Umami muualla Facebook

Julkaistu 5. 9. 2017 Teksti Tiia Koskimies Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Ideoita viinistä nauttimiseen

Eipä taida olla sitä yhtäkään päivää, etteikö suomalaisten alkoholinkäytöstä kirjoitettaisi jotakin. Yleensä tosi ikävää. Jutut kertovat siitä, miten paljon alkoholinkulutus on milloinkin noussut ja kuinka paljon siitä koituu haittoja terveydelle ja yhteiskunnalle. Alkoholi on pahasta. Se on ”tulikirjaimilla” kirjoitettu kaikkien Suomen kansalaisten kalloon ja me tiedämme sen.

Nautintoaine

Harvoin uskalletaan puhua alkoholista nautintoaineena. Sanaanhan sisältyy tuo nautinto osa. Sitä se parhaimmillaan ja oikein käytettynä onkin. Jokainen, joka joskus on juonut, tietää, että se pienissäkin määrin ”menee päähän”. Viini, kuten kaikki muutkin alkoholijuomat ovat ”lääkkeenomaisia” vaikutukseltaan. Ne rentouttavat ja rauhoittavat, tekevät seuralliseksi, innostavat ja inspiroivat. Ne ovat tietysti tärkeä osa vuosituhansien aikana syntynyttä ja alati kehittyvää yhteisöllisyyttä ja ruokakulttuuria.

Kuten lääkkeissä, liikaa käytettynä vaikutus kääntyy itseään vastaan. Vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä, toiselle yksi lasillinen riittää mielihyvän saavuttamiseksi, tai makuelämykseksi ruoan kanssa, toinen saa toivomansa vaikutuksen vasta kolmannen lasin jälkeen. Kuitenkin, jos näissä raameissa pysytään, ei alkoholihaittoja pääse syntymään.

Nämä ovat ne määrät, joita yleisesti nautitaan viiniä tuottavissa maissa. Viiniä juodaan ruokailun yhteydessä, yhteisissä pöydissä ja tilanteissa. Harva tissuttelee, tai syö yksinään. Se ei kuulu vahvoihin vuosisataisiin aterian jakamisen kulttuureihin.

Kun ensimmäinen lasillinen alkaa vaikuttaa aivoissa, ne alkavat helposti toivoa lisää. Siinäpä se juju onkin. On oltava määrätietoinen ja opeteltava tuntemaan se tietty oma raja, joka muuttaa nautinnollisen siemailun ryyppäämiseksi. Kokemuksesta tiedämme myös, että lisäämällä juodun viinin määrää, olo ei enää parane, vaan ikävät puolet alkavat pukata esille.

Yksilöllisen rajan löytyminen ja tarkkailu on jokaiselle nautiskelijalle elämänpituinen tehtävä!

Alkoholi ei ole ihmisen elimistölle sinänsä vieras aine. Sitä syntyy käymisen seurauksena ruoansulatuksen sivutuotteena. Raittiusväki lähtee siitä, että alkoholia ei pitäisi käyttää lainkaan. Siinä on hyvät puolensa etenkin niille, jotka eivät pysty välttämään toistuvaa humaltumista, runsasta lisäannosten tarvetta ja säännöllistä krapulaa. Alkoholismi on sairaus, jonka hoito vaatii täysraittiutta ja ammattilaisten apua.

Raittiuden edut

Alkoholista kokonaan luopuminen tuokin paljon vapautta. Selvin päin saa olla kaikissa tilanteissa oma itsensä, ajatukset ja aistit koko ajan valppaina ja täysin kirkkaina. Rahaa ja vaivaa säästyy vuosien saatossa huomattavia summia, eikä ajatusten tarvitse koko ajan askarrella juomissa ja niiden hankkimisessa. Kannustan erityisesti nuoria nauttimaan omasta nuoruudestaan, voimastaan, terveydestään ja kauneudestaan niin kauan kuin sitä riittää ja hankkimaan hyvää oloa sekä endorfiineja mieluiten liikunnasta kuin päihdyttävistä aineista.

Kännissä olet ääliö – kampanja on mielestäni onnistunut. Jos yksikin porukasta päihtyy liikaa, hän pilaa myös muiden juhlat. Ei ole mukava käyttää aikaa päihtyneestä kaverista huolehtimiseen tai häpeämiseen hänen puolestaan. Sanotaan, että kännykät auttavat nuoria juomisen vähentämisessä. Totta se onkin. Jos näkee itsensä törppöilemässä somekuvissa, tai videolla, se on takuulla pysäyttävä hetki.


Miten siis voisi tarkkailla omaa juomistaan ja silti nauttia viinin iloista ?

Kauppa haluaa myydä massaa ja määrää. On tarjolla karkkien megapusseja, 1 1/2 litran kokiksia ja oluesta sekä lonkerosta 1/2 l:n mäyräkoirapakkauksia. Tallinnan retket houkuttelevat ylisuurien kotivarastojen keräämiseen. Kun juomia on määrättömästi kotona, houkutus juoda useammin ja enemmän kasvaa. Viinimyymälöissä ovat yleistyneet pänikät, eli 3 l:n hanapakkaukset, joita lärvipakeiksikin kutsutaan. Ne tekevät runsaan kuluttamisen helpoksi. Ne eivät yllättäen vähennä kaupassa käymisen määrää, tai helpota sitä. Ne vajenevat yllättävän helposti samaa tahtia, kuin pienemmätkin määrät!

Hanapakkaus viiniä on kätevää juhlissa ja tilanteissa, joissa on paljon väkeä. Silloin säästyy pullorallilta. Kotioloissa se toimii myös, jos ottaa käyttöön annoslasin. Se on esim. viinilasi, johon mahtuu noin 12 cl viiniä. Jos arkena ylipäätään haluaa nauttia viiniä, sitä nautitaan 1-2 lasillista, ehkä korkeintaan 3 lasillista tilanteesta ja henkilöstä riippuen. Viinipänikästä ei näe tason laskevan, kuten pullosta, joten se täytyy laskea juoduista laseista itse.

Viinin juonnissa on aina osa myös janon sammuttamista. Ennen kuin juo viiniä, kannattaa juoda pari lasillista vettä ja sammuttaa varsinainen jano. Vettä voi juoda viinin ohessa ja lasillisen vielä nautiskelun jälkeen. Kata pöytään aina myös vesilasi!

Toinen vaihtoehto on ostaa arjen iloksi puolikkaita pulloja. Yksi puolikas pullollinen riittää hyvin arki-illan iloksi kahdelle henkilölle. Haittapuolena on tietysti se, että pulloja kertyy enemmän pois vietäväksi. Lisäksi viininvalmistajat eivät ole kovin innoissaan puolikkaista pulloista. Viinit kypsyvät paremmin normaalikokoisessa pullossa. Mutta laadukkaat viinit ovatkin sitten erikseen. Viiniä voi nautiskella myös niin, että laatu korvaa määrän. Viiniharrastajat ostavat mieltymyksensä mukaan viiniä, jota siemaillaan jo hinnankin vuoksi nautiskellen.

Asennemuutos

Suhtautuminen alkoholiin on vaikea laji. Vielä on matkaa siihen, että kaikki suomalaiset hallitsisivat tyylikkään ja kohtuullisen käytön. Monille yksi lasillinen ei ole vielä mitään. Jos kerran juo, niin juo sitten niin paljon, että se tuntuu. Väitän, että jo viikon kokeilun jälkeen, kohtuukäyttö voisi monelle tulla pysyvämmäksikin tavaksi. Rahaa säästyy, suuria alkoholivarastoja ei tarvitse kartuttaa, energiatasot ja uni säilyvät hyvänä, mutta silti voi nauttia hyvän viinin ja ruoan liitosta. Tämä vaatii aluksi keskittymistä ja lujaa tahtoa, mutta oman kohtuurajan löytyminen onnistuu varmasti.

Pidä itsesi kiireisenä.

Ylös ulos ja lenkille! Kun viinipänikällä tekee mieli käydä, lähde ensin lenkille, harrastuksiin, pyöräilemään, uimaan jne. Tai joogaa! Liikunnan tuoma hyvä olo saattaa tehdä senkin, että viikolla tissutteluviiniä ei teekään enää mieli.

Nautinnollista syksyä,
Tiia :)

Umamin ruoka ja juoma osiosta löydät runsaasti ruokaohjeita ja niihin sopivista viineistäkin. Viinijuttuja on syksyllä lisää luvassa.


Aiheet: , ,

Kirjoita kommentti