Umami muualla Facebook

Julkaistu 14. 9. 2013 Teksti Tiia Koskimies Yksi kommentti Ruoka ja juoma

Gluteeniton omenapiirakka

Näin saksalaisessa ruokalehdessä tämän herkullisen oloisen omenapiirakan ohjeen ja sovelsin sitä omiin tarpeisiini. En ole paistanut aiemmin leivonnaisia muilla kun kotimaisilla viljoilla, joten halusin kokeilla miten riisi- quinoa- ja hirssijauhoilla piirakan teko onnistuu. Ja ennenkaikkea, miltä maistuu!

Aivan kaikkia tuotteita ei taida olla saatavilla tavallisista ruokakaupoista, mutta Ruohonjuuren myymälöissä ja verkkokaupassa on laajat valikoimat mistä valita. Olen siellä käydessäni innostunut monista tuotteista. Suomessa ei vielä muutama vuosi sitten voinut haaveillakaan näin laajoista terveyttä ylläpitävistä ja edistävistä tuotteista.  Olen myös oppinut, että herkuttelu on kaikkea muuta kuin karkin ja hampurilaisten syömistä. Herkutella voi terveystuotteillakin ja pitää samalla hyvää huolta itsestään.

Gluteeniton omenapiirakka

Pohjataikina
1 dl quinoajauhoja
1 dl hirssijauhoja
1 1/2 dl riisijauhoja
(1 1/2 tl Xantan hyytelöimisainetta)
ripaus suolaa
100 g kylmää voita
2 rkl kylmää vettä
1 muna

Päälle:
4-5 omenaa koosta riippuen
1 1/2 dl kookosmaitoa
2 munaa
1 dl agavesokeria
1 luomusitruunan raastettu kuori
kanelia

Sekoita jauheet, Xantan ja suolaripaus keskenään. Nypi joukkoon voi. Kun seos on murumaista lisää vesi ja kananmuna. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Kääri kelmuun ja jäähdytä jääkaapissa vajaan tunnin verran. Painele taikina piirasvuokaan ja pistele haarukalla. Kuori omenat, poista siemenkota ja leikkaa viipaleiksi. Asettele omenaviipaleet taikinalle. Sekoita kookosmaito, munat, sokeri ja sitruunankuori hyvin keskenään ja kaada omenoille. Ripottele pinnalle kanelia. Tarjoa piiras haaleana tai kylmänä vaikkapa taatelisiirapin kanssa. Paista piirakkaa 190 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia, kunnes pohja on rapea ja pinta saanut hieman väriä. Tarjoa taatelisiirapin kanssa.

Sain Ruohonjuuresta maistiaisiksi myös mahtavaa mantelilevitettä. Siinä on 100% mantelia. Sopii niin leivontaan kuin leivän päälle, smootheihin jne. Lisäravintoa tuomaan. Mantelijauhe käy sekä leivontaan, tietysti macaron, leivoksiin ja vaikkapa piiraspohjiin. (Tähänkin piiraaseen, vaikka hirssijauhon sijaan). Taatelisiirappi on mahtava kastike kaikille jälkiruoille. Joulun aikaan sillä voisi täydentää taatelikakun. Tarjosin siirappia omenapiirakan lisääkkeenä

Ihanaa piirakkaa tuli! Kookoksen maku antaa pienen eksoottisen vivahteen kotimaisille omenoille.

Lisätietoja tuotteista.
http://kauppa.ruohonjuuri.fi/


Aiheet: , , , , , , , , , ,

Yksi kommentti

Kirjoita kommentti