Umami muualla Facebook

Julkaistu 5. 7. 2018 Teksti Tiia Koskimies Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Mehevä kaalipiirakka

Isot peltipiirakat ovat käteviä tarjottavia kaikkina vuodenaikoina ja kesäkaali sopii mitä parhaiten kaalipiirakan täytteeseen.

Tässä ohjeessa perinteiseen piirakkkaan on lisätty raastettua omenaa. Se tuo mukavasti lisäaromeja ja raikastaa kaalin makua. Minä pidän kuminan mausta, sen voi toki jättää pois, jos niin haluaa.





Kaalipiirakka

Pohja

Kaupan valmista lehtivoitaikinaa, tai omatekoista perunavoitaikinaa.

Täyte

1 l kaalia hienonnettuna
1 sipuli
2 aromikasta omenaa
1-2 dl vettä
1/2 dl fariinisokeria, siirappia tai hunajaa
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
2 tl kuminaa ja/tai auringonkukan siemeniä

Sulata voitaikinalevyt. Hienonna kaali ja sipuli. Hauduta ne pehmeiksi vähässä vedessä kannen alla. Mausta seos suolalla ja pippurilla ja jäähdytä. Tarkista suolan määrä. Raasta omenat joukkoon ja lisää kumina. Kauli pehmenneet taikinalevyt yhtenäiseksi leivinpaperille uunipellille. Tee kansipalasta hieman suurempi. Levitä seos taikinalle ja nosta kansilevy päälle. Käännä reunat tiiviisti alle. Voitele kansilevy munalla ja ripottele pinnalle kuminaa ja/tai siemeniä. Paista 200-asteisessa uuunissa noin 30 minuuttia. Tarjoa haaleana.


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti