tulla muualtakin kuin vain sokerista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iidis

    15. 3. 2011 3.40

  384. rahkapiirakka

    rahkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    smirre

    15. 3. 2011 6.38

  385. Kermaiset hyytelöleivokset, siis

    Kermaiset hyytelöleivokset, siis aitoa kermaa..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mm

    15. 3. 2011 6.56

  386. Porkkanakakku, sachertorttu, minttua

    Porkkanakakku, sachertorttu, minttua sisältävät jutut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liinu

    15. 3. 2011 9.56

  387. Key lime pie

    Key lime pie on hyvää…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    15. 3. 2011 10.15

  388. kaikki käy

    kaikki käy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tilli

    15. 3. 2011 11.22

  389. Lemppari leivokseni on

    Lemppari leivokseni on toscapiirakka!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lailaaaaa

    15. 3. 2011 11.24

  390. konjakilla maustettu unelmatorttu

    konjakilla maustettu unelmatorttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miimu

    15. 3. 2011 12.10

  391. Omenamuffinsit ja kaikki

    Omenamuffinsit ja kaikki missä mantelimassaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pii

    15. 3. 2011 12.25

  392. Aleksanterin leivos

    Aleksanterin leivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ista

    15. 3. 2011 15.14

  393. Korvapuustit

    Korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vespe

    15. 3. 2011 15.34

  394. Muffinsit, ehdottomasti!

    Muffinsit, ehdottomasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Unelma

    15. 3. 2011 17.09

  395. vastaleivottu korvapuusti

    vastaleivottu korvapuusti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.V.

    15. 3. 2011 18.55

  396. Mustikkapiirakka aijai

    Mustikkapiirakka aijai

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Roona

    15. 3. 2011 20.19

  397. bebe

    bebe

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lady W

    15. 3. 2011 20.22

  398. Leivokset ja juustokakut

    Leivokset ja juustokakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    15. 3. 2011 21.45

  399. Tykkään valtavasti leivoksista:

    Tykkään valtavasti leivoksista: bebet, aleksanterit, perunaleivokset…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellunen

    15. 3. 2011 23.54

  400. fantasialeivokset

    fantasialeivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lessu

    16. 3. 2011 0.55

  401. Suklaiset leivokset

    Suklaiset leivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    16. 3. 2011 10.03

  402. muffinssit on ihan

    muffinssit on ihan sikahyviä kahvin kans!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmm

    16. 3. 2011 10.38

  403. Munkit, mutta itse

    Munkit, mutta itse tehtynä erilaiset suklaapiirakat ja muffinit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Litius

    16. 3. 2011 11.06

  404. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    16. 3. 2011 11.53

  405. laskiaispulla,ehdottomasti!! :P

    laskiaispulla,ehdottomasti!! :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mamma81

    16. 3. 2011 13.47

  406. Mokkapalathan ne :D

    Mokkapalathan ne :D nam nam kyllä kiehuu jo suussa, kun ajattelee niitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    16. 3. 2011 14.05

  407. Mustikka- sekä rahkapiirakka.

    Mustikka- sekä rahkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maikki

    16. 3. 2011 15.13

  408. Hillapiirakat

    Hillapiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    risto

    16. 3. 2011 16.29

  409. Suklaakakku ja korvapuustit

    Suklaakakku ja korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    viivo

    16. 3. 2011 23.18

  410. Munkkipossu omenahillolla on

    Munkkipossu omenahillolla on herkkua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    janne r.

    17. 3. 2011 5.53

  411. ehkä suosikkien suosikki

    ehkä suosikkien suosikki ei ole vielä tullut vastaan…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eeva

    17. 3. 2011 12.44

  412. tavallinen pulla on

    tavallinen pulla on mieleeni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    17. 3. 2011 15.21

  413. Mustikkapiirakka

    Mustikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karkkuli

    17. 3. 2011 15.29

  414. omenapiirakka, tuulomantorttu ja

    omenapiirakka, tuulomantorttu ja mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu82

    17. 3. 2011 16.33

  415. muffinssit ja mokkapalat

    muffinssit ja mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suzu

    17. 3. 2011 17.17

  416. Niitä on monia,

    Niitä on monia, mutta muun muassa juustokakku ja mustikkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iitu

    17. 3. 2011 17.39

  417. suklaiset :)

    suklaiset :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sandy

    17. 3. 2011 17.57

  418. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tapio

    17. 3. 2011 22.35

  419. munkit

    munkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tauno Tapio

    17. 3. 2011 22.36

  420. omenapiirakka

    omenapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timo

    17. 3. 2011 22.37

  421. suklaapalat

    suklaapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ulla

    17. 3. 2011 22.37

  422. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanne

    17. 3. 2011 22.38

  423. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannu

    17. 3. 2011 22.39

  424. Kaikenlainen leivonta kiinnostaa!

    Kaikenlainen leivonta kiinnostaa! Teen leipää, leivoksia, muffineita, keksejä, piirakoita, kuivakakkuja, pullaa, täytekakkuja, hyydytettyjä kakkuja….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    18. 3. 2011 10.28

  425. unelmatorttu

    unelmatorttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NoFunny

    18. 3. 2011 11.40

  426. banaanimuffinssit

    banaanimuffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    salle

    18. 3. 2011 14.00

  427. donitsit

    donitsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    apriqoosi

    18. 3. 2011 14.40

  428. Täytekakut ja suklaiset

    Täytekakut ja suklaiset pehmeät herkut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    18. 3. 2011 15.42

  429. kaikki missä on

    kaikki missä on suklaata

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taati83

    18. 3. 2011 22.49

  430. Muffinsit

    Muffinsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oiva

    19. 3. 2011 12.12

  431. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suzku

    19. 3. 2011 12.13

  432. suklaaleivokset

    suklaaleivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lotta

    19. 3. 2011 12.15

  433. Kaikki käy.

    Kaikki käy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heikki

    19. 3. 2011 12.15

  434. Mustikkapiirakka

    Mustikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riksu

    19. 3. 2011 12.17

  435. Melkein kaikki joissa

    Melkein kaikki joissa on suklaata…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iamam

    19. 3. 2011 13.13

  436. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maza

    19. 3. 2011 14.15

  437. pasteijat

    pasteijat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    setu

    19. 3. 2011 14.15

  438. mustikkapiirakka

    mustikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitsu

    19. 3. 2011 14.16

  439. voileipäkakku

    voileipäkakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päty

    19. 3. 2011 14.17

  440. Minullehan maistuvat kaikki

    Minullehan maistuvat kaikki peruspullasta alkaen. Parhaita ovat suklaiset mm. Sacherkakku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    "koopee"

    19. 3. 2011 16.05

  441. wienerit

    wienerit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarimv

    19. 3. 2011 18.05

  442. Hyvin suklaiset herkut,

    Hyvin suklaiset herkut, joissa jo pienikin pala riittää tyydyttämään suklaan himoa. Kevyenä vastapainona, nopeat marjapiirakat piristävät päivää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cherry

    19. 3. 2011 23.36

  443. Tuoreet korvapuustit

    Tuoreet korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde66

    20. 3. 2011 0.16

  444. porkkanapiirakka

    porkkanapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    20. 3. 2011 11.31

  445. muffinsit

    muffinsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liz4

    20. 3. 2011 11.49

  446. suklaaleivokset

    suklaaleivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rr

    20. 3. 2011 15.32

  447. Minä pidän muffinseista

    Minä pidän muffinseista ja täytekakuista!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    herkkusuu

    20. 3. 2011 15.47

  448. Kaikki käy!

    Kaikki käy!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heaben

    20. 3. 2011 18.20

  449. Suklaaleivonnaiset

    Suklaaleivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    20. 3. 2011 19.07

  450. Täytekakut

    Täytekakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Netteriina

    20. 3. 2011 23.36

  451. Kookos pikkuleivät

    Kookos pikkuleivät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    unttis

    21. 3. 2011 0.17

  452. Mustikkapiirakat

    Mustikkapiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maritta

    21. 3. 2011 4.43

  453. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    21. 3. 2011 4.44

  454. Hillopossut

    Hillopossut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    21. 3. 2011 4.45

  455. Suklaaleivokset

    Suklaaleivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    21. 3. 2011 4.46

  456. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satu

    21. 3. 2011 5.34

  457. baileys-juustokakku

    baileys-juustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    moppe

    21. 3. 2011 6.00

  458. Mokkapalat

    Mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    odir77

    21. 3. 2011 13.39

  459. Sacherkakku

    Sacherkakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kasi

    21. 3. 2011 14.30

  460. sacher

    sacher

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    21. 3. 2011 15.47

  461. Korvapuusti, Jäätelökakku

    Korvapuusti, Jäätelökakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inksu

    21. 3. 2011 19.18

  462. Dallaspullat

    Dallaspullat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hessu

    21. 3. 2011 21.36

  463. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riks

    21. 3. 2011 22.58

  464. Kuppikakut ja mokkapalat

    Kuppikakut ja mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    22. 3. 2011 0.15

  465. Korvapuusti

    Korvapuusti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KCP

    22. 3. 2011 0.16

  466. Muffinsit

    Muffinsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    samsam

    22. 3. 2011 0.17

  467. Suuri suosikkini on

    Suuri suosikkini on mustikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Malaika

    22. 3. 2011 0.18

  468. Cupcakes, nam

    Cupcakes, nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    22. 3. 2011 0.21

  469. Muffinsit ja dallaspulla

    Muffinsit ja dallaspulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariamaria

    22. 3. 2011 0.21

  470. Omenapiirakka

    Omenapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kattimatti

    22. 3. 2011 0.22

  471. Mustikkapiirakka ja vaniljakastike

    Mustikkapiirakka ja vaniljakastike

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    azlak

    22. 3. 2011 0.22

  472. Mustikkamuffinsit

    Mustikkamuffinsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lillukka

    22. 3. 2011 0.23

  473. Korvapuusti

    Korvapuusti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nella

    22. 3. 2011 0.23

  474. Tulihatut

    Tulihatut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kristaliini

    22. 3. 2011 0.24

  475. Porkkanaleivos

    Porkkanaleivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maukkuti

    22. 3. 2011 0.24

  476. Korvapuusti maistuu aina

    Korvapuusti maistuu aina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tetere

    22. 3. 2011 0.25

  477. Rakastan muffinseja ja

    Rakastan muffinseja ja kuppikakkuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Repets

    22. 3. 2011 0.25

  478. Banaanimuffinsi

    Banaanimuffinsi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MilliVanilli

    22. 3. 2011 0.26

  479. Mustikkapiirakka

    Mustikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirkkuli

    22. 3. 2011 0.26

  480. Korvapuusti

    Korvapuusti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peace

    22. 3. 2011 0.27

  481. Vaniljakierrepulla

    Vaniljakierrepulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zezze

    22. 3. 2011 0.28

  482. Mutakakku tai porkkanakakku.

    Mutakakku tai porkkanakakku. Nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minävaan

    22. 3. 2011 1.49

  483. Korvapuustit ja täytekakut

    Korvapuustit ja täytekakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sepi 2

    22. 3. 2011 7.59

  484. suklaiset

    suklaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    22. 3. 2011 10.46

  485. Kaikki suklaasta tehty

    Kaikki suklaasta tehty on hyvää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juksu

    22. 3. 2011 10.49

  486. Pidän enemmän suolaisista

    Pidän enemmän suolaisista leivonnaisista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iina

    22. 3. 2011 14.01

  487. mokkaruutu

    mokkaruutu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    uf

    22. 3. 2011 14.22

  488. ei liian makeat,

    ei liian makeat, sellaset raikkaat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    22. 3. 2011 17.08

  489. kaikki suklaiset

    kaikki suklaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    22. 3. 2011 19.39

  490. Mokkapalat

    Mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    22. 3. 2011 19.52

  491. k

    k

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k

    22. 3. 2011 21.20

  492. lusikkaleivät

    lusikkaleivät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    veli-matti

    22. 3. 2011 22.40

  493. Piirakat!

    Piirakat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maria

    23. 3. 2011 2.34

  494. mustikkapiirakka

    mustikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    23. 3. 2011 10.24

  495. Mausteinen kurpitsapiirakka ja

    Mausteinen kurpitsapiirakka ja kaikki mahdolliset muffinit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Noora

    23. 3. 2011 10.37

  496. Juustokakut.

    Juustokakut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Selma

    23. 3. 2011 11.37

  497. Kaikenlaiset kakut

    Kaikenlaiset kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomppppa

    23. 3. 2011 13.54

  498. kaikki;)

    kaikki;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kath

    23. 3. 2011 14.39

  499. sacherkakku on ykkönen

    sacherkakku on ykkönen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    23. 3. 2011 17.56

  500. keksit

    keksit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    23. 3. 2011 20.52

  501. mokkapalat :)

    mokkapalat :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Superriksu

    23. 3. 2011 21.10

  502. perinteinen pulla

    perinteinen pulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    napo_

    23. 3. 2011 21.23

  503. suklaamuffinssit

    suklaamuffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    humbold

    23. 3. 2011 21.35

  504. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    metu

    23. 3. 2011 21.36

  505. suklaamuffinssit

    suklaamuffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mira

    23. 3. 2011 21.36

  506. suklaamuffinssit

    suklaamuffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    noni

    23. 3. 2011 21.36

  507. perunaleivos

    perunaleivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PKi

    23. 3. 2011 23.43

  508. Turkinpippurimuffinsit

    Turkinpippurimuffinsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjo

    24. 3. 2011 14.15

  509. Tykkään suolaisista piiraista.

    Tykkään suolaisista piiraista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zarrp

    24. 3. 2011 14.46

  510. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mary

    25. 3. 2011 9.10

  511. Makeat piirakat ja

    Makeat piirakat ja tortut, niitä on myös melko helppo valmistaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonsku

    25. 3. 2011 9.17

  512. Kaikenlaiset piirakat

    Kaikenlaiset piirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    25. 3. 2011 11.46

  513. Mokkapalat

    Mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    25. 3. 2011 19.24

  514. cupcaket, erilaiset suklaaleivonnaiset,

    cupcaket, erilaiset suklaaleivonnaiset, kung haakons cake

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    25. 3. 2011 21.31

  515. Porkkanakakku

    Porkkanakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tilli

    26. 3. 2011 1.16

  516. tuulomantorttu

    tuulomantorttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ailuska

    26. 3. 2011 9.34

  517. Syntinen mudcake.

    Syntinen mudcake.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minoa

    26. 3. 2011 10.46

  518. Muffinssit ja viinerit

    Muffinssit ja viinerit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tapu

    26. 3. 2011 17.51

  519. Juustokakut.

    Juustokakut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Black Dog

    26. 3. 2011 19.36

  520. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    johanna

    26. 3. 2011 22.51

  521. Yksinkertaisia asioita yksinkertaiselle

    Yksinkertaisia asioita yksinkertaiselle miehelle. Pidän yksinkertaisista asioista. En pidä lainkaan hilloista ja marjoista leivonnaisissa. Mokkaruutu on hyvää. Korvapuusti myös.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Takoja

    26. 3. 2011 22.54

  522. Suklaa leivokset

    Suklaa leivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    27. 3. 2011 8.59

  523. Hedelmillä täytetty täytekakku.

    Hedelmillä täytetty täytekakku. Sopiva kostutus, eikä liian makeaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kokki16

    27. 3. 2011 10.27

  524. Lempparileivonnaiseni on brandyssa

    Lempparileivonnaiseni on brandyssa liotetuista omenoista tehty piiras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ami

    27. 3. 2011 15.02

  525. Mansikkakakku

    Mansikkakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    27. 3. 2011 15.25

  526. Kysytte mahdottomia. Vastaan,

    Kysytte mahdottomia. Vastaan, notta porkkanakakku. Oikeastihan suosikkeja on ihan liikaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hippi

    27. 3. 2011 15.26

  527. Korvapuustit

    Korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    27. 3. 2011 15.26

  528. Marjapiirakka

    Marjapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    27. 3. 2011 15.27

  529. prinsessaleivokset

    prinsessaleivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minsku

    27. 3. 2011 16.39

  530. Lempileivonnaisia on paljon,

    Lempileivonnaisia on paljon, mutta nyt tylee mieleen Aleksanterin leivos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    27. 3. 2011 17.15

  531. Juustokakut ja kaikki

    Juustokakut ja kaikki ihanat sokerikuorrutteiset herkut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jutta

    27. 3. 2011 18.35

  532. Juustokakut ehdottomasti ovat

    Juustokakut ehdottomasti ovat suosikkejani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttumari

    27. 3. 2011 20.59

  533. Perinteisiä mokkaruutuja ei

    Perinteisiä mokkaruutuja ei voita mikään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    netch

    27. 3. 2011 21.18

  534. kaikenlaiset muffinsit namskis!

    kaikenlaiset muffinsit namskis!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    enniih

    28. 3. 2011 9.17

  535. marjapiirakat

    marjapiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    28. 3. 2011 11.14

  536. Oih, niitähän on

    Oih, niitähän on vaikka mitä! Muffinsit ovat ihanan helppoja ja nopeita, amerikkalainen omenapiirakka ihastuttava aikaavievyydesesään, marjapiirakat kelpaavat kaikille mutta kyllä loppujen lopuksi erilaiset kakut vievät voiton! Tämän hetken suosikkeja juustokakut, porkkanakakku ja erilaiset mutakakut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annie mee

    28. 3. 2011 11.46

  537. Tykkään kovasti itsetehdystä

    Tykkään kovasti itsetehdystä näkkileivästä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aya

    28. 3. 2011 12.50

  538. Kotipulla, lohipiirakka, kermatäytekakku,

    Kotipulla, lohipiirakka, kermatäytekakku, lusikkaleivät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aapeli

    28. 3. 2011 13.54

  539. korvapuustit ja juustokakku

    korvapuustit ja juustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jontey

    28. 3. 2011 21.52

  540. Porkkanakakku, suklaiset leivonnaiset

    Porkkanakakku, suklaiset leivonnaiset ja juustokakut. Yleensäkkin kaikki rehellisesti leivotut herkut kunnon aineksilla. Olen tosin parempi syömäri kuin leipoja :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Linda

    29. 3. 2011 0.20

  541. Juustokakku

    Juustokakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    oskarioksa

    29. 3. 2011 8.33

  542. Itse paistetut, tuoreet

    Itse paistetut, tuoreet ja lämpimät korvapuustit ovat leivonnaisten parhaimmistoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eevula

    29. 3. 2011 8.34

  543. juustokakut, täytekakut, suolaiset

    juustokakut, täytekakut, suolaiset piirakat, kermasarvet, munkit..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iiris

    29. 3. 2011 9.53

  544. Tuoretta korvapuustia ei

    Tuoretta korvapuustia ei voita mikään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    29. 3. 2011 11.26

  545. Tällä hetkellä parasta

    Tällä hetkellä parasta on amerikkalaistyylinen paistettu juustokakku, mutta kaikki käy, ei mikään voita vastaleivottuja herkkuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiia

    29. 3. 2011 11.42

  546. Vohvelit, kääretortut, wienerpullat,

    Vohvelit, kääretortut, wienerpullat, marjapiiraat. pidän melkein kaikista herkuista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tupla täti

    29. 3. 2011 11.53

  547. hillomunkki

    hillomunkki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sand

    29. 3. 2011 13.05

  548. muffinssit

    muffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mikko

    29. 3. 2011 20.03

  549. Mazariinit

    Mazariinit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    29. 3. 2011 20.36

  550. juustokakut

    juustokakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ant

    30. 3. 2011 9.05

  551. Eeva-tätin mokkapalat! nam

    Eeva-tätin mokkapalat! nam =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ven

    30. 3. 2011 10.52

  552. Kaikki suklaajutut

    Kaikki suklaajutut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MLT

    30. 3. 2011 12.46

  553. Täytekakut ja leivokset

    Täytekakut ja leivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    meemi

    30. 3. 2011 13.00

  554. munkit ja pullat

    munkit ja pullat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    30. 3. 2011 15.51

  555. muffinit

    muffinit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heini

    30. 3. 2011 16.12

  556. kuivakakut

    kuivakakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidil

    30. 3. 2011 16.22

  557. kakut

    kakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilu

    30. 3. 2011 17.07

  558. mokkapalat

    mokkapalat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikol

    30. 3. 2011 19.02

  559. juustokakku,nam!

    juustokakku,nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    30. 3. 2011 19.21

  560. Suolaiset piirakat

    Suolaiset piirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu78

    30. 3. 2011 21.43

  561. Munkit

    Munkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Milla

    30. 3. 2011 23.41

  562. Kaikki makeat leivonnaiset,

    Kaikki makeat leivonnaiset, esim. suklaakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu

    31. 3. 2011 6.51

  563. muffinssit

    muffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninni

    31. 3. 2011 8.54

  564. juustokakut, vakosuklaakakut marjpäällisellä,

    juustokakut, vakosuklaakakut marjpäällisellä, bebet, raikkaat mansikkaleivokset… Maku ei saa olla liian teennäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Enna

    31. 3. 2011 9.20

  565. Mokkapalat, porkkanapiirakka ja

    Mokkapalat, porkkanapiirakka ja savuporopiirakka ovat omia suosikkejani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    31. 3. 2011 9.50

  566. Cupcakes! Aina niin

    Cupcakes! Aina niin nättejä ja suloisia :)
    Niin ja tietenkin mieheni leipomat browniet, parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maria

    31. 3. 2011 11.39

  567. Juustokakku ja mustikkamuffinit

    Juustokakku ja mustikkamuffinit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LilliPii

    31. 3. 2011 11.40

  568. Kääretortut

    Kääretortut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    31. 3. 2011 12.10

  569. suklaakakku

    suklaakakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    veskuutto

    31. 3. 2011 13.50

  570. Kaikki suolaiset leivonnaiset.

    Kaikki suolaiset leivonnaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eveliina

    31. 3. 2011 14.41

  571. Siis ehdoton suosikki

    Siis ehdoton suosikki on ollut brownies ja chocolatechip cookies, mutta hyvänä kolmosena tulee kotitekoiset cup cakes. Kuitenkin jos kavereilta kysyy niin, viime vuoden aikana on kyllä kaikenlaiset (suklaa)kakut tulleet ykkössijalle. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hukkaemo

    31. 3. 2011 16.49

  572. KUPPIKAKUT !

    KUPPIKAKUT !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    süvi

    31. 3. 2011 19.02

  573. Valkosuklaajuustokakku.

    Valkosuklaajuustokakku.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RMR

    1. 4. 2011 7.31

  574. Napoleon- leivos.

    Napoleon- leivos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kukkameri

    1. 4. 2011 7.50

  575. porkkanaleivos

    porkkanaleivos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Harmi

    1. 4. 2011 8.10

  576. Lettuset :)))

    Lettuset :)))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teodor

    1. 4. 2011 8.50

  577. Omenapiirakat sellaiset pienet

    Omenapiirakat sellaiset pienet pyöreät ja itse tehty omppuhillo joka ei ole liian makeaa niinkuin kaupan piirakoissa on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    :) Pirtsakka:)

    1. 4. 2011 8.52

  578. Raikkaan makuiset leivonnaiset,

    Raikkaan makuiset leivonnaiset, ei liian makeat. Vadelmatuorejuustoleivonnaiset hyviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tl66

    1. 4. 2011 9.04

  579. Brita-kakku on minun

    Brita-kakku on minun suosikkileivonnainen ja yleensäkin marenki maistuu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiiu

    1. 4. 2011 9.20

  580. Pullapohjainen mustikkapiirakka kesällä

    Pullapohjainen mustikkapiirakka kesällä tuoreista mustikoista tehtynä on leivonnaisten kunkku. Talvella tekevät sitten kauppansa erilaiset suklaaleivonnaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nikolai

    1. 4. 2011 9.22

  581. Mustikkapiirakka.

    Mustikkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matsu

    1. 4. 2011 9.23

  582. Juustokakku, siis sellainen

    Juustokakku, siis sellainen uunissa paistettu amerikkalainen eikä mikään uunitta valmis hyydykejuttu. Sitruunaa vielä mausteeksi niin johan maistuu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    bebe

    1. 4. 2011 9.23

  583. Dallas -pullat.

    Dallas -pullat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    1. 4. 2011 10.37

  584. Kaikenlaiset söpöt cupcaket,

    Kaikenlaiset söpöt cupcaket, joita saa koristella mielensä mukaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinjami

    1. 4. 2011 11.07

  585. Schwarzwaldin kakku

    Schwarzwaldin kakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    neena

    1. 4. 2011 11.54

  586. suklaamuffinit.

    suklaamuffinit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelilehti

    1. 4. 2011 12.34

  587. aivan kaikki herkut

    aivan kaikki herkut maistuu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tilli

    1. 4. 2011 14.13

  588. Mokkaruudut sekä isän

    Mokkaruudut sekä isän leipomat korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia_M

    1. 4. 2011 15.08

  589. Brownies-leivonnaiset

    Brownies-leivonnaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hessu hopo

    1. 4. 2011 15.36

  590. muffinssit

    muffinssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Azuska

    1. 4. 2011 16.16

  591. erilaiset suklaaleivokset

    erilaiset suklaaleivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirelle

    1. 4. 2011 16.17

  592. munkit

    munkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kitchu

    1. 4. 2011 16.17

  593. juustotortut

    juustotortut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marrella

    1. 4. 2011 16.18

  594. nam

    nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Milia

    1. 4. 2011 16.42

  595. Töhkäpulla

    Töhkäpulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    1. 4. 2011 17.54

  596. Kaikki missä on

    Kaikki missä on suklaata.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piabella

    1. 4. 2011 18.23

  597. bebe-leivokset

    bebe-leivokset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maije

    1. 4. 2011 21.14

  598. berliinin munkit,nam...

    berliinin munkit,nam…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saizu84

    1. 4. 2011 21.27

  599. korvapuustit

    korvapuustit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    1. 4. 2011 22.09

  600. Suklaiset kakut ta

    Suklaiset kakut ta leivonnaiset maistuvat aina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirja

    2. 4. 2011 6.09

  601. Prinsessakakku ja dallaspitko

    Prinsessakakku ja dallaspitko

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    2. 4. 2011 6.49

  602. Kaikki ihanat täytekakut

    Kaikki ihanat täytekakut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    2. 4. 2011 6.50

  603. Muffinit.

    Muffinit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sofi

    2. 4. 2011 6.52

  604. Voi kun niitä

    Voi kun niitä lemppareita on Niiiiiin paljon :)
    ….mutta valitaan nyt tänä aamuna vaikka unelmatorttu :) itse tehtynä tietenkin! Kaupastakin kerran ostin valmiina, mutta ei kyllä kutkutellut makuhermojani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    usva

    2. 4. 2011 6.59

  605. Muffinsit

    Muffinsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meeri

    2. 4. 2011 7.41

  606. Täytekakku vie voiton

    Täytekakku vie voiton

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJJ

    2. 4. 2011 7.41

  607. Kaikki missä on

    Kaikki missä on paljon suklaata

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maya

    2. 4. 2011 7.41

  608. Mitä makeampi, sen

    Mitä makeampi, sen parempi. Vielä jos raaka-aineena on suklaa, niin aina paranee.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmm

    2. 4. 2011 7.43

  609. TÄYTEKAKUT

    TÄYTEKAKUT

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VESA

    2. 4. 2011 11.57

  610. Suklaiset, tahmeat, suussasulavat!

    Suklaiset, tahmeat, suussasulavat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temppu

    2. 4. 2011 12.18

  611. juustokakku. omnomnomnom

    juustokakku. omnomnomnom

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    neo

    2. 4. 2011 12.56

  612. porkkanakakku on kyllä

    porkkanakakku on kyllä tosi hyvää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piia

    2. 4. 2011 12.56

  613. muffinit!

    muffinit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laaava

    2. 4. 2011 13.04

  614. pulla tietenkin

    pulla tietenkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsti

    2. 4. 2011 13.15

  615. Mustikkapiirakka tai perinteinen

    Mustikkapiirakka tai perinteinen korvapuusti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NuNu

    2. 4. 2011 13.31

  616. mustikka- ja raparperipiirakat

    mustikka- ja raparperipiirakat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    oupe

    2. 4. 2011 14.54

  617. Mokkapalat on ihan

    Mokkapalat on ihan ok:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    janitat

    2. 4. 2011 16.59

  618. PUlla

    PUlla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KAHI

    2. 4. 2011 19.10

  619. PUlla ja sämpylät

    PUlla ja sämpylät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KAHI

    2. 4. 2011 19.10

  620. Yksinkertaisesti unelmatorttu!

    Yksinkertaisesti unelmatorttu!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    2. 4. 2011 20.25

  621. Pizza :) (kyllähän

    Pizza :) (kyllähän sekin leivotaan…?)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mata

    2. 4. 2011 22.41

  622. Ehdottomasti kuppikakut ja

    Ehdottomasti kuppikakut ja juustokakut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jansku

    4. 4. 2011 14.58

Kirjoita kommentti