Umami muualla Facebook

Julkaistu 16. 6. 2009 Teksti Tiia Koskimies Yksi kommentti Ruoka

Kotiruoka on suomalaisten mieleen

ET-lehti tutki: Kotiruoka on suomalaisten mieleen.
Karjalanpiirakat ja -paisti, ruisleipä, puolukkapuuro sekä kiisselit.

Perinteiset kotiruoat nousivat kärkeen, kun ET-lehti selvitti lukijoidensa ruokamieltymyksiä.

Suuren ruokatutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten suosikkimakuja sekä kerätä rakkaimpia ruokamuistoja ja niihin liittyviä reseptejä. Vastauksia ET-lehden tekemään kyselyyn tuli peräti 2 521 kappaletta ja vastaajista neljä viidesosaa oli yli 50-vuotiaita.
karjalanpaisti-6
- Suomalainen ruokakulttuuri on voimissaan: kaksi kolmesta kyselyymme vastanneesta pitää kotiruokaa parhaana ja lähes yhtä usea haluaa valmistaa ateriat alusta loppuun itse. Yli viisikymppiset suomalaiset ovat innokkaita ruoanlaittajia, sillä yhdeksän kymmenestä valmistaa ruokaa lähes päivittäin, ET-lehden tuottaja ja Ruokatoimittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Christina Aaltio sanoo.

Vastaajien parhaat makumuistot liittyvät ensisijaisesti arkiaterioihin lapsuudenkodissa, mutta pyhien juhla-ateriat ovat lähes yhtä tärkeitä. Ei siis ihme, että suosikkiruokien kärjessä ovat karjalanpiirakka, ruisleipä, karjalanpaisti, uudet perunat savustetun tai paistetun kalan kera, lihamakaronilaatikko, joulukinkku, erilaiset kukot, kaalilaatikko, lihapullat ja läskisoosi. Runsaasti mainintoja saivat myös mm. mustikkapiiras, pulla, marjapuurot, korvapuustit, letut, kiisselit, rahkajälkiruoat, uunipuurot ja rönttöset.

- Maukkaus, tuoreus, puhtaus ja terveellisyys ovat asioita, jotka vastaajat liittävät läheisimmin suomalaiseen ruokaan. Neljälle kymmenestä on tärkeää, että ruoka on lähellä tuotettua ja yhtä monella on tapana kokeilla uusia suomalaisia tuotteita ja paikallisia erikoisuuksia. Sen sijaan pelkästään luomutuotteita on valmis valitsemaan vain joka viides, Christina Aaltio toteaa.

Lukijoiden lähettämien tuhansien reseptien parhaimmisto julkaistaan ET-lehden 23. syyskuuta ilmestyvässä numerossa 15/2009.
puolukkapuuro-2
- ET-lehden ruokasisällön ydin on antaa lukijoille juuri sitä, mitä he haluavat: uusien ruokaideoiden lisäksi mahdollisuuden jakaa parhaimpia ohjeitaan, niin lehdessä kuin verkossa. Keräämämme aineisto on hieno läpileikkaus suomalaiseen ruokakulttuuriin, Christina Aaltio sanoo.

Kotikeittiön raaka-aineiden top 10

lohi

possu

ruis

maito

peruna

tomaatti

tilli

kantarelli

mansikka

omena

Lisää suuresta ruokatutkimuksesta ET-lehden numerossa 10/2009 sekä nettiet.fi:ssä.

ET-lehden numerossa 5/2009 julkaistuun ruokakyselyyn vastasi yhteensä 2 521 henkilöä. Vastaajista 81 % oli naisia ja 21 % heistä oli alle 50-vuotiaita, 23 % 50-60-vuotiaita, 38 % 60-70-vuotiaita ja 18 % yli 70-vuotiaita. Runsas kolmannes vastaajista on työelämässä. Tutkimuksen toteutti Sanoma MagazinesFinlandin tutkimusosasto.

ET-lehti tuntee kypsän ihmisen odotukset. Se kannustaa nauttimaan elämästä ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Suomen suurimmalla aikakauslehdellä on 785 000 lukijaa (KMT 2008) ja sen levikki on 259 291 (LT 2008) kappaletta. ET-lehti kuuluu Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazines Finlandin valikoimaan.

www.sanomamagazines.fi

Aiheet: ,

Yksi kommentti

  1. Tutkimuksen tulos ei

    Tutkimuksen tulos ei oikeastaan ole yllätys; kotiruokaa tehdään selkeistä raaka-aineista ja maut ovat puhtaita, maustaminen yksinkertaista positiivisessa mielessä. Isäni sanoja lainatakseni “tietää mitä syö” kertoo oikeastaan asian ytimen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Saija

    17. 6. 2009 11.49

Kirjoita kommentti