Umami muualla Facebook

Julkaistu 27. 8. 2010 Teksti Tiia Koskimies Ei kommentteja Ruoka

Kantarellileipä on suurta herkkua

Mikä ihana yllätys! Sain kolme litraa tuoreita kantarelleja kotiin toimitettuna. Niitä on noussut niin paljon, että ystävä kertoi suorastaan kompastelevansa niihin.

Itsekin olen kerran saanut sieniretkellä kokea saman haltioitumisen tunteen. Löysin muutamia kantarelleja ja kun katsoin ympärilleni niitä oli samalla alueella vaikka kuinka paljon. Voi sitä onnen tunnetta. Täällä Hangon maalaiskunnassa, jossa vietän aikaa on nykyisin tosi paljon myös hirvikärpäsiä, jotka latistavat sienstäjän tunnelmaa. Mutta nyt sain siis sieniä kotiin kuljetettuna. Valmistin niistä lämpimän kantarelli-tomaattileivän.

Pesen kantarellit aina hyvin vaikka sienigurut sanoisivat mitä hyvänsä. Kun ne panee likoon ja hetken päästä huuhtelee, näkee kuinka musta vesi niistä lähtee. Parin hyvän huuhtelun ja vielä mahdollisen pienen pintaraaputuksen jälkeen väri on kaunis ja kirkkaan keltainen. Sienet toki vetistyvät huuhtelusta hieman. Aiemmin olen valuttanut ne lävikössä jääkaapissa yön yli, jolloin enin kosteus on haihtunut. Koska saamani kantarellit olivat tosi tuoreita ja napakoita, keksin tällä kertaa lingota ne varovasti salaattilingossa. Hyvin meni! :)

Tämä kantarellileipä kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Sienten makeus pitää tomaatin hapoista, panen hieman ketsuppia kastikkeeseen, se ei vie sienen makua vaan mielestäni tuo sen jopa paremmin esille. Tilli on erittäin hyvä kantarellikastikkeen mauste.

Lämmin kantarellileipä

1/2 l kantarelleja
1 pieni sipuli
voita
suolaa, valkopippuria
1 rkl tomaattiketsuppia
1/2 dl hakattua tilliä
1/2 purkkia ranskankermaa
2 tomaattia
1/2 dl juustoraastetta (Emmental)
tummaa ruisvuokaleipää 1 viipale annokseen

Pinnalle paistettuja pieniä kantarelleja

Puhdista ja huuhtele sienet ja valuta kuiviksi. Pilko pienemmiksi paloiksi, ei kuitenkaan silpuksi! Leikkaa sipuli kuutioiksi ja kuullota pannulla voissa pehmeäksi lisää suolaa, jotta maut alkavat kehittyä. Kaada pannulle myös sienet ja kuullota kunnes enin neste on haihtunut. Lisää joukkoon tomaattiketsuppi ja ranskankerma ja kiehauta sakeaksi. Mausta tillillä ja valkopippurilla. Leikkaa tomaatti viipaleiksi ja asettele viipaleita leivän päälle. Lusikoi päälle reilusti kantarellimuhennosta ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Gratinoi kuumassa uunissa noin 5-7 minuuttia. Paista sillä vällin pienet kantarellit tosi kuumalla pannulla rapeiksi ja ripauta pinnalle hieman suolaa. Koristele uunista otetut leivät vielä nopeasti paistetuilla rapeilla kantarelleilla.

Nautitaan syksystä, onnea sienimetsään!

Aiheet: , , , , , ,

Kirjoita kommentti