Umami muualla Facebook

Julkaistu 3. 9. 2009 Teksti Tiia Koskimies, kuvat Sebastian Nurmi Yksi kommentti Ruoka

Bovikin luomutilalla kasvatetaan lampaita

Ülle ja Sebastian Nurmen luomutilalla Tammisaaren maalaiskunnassa kasvatetaan suomenlammasta ja itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä.

Nyt juuri on aika, jolloin tilalla on töitä riittämiin. Lampaiden nouto saarista on parhaillaan käynnissä. Uudesta kaupungista hankittuun entiseen paloveneeseen mahtuu kerralla 50 lammasta. Lampaat haetaan pois saarista, jonne ne on keväällä viety maisemointihommiin. Lampaita käytetään luonnonmukaisessa ympäristönhuollossa.

lampaiden-kuljetus-2

Ne viettävät koko kesän saarien raikkaassa ilmassa ja napsivat suuhunsa villiyrttejä ja heinää. Luonnonniityt elpyvät  ja kukoistavat eläinten jäljiltä. Ruokaa alkaa kuitenkin olla tähän vuodenaikaan saarissa enää niukasti, joten lampaat kuljetetaan takaisin mantereen vihreille luomuniityille syömään hyvin ja lihomaan.

ulle-ja-seba

Sebastianilla ja Üllellä on noin 500 suomenlammasta ja 70 kyyttöä. Myös kyytöt ovat pitkin kesää tekemässä tärkeää maisemointityötä. Bovikin karjaa näkee Helsingin liepeillä mm. Kauklahdessa, Otaniemessä ja Laajalahdessa. Asukkaiden palaute on ollut poikkeuksellisen myönteistä. Lapset “huolehtivat” lehmistä ja lähettävät viestejä Sebastianin kännykkään heti jos havaitsevat jotain poikkeavaa. Lehmien läsnäolo tekee kaupunkiympäristöstä luonnonläheisempää ja sosiaalisempaa. Kaikki kaupunkilapset eivät välttämättä ole nähneet lehmiä tai lampaita luonnossa lainkaan.

karitsanpotka-annoskaritsa-annos

Keittiömestarit kehuvat Bovikin luomukaritsan lihaa poikkeuksellisen maukkaaksi.

“En osaa sanoa, mikä makuun lopulta vaikuttaa. Teemme kuitenkin määrätietoista työtä. Kaikki pellot ovat luomupeltoja ja eläimille on luotu viihtyisät olot. Pyrimme myös viettämään eläinten parissa mahdollisimman paljon aikaa, jotta ne tottuvat meihin. Lampaat ja kyytöt tuntevat olonsa turvalliseksi tuttujen ihmisten lähellä. Kesyyntyminen on tärkeää, sillä varsinkin kyyttösonnit ovat kovia karkailemaan. Ne ovat silloin tällöin työllistäneet myös paikallista poliisia”, Sebastian nauraa. Mesässä pitkään piileksineeksi “Liekki-Sonniksi” kukaan niistä ei kuitenkaan vielä ole ruvennut.

Sebastian Nurmi on kuuluisa muotivalokuvaaja. Bovikin tilan hän osti 80-luvun alussa, alkoi tosissaan viihtyä ja innostui pikkuhiljaa paitsi rakennuksen myös tilan kunnostamisesta. Hän opiskeli luomuviljelijäksi useilla kursseilla ja innostui lopuksi myös luomulampaiden kasvatuksesta. Kotieläinten pito ja karjankasvatus ovat kuitenkin totista työtä. Eläimet tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa, maatilayrittäjä ei voi potea edes flunssapäiviä, vaan työhön on lähdettävä satoi tai paistoi.

Syksy tuo tullessaan kynttiläillalliset. Varsinkin sateisena viikonloppuna on mukava käyttää vaikka koko päivä herkkujen loihtimiseen keittiössä. Kokonainen karitsanlapa muhii kuin itsekseen meheväksi uunissa. Lampaan voi nostaa uunista suoraan tarjolle. Aterian kaikki ainekset löytyvät folion sisältä. Lisäksi hyvää joko kotimaista tai ulkomaista luomuviiniä.

karitsa-foliossa

Karitsanlapaa foliossa Bovikin tapaan

1 karitsanlapa luineen

karkeaa merisuolaa

8-16 kokonaista valkosipulinkynttä

8-12 kokonaista pikkusipulia

6-8 isohkoa porkkananpalaa

4-6 varsisellerin vartta paloina tai

juuriselleriä kuutioina

1 nippu tuoretta timjamia

muutama oksa tuoretta rosmariinia

rouhittua mustapippuria

1-2 dl vettä

reilu nokare voita

iso foliopala

1 dl rypsiöljyä

Voitele folio öljyllä ja seta sille karkealla suolalla hierottu karitsanlapa. Laita kasvikset ja mausteet mukaan samalle pohjalle. Lisää päällimmäiseksi loraus vettä ja reipas nokare voita. Kääri tiivis paketti. Pane foliopaketti 220-asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Pudota lämpötila sen jälkeen 110 asteeseen ja jatka paistamissa vielä kolmisen tuntia. Avaa paketti ja nosta tarjolle.

Tarjoa lisäkkeenä valkosipulimajoneesia.

Tilaviinisuositus:

Puolimakea Lepaan, Ribes mustaherukka

Mustilan Viinin, Kartanon Punainen tai Kartanon tumma.

Seban ja Üllen lampaanlihaa ja muita lammastuotteita voitte tilata suoraan tilalta.

www.bovik.fi

Bovikin karitsaa voitte maistella myös ravintoloissa:

Helsingissä ravintolat Nokka, Juuri ja tarjoavat Bovikin luomulammasta.

Hangossa ravintola Origo.

Aiheet: , , , , , , , , ,

Yksi kommentti

  1. Mie en tykkää

    Mie en tykkää lampaasta syötävässä muodossa mutta villasukat on ihanan lämpöiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    :)

    3. 9. 2009 22.53

Kirjoita kommentti