Umami muualla Facebook

Julkaistu 31. 10. 2018 Teksti Tiedotteet Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Lipeäkalakauden avaus

Jouluun huipentuva lipeäkalakausi alkaa monella pyhäinpäivästä ja on hyvä tilaisuus ottaa terveellinen varaslähtö jouluherkutteluun. Lipeäkala tarjoaa kevyen ja maukkaan vaihtoehdon joulukauden raskaille ruoille.

Lipeäkala on oiva esimerkki siitä, että on mahdollista olla perinteinen ja trendikäs samaan aikaan. Sen kulutus oli pitkään laskussa, mutta lasku on pysähtynyt ja kala kiinnostaa taas. Suomessa nykyään lähinnä jouluherkkuna tunnettua lipeäkalaa syödään muissa Pohjoismaissa ympäri vuoden.

Rakastettu, vihattu lipeäkala

Marras-joulukuu on lipeäkalan aikaa. Joulukausi on mahdollista aloittaa vaikka heti, sillä lipeäkalapakkaukset saapuvat kauppoihin yleensä pyhäinpäivän kieppeillä. Yhtenä lipeäkalakauden virstanpylväistä pidetään myös joulukuista Annan päivää, jolloin perinteisin menetelmin valmistettava lipeäkala kannattaa viimeistään laittaa likoamaan jouluksi.

Lipeäkala jakaa mielipiteet: yhden perinneherkku on toisen painajainen. Joissakuissa epäluuloa herättää lipeäkalan voimakas tuoksu, toisissa saippuaan viittaava nimi.

Nimi tosiaan viittaa valmistustekniikkaan. Kuivattua kalaa, yleensä turskakaloihin kuuluvaa molvaa, liotetaan emäksisessä liuoksessa, jolloin kalan pH-arvo muuttuu emäksiseksi ja rakenne pehmeäksi. Sitten kala siirretään puhtaaseen veteen, ja kärsivällisen liotuksen jälkeen tarkistetaan, että sopiva happamuustaso on saavutettu. Kaupasta valmiina ostettavalle lipeäkalalle riittää esikäsittelyksi kastaminen kylmään veteen.

Lipeäkalaa moneen makuun

Lipeäkala on joulunajan terveyspommi. Emäksinen ruoka neutralisoi vatsahappoja ja erittäin vähärasvainen ja proteiinipitoinen kala sopii hyvin raskaampien jouluruokien kaveriksi. Katolisissa maissa lipeäkala tunnetaan edelleen paastoajan ruokana.

Yksi perinteisistä tavoista on kypsentää lipeäkala uunissa ja syödä se voisulan tai valkokastikkeen kera. Kalan lisukkeeksi on tavan mukaan valittu herneet ja perunat.

Lipeäkalasta on kuitenkin moneksi. Jos perinnereseptit on kokeiltu, löytyy tutusta ruokalajista sovelluksia jokaiseen makuun. Ehkäpä lipeäkalaa punajuurisalaatilla tai kenties tomaatti-äyriäiskastikkeen kera? Pikkujoulukausi on hyvä syy antaa tutulle jouluherkulle kokonaan uusi elämä.

Reseptit

OLIIVI-TUOREJUUSTOGRATINOITUA LIPEÄKALAA JA

TOMAATTI-ÄYRIÄISKASTIKETTA 

4 annosta

0,8  kg        lipeäkalaa

1 1/2 tl           suolaa

 

Kastike:

1 kpl           valkosipulinkynttä

2 kpl           tomaatteja

puolikas      pieni fenkoli

2 rkl            oliiviöljy

2 rkl            tomaattipyreetä

½ pussia     sahramia

6 dl             vettä

1 1/2 rkl      hummerifondia

1 rkl            voita

½ dl            kermaa

2 tl              vaaleaa kastikesuurustetta

 

Kuorrutus:

½ prk (100 g) tuorejuustoa, maustamatonta

½ dl            mustia, kivettömiä oliiveja

puolikas      valkosipulinkynttä

 

Leikkaa lipeäkala neljään annospalaan, laita ne nahkapuoli alaspäin uuninkestävään vuokaan ja mausta suolalla.

Kypsennä kala uunissa, ilman foliota 170 asteessa noin 30 minuuttia.

Kuori ja pilko valkosipuli, lohko tomaatti ja fenkoli.

Kuullota valkosipuli, tomaatti ja fenkoli oliiviöljyssä. Lisää tomaattipyree sekä sahrami ja sekoita. Lisää lopuksi vesi ja hummerifondi. Anna liemen kiehua kokoon noin 1/3.

Siivilöi liemi, lisää voi, ripottele kastisuuruste ja keitä hiljalleen muutama minuutti.

Pilko oliivi ja valkosipuli pieneksi ja sekoita tuorejuuston joukkoon.

Kaada/valuta kypsennetyistä kaloista neste pois.

Levitä tasaisesti oliivi-tuorejuustoa kalapalojen päälle ja gratinoi uunissa

220 asteessa noin 5–8 minuuttia, kunnes pinta saa väriä.

Kuumenna tomaatti-äyriäiskastike ja lisää kerma sekä tarkista maku.

Nosta gratinoidut kalapalat lautasille ja annostele kastike niiden ympärille.

Tarjoa lipeäkala-annoksen kanssa keitettyjä perunoita.

 

***

 

LIPEÄKALA-PUNAJUURISALAATTI JA                              

FETAJUUSTOKASTIKETTA                               

4 annosta

noin 800 g lipeäkalaa

1 tl              suolaa

 

Uunipunajuuret:

4 kpl           keskikokoista punajuurta

3 rkl            oliiviöljyä

1 tl              timjamia, kuivattuna

1 tl              sokeria

1/2 tl           suolaa

 

Kastike:

½  prk (100 g) créme fraîchea

½ prk (75 g) salaattijuustoa, kuutioina

mustapippuria myllystä

 

Salaatti:

1 kerä         amerikansalaattia

1 ruukku     rucolaa tai muuta kirpeää salaattia

 

Laita lipeäkala nahkapuoli alaspäin uuninkestävään vuokaan

ja mausta suolalla.

Kypsennä kala uunissa ilman foliota 170 asteessa noin 40 minuuttia.

Kuori punajuuret ja leikkaa ne pitkittäin venelohkoiksi.

Laita lohkot uuninkestävään vuokaan, pyörittele joukkoon öljy ja mausteet.

Kypsennä punajuuret samassa uunissa, samaan aikaan lipeäkalan kanssa

170 asteessa noin 30 minuuttia.

Murusta salaattijuustokuutiot créme fraîchen joukkoon ja mausta kastike pippurilla.

Revi salaatit lautasen tai vadin pohjalle.

Asettele lämpimät punajuurilohkot salaattipedin päälle, ripottele niiden päälle valutettu ja paloiteltu lipeäkala.

Tarjoa kastike erikseen tai laita se suoraan salaatin päälle. 

Pro Kala on kalan asialla.

Yhdistyksen tavoitteena on edistää kalan kulutusta. Pro Kala tiedottaa, tuottaa materiaalia ja tietoa kalan menekin lisäämiseksi ja järjestää erilaisia kampanjoita, tapahtumia ja seminaareja.

Pro Kalan jäsenistö kattaa koko kalan ketjun vedestä ruokapöytään. Vuonna 1994 perustetun yhdistyksen jäsenet ovat kala-alan yrittäjiä: ammattikalastajia, kalankasvattajia, kalanjalostajia, kalakauppiaita sekä elinkeinokalatalouden järjestöjä.

Kala on helppoa, hyvää ja herkullista! 

www.prokala.fi


Aiheet: , , , ,

Kirjoita kommentti