Umami muualla Facebook

Julkaistu 14. 12. 2018 Teksti Tiia Koskimies, kuvat Tiia Koskimies 5 kommenttia Ruoka ja juoma

Joulutorttuja ja -kakkuja

Perinteiset joulutortut jatkavat vuosituhantisia perinteitä. Tähden ja samalla pyörivän rattaan muoto symboloi paitsi Betlehemin tähteä myös ajan kulumista ja vuoden vaihtumista uuteen.

Kaupan valmiit voi- ja lehtitaikinat ovat käteviä, tortut valmistuvat niistä nopeasti. Täytehillo maistuu kuitenkin monin verroin paremmalta itse tehtynä. Joulutortut maistuvat parhailta juuri uunista otettuina, joten niitä ei kannata leipoa kovin suurta erää kerrallaan.

Leivo tortuista vaihteeksi muhkeita leivoksia!








Joulutorttuleivokset

Parasta joulutortuissa on hyvä täyte! Valmista joulutortuista vaihteeksi muhkeat leivosversiot.

1 paketti valmista lehtivoitaikinaa

1. Täyte

1 pussi kuivattuja luumuja
1 dl omenamehua
1 tl kanelia
1 dl puolukkasurvosta

2. Täyte

100 g marsipaanimassaa
1 rasia appelsiinin tai sitruunan makuista tuorejuustoa
3 rkl appelsiinimehua

Sulata ja kauli taikina. Leikkaa siitä piparkakkumuoteilla mieleisiäsi kuvioita tai helpoimmin taikinapyörällä suorakaiteita tai neliöitä. Paista leivonnaiset kuohkeiksi 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Leikkaa jäähtyneet muhkeat leivokset keskeltä halki sahalaitaisella veitsellä. Valmista ensimmäinen täyte. Kiehauta luumut pehmeiksi omenamehussa ja mausta kanelilla sekä puolukkasurvoksella. Valmista toinen täyte. Raasta marsipaani. Notkista tuorejuusto appelsiinimehulla ja sekoita joukkoon marsipaaniraaste. Lusikoi torttupohjalle ensin luumutäytettä ja sen päälle marsipaanitäytettä. Pane toinen puoli kanneksi ja viimeistele tomusokerilla.

Pssst! Molemmat täytteet sopivat myös jouluisten kakkujen ja kääretorttujen täytteiksi tai vaikka teeleipien kanssa tarjottavaksi.

Puolukkakakku

Tämä kakku säilyy puolukoiden ansiosta pitkään mehevänä. Piparkakkumausteet sopivat puolukalle hyvin.

5 1/2 dl vehnäjauhoja
3 dl fariinisokeria
2 tl inkivääriä
1 rkl kanelia
1 rkl neilikkaa
2 tl leivinjauhetta
2 dl kevytkermaa
2 1/2 dl puolukkasurvosta
1 dl voisulaa

Voitele ja jauhota 2 l:n kakkuvuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Kaada joukkoon puolukkasurvos, kerma sekä jäähtynyt voisula. Hämmennä hyvin sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua 175 asteisessa uunissa tunnin verran. Koristele tomusokerilla.

Punaviinikakku

Punaviinin ja suklaan yhdistelmä maistuvat kakussa mainiolta. Viini antaa kakulle jännittävän hapahkon makuvivahteen.

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
4 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl kaakaojauhetta
noin 1 dl tummasuklaarouhetta
2 dl punaviiniä

Voitele ja jauhota 2 l:n kakkuvuoka. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri toisessa kulhossa. Lisää keltuaiset joukkoon hyvin vatkaten. Lisää hieman jauhoseosta välillä. Lisää sitten punaviini pienissä erissä vuorotellen jauhoseoksen kanssa. Kääntele lopuksi joukkoon vaahdotetut valkuaiset. Paista kakkua 180 asteessa yksi tunti.


Aiheet: , , , , , , , , ,

5 kommenttia

  1. Itse ajattelin tänä

    Itse ajattelin tänä jouluna kokeilla torttujen täytteenä perinteisten hillojen lisukkeena nokaretta tuorejuustoa! Torttutaikina kun yleensä sinällään on mautonta ja hillosilmä pieni, voisi pieni lisämaku esim. vanilja- tai appelsiinituorejuustosta olla paikallaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pippa

    9. 12. 2008 23.39

  2. Juu, tortut täytyy

    Juu, tortut täytyy ehdottomasti kokeilla. Itse olisin laittanut täytteen mukaan uuniin – helpompaa näin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katarina

    12. 12. 2008 20.29

  3. Selailin tässä reseptejä

    Selailin tässä reseptejä ja tulin ajatelleeksi, että puolukkatortuthan sopivat hyvin mihin vuodenaikaan tahansa. Luumutäyte mielletään jotenkin niin jouluiseksi, mutta kirpeä puolukka voisi hyvinkin olla paikallaan vaikka pakkasillanistujaisissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    8. 1. 2009 11.06

  4. Pitää kokeilla. Punaviinikakkuun

    Pitää kokeilla. Punaviinikakkuun voi käyttää yli jääneen ei niin hyvänmaksusen viinin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tonttuakka

    21. 11. 2011 21.05

  5. Punaviinikakku hyvää! Kiitos!

    Punaviinikakku hyvää! Kiitos! 8)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jep

    20. 12. 2013 6.17

Kirjoita kommentti