Umami muualla Facebook

Julkaistu 25. 11. 2014 Teksti Tiia Koskimies Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Dreaming of a white Christmas

Talvikausi on omistettu yleisesti punaviinille, mutta niin juhlapöytään kuin arkeenkin kuuluvat myös valkoviinit. Argentiinalaiset valkoviinit eivät vielä ole päässeet ansaitsemaansa maineeseen, mutta ovat todella tutustumisen arvoisia. Kypsän hedelmäinen, eloisan hapokas ja tasapainoinen El Bar Argentino sopii erinomaisesti niin seurusteluun kuin kalaruokien pariksi. Tänä vuonna ainakin viinipullon muodossa saa valkoisemman joulun!

El Bar Argentino on Zuccardin perheen reilun kaupan viini. Alberto Zuccardi aloitti viininviljelyn Argentiinassa jo 1960-luvulla. Tänä päivänä tilalla työskentelee perheen kolmas sukupolvi. Viininvalmistuksessa alusta asti on nojattu neljään kulmakiveen: laadukas tuotanto, innovaatiot, sopusointu ympäristön kanssa ja kestävä kehitys.

Tilan kestävyys-ohjelma hakee vertaistaan ja tilalla toteutetaan muun muassa seuraavia toimia: tilan työntekijöille tarjotaan koulutusta, terveydenhuoltoa, kirjastopalveluita ja englannin opetusta. Viinitarhoilla sertifioidaan yhä enemmän luomutuotantoa; tällä hetkellä noin 40 % on luomua ja lähes kaikki viinit omaavat jo Fair for Life -sertifikaatin. Viinikellarit sijaitsevat tarhojen yhteydessä, jotta säästytään ylimääräisiltä kuljetuksilta. Viinilaatikot valmistetaan kierrätysmateriaaleista, uusiutuvan energian käyttö kasvaa jatkuvasti aurinkopaneelien avulla ja myös lannoitteet ovat ekologisia oman tilan tuotteita.

”Reiluakauppaa Mendozasta. Varma saalis viiniksi ja uskomaton ostos.” – Pekka Suorsa


El Bar Argentino Viognier Chardonnay Chenin Blanc 2013

Väri: Kirkas, vaalean oljenkeltainen, aavistus vihertävää sävyä.

Tuoksu: Hienostunut, raikas, kypsän hedelmäinen, aromaattinen ja hieman kukkaisa.

Maku: Kuiva, trooppisen hedelmäinen, aromaattinen. Raikas hapokkuus tasapainottaa. Miellyttävä keskipitkä ja rapean limenttinen maku.

Ruokasuositukset: Aperitiivi ja seurusteluviini. Sopii myös kevyen tai mausteisen ruoan kanssa nautittavaksi kuten itämaiset ruokalajit, kala- ja kanaruoat.

Tiia: Tätä viiniä ajattelin kokeilla myös suhsi-aterialla.

Valmistus: Mendozan koillis-osassa, Santa Rosassa, on aavikkomaiset olosuhteet huomattavilla lämpötilavaihteluilla. El Barin viinitarhat sijaitsevat 620 metrin korkeudessa merenpinnasta. Yhteensä 475 hehtaaria, jossa maaperä on hiekkaista savea. Viinitarha saa pääasialliset vaikutuksensa mannermaisesta ilmastosta, auringonsäteilystä ja aavikon läheisyydestä. Viini on valmistettu poistamalla rangat, murskaamalla rypäleet ja viilentämällä mehu, kylmäkuorikontakti kestää kuusi tuntia. Kylmäkirkastus ja tämän jälkeen kirkkaan mehun käyminen, joka kestää 15 päivää, 14-16 C-asteessa valikoitujen hiivojen kanssa. Ei malolaktista käymistä. Täysin terästankeissa valmistettu.

Hinta: 7,90 €

Alkon tuotenumero: 565407

Rypäleet: Viognier 50 %, Chardonnay 30 % ja Chenin Blanc 20 %

Maa, alue: Argentiina, Mendoza

Tiedotteen välitti: Fondberg Oy
Tuotekuva Alkon sivulta.


Aiheet: , , , , , , ,

Kirjoita kommentti