Grillit kuumana Tervasaaressa koko kesän.
Helsingin Tervasaaren kaupunkikeitaassa herkutellaan kesäisissä merkeissä. Savun grilliä pidetään kuumana koko kesän.
- Grillaus on suomalaisille pyhä asia, sanoo A&S Ravintoloiden ravintolatoimenjohtaja Santeri Uusitalo.
- Vastauksena asiakkaidemme toivomuksiin Savun grilli on nyt kuumana koko kesän aina lauantaisin.
Grillauslauantaille ravintola Savun tuore keittiömestari Jarmo Laitinen on valinnut esimerkiksi Savun häränlihavarrasta, Jäämeren lohifileetä, Maissikananrintaa ja Riistamakkaraa.

Ravintola Savu sijaitsee Tervasaaren viehättävän merellisessä miljöössä. Vuodelta 1805 peräisin olevaan terva-aittaan avattiin ravintola jo 1967. A&S Ravintoloiden haltuun ravintola siirtyi vuonna 2007. Parissa vuodessa paikka on kokenut vahvan renessanssin.
Ainutlaatuisena piirteenä ravintola Savun kaikki ruokalajit ovat – paikan nimen mukaisesti – joko savustettuja tai savun aromeilla höystettyjä. Jarmo Laitinen on tarttunut innolla savun mahdollisuuksiin.

- Savustus sopii niin perinteisiin suomalaisiin makuihin, kuten Aitan savukalakeittoon ja Omenapuusavustettuun loheen, kuin eksoottisempiinkin ruokalajeihin, Laitinen kertoo.
- Listamme erikoisuuksia ovat esimerkiksi Viiniköynnöksellä savustetut etanat sekä Miedosti savustettu miekkakala.
Kaiken kruunaa Tervakaste
- Tarjoamme vieraillemme ensiluokkaista ruokaa, itse tehtynä. Puolivalmisteita ei Savussa käytetä. Laitinen sanoo. – Saamme tästä jatkuvasti positiivista palautetta sekä kotimaisilta että ulkomaisilta vierailtamme.
- Savu on perinteikäs perheravintola, toteaa Santeri Uusitalo. – Panostamme voimakkaasti laadukkaaseen ruokaan, mutta myös tasokkaaseen ympäristöön, hyvään palveluun ja kokonaiselämykseen.
- Erityisesti yritys- ja muiden ryhmien suosikki on Tervakaste, jossa tervamestarimme kertoo tervan valmistuksesta ja käytöstä kautta aikojen. Ja pääseepä tervatuotteita kokeilemaan ihan omin käsinkin!
Ravintola Savu Tervasaaressa on auki maanantaista lauantaihin klo 11.30-23 ja sunnuntaisin klo 12-18.

Tervasaari Tervasaari sijaitsee Helsingissä, Kruununhaan edustalla. Saareen pääsee kapeaa kannasta pitkin vaikka jalan, ja saaresta on muodostunut kantakaupunkilaisten kesäkeidas. Tervasaari kunnostettiin 90-luvulla näyttäväksi kokonaisuudeksi, joka tarjoaa oivat mahdollisuudet kesän viettoon, olipa kyse sitten auringonotosta, uimisesta, kirjan lukemisesta oksistojen siimeksessä – tai kesäherkuttelusta.
Yhteydet:
Ravintolat:
Saslik, Saari, Saaga, Savotta, Samovar ja Savu

