Umami muualla Facebook

Julkaistu 5. 7. 2018 Teksti Tiia Koskimies, kuvat /kuva Tiia Koskimies Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Kesäkurpitsamuffinit

Kesäkurpitsa on monipuolinen raaka-aine leivontaan, uuniruokiin ja salaatteihin ja moneen muuhun. Kesäkurpitsamuffinit maistuvat teen ja esimerkiksi salaattien ja keittojen kanssa. Leivo niitä nyt vaikka viikonlopuksi.

Perustaikinaan voi sekoitella mieleisiään makuja. Voit valmistaa muffineita tällä samalla ohjeella myös juuresraasteista. Raastetta tarvitaan noin 2 dl. Pieniksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit tuovat mukavaa lisämakua. Sienet sopivat myös hyvin! Paperiset vuoat kannattaa öljytä ennen täyttämistä, jotta leivonnainen irtoaisi siitä hieman paremmin syödessä. Kauppoihin on tullut salaattien maustamiseen tarkoitelttuja öljypulloja, joilla voi suihkauttaa salaatinlehdille haluamansa öljymäärän. Pullot ovat käteviä myös leivonta-astioiden rasvaamisessa. Taikinan lusikoiminen vuokiin saattaa tuntua työläältä. Kastele lusikat hyvin. Voit kokeilla muffinvuokien täyttämiseen myös kasteltua jäätelökauhaa, jos sinulla sellainen on.

Kesäkurpitsamuffinit

1 pieni kesäkurpitsa
10 cm:n pätkä purjoa
100 g yrteillä maustettua tuorejuustoa
1 dl juustoraastetta
tuoretta basilikaa

Taikina:
2 munaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 dl maitoa
4 dl luomuvehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

Raasta kesäkurpitsa ja suikaloi purjo. Paista ne öljytilkassa pehmeiksi ja sulata joukkoon tuorejuusto. Jäähdytä seos. Vatkaa munien joukkoon öljy ja maito. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja sitten muna-maitoseoksen joukkoon. Kääntele joukkoon myös vihannesseos sekä juustoraaste, mausta suolalla ja basilikalla. Suihkuta tai sivele ensin hieman öljyä amerikanmuffinivuokiin ja lusikoi sitten kahden lusikan avulla taikinaa. Älä täytä ihan reunoihin asti, sillä muffinit kohoavat uunissa. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Koristele tarjolle tuotaessa esim. rucolan lehdellä. Voit vuolla pinnalle halutessasi vielä ohuen viipaleen parmesaanijuustoa lisämakua antamaan.

 


Aiheet: , , , , , , ,

Kirjoita kommentti